Yhtä suorittamista

Jätätkö sinä jotain itsellesi tärkeää tekemättä väsymyksen vuoksi? Joka toinen suomalainen vastaa kyllä. Uupumukseen ja henkiseen pahoinvointiin voi johtaa ylisuorittaminen elämän eri osa-alueilla. Painetta onnistua kaikessa tulee ulkopuolelta. Mutta myös yksitoikkoinen elämäntyyli voi aiheuttaa väsymystä.

Pino puhtaita arkipaitoja ja yksi sukkapari.

Tiedetään, että uupumus ja stressi on yleistä työelämässä. Jo pari vuotta sitten tehdystä työolotutkimuksesta ilmeni, että yhä useampi kokee työelämän muutokset hallitsemattomiksi ja työmäärän sietämättömäksi.

Ja mikä onkaan tilanne nykyisin, kun moni asia on muuttunut yhä enemmän. Hallinnantunnetta koettelee muun muassa tekoälyn yleistyminen. Se lisää monessa työssä paineita ja epävarmuuden tunnetta. Olisi pakko pysyä mukana.

Koko ajan poikki

Moni on työn vuoksi koko ajan aivan poikki. Ylen teettämän kyselyn mukaan joka toinen suomalainen on jättänyt jotain itselle tärkeää tekemättä väsymyksen vuoksi. Eniten karsitaan kotitöistä, harrastuksista ja ystävien tapaamisista. Työterveyspsykologi sanoi kyselyn tuloksista, että tähän pitäisi herätä. Asiantuntijan mukaan työelämää pitäisi muuttaa, jotta ihmiset jaksavat muutakin elämää.

Toisaalta on todettu, että vaikka työ näyttäytyy julkisessa keskustelussa usein taakkana, se on tärkeä voimavara ja terveyttä tukeva asia. Mielenterveysjärjestön asiantuntija totesi Ylen artikkelissa, että työelämä tukee mielen hyvinvointia monin tavoin. Se vastaa kolmeen psykologiseen perustarpeeseen: autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden tarpeeseen.

Tämmöistä tämä on

Uupumukseen ja henkiseen pahoinvointiin voi johtaa ylisuorittaminen työn lisäksi myös muilla elämän osa-alueilla, kerrottiin Helsingin Sanomien artikkelissa. Painetta onnistua kaikessa tulee ulkopuolelta. Some voi välittää väärää kuvaa siitä, että muut elävät paremmin ja että elämä on helpompaa muualla kuin siellä, missä on.

Työterveyspsykologi kannusti seuraavasti: ”Minä riitän ja saan elämäniloa omista valinnoistani. On hyvä saada rauhaa sen ympärille, että tämmöistä tämä arki nyt on.”

Ihmisiltä odotetaan kaiken aikaa tekemistä ja suorittamista eikä anneta tilaa olemiselle ja rauhoittumiselle. On jopa todettu, että vapaa-aikaa on käytettävä oman työkykynsä parantamiseen. ”Suorituskulttuuri kukoistaa niin kauan kuin ihailemme sitä, että kaikki langat pysyvät koko ajan hyppysissä”, sanoi työuupumuksen kokenut nainen Ylen artikkelissa.

Elämäntavatkin voivat väsyttää

Nykyisin puhutaan myös elämäntyyliväsymyksestä. Ylen artikkelissa kerrottiin, kuinka ihmisestä voi tuntua siltä, että elämä on jämähtänyt sohvalle. Päivät saattavat toistua samankaltaisina. Yksitoikkoinen elämäntyyli vie pitkittyessään energiaa, minkä vuoksi päivistä selviäminen on hankalaa. Voimme helposti jäädä kotiin somen ja sarjojen pariin, mikä lisää väsymystä.

Tekoälyn odotetaan lisäävän jo lähitulevaisuudessa vapaa-aikaamme ja helpottavan muutoinkin arkeamme. Joissakin tietokirjoissa on maalailtu jopa sitä, että pian tekoäly ja robotit vievät meidän työmme, mikä on erinomainen asia, koska silloin meille jää aikaa tehdä sitä mitä haluamme eli laiskotella.

Minä taas katson, että joutilaisuus ei tarkoita parempaa elämänlaatua. Vain olemisesta voi nauttia aika ajoin, mutta ei pidempään. Se ei tee ihmiselle hyvää. Mieli tylsistyy ja ruumis rappeutuu. Työ on tärkeä kiinnekohta elämään. Se tuo mielekkyyttä ja merkitystä. ”Ei ole mitään iloa siitä ettei tee mitään, jos ei ole mitään tekemistä.” Näin totesi englantilainen kirjailija Jerome K. Jerome.

Jos elämäntavat väsyttävät, olisi hyvä yrittää tavoittaa uusia ilon ja innostuksen aiheita. Ryhtyminen on muutoksen vaikein vaihe. Kertaheitolla ei kannata yrittää muuttaa kaikkea. Voi aloittaa vähitellen.

Luonnossa vietetty aika vähentää henkistä väsymystä. Esimerkiksi metsäkävely tai puistossa oleskelu parantaa myös mielialaa.

Reippaasti ulkoilmaan lähteminen piristää.

Enemmän ja parempaa

Yhteiskunnassa viestitään lisäksi, että itseään on kehitettävä jatkuvasti. Ihmisen siis pitäisi olla jotain enemmän tai parempaa, sosiaalipsykologi kirjoitti kolumnissaan Ylen sivuilla. Psykologin mukaan itsensä kehittäminen on yliarvostettua ja pahimmillaan uuvuttavaa.

Tiedä sitten – jossain nimittäin todettiin, että itsensä kehittäminen liittyy henkiseen hyvinvointiin. Tämän näkemyksen perusteella olisi hyvä asettaa tavoitteita ja pyrkiä oppimaan uutta. Tämä voi olla esimerkiksi uuden taidon opettelu tai harrastuksen aloittaminen.

Ajan tuhlaamista?

Psykologi puolestaan kirjoitti seuraavasti: ”Tuhlaa aikaasi myös hyödyttömyyksiin ja haahuiluun. Aloita harrastus, jossa et halua kehittyä tai kuluta kirjoja, jotka ovat puhtaasti viihdettä.”

Minä voisin vinkata, että tällainen harrastus voisi olla esimerkiksi musiikin tekeminen suun avulla. Beatboxing on taiteellinen ja hauska tapa ilmaista rytmejä. Se on taito luoda rumpujen ja muiden instrumenttien ääniä pelkästään suun, huulten, kielen ja kurkun avulla. Voi imitoida esimerkiksi bassorumpuja, virveliä, ja symbaaleja.

Perhe tosin voi olla harrastuksesta eri mieltä.

Kuin karnevaalia

Vuosituhannen alussa juhlittiin tavalla, joka varmasti nykyisten nuorten aikuisten mielestä tuntuu kauhistuttavalta. Yökerhoissa oli tarjolla juhlia joka ilta. Juotiin suuria määriä erikoisia drinkkejä, polteltiin sikareita ja tanssittiin pöydillä. En tiedä, minkälainen mahtaa nykyään olla meno baareissa. Arvelen, että vastaavia bileitä kuin 2000-luvun alussa eli ”nollarilla” ei nykyään ole.

Dj:n musiikkipöytä on kehittynyt paljon.

Tuohon aikaan myös juotiin melkoisella tavalla. Uskon, että alkoholinkulutus ravintoloissa oli runsasta nykyiseen verrattuna. Baaritiskeiltä tilattiin muun muassa fisushotteja, tervasnapseja, tequilaa, kossubatterya ja caipiroskaa. Monet polttivat paksuja sikareita. Ravintoloissa sai vielä polttaa vapaasti.

Aina uusia baareja

2000-luvun alussa esimerkiksi Helsingin yöelämässä uusia yökerhoja avautui jatkuvasti. Paikkaa vaihdettiin illan aikana parikin kertaa.

Muistan kuinka Helsingin klubit vetivät aikanaan väkeä joka ilta. Minäkin vietin yöelämää joskus myös viikolla. Pitkien työpäivien jälkeen alkoi hauskanpito. Lähdin illanviettoon usein suoraan ylitöistä, ja minulla oli puku päällä.

Sunnuntai-illat olivat erityisiä. Tuolloin monet vuorotyöntekijät kuten tarjoilijat olivat vapaalla, ja he vasta osasivatkin bilettää. Myös minulla saattoi olla vapaata, jolloin oli huikeaa päästä hauskanpitoon mukaan.

Kun katson asiaa taaksepäin, en tiedä miten olen jaksanut. Valvominen ja pitkät työpäivät kysyivät voimia. En suosittelekaan juhlimaan yhtä paljon.

Tekno oli kokemus

Liikuin yössä usein yksin, mutta nautin huumaavasta tunnelmasta ihmisten keskellä ja taitavien tiskijukkien miksaamasta musiikista.

Klubien musiikkisuuntaukset olivat monipuolisia, mutta elektroninen musiikki oli yksi hallitsevista tyyleistä. Teknomusiikki oli suosittua, mutta sen rinnalla kukoistivat myös house, trance ja eurodance.

Tekno oli kokemus, joka vei ihmiset pois arjesta. Musiikkikulttuuriin vaikutti myös iskelmän uusi nousu. Yksi helsinkiläinen yökerho keskittyi 1970- ja 80-luvun kotimaiseen musiikkiin, joka villitsi bilettäjiä.

Ihmiset tanssivat hurmiossa. Helsingin Sanomien artikkelissa kerrottiin, kuinka juhlijat jorasivat huolitellut kampauksensa lyttyyn ja meikkinsä poskille. Oli tavallista, että kansa kohosi tanssimaan myös pöytien päälle.

Mieluisan työelämän ja huumaavan yöelämän täyttämää karnevaalia.

Kun katson asiaa taaksepäin, en tiedä miten oikein jaksoin. Vaativa työelämä ja vauhdikas yöelämä oli melkoinen yhdistelmä. Vuorokaudessa tuli joskus nukuttua vain muutama tunti. Tuohon aikaan ei kuitenkaan ollut paljon huolta huomisesta, elämä oli välillä kuin karnevaalia.

Entisten nuorten iltoja

Oli mielenkiintoista lukea, että nuorten aikuisten alkoholinkäyttö vähenee nykyisin kaiken aikaa. Erityisesti nuorten miesten humalahakuinen juominen on vähentynyt. On sanottava, että oikein hyvä näin.

Jotta yökerhot voisivat säilyttää suosionsa, ne houkuttelevatkin asiakkaiksi myös entisiä nuoria. On muun muassa diskoja, joihin alle 40-vuotiailta on pääsy kielletty. K40-diskossa soivat menneiden vuosikymmenten klassikkohitit. Nostalgista biletystä siis.

Minä en kuitenkaan jaksaisi enää valvoa.

Teinpä taas typerän päätöksen

Tältä jokaisesta tuntuu silloin tällöin. Huonoja ratkaisuja ja vääriä valintoja voi tehdä erilaisissa, isommissa ja pienemmissä, asioissa. Itsensä soimaaminen tai tehtyjen päätösten ylenpalttinen vatvominen kuitenkin johtaa harvoin hyvään lopputulokseen, korostaa asiantuntija. Itsesyyttely voi aiheuttaa kärsimystä.

Kaupassakin voi tehdä huonoja päätöksiä.

Helsingin Sanomissa haastateltu psykologi korosti, että itsesyyttely voi olla haitallista. Hän neuvoi tarkastelemaan itsesyyttelyn syitä ja pohtimaan, auttaako se oikeasti muuttamaan asioita.

Ihmisellä on tapana tarkastella menneitä tapahtumia, artikkelissa kerrottiin. Ongelmaksi asia muodostuu, jos itsesyyttely on jatkuvaa ja aiheuttaa kärsimystä. Tällöin ihminen saattaa torua itseään pienimmistäkin erheistä. Itsesyyttelijän mielessä jokin asia saattaa paisua valtavaksi asiaksi. ”Tällöin kyse ei ole enää rakentavasta oppimisesta virheiden kautta”, psykologi painotti.

Kohtuutonta itsesyyttelyä

Itse mietin, että kunpa erään vääräksi osoittautuneen päätöksen jälkeen olisin pitänyt toimintaani vain typeränä. Minä kuitenkin ajauduin töissä tekemäni virheen vuoksi itseni soimaamisesta itsevihaan. ”On ilmennyt kohtuutonta vaativuutta omaa itseään kohtaan”, kuten psykiatri luonnehti kun ajauduin hoitoon. ”Kovin tuomitsevasti itseensä suhtautuu”, totesi eräs lääkäri minusta.

En pystynyt antamaan tekemääni väärää päätöstä itselleni anteeksi. Jos minulla olisi ollut vielä voimia, olisin selviytynyt vaikeimman läpi ja vain ottanut vastaan ne seuraukset mitä päätöksestä tulisi. Asia kuitenkin vei jopa yöunet.

Tämä omasta mielestäni väärä päätös oli lopulta se, joka katkaisi kamelin selän. Vuosia jatkunut kiire ja stressi, henkinen paine sekä ylimitoitetut odotukset ja vaatimukset päällikkötehtävissä johtivat pahaan burnoutiin.

Esimerkiksi työssä tapahtuvia virheitä voi pitää jopa lahjana, koska ne pakottavat kehittämään toimintaa.

Virhettä ei työpaikalla pidetty niin suurena, kuin mitä itse ajattelin, eikä siitä aiheutunut mitään sellaista haittaa, jota itse olin arvellut. Edes toimitusjohtaja ei pitänyt asiaa sellaisena, että ajatukseni irtisanoutua, olisi ollut perusteltua.

Olisin vahingosta viisastuneena voinut hyvin jatkaa eteenpäin. Olisi vain pitänyt oppia virheestä. Tämä olisi ollut hyvä paikka kehittyä. Ajauduin kuitenkin pitkäksi aikaa pois työelämästä.

William Magee totesi, että ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan. Luin jostakin erään työelämäasiantuntijan haastattelun, jossa hän tähdensi kuinka väärätkin päätökset voivat olla tärkeitä, koska ne ovat oppimisen paikkoja ja auttavat kehittämään asioita. Virheitä voi jopa juhlia.

Kippis typerälle päätökselle.

Sirkka Santapukki toteaa kirjassaan Oivallus – elämäsi eliksiiri (Sun Text, 2010), että erilaiset uskomukset voivat olla hyvän elämän esteenä. ”Jos menneisyydessä on jokin tapahtuma, jonka perusteella on tehnyt tulkinnan omasta arvottomuudesta tai toivottomuudesta, saattaa koko elämänsä etsiä todistusaineistoa uskomustaan todistamaan, vaikka toiminta on yleensä kaikkien edun vastaista.”

Santapukki kirjoittaa, että tällaiset uskomukset voivat olla esteinä myös varallisuudelle, menestymiselle ja hyvin toimiville vastavuoroisille ihmissuhteille tai vaikuttaa mihin tahansa elämän osa-alueeseen.

Minulle uskomukset muodostivat noidankehän, josta ei ollut ulospääsyä. Vähitellen jopa alkoholisoiduin. Menestyminen oli jäänyt taakse, varallisuus huvennut ja ihmissuhteet kariutuneet. Lopulta meni terveyskin.

Itsemyötätuntoa on todeta, että on toiminut parhaalla tiedolla ja ymmärryksellä. Näin voi korjata omaa toimintaansa.

Minulla on edelleen silloin tällöin tapana vatvoa vanhojakin asioita. Mietin, kuinka tyhmä olen päätöksissäni monesti ollut. Toisaalta olen alkanut osoittaa itsemyötätuntoa: Olin töissä usein mahdottomassa tilanteessa aivan yksin, ja jokin ratkaisu esimerkiksi kahden huonon vaihtoehdon välillä oli tehtävä.

Kokemuksesta voin sanoa, että itselleen ei pidä puhua rumasti. Kun katsoo taaksepäin tekemiään valintoja, voi ajatella, että on toiminut silloin parhaalla tiedolla ja ymmärryksellä. Ja tarvittaessa voi jatkossa korjata toimintaansa.

Ihan oikeastiko?

Artikkelin mukaan moni syyttää itseään elämän valinnoista. Sellainen voi olla esimerkiksi uuden työpaikan valinta, joka osoittautuukin myöhemmin huonoksi.

Mutta entä se, että valitsee kaupassa taas väärän eli hitaasti etenevän kassajonon, kuten jutussa yhtenä esimerkkinä väärästä päätöksestä mainittiin. Tähän on sanottava, että ei kai sellainen sentään aiheuta ihmiselle itsesyytöksiä.

Ilman treffi-ideoita – ja nolo moka

Minä en taida olla kaikkein parasta treffiseuraa. Olen hieman huono keksimään yhteistä tekemistä treffeillä. Mutta, mikä mukavinta, monesti ihan vain parin drinkin merkeissä baariin sovitut treffit ovat johtaneet uusiin tapaamisiin. Kerran minulla oli erityisen mieluisat ensitreffit, jotka jatkuivat baarissa istuen ja kaikesta mahdollisesta jutellen iltapäivästä aamuyöhön. On myös ollut sellaisiakin ensimmäisiä tapaamisia, jolloin jommankumman treffikumppanin drinkkilasi on tyhjentynyt toista nopeammin, ja se ei ole hyvä merkki.

Toiselle saattaa maistua paremmin.

Silloin ei kaikki suju samaan tahtiin. Toinen ei välttämättä olekaan niin kiinnostunut vaan hörppii juomaansa nopeasti, joko hermostuneena tai jopa ikävystyneenä. Toki sekin voi olla mahdollista, että toiselle vain maistuu alkoholijuomat yleensä muutenkin enemmän kuin toiselle.

Itsellänikin on ollut välillä tällaista taipumusta. Tämän vuoksi olen mokannutkin muutaman kerran niin, että tapaamiset ovat loppuneet.

Kiinnostavia kirjoituksia

Olimme kirjoitelleet tämän kiinnostavan ihmisen kanssa pitkään ja avoimesti pitkin alkusyksyä netin treffisivustolla, ja kun sitten tapasimme ensimmäistä kertaa, jatkoimme puhetta siitä, mitä olimme toisillemme kertoneet.

Tuli uusia tapaamisia. Jutustelumme oli luontevaa, välitöntä, rikasta ja hauskaa. Vähitellen tapaamiset syvenivät suhteeksi. Kerroin naisystävälleni, että ihastuin häneen heti kun näin hänet ensimmäistä kertaa. Hän puolestaan sanoi, että oli ihastunut jo sen perusteella mistä asioista ja millä tavalla olin kirjoittanut – siis jo ennen kuin hän oli nähnyt minua.

Olin muun muassa rohkaissut häntä, kun hänellä oli vaikea tilanne töissä. Kerroin omista kokemuksista vastaavassa tilanteessa, ja ehkä osasin auttaakin.

Nykyisin varmasti tuntuu kummalliselta se, ettei treffisivustoilla ollut ennen kuvia

Kyseessä oli niin sanotusti vanhan ajan treffisivusto, jossa ajatuksena oli tutustua paremmin jo vaihtamalla pitkiä viestejä. Tapaamisesta sovittiin vasta myöhemmin. Treffikulttuuri on varmastikin muuttunut tästä ajasta paljon.

En tiedä, mutta nykyisissä deittisovelluksissa ei taideta sen syvemmin kertoa itsestä tai muista asioista ennen kuin ollaan jo valmiita tapaamaan. Ja nykyisin lienee tapana, että treffeillä käydään paljon useammin kuin ennen. Lisäksi treffikumppani valitaan toisin perustein kuin esimerkiksi runsas vuosikymmen sitten. Ennen treffisivustoilla ei esimerkiksi ollut lainkaan kuvia.

Mistä puhua – ja mistä ei?

Oli mielenkiintoista lukea, mitä asioita naiset eivät halua paljastaa ensitreffeillä. Jotkut ajattelevat, että ensimmäisellä tapaamisella ei pitäisi ottaa esille lainkaan esimerkiksi villiä ja vapaata menneisyyttä.

Me Naiset kysyi suomalaisilta naisilta, mistä he eivät puhuisi tutustuessaan kiinnostavaan tyyppiin, josta saattaa vieläpä tulla oma puoliso. Yksi nainen totesi, ettei avautuisi ensimmäisillä treffeillä kovin syvällisesti ahdistuksestaan. Hän ei haluaisi kaataa kaikkia kriisejään heti uuden ihmisen niskaan.

Joidenkin henkilökohtaisten kysymysten esittäminen treffeillä voi olla vaikeaa. Mitä minuun tulee, minua on kiinnostanut millä alalla toinen työskentelee. Se ei taida kuitenkaan olla sopiva ensimmäisten kysymysten joukossa eikä välttämättä kerro toisesta sen enempää.

Uutta tekemistä tapaamisiin

Itselläni netin treffisivustolla sovitut treffit ovat ilahduttavasti johtaneet monesti uusiin tapaamisiin ja kerran siis myös seurustelusuhteeseen. Olen sopinut treffit aina vain baariin. Omat treffi-ideat ovat olleet vähissä. Mietin, että sitähän voisi kolmansilla treffeillä tehdä jo jotain muutakin. Treffeillä voisi käydä ravintolassa, elokuvissa tai vaikkapa taidemuseossa. Valittu ateria, leffa tai näyttely kertovat jo aika paljon toisen mausta ja mieltymyksistä.

Suomalainen treffikulttuuri on ankeaa, eikä toisen eteen välttämättä nähdä vaivaa?

Treffeillä ei kannata edetä tietyn kaavan mukaan. Tosin ennen treffejä voi pohtia muutamia keskustelunaiheita valmiiksi. Ja treffeihin kannattaa muutenkin panostaa. Ilta-Sanomien artikkelissa kerrottiin, että suomalainen treffikulttuuri olisi peräti ankeaa. Suomalaisia parjataan laiskanpuoleisiksi treffailijoiksi, jotka eivät panosta treffeihin. Treffi-ideat saattavat loistaa poissaolollaan, eikä vaivaa toisen eteen välttämättä nähdä. Ulkomailla ja muissa kulttuureissa homma hoidetaan siis ilmeisesti paremmin kuin meillä.

Jos musiikkimaku kohtaa, voi käydä yhdessä keikallakin.

Kotiliesi kokosi joitakin ideoita, mitä tehdä yhdessä tapaamisilla. Minusta paras oli seuraava: Valitkaa toisillenne jokin kirja. Voi siis mennä yhdessä kirjakauppaan, divariin tai kirjastoon ja valita toiselle luettavaksi jonkin kirjan. Voi myös pitää kulttuuripäivää kiertämällä museoissa tai käymällä taidenäyttelyissä. Vaikka taiteesta ei niin ymmärtäisi, voi erikoislaatuinen taide herättää kiinnostavan keskustelun.

Myös yhteinen retki kasvitieteelliseen puutarhaan tutkimaan trooppisia kasveja kuulostaa hauskalta. Ulkoilusta nauttiville puolestaan vinkattiin muun muassa luontoretkestä. Voi siis tehdä päiväretken paikallisilla luontopoluilla. Mukaan vuodenajasta riippuen lämmintä vaatetta, hyvät kengät, juotavaa ja eväät.

Jännittämistä ja mokailua

Kaiken kaikkiaan tärkeää treffeillä on osoittaa kiinnostusta toista kohtaan. On mukavaa nauttia toisen seurasta, vaikka hieman voi jännittääkin.

Tuomari Nurmio laulaa kappaleessaan Lemmenloruja kuinka: ”Mun kädet hikoilee, ja sydämen lyönnit tuntuu kiihtyvän. Mä keksin kuumeisesti puheenaiheita, jotka sua vois kiinnostaa. Ja koitan välttää typeryyksiä, joita sä oot kyllästynyt kuulemaan.”

Kun olin nuori aikuinen, minulla oli eräät treffit ihanan ihmisen kanssa. Kun hän treffien jälkeen oli nousemassa raitiovaunuun, minä mokasin pahemman kerran sanomalla hänelle, että minä yritän päästä kävellen kotiin. Jalat kun on mennyt ihastumisesta heikoksi, totesin. Hän katsoi minua kuin typerystä eikä sanonut edes hei hyvästiksi.

Sovitaan kyläilystä

Ihmisten kyläilylle oli entisaikoina jokin syy tai tarve. Suomalainen kyläilykulttuuri ei ole kadonnut, vain kyläilemisen syyt ovat muuttuneet, kerrottiin Meillä kotona -lehdessä. Aikaisemmin kyläilyt olivat spontaaneja, kun mahdollisuuksia ei-kasvokkaiseen yhteydenpitoon ei juuri ollut. Nykyään kyläilemme, koska haluamme – emme siksi, että olisi pakko.

Jotain tarjottavaa pitäisi olla.

Kyläilyt ovat nykyisin usein suunniteltuja ja sovittuja tapaamisia. Kyläilemme ystävien, tuttujen, naapureiden ja sukulaisten luona. Tapaamisilla nautitaan yhdessäolosta, ja monesti hyvästä ruoasta, artikkelissa todettiin.

Yllätysvierailuja maalla

Pienessä maalaiskunnassa Itä-Suomessa tuntuu kuitenkin olevan oman kokemukseni perusteella moni asia toisin kuin etelän kaupungeissa. Kun olen asunut tämän kesän pienellä kirkonkylällä, ei kyläilyjä ole juuri ennalta suunniteltu.

Ovikelloni on saattanut soida aikaisin aamulla. Kyläilylle on usein myös tarve – monesti joku kylään tullut mies on kysynyt krapulakaljaa. He eivät muista, että minulta on turhaa kysyä olutta, sillä olen ollut raittiina toistakymmentä vuotta.

Kutsumattomia yövieraita

Kun aiemmin asuin samassa kylässä parikymmentä vuotta sitten, minulla oli usein myös yövieraita. Oli kesäasukkaita, jotka eivät tahtoneet viihtyä mökeillään vaan juopottelivat päivät kirkonkylän ravintoloissa. Baarien sulkeuduttua aamuyöllä, ei kesämiehillä ollut enää rahaa taksiin, joka olisi vienyt kaukana sijaitsevalle mökille.

Monet tunsivat minut, ja hakivat yöpaikkaa luotani, koska asuin lähellä. Minun oli päästettävä aina joku mölisevä ja ovea hakkaava mies lattialle nukkumaan.

Mökkivieraat kesän haaste

Kesällä moni mökkiläinen on varmasti taas säpsähtänyt, kun pihaan on tullut odottamatta auto. Paikalle on voinut yllättäen tulla mökkinaapureita, tuttavia tai vaikkapa sukulaisia. Oma mökkirauha on saattanut olla mennyttä.

Kylään saapuneiden perheiden pienet lapset saattavat uuteen mökkiympäristöön päästessään olla villillä tuulella. Ja sukulaiset saattavat olla sillä suunnitelmalla, että toki jäädään yöksikin.

Elokuvaohjaaja Timo Koivusalo sanoi radiohaastattelussa, että hän on viettänyt rauhallista kesää mökillä. Hän totesi hauskasti, että kun mökki on ulkosaaristossa, ei ole huolta siitä, että tulee yllättäen vieraita.

Jotain tarjottavaakin

Eräs ulkomailla asuva suomalainen nainen kysyi mielipidekirjoituksessaan lehdessä, miksi Suomessa ei enää kyläillä spontaanisti. Hän on nähnyt, miten yllätysvierailut tekevät hyvää.

Minä taas olen sitä mieltä, että Suomessa on hyvien tapojen mukaista ottaa ajoissa yhteyttä, ja kysyä sopiiko tulla kylään. Vältettäisiin mahdolliset kiusalliset tilanteetkin, jos toisessa kodissa on jotakin muuta puuhaa menossa.

Minä en pitäisi siitä, että kotiini tultaisiin kylään kutsumatta. Olisi tiedettävä vieraiden tulosta ennalta.

Pyrin pitämään kotini useimmiten siistinä, joten perusteellista pikasiivousta ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä sen vuoksi, että vieraat ilmoittaisivat tulosta lyhyellä varoitusajalla, esimerkiksi vain tuntia ennen.

Mutta jotain tarjottavaa pitäisi olla, ja kaapeissani on harvoin niin sanottua vierasvaraa. Olisi siis käytävä hakemassa kaupasta vaikkapa mansikka-raparperipitko. Sitten voisi sanoa kahvipöydässä vieraille, että maistakaas nyt, tällaista pientä tuli laitettua. Että tuliko siitä yhtään sellaista kuin piti.