Melkein julkkis

Joskus kun tuntee, että on alkoholinkäytöllä tuhlannut rahansa ja pilannut terveytensä voi ajatella, että sattuu sitä paremmissakin piireissä.

Tämän kirjoituksen aiheena on loisto ja luisu.

Eräässä jutussa kerrottiin, että Hollywoodin miesnäyttelijän 650 miljoonan dollarin omaisuus oli lähes kokonaan tuhlattu. Tähti oli törsännyt yli 30 000 dollaria kuukaudessa pelkästään viiniin.

Aikoinaan ympäri maailmaa esitetyn ja hyvin suositun tv-sarjan kaunotar puolestaan oli ajautunut karmaisevaan elämäntilanteeseen. Jo vuosia päihderiippuvuudesta kärsinyt näyttelijä oli joutunut jälleen kuntoutukseen. Iltapäivälehdessä kirjoitettiin, että tähteä ei ole enää tunnistaa entisekseen.

Toiset saattavat sanoa, että näin voi käydä vain rikkaille ja julkkiksille, mutta minä olen esimerkki siitä, että se on mahdollista myös pienituloiselle tavikselle. Minäkin olen aikoinaan törsännyt rahani juomiin ja myös joutunut kuntoutukseen. Minunkin ulkonäkö on muuttunut alkoholinkäytön myötä.

Näyttää siltä, että elämässä menestyminen ei tarkoita hyvää elämänhallintaa. Minäkin pärjäsin aiemmin urallani hyvin. Kun työ jäi, elämä alkoi heitellä.

On ilmeisesti filmitähdillä sama vaiva – omasta tähteydestä, tärkeydestä ja täydellisyydestä luopuminen on vaikeaa. Eikä tilalle tahdo löytyä muuta.