Yksi lempikirjoistani on Mika Waltarin Suuri illusioni. Sain sen nuorena aikuisena silloiselta naisystävältäni. Hän oli kirjoittanut kirjan alkulehdelle: ”Iloa syksyyn!”
Päällyksen kuva on Tuija-Maija Niskasen ohjaamasta elokuvasta Suuri illusioni.
Olen Waltarin varhaistuotannon suuri ystävä. Suuri illusioni on Waltarin läpimurtoromaani, joka ilmestyi 1928. Waltari kirjoitti kirjan 20-vuotiaana.
Kirja kuvaa taiteilijoiden ja nuorten elämää 1920-luvun Helsingissä. Tarinassa seurataan nuoren miehen kiihkoa ja rakkauden illuusion särkymistä.
Appelsiininsiemen ilmestyi vuonna 1931. Se herätti kohua, koska siinä kuvattiin moraalittomina pidettyjä asioita, kuten esiaviollista seksiä. Waltari arveli itsekin etukäteen, että kirjasta nousisi melua, koska se julistaa ”intohimoa ja voimaa ja uskoa ja uutta moraalia”. Kirja käsittelee kaupunkilaissukupolven teemaa ja siinä kuvataan muun muassa nuorten juhlimista.
Surun ja ilon kaupunki vuodelta 1936 avaa nopeina välähdyksinä läpileikkauskuvan 1930-luvun Helsingin asukkaista. Yhdessä tällaisessa välähdyksessä kuvataan, kuinka ohikulkijat vilkuilevat oudoksuen miestä, joka istuu juuri valmistuneen kuusikerroksisen asuintalon portaalla. Uudisrakennuksen ympäriltä on poistettu telineet ja paperinriekaleet suojaavat komean porraskäytävän graniittipieliä.
Juha Järvelän kirjassa Mika Waltarin Helsinki (Minerva, 2019) kerrotaan, että Waltari kuvasi uransa alusta lähtien kaupunkia teoksissaan, joihin on tallentunut tarkasti todellista ja fiktiivistä elämää Helsingissä.
Suurkaupungin syke
Mitä minuun tulee, olin itse nuori aikuinen vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Helsingissä. Asuin 1920-luvulla rakennetussa kerrostalossa historiaa huokuvassa Siltasaaressa.
Nautin suurkaupungin sykkeestä. Elämä oli kuin kiihkeää tanssia. Tein paljon työtä, mutta toisaalta myös juhlin. Ihmisvirran keskellä tunsin kuitenkin myös yksinäisyyttä. Olin välillä hukassa unelmien kaupungissa. Mielialat vaihtelivat.
Oma Suuri illusioni -kirjani on kuudestoista painos, vuodelta 1998. Takakansitekstissä kuvataan seuraavasti: ”Mika Waltarin kiihkeä esikoisromaani vuodelta 1928 on löytänyt aina uuden nuorison eikä ihme: harvassa kirjassa on sellaista yltiöpäistä nuoruuden kiihkoa ja etsintää.”
