Olen ollut aika ajoin liian minäkeskeinen. Nykyajan ilmiö nimeltä itsehoiva kannustaa miettimään omia tarpeita ja tekemään mukavia tekoja itseä varten. Korostetaan, että ihmiselle on tärkeää olla oman itsensä paras ystävä. Puhutaan myös itsensä rakastamisesta. Nykyajan elämäntapa onkin hyvin itsekeskeistä. Yksilökeskeisellä kulttuurilla on vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja yhteiskuntaan. Minulla oli vaihe, jolloin kaikki pyöri oman itseni ympärillä.
Nyt ei riittänyt pullaa kuin minulle.
Eräässä artikkelissa kerrottiin, että itsehoiva on terveysteko, jota ei kannata laiminlyödä. Jutussa puhuttiin itsestä kolmannessa persoonassa. ”Kehu häntä onnistumisista ja lohduta lempeästi epäonnistumisista. Töiden jälkeen keitä hänelle kuppi herkullista juomaa. Illalla kata mieluisa ateria sievälle lautaselle.” Muun muassa näillä keinoilla on tarkoitus pitää itseä hyvänä.
Irti vaativista ja kriittisistä ajatuksista. Uusia tapoja puhua itselleen.
Itsen hoivaamista on esimerkiksi puhua itselle kauniilla tavoilla etenkin vastoinkäymisten hetkellä. Mitä minuun tulee, itselläni on päinvastoin tapana moittia silloin tällöin itseäni ja ihan ääneen.
Jutussa kerrottiin seuraavasti: ”Psyykkiseen itsehoivaan voi liittyä se, että opettelee pikkuhiljaa päästämään irti vaativista ja kriittisistä ajatuksista – ensin ne tiedostamalla ja sitten miettimällä uusia tapoja puhua itselleen.” Itselläni oli pitkä vaihe, jolloin puhuin itselleni itseäni halveksuen.
Itsehoiva kannustaa miettimään omia tarpeita ja vastaamaan juuri niihin. Psykiatrian erikoislääkäri kertoi, että itsehoivaa ovat tavat tuottaa itselle iloa tekemällä erilaisia mukavia tekoja vain itseä varten. Itsehoivasta ajatellaan olevan hyötyä jokaisen hyvinvoinnille ja mielenterveydelle. Minä kuitenkin mietin, voiko tällainen itsehoiva olla jossain määrin itsekeskeistä.
Itserakkautta?
Ole siis itsesi paras ystävä, sanotaan. Itsemyötätunnon sanotaan olevan ystävällistä ja lämmintä suhtautumista itseen. Ymmärrän tämän, mutta mistä kertoo se, että nykyisin puhutaan jopa itsensä rakastamisesta? Minusta se ei välttämättä ole pelkästään hyvästä.
Huomasin netissä kirjoituksen, jossa todettiin: ”Itsensä rakastaminen on asia, jonka voi oppia.” Kirjoituksessa neuvottiin seuraavasti: ”Jos haluat tuntea itsesi täydeksi, sinun tarvitsee rakastaa itseäsi. Se mahdollistaa sen, että olet paras versio itsestäsi.” Tuntuu minusta vieraalta ajatukselta.
Eikö enää käytetä tällaisessa yhteydessä sanaa itserakas? Sellainen ihminen on ikään kuin täynnä itseään. Huomasin jopa seuraavanlaisia kirjoituksia: Kuinka tukea itsesi rakastamista, itsensä rakastamisen 12 osa-aluetta ja 5 yksinkertaista harjoitusta itsensä rakastamiseen.
Täytyy sanoa, että itsensä rakastaminen vaikuttaa vähintäänkin vaikealta. Tällaisen rakkauden vaaliminen on myös helposti vahingollista sosiaalisille suhteille. Kun haluaa olla onnellinen, on oman itsensä sijaan tärkeämpää katsoa ympärilleen.
Minäkeskeinen elämäntapa
Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Itsekkyyden aika tarkastelee nyky-yksilökeskeistä kulttuuria ja sen vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja yhteiskuntaan.
Psykologi analysoi kirjassaan, kuinka nykyajan elämäntapa on muuttunut voimakkaasti minäkeskeiseksi, ja miten tämä yksilökeskeisyys vaikuttaa ihmisten mielenterveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. Teos osoittaa, että monia nykyajan hyveitä, kuten itsensä esille tuomista ja menestyksen tavoittelua, pidettiin aiemmin narsismin tunnusmerkkeinä, ja että tavallisen ihmisen on vaikea pärjätä vallitsevien yltiöyksilöllisyyttä suosivien ihanteiden mukaan.
Miten itsekeskeisyyttä voidaan vähentää ja empatiaa lisätä.
Yltiöyksilöllinen kulttuuri on saanut meidät voimaan pahoin. Itsekeskeinen kulttuuri tarkoittaa sitä, että elämä pyörii yksilön itsensä ympärillä, ja menestys tai epäonnistuminen nähdään täysin omasta itsestä riippuvaisena.
Keltikangas-Järvinen tarjoaa askelmerkkejä kohti terveempää kulttuuria, jossa yksilön ja yhteisön hyvinvointi voidaan tasapainottaa. Hän rohkaisee pohtimaan, miten itsekeskeisyyttä voidaan vähentää ja empatiaa lisätä.
Kirjoittajan johtopäätös on, että yksilön tulisi tukeutua ryhmään. Itsekkyyden aika on sysännyt yhteisöllisyyden syrjään, ja siitä maksetaan korkeaa hintaa.
Muiden arvostaminen
Kirjailija Jukka Koskelainen sanoi eräässä artikkelissa, että itsekäs ihminen ei välttämättä huomaa itsekkyyttään ennen kuin hänet pannaan huomaamaan se. Itsekkään ihmisen pitää aisoissa juuri sosiaalinen yhteisö, yhteiset säännöt ja se, että hänelle huomautetaan itsekkyydestä. Suomessa me olemme usein hirveän arkoja ja kainoja antamaan suoraa palautetta. Me hyväksymme asioita, joita ei pitäisi hyväksyä. Monet eivät tuo tai saa ääntään kuuluviin.
Omaa itsekkyyttään voi helposti mitata.
Koskelainen on kirjoittanut kirjan Mahtava minä – Itsekkyyden voima ja vastavoimat. Hän neuvoo kuinka omaa itsekkyyttään voi mitata. Kannattaa esimerkiksi eritellä omaa vapaa-aikaa. Oletko esimerkiksi viimeisen kahden päivän aikana ajatellut ja hoitanut vain omia asioitasi? Näin tekemällä saa aika nopeasti selvän kuvan siitä, kuinka paljon elämä pyörii oman itsen ympärillä.
Itsekäs ihminen ei välttämättä osaa arvostaa muita ja muiden tarpeita. Häntä kiinnostaa vain oma agenda. Itsekkyys kaventaa, koska itsekäs ihminen ajattelee, että maailma pyörii hänen itsensä ympärillä.
Tarvitsemme nöyryyttä, jotta kasvamme osana omaa ympäristöämme. Itsekeskeiset ihmiset saattavat etsiä aina uusia tapoja erottua joukosta ja nostaa omia saavutuksiaan jalustalle, artikkelissa todetaan.
Terve itsekkyys
On toki totta, että vaikka itsekkyyttä pidetään rumana ominaisuutena, terve itsekkyys kuitenkin suojaa meitä. On tärkeää, tiedostaa ja tunnistaa omat tarpeensa, toiveensa ja rajansa. Muuten ihminen ajelehtii muiden hallittavana, eikä kykene tekemään omia, itselle sopivia valintoja.
Terveesti itsekäs pitää itseään tasavartaisena muiden kanssa ja osaa ottaa muut huomioon. Ihminen pitää kiinni omasta yksilöllisyydestään ja on mahdollisimman paljon yhteistyössä muiden kanssa.
Terveen itsekkyyden puutetta, ja vaikeuksia pitää kiinni rajoista.
Itse olen ymmärtänyt, että kolmekymppisenä kokemani työuupumuksen takana saattoi olla terveen itsekkyyden puutetta. Se näkyi vaikeutena pitää kiinni omista rajoista. Vaatimukset työpaikalla olivat ylimitoitettuja, vastuualueet liian isoja ja työmäärä kohtuuton. Unohdin oman itseni.
Itsestään on pidettävä huolta. Voi olla, että ihmisen tulee myös turhaan oltua itselleen liian ankara, ja vaatia itseltään liikaa.
Vain itseä varten?
Itsehoivasta ajattelen, että se voi toimia, mutta mietin, onkohan se mahdollista vain yksin asuvalle ihmiselle. Sellaiselle, jolla on aikaa yksin itselleen, ja joka voi tehdä mukavia asioita vain itseä varten. Voi esimerkiksi laittaa aterian vain itselleen – eli ”hänelle” kuten artikkelissa todettiin.
Itselleni sinkkuna itsehoivan noudattaminen on mahdollista, ainakin sen osalta, että voi tehdä miellyttäviä asioita yksin. Suhtautumistavassa omaan itseen olisi välillä itsehoivasta apua.
Mikään ei riitä
Itsekkyys ei ole mukava piirre ihmisessä. Minun on myönnettävä, että olin vuosien ajan itsekäs.
Töiden jäätyä uupumuksen vuoksi, ei elämässä ollut muuta sisältöä. Minulle jäi töiden jälkeen vain keskikalja. Ja vähitellen minusta tuli itsekäs. Liian monesti keskityin vain omiin tarpeisiin.
Itsetuntemus ja oma arvostus vahvistui, ja muutuin paremmaksi
Kännääminen otti elämässäni vallan. Kaikki alkoi pyöriä minun ympärilläni. Läheisten suhtautuminen minuun vaihteli huolen, surun ja vihan välillä. Olin itsekäs alkoholisti, joka kaipasi muiden huomiota, sääliä ja – rahaa. Ihmiset ympärilläni olivat kovilla. Olin myös kaikella tavalla kenkku kaveri ystävilleni.
Tunsin epäonnistuneeni monin tavoin enkä enää juurikaan arvostanut itseäni. Alkoholin jäätyä sairastumisen vuoksi, minusta tuli hiljainen, totinen ja vetäytyvä. Vähitellen itsetuntemukseni parani ja minusta tuli parempi ihminen.
Monin tavoin haitallista
Artikkelissa kerrotaan, kuinka itsekkyyden haitta on yksinkertainen: se kutistaa sekä ihmisen että hänen maailmansa. Kun oma etu asetetaan toistuvasti kaiken edelle, ihminen alkaa menettää paljon, kuten luottamusta ja läheisyyttä.
Itsehoivasta kertovassa jutussa todetaan, että myös yhteydenpito ystäviin on tärkeä itsehoivan tapa. Olen samaa mieltä. Olin pitkään vain omissa oloissani. Vähitellen, kun itsekeskeinen asenteeni alkoi kaikkien koettelemusten jälkeen muuttua, myös kaveruussuhteet alkoivat taas vahvistua.
On tärkeää ymmärtää itseämme ja toisiamme.
