Teinpä taas typerän päätöksen

Tältä jokaisesta tuntuu silloin tällöin. Huonoja ratkaisuja ja vääriä valintoja voi tehdä erilaisissa, isommissa ja pienemmissä, asioissa. Itsensä soimaaminen tai tehtyjen päätösten ylenpalttinen vatvominen kuitenkin johtaa harvoin hyvään lopputulokseen, korostaa asiantuntija. Itsesyyttely voi aiheuttaa kärsimystä.

Kaupassakin voi tehdä huonoja päätöksiä.

Helsingin Sanomissa haastateltu psykologi korosti, että itsesyyttely voi olla haitallista. Hän neuvoi tarkastelemaan itsesyyttelyn syitä ja pohtimaan, auttaako se oikeasti muuttamaan asioita.

Ihmisellä on tapana tarkastella menneitä tapahtumia, artikkelissa kerrottiin. Ongelmaksi asia muodostuu, jos itsesyyttely on jatkuvaa ja aiheuttaa kärsimystä. Tällöin ihminen saattaa torua itseään pienimmistäkin erheistä. Itsesyyttelijän mielessä jokin asia saattaa paisua valtavaksi asiaksi. ”Tällöin kyse ei ole enää rakentavasta oppimisesta virheiden kautta”, psykologi painotti.

Kohtuutonta itsesyyttelyä

Itse mietin, että kunpa erään vääräksi osoittautuneen päätöksen jälkeen olisin pitänyt toimintaani vain typeränä. Minä kuitenkin ajauduin töissä tekemäni virheen vuoksi itseni soimaamisesta itsevihaan. ”On ilmennyt kohtuutonta vaativuutta omaa itseään kohtaan”, kuten psykiatri luonnehti kun ajauduin hoitoon. ”Kovin tuomitsevasti itseensä suhtautuu”, totesi eräs lääkäri minusta.

En pystynyt antamaan tekemääni väärää päätöstä itselleni anteeksi. Jos minulla olisi ollut vielä voimia, olisin selviytynyt vaikeimman läpi ja vain ottanut vastaan ne seuraukset mitä päätöksestä tulisi. Asia kuitenkin vei jopa yöunet.

Tämä omasta mielestäni väärä päätös oli lopulta se, joka katkaisi kamelin selän. Vuosia jatkunut kiire ja stressi, henkinen paine sekä ylimitoitetut odotukset ja vaatimukset päällikkötehtävissä johtivat pahaan burnoutiin.

Esimerkiksi työssä tapahtuvia virheitä voi pitää jopa lahjana, koska ne pakottavat kehittämään toimintaa.

Virhettä ei työpaikalla pidetty niin suurena, kuin mitä itse ajattelin, eikä siitä aiheutunut mitään sellaista haittaa, jota itse olin arvellut. Edes toimitusjohtaja ei pitänyt asiaa sellaisena, että ajatukseni irtisanoutua, olisi ollut perusteltua.

Olisin vahingosta viisastuneena voinut hyvin jatkaa eteenpäin. Olisi vain pitänyt oppia virheestä. Tämä olisi ollut hyvä paikka kehittyä. Ajauduin kuitenkin pitkäksi aikaa pois työelämästä.

William Magee totesi, että ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan. Luin jostakin erään työelämäasiantuntijan haastattelun, jossa hän tähdensi kuinka väärätkin päätökset voivat olla tärkeitä, koska ne ovat oppimisen paikkoja ja auttavat kehittämään asioita. Virheitä voi jopa juhlia.

Kippis typerälle päätökselle.

Sirkka Santapukki toteaa kirjassaan Oivallus – elämäsi eliksiiri (Sun Text, 2010), että erilaiset uskomukset voivat olla hyvän elämän esteenä. ”Jos menneisyydessä on joki tapahtuma, jonka perusteella on tehnyt tulkinnan omasta arvottomuudesta tai toivottomuudesta, saattaa koko elämänsä etsiä todistusaineistoa uskomustaan todistamaan, vaikka toiminta on yleensä kaikkien edun vastaista.”

Santapukki kirjoittaa, että tällaiset uskomukset voivat olla esteinä myös varallisuudelle, menestymiselle ja hyvin toimiville vastavuoroisille ihmissuhteille tai vaikuttaa mihin tahansa elämän osa-alueeseen.

Minulle uskomukset muodostivat noidankehän, josta ei ollut ulospääsyä. Vähitellen jopa alkoholisoiduin. Menestyminen oli jäänyt taakse, varallisuus huvennut ja ihmissuhteet kariutuneet. Lopulta meni terveyskin.

Itsemyötätuntoa on todeta, että on toiminut parhaalla tiedolla ja ymmärryksellä. Näin voi korjata omaa toimintaansa.

Minulla on edelleen silloin tällöin tapana vatvoa vanhojakin asioita. Mietin, kuinka tyhmä olen päätöksissäni monesti ollut. Toisaalta olen alkanut osoittaa itsemyötätuntoa: Olin töissä usein mahdottomassa tilanteessa aivan yksin, ja jokin ratkaisu esimerkiksi kahden huonon vaihtoehdon välillä oli tehtävä.

Kokemuksesta voin sanoa, että itselleen ei pidä puhua rumasti. Kun katsoo taaksepäin tekemiään valintoja, voi ajatella, että on toiminut silloin parhaalla tiedolla ja ymmärryksellä. Ja tarvittaessa voi jatkossa korjata toimintaansa.

Ihan oikeastiko?

Artikkelin mukaan moni syyttää itseään elämän valinnoista. Sellainen voi olla esimerkiksi uuden työpaikan valinta, joka osoittautuukin myöhemmin huonoksi.

Mutta entä se, että valitsee kaupassa taas väärän eli hitaasti etenevän kassajonon, kuten jutussa yhtenä esimerkkinä väärästä päätöksestä mainittiin. Tähän on sanottava, että ei kai sellainen sentään aiheuta ihmiselle itsesyytöksiä.

Ilman treffi-ideoita – ja nolo moka

Minä en taida olla kaikkein parasta treffiseuraa. Olen hieman huono keksimään yhteistä tekemistä treffeillä. Mutta, mikä mukavinta, monesti ihan vain parin drinkin merkeissä baariin sovitut treffit ovat johtaneet uusiin tapaamisiin. Kerran minulla oli erityisen mieluisat ensitreffit, jotka jatkuivat baarissa istuen ja kaikesta mahdollisesta jutellen iltapäivästä aamuyöhön. On myös ollut sellaisiakin ensimmäisiä tapaamisia, jolloin jommankumman treffikumppanin drinkkilasi on tyhjentynyt toista nopeammin, ja se ei ole hyvä merkki.

Toiselle saattaa maistua paremmin.

Silloin ei kaikki suju samaan tahtiin. Toinen ei välttämättä olekaan niin kiinnostunut vaan hörppii juomaansa nopeasti, joko hermostuneena tai jopa ikävystyneenä. Toki sekin voi olla mahdollista, että toiselle vain maistuu alkoholijuomat yleensä muutenkin enemmän kuin toiselle.

Itsellänikin on ollut välillä tällaista taipumusta. Tämän vuoksi olen mokannutkin muutaman kerran niin, että tapaamiset ovat loppuneet.

Kiinnostavia kirjoituksia

Olimme kirjoitelleet tämän kiinnostavan ihmisen kanssa pitkään ja avoimesti pitkin alkusyksyä netin treffisivustolla, ja kun sitten tapasimme ensimmäistä kertaa, jatkoimme puhetta siitä, mitä olimme toisillemme kertoneet.

Tuli uusia tapaamisia. Jutustelumme oli luontevaa, välitöntä, rikasta ja hauskaa. Vähitellen tapaamiset syvenivät suhteeksi. Kerroin naisystävälleni, että ihastuin häneen heti kun näin hänet ensimmäistä kertaa. Hän puolestaan sanoi, että oli ihastunut jo sen perusteella mistä asioista ja millä tavalla olin kirjoittanut – siis jo ennen kuin hän oli nähnyt minua.

Olin muun muassa rohkaissut häntä, kun hänellä oli vaikea tilanne töissä. Kerroin omista kokemuksista vastaavassa tilanteessa, ja ehkä osasin auttaakin.

Nykyisin varmasti tuntuu kummalliselta se, ettei treffisivustoilla ollut ennen kuvia

Kyseessä oli niin sanotusti vanhan ajan treffisivusto, jossa ajatuksena oli tutustua paremmin jo vaihtamalla pitkiä viestejä. Tapaamisesta sovittiin vasta myöhemmin. Treffikulttuuri on varmastikin muuttunut tästä ajasta paljon.

En tiedä, mutta nykyisissä deittisovelluksissa ei taideta sen syvemmin kertoa itsestä tai muista asioista ennen kuin ollaan jo valmiita tapaamaan. Ja nykyisin lienee tapana, että treffeillä käydään paljon useammin kuin ennen. Lisäksi treffikumppani valitaan toisin perustein kuin esimerkiksi runsas vuosikymmen sitten. Ennen treffisivustoilla ei esimerkiksi ollut lainkaan kuvia.

Mistä puhua – ja mistä ei?

Oli mielenkiintoista lukea, mitä asioita naiset eivät halua paljastaa ensitreffeillä. Jotkut ajattelevat, että ensimmäisellä tapaamisella ei pitäisi ottaa esille lainkaan esimerkiksi villiä ja vapaata menneisyyttä.

Me Naiset kysyi suomalaisilta naisilta, mistä he eivät puhuisi tutustuessaan kiinnostavaan tyyppiin, josta saattaa vieläpä tulla oma puoliso. Yksi nainen totesi, ettei avautuisi ensimmäisillä treffeillä kovin syvällisesti ahdistuksestaan. Hän ei haluaisi kaataa kaikkia kriisejään heti uuden ihmisen niskaan.

Joidenkin henkilökohtaisten kysymysten esittäminen treffeillä voi olla vaikeaa. Mitä minuun tulee, minua on kiinnostanut millä alalla toinen työskentelee. Se ei taida kuitenkaan olla sopiva ensimmäisten kysymysten joukossa eikä välttämättä kerro toisesta sen enempää.

Uutta tekemistä tapaamisiin

Itselläni netin treffisivustolla sovitut treffit ovat ilahduttavasti johtaneet monesti uusiin tapaamisiin ja kerran siis myös seurustelusuhteeseen. Olen sopinut treffit aina vain baariin. Omat treffi-ideat ovat olleet vähissä. Mietin, että sitähän voisi kolmansilla treffeillä tehdä jo jotain muutakin. Treffeillä voisi käydä ravintolassa, elokuvissa tai vaikkapa taidemuseossa. Valittu ateria, leffa tai näyttely kertovat jo aika paljon toisen mausta ja mieltymyksistä.

Suomalainen treffikulttuuri on ankeaa, eikä toisen eteen välttämättä nähdä vaivaa?

Treffeillä ei kannata edetä tietyn kaavan mukaan. Tosin ennen treffejä voi pohtia muutamia keskustelunaiheita valmiiksi. Ja treffeihin kannattaa muutenkin panostaa. Ilta-Sanomien artikkelissa kerrottiin, että suomalainen treffikulttuuri olisi peräti ankeaa. Suomalaisia parjataan laiskanpuoleisiksi treffailijoiksi, jotka eivät panosta treffeihin. Treffi-ideat saattavat loistaa poissaolollaan, eikä vaivaa toisen eteen välttämättä nähdä. Ulkomailla ja muissa kulttuureissa homma hoidetaan siis ilmeisesti paremmin kuin meillä.

Jos musiikkimaku kohtaa, voi käydä yhdessä keikallakin.

Kotiliesi kokosi joitakin ideoita, mitä tehdä yhdessä tapaamisilla. Minusta paras oli seuraava: Valitkaa toisillenne jokin kirja. Voi siis mennä yhdessä kirjakauppaan, divariin tai kirjastoon ja valita toiselle luettavaksi jonkin kirjan. Voi myös pitää kulttuuripäivää kiertämällä museoissa tai käymällä taidenäyttelyissä. Vaikka taiteesta ei niin ymmärtäisi, voi erikoislaatuinen taide herättää kiinnostavan keskustelun.

Myös yhteinen retki kasvitieteelliseen puutarhaan tutkimaan trooppisia kasveja kuulostaa hauskalta. Ulkoilusta nauttiville puolestaan vinkattiin muun muassa luontoretkestä. Voi siis tehdä päiväretken paikallisilla luontopoluilla. Mukaan vuodenajasta riippuen lämmintä vaatetta, hyvät kengät, juotavaa ja eväät.

Jännittämistä ja mokailua

Kaiken kaikkiaan tärkeää treffeillä on osoittaa kiinnostusta toista kohtaan. On mukavaa nauttia toisen seurasta, vaikka hieman voi jännittääkin.

Tuomari Nurmio laulaa kappaleessaan Lemmenloruja kuinka: ”Mun kädet hikoilee, ja sydämen lyönnit tuntuu kiihtyvän. Mä keksin kuumeisesti puheenaiheita, jotka sua vois kiinnostaa. Ja koitan välttää typeryyksiä, joita sä oot kyllästynyt kuulemaan.”

Kun olin nuori aikuinen, minulla oli eräät treffit ihanan ihmisen kanssa. Kun hän treffien jälkeen oli nousemassa raitiovaunuun, minä mokasin pahemman kerran sanomalla hänelle, että minä yritän päästä kävellen kotiin. Jalat kun on mennyt ihastumisesta heikoksi, totesin. Hän katsoi minua kuin typerystä eikä sanonut edes hei hyvästiksi.

Sovitaan kyläilystä

Ihmisten kyläilylle oli entisaikoina jokin syy tai tarve. Suomalainen kyläilykulttuuri ei ole kadonnut, vain kyläilemisen syyt ovat muuttuneet, kerrottiin Meillä kotona -lehdessä. Aikaisemmin kyläilyt olivat spontaaneja, kun mahdollisuuksia ei-kasvokkaiseen yhteydenpitoon ei juuri ollut. Nykyään kyläilemme, koska haluamme – emme siksi, että olisi pakko.

Jotain tarjottavaa pitäisi olla.

Kyläilyt ovat nykyisin usein suunniteltuja ja sovittuja tapaamisia. Kyläilemme ystävien, tuttujen, naapureiden ja sukulaisten luona. Tapaamisilla nautitaan yhdessäolosta, ja monesti hyvästä ruoasta, artikkelissa todettiin.

Yllätysvierailuja maalla

Pienessä maalaiskunnassa Itä-Suomessa tuntuu kuitenkin olevan oman kokemukseni perusteella moni asia toisin kuin etelän kaupungeissa. Kun olen asunut tämän kesän pienellä kirkonkylällä, ei kyläilyjä ole juuri ennalta suunniteltu.

Ovikelloni on saattanut soida aikaisin aamulla. Kyläilylle on usein myös tarve – monesti joku kylään tullut mies on kysynyt krapulakaljaa. He eivät muista, että minulta on turhaa kysyä olutta, sillä olen ollut raittiina toistakymmentä vuotta.

Kutsumattomia yövieraita

Kun aiemmin asuin samassa kylässä parikymmentä vuotta sitten, minulla oli usein myös yövieraita. Oli kesäasukkaita, jotka eivät tahtoneet viihtyä mökeillään vaan juopottelivat päivät kirkonkylän ravintoloissa. Baarien sulkeuduttua aamuyöllä, ei kesämiehillä ollut enää rahaa taksiin, joka olisi vienyt kaukana sijaitsevalle mökille.

Monet tunsivat minut, ja hakivat yöpaikkaa luotani, koska asuin lähellä. Minun oli päästettävä aina joku mölisevä ja ovea hakkaava mies lattialle nukkumaan.

Mökkivieraat kesän haaste

Kesällä moni mökkiläinen on varmasti taas säpsähtänyt, kun pihaan on tullut odottamatta auto. Paikalle on voinut yllättäen tulla mökkinaapureita, tuttavia tai vaikkapa sukulaisia. Oma mökkirauha on saattanut olla mennyttä.

Kylään saapuneiden perheiden pienet lapset saattavat uuteen mökkiympäristöön päästessään olla villillä tuulella. Ja sukulaiset saattavat olla sillä suunnitelmalla, että toki jäädään yöksikin.

Elokuvaohjaaja Timo Koivusalo sanoi radiohaastattelussa, että hän on viettänyt rauhallista kesää mökillä. Hän totesi hauskasti, että kun mökki on ulkosaaristossa, ei ole huolta siitä, että tulee yllättäen vieraita.

Jotain tarjottavaakin

Eräs ulkomailla asuva suomalainen nainen kysyi mielipidekirjoituksessaan lehdessä, miksi Suomessa ei enää kyläillä spontaanisti. Hän on nähnyt, miten yllätysvierailut tekevät hyvää.

Minä taas olen sitä mieltä, että Suomessa on hyvien tapojen mukaista ottaa ajoissa yhteyttä, ja kysyä sopiiko tulla kylään. Vältettäisiin mahdolliset kiusalliset tilanteetkin, jos toisessa kodissa on jotakin muuta puuhaa menossa.

Minä en pitäisi siitä, että kotiini tultaisiin kylään kutsumatta. Olisi tiedettävä vieraiden tulosta ennalta.

Pyrin pitämään kotini useimmiten siistinä, joten perusteellista pikasiivousta ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä sen vuoksi, että vieraat ilmoittaisivat tulosta lyhyellä varoitusajalla, esimerkiksi vain tuntia ennen.

Mutta jotain tarjottavaa pitäisi olla, ja kaapeissani on harvoin niin sanottua vierasvaraa. Olisi siis käytävä hakemassa kaupasta vaikkapa mansikka-raparperipitko. Sitten voisi sanoa kahvipöydässä vieraille, että maistakaas nyt, tällaista pientä tuli laitettua. Että tuliko siitä yhtään sellaista kuin piti.

Voiko töitä tehdä vain rahan vuoksi?

Kesälomat on monilla, kuten itselläni, jo pidetty. Useimmat töissä käyvistä ovat palanneet tai juuri palaamassa – toivottavasti virkistäytyneinä ja latautuneina – takaisin sorvin ääreen. Vaikka lomalla olisi onnistunut palautumaan hyvin, voi aluksi olla pieniä vaikeuksiakin tarttua taas täydellä tarmolla työtehtäviin. Mutta on hyvä tietää, että joskus töissä voi käydä ihan vain palkan vuoksi.

Joskus työ ei lähde sujumaan.

Itselläni on ollut vaiheita, jolloin työnteko on tökkinyt, ja olen ajatellut pelkkää työstä saatavaa rahaa. Motivaatio on ollut hukassa.

Olin firmassa, jossa ongelmana oli se, että työskentely muutaman osaston välillä ei toiminut. Itse vastasin palvelujen ja liiketoiminnan kehittämisestä, mutta muut eivät tahtoneet pysyä keksintöjeni ja suunnitelmieni perässä. Olin usein turhautunut. Mietin monesti toimistolla vain, kuinka saisin työpäivän kulumaan niin, että kehtaisin lähteä taas alkuillasta pubiin ottamaan stressiin pari kaljaa.

Johtaja otti meidät osastojen vetäjät puhutteluun, ja teki selväksi, että isoja muutoksia olisi tulossa ellei yhteinen työskentelymme ala sujua. Minä tunsin olevani tässä tilanteessa jo valmis luovuttamaan. Lauleskelin mielessäni Kolmas nainen -yhtyeen kappaletta Valehtelisin jos väittäisin: ”Ois kai siistii antaa periksi. Toteais vain kylmästi: ’Ei tästä mitään tuu. Lähtis kävelemään. Painais oven kiinni perässään.'”

Taloudellinen pakko nuorena asuntovelallisena sai kuitenkin vain jaksamaan päivästä toiseen.

Muita mielekkäitä asioita

Asiantuntija totesi Ylen artikkelissa, että jos työnteko tökkii, joskus ihan vain kylmän rahan ajatteleminenkin voi auttaa. Loputtomasti rahan motivoivaan voimaan ei kuitenkaan kannata luottaa vaan pidemmän päälle työstä pitäisi pystyä löytämään muita mielekkäältä tuntuvia asioita.

Työelämässä esiin nousevat arvostukset ja itsensä toteuttamisen tarpeet. Työ tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa omia arvoja ja tavoitteita sekä kokea onnistumisen ja saavutuksen tunteita.

Ensimmäinen askel motivaation parantamisessa on usein se, että ihminen havahtuu miettimään sitä, miksi työtehtävä ei kiinnosta. Psykologi neuvoo, että kannattaa ottaa aikalisä ja miettiä kulkeeko autopilotilla vai onko omassa toiminnassa tai ympäristössä jotain sellaista, jota voisi lähteä muuttamaan.

Oma tilanteeni eteni niin, että minulle annettiin vastuulle toinenkin osasto. Se ratkaisu tuli yllätyksenä. Hommat alkoivatkin vähitellen sujua paremmin. Työnilo palasi ja viihdyin erinomaisesti töissä. Ja se palkkakin nousi.

Uusi loma jo mielessä?

Tutkimusten mukaan ihmisten arvostus vapaa-aikaa kohtaan on lisääntynyt. Yhteenvetona voikin todeta, että jos työnteko tökkii, aluksi voi miettiä vaikka palkkarahoilla hankittavaa lomamatkaa.

Mutta vain uuden loman odottaminen ei tietenkään ole järkevää. Silloin unohtaa olla tässä päivässä, tässä hetkessä. Arjestakin on voitava nauttia. On tärkeää elää myös velvoitteiden keskellä täysipainoisesti. Kun työ ja vapaa on tasapainossa, on motivaatiokin korkealla.

Ja tärkeää vastapainoa ovat tietysti harrastukset, joissa voi kehittyä ja toteuttaa itseään. Lähestyvä syksy onkin monille uuden harrastuksen aloittamisen aikaa.

Työn ilo mahdollisimman monelle

On tietysti työntekijöitä, jotka eivät pääse lomailemaan. He pyörittävät myös kesä-Suomea. Toivottavasti myös esimerkiksi osa-aikaisten ja määräaikaisten työsuhteet paranevat niin, että on mahdollisuus myös ansaittuun lomaan.

Ja toivotaan, että vihdoin parempaan kääntyvä taloustilanne alkaa näkyä nopeasti myös työllisyyden kohentumisena. Meillä on valtavasti motivoituneina tekijöitä, joille olisi luotava mahdollisuus kokea työn iloa.

Työhalun ja osaamisen hyödyntäminen luonnollisesti voimistaisi kehitystä yhä positiivisemmaksi, ja auttaisi myös yhteiskunnan haasteiden ratkaisemisessa.

Ihmisten tulisi voida nauttia taas työnsä tuloksista – ja tietysti myös palkasta.

Vaikeuksia kuntoutuksen jälkeen

Ajauduin perussairauden pahenemisen vuoksi kuukausien ajaksi kuntoutukseen. Asuminen eräänlaisessa palvelutalossa oli niin kallista, että se ajoi tilapäisesti taloudellisesti ahtaalle. Asiakkaalle aiheutettiin näin vain uusia ongelmia. Enkä oikein ole ollut vakuuttunut kuntoutuksen tuloksistakaan.

Ovi henkisesti säpissä.

Pahoittelemme, että blogin ylläpidon pienten vaikeuksien vuoksi edellisestä bloggauksesta on vierähtänyt pitkä tovi. Blogin kirjoittaja tarvitsi siis pientä huoltoa. Terveyspäivitys on nyt tehty, ja blogi toimii jälleen normaalisti.

Kun muita laskuja, kuten lainojen lyhennyksiä, jäi korkeiden palvelumaksujen vuoksi tältä ajalta hoitamatta, on pitänyt maksaa pitkin kevättä ja kesää yhä isompia lyhennyksiä. Talous on tämän vuoksi ollut edelleen tiukoilla.

Tuntuu, että vaivakaan ei juuri kalliista kuntoutuksesta huolimatta parantunut. En ollut vakuuttunut kuntoutuksen menetelmistä. Tarjottu tuki oli lähes olematonta. Aktiviteetit turhanpäiväisiä. Ja se tärkein eli ruoka helposti ja halvasti valmistettua. Päivät olivat lähinnä olemista – arki pientä ja rajoitettua.

Pihalla tupakalla käyminen oli parasta päivässä. Ja kävin sauhuilla usein. Sisällä piti olla asiakas, asukas, osallistuja ja kuntoutuja. Ulkona sai olla oma itsensä.

Ei oikein kesämieltä

Mielikin on ollut kuntoutuksen jälkeen hieman matalalla ja aktiivisuus kateissa.

Olen jo jonkin aikaa pysytellyt henkisesti niin sanotusti sisällä, ja laittanut oven ulkopuolelta säppiin. Pienestä raosta olen katsellut epävakaista kesäsäätä.

Kauan odottamani kesä on mennyt vähän ohi. En ole tiukalle menneen rahatilanteen ja pienen alakulon vuoksi toteuttanut kesäsuunnitelmiani.

Olen viettänyt kesää maaseudulla. Kaikenlaista kesätekemistä suositussa matkailukunnassa olisi ollut tarjolla. Sellaiset elämykset kuin mökki- ja veneretket, tanssilavan illat ja baarien elävä musiikki ovat jääneet sivuun. En myöskään käynyt kesäteatterissa enkä paikallisilla musiikkifestareilla.

En ole oikein osannut nauttia edes jumalaisen kauniista järviluonnosta.

Toisaalta kesä on ollut sateinen. Olen pitänyt monet päivät sadetta omalla pienellä kuistilla kahvia juoden ja tupakkaa poltellen – ja paljon pohdiskellen.

Vaikea vuosi kirjaksi

Olen kirjoittanut kokemuksistani kirjaa. Kerron vaikeasta vuodesta, ja valotan minkälaista arki kuntoutuksessa niin sanotussa tuetussa asumisessa oli.

Minua on nyt tuettu taloudellisesti eli olen saanut lainaa. Se mahdollisti sen, että pystyin ottamaan vapaammin ja viimeistelemään käsikirjoituksen. Sitä tunsi itsensä kuin entisaikojen rahattomaksi kirjailijaksi, vaikka raha ei viiniin mennytkään. Itse sain ostettua muun muassa suodatinpusseja.

Kesän valoa.

Omakohtaisen romaanin kirjoittaminen oli mukavaa ja palkitsevaa. Sain tekstin juuri lähtemään kustantamoon.

Romaani sisältää omia erikseen merkittyjä pohdintoja, havaintoja, oivalluksia ja jonkinlaisia viisauksiakin, mikä tekee siitä myös elämäntaitokirjan. Toivon, että kirjan teemat voisivat toimia monelle lukijalle vertaistukena ja ehkä herättää laajempaakin keskustelua.

Ja kyllä sitä näiden erilaisten pienten haasteiden jälkeen voi taas avata oven, ja nauttia loppukesän valosta.