Tommi

Vippaa mulle muutama viitonen

Suomalainen kehtaa pummata tupakkaa, mutta ei rahaa. Näin kerrottiin eräässä artikkelissa, josta seuraava lainaus: ”Voisitko heittää yhden? Tuntemattoman vastaantulijan pyyntöön saattaa moni sauhuttelija suostua, epäröimättä. Toisen nikotinistin pyynnön torjuminen on asiantuntijan mukaan moraalikoodiston rikkomista.”

Rahaa toiselle todelliseen tarpeeseen.

Rahan tai ruoan pyytäjää taas usein karsastetaan, eikä näitä kahta pidetä soveliaina pyytää tuntemattomilta. Minä kuitenkin jouduin erään kerran kummalliseen tilanteeseen kaupungin keskustassa.

Iäkkäämpi mies pysäytti minut kadulla anteeksi pyytelemättä ja meni suoraan asiaan. Mies pyysi minulta rahaa lääkkeisiin. Hänen piti kertomansa mukaan päästä apteekkiin, ja vaati minulta viittätoista euroa. Olin hämmästynyt.

”Auta nyt Herran nimessä”, mies korotti ääntään. Hän sanoi, että kyseessä on sydänlääke.

Minulla oli tuolloin huono rahatilanne. Mutta jos miehen tarina piti paikkansa, oli minun luonnollisesti annettava pyydetty summa.

Ei saisi epäillä, mutta huomasin, että mies seisoi alkoholiliikkeen vieressä. En tiedä mihin tarkoitukseen raha todellisuudessa meni. Toivon, että minusta oli todellista apua.

Rahaa on vaikeaa antaa vaikka haluaisi

Olen silloin tällöin antanut kolikoita kadulla kerjääville ihmisille. Nykyisin korttimaksamisen aikana ihmisillä on yhä vähemmän käteistä rahaa, joten auttaminen ei käy enää yhtä helposti. Yhä useampi vain kävelee rahaa kerjäävän ohi. Apua tarvitsevat ihmiset ovat varmasti huomanneet tämän.

On myös yksi ryhmä, jota haluaisi edelleen tukea. Myös katusoittajien saamat rahat ovat varmasti vähentyneet, kun esimerkiksi kitarakoteloon ei ole samalla tavalla heittää hyvästä fiiliksestä palkkioksi muutamaa euroa.

Herkkunälkä aiheuttaa kaikenlaista

Vaikka terveellisyys ja hyvinvointi leimaavat vallitsevia ruokatrendejä, suomalaiset kokevat itsensä hemmottelun ja palkitsemisen tärkeäksi. Näin todettiin eräässä artikkelissa. Irtokarkkeja, suklaata, sipsejä ja pizzaa napsitaan herkkunälkään, mutta myös turruttamaan paineita, pettymyksiä ja tylsyyttä.

Makeisia vähemmälle ja hedelmiä tilalle.

Myös väsymys ja riittämättömyyden tunne voivat vaikuttaa herkkunälkään. Lasillinen viiniä tai tölkki olutta voi puolestaan olla ”päivän palkinto”.

Vaikka tuntee ansaitsevan herkutteluhetken, kohtuus kaikessa, huomautettiin artikkelissa. Arkiherkuttelusta voi helposti tulla syyllinen olo. Jutussa haastatellun psykologin mukaan syyllistyminen voi heikentää elämänlaatua.

Henkilökohtaisesti puhuen, minä olen pettynyt itseeni jo silloin kun aivan tavallisena arkipäivänä kaupasta tullessa poimin ostoskassista karkkipussin ja suklaata. Yritän olla tarttumatta pussiin, mutta jossain vaiheessa iltaa avaan sen. Ja pussi uppoaa kerralla.

Jokainen tietää, että karkkipussin hotkiminen voi aiheuttaa pahoinvointia, myös henkistä. Hiukan harvemmin ja erityisinä hetkinä nautittuina herkut maistuvat sitäkin paremmalta.

Aamuyöstä on saatava jotakin haukattavaa

Sen vuoksi muistuttaisin, että kiireestä, stressistä ja väsymyksestä huolimatta olisi hyvä laittaa terveellistä, ravitsevaa ja maukasta ruokaa arki-iltaisin. Toki myönnän, että itsestäni ei ole iltaisin valmistamaan suuritöisiltä vaikuttavia aterioita, kuten vaikkapa paprikoita juustotäytteellä tai nokkosvohveleita.

Minulla on tapana heräillä aamuyöstä. Ja silloin on jostain syystä kova herkkunälkä. Etsin suklaapatukoita pöydältä. Jos niitä ei ole jäljellä, vaan olen syönyt ne kaikki illalla, on minun saatava jotakin muuta haukattavaa. Erään kerran istahdin tv-tuoliin ja työnsin puoliunessa kaukosäätimen suuhuni ja puraisin.

Tämä osoittaa, että ei olisi hyvä mennä nälkäisenä nukkumaan. Patukoiden sijaan olisi ostettava vaikka näkkileipää. Ja laitettava niitä valmiiksi voideltuina pöydälle yöllä haukattavaksi.

Melkein julkkis

Joskus kun tuntee, että on alkoholinkäytöllä tuhlannut rahansa ja pilannut terveytensä voi ajatella, että sattuu sitä paremmissakin piireissä.

Tämän kirjoituksen aiheena on loisto ja luisu.

Eräässä jutussa kerrottiin, että Hollywoodin miesnäyttelijän 650 miljoonan dollarin omaisuus oli lähes kokonaan tuhlattu. Tähti oli törsännyt yli 30 000 dollaria kuukaudessa pelkästään viiniin.

Aikoinaan ympäri maailmaa esitetyn ja hyvin suositun tv-sarjan kaunotar puolestaan oli ajautunut karmaisevaan elämäntilanteeseen. Jo vuosia päihderiippuvuudesta kärsinyt näyttelijä oli joutunut jälleen kuntoutukseen. Iltapäivälehdessä kirjoitettiin, että tähteä ei ole enää tunnistaa entisekseen.

Toiset saattavat sanoa, että näin voi käydä vain rikkaille ja julkkiksille, mutta minä olen esimerkki siitä, että se on mahdollista myös pienituloiselle tavikselle. Minäkin olen aikoinaan törsännyt rahani juomiin ja myös joutunut kuntoutukseen. Minunkin ulkonäkö on muuttunut alkoholinkäytön myötä.

Näyttää siltä, että elämässä menestyminen ei tarkoita hyvää elämänhallintaa. Minäkin pärjäsin aiemmin urallani hyvin. Kun työ jäi, elämä alkoi heitellä.

On ilmeisesti filmitähdillä sama vaiva – omasta tähteydestä, tärkeydestä ja täydellisyydestä luopuminen on vaikeaa. Eikä tilalle tahdo löytyä muuta.

Nautintoaine on maistunut vaihtelevasti

”Kunpa olis jo humalassa!” Näin sanoi kaveriporukassa yksi tyttö, kun otimme teini-iässä alkoholia metsän siimeksessä. Tytön mielestä juoma oli pahaa, ja juominen oli muutenkin inhottavaa. Hän vain halusi olla nopeasti humalassa.

Limsa on parempaa kuin alkoholittomat oluet.

Olin kaverin kanssa samaa mieltä. Monesti halvat viinit olivat pahanmakuisia. Irvistelimme juodessamme. Pullon halusi nopeasti tyhjäksi.

Välillä haimme vaihtelua, ja saatoimme kokeilla liköörejäkin. Ne vasta oksettavia olivatkin. Joskus uskalsimme ottaa tiukkaa viinaa. Jaoimme pullon kolmen kaverin kesken. Lisäsimme viinaan reilusti mehua. Kalja ei tuolloin maistunut vielä lainkaan. Olimme jotain kuudentoista ikäisiä.

Kaiken kaikkiaan mistään alkoholijuomista ei tykännyt. Pullon halusi vain nopeasti tyhjäksi.

Aikuisena alkoholijuomia nimenomaan nautitaan. Kun itse vielä käytin, muistan monet kerrat kuinka sitä toivoi, että kunpa juotavaa vielä olisi jäljellä.

Alkoholittoman ottaminen on yhä kiusallista

Opiskeluaikana en käyttänyt alkoholia. Pidin sitä pöljäksi tekevänä aineena. Mutta työuupumuksen jälkeen kalja alkoi maistua niin, että lopulta sairastuin alkoholiperäiseen sairauteen. Alkoholi oli jätettävä kokonaan.

Harvoin juon myöskään alkoholittomia oluita tai viinejä. Nollaprosentin oluissa valikoima on kasvanut nopeasti. Olen maistanut muutamia. Joissakin juomissa maku muistuttaa ”oikeaa” kaljaa. Alkoholiton punaviini puolestaan maistuu marjamehulta, ja alkoholiton kuohuviini aiheuttaa närästystä.

Ostan alkoholittoman oluen silloin tällöin viikonlopulle. Se maistuu ruoan kanssa tai sitä on mukava hörppiä kun viettää lauantai-iltaa.

Saatan ottaa alkoholittoman oluen myös silloin harvoin kun käyn baarissa. Alkoholittoman vaihtoehdon – oluen, mehun, limsan tai kahvin – tilaaminen tiskillä tuntuu yhä edelleen kiusalliselta.

Mitä opin elämän leppoistamisesta

Eräässä artikkelissa asiantuntija määritteli uupumuksen tienhaaraoireyhtymäksi. Tienhaarassa on hyvä pysähtyä ja pohtia syvällisiä kysymyksiä, ja hakea tuntumaa oman elämän suunnasta.

Uupumus oli tuonut uuteen tilanteeseen.

Minä en aikoinaan löytänyt enää suuntaa. Tai sitten horjahdin tieltä ojaan.

Ajattelin tuolloin, että downshiftaaminen eli elämän kohtuullistaminen olisi hyvä ratkaisu, kun työelämä oli uuvuttanut ja hölläämiseen maaseudulla tarjoutui mahdollisuus. Jossain todettiin, että slow lifen eli hitaan elämän opit sopivat hyvän mielenterveyden neuvoiksi.

Suurkaupungin humu vaihtui pienen maalaiskunnan rauhaan. Elämä pienellä kirkonkylällä soljui omassa tahdissaan. Ei ollut kiire minnekään.

Minulle verkkainen elämäntapa ei kuitenkaan sopinut. Mieli tylsistyi ja ruumis rappeutui. Olin hypännyt pois oravanpyörästä, mutta myös ylös ja alas vienyt maailmanpyörä sai voimaan pahoin. En saavuttanut mielenrauhaa.

Pitäisi muuttaa myös toimintaansa

Ympäristöä voi vaihtaa, mutta ajatuksia ilmeisesti ei. Kun pääsin rauhalliseen ja kauniiseen paikkaan, sai se aikaan oikeansuuntaista liikettä. Pitkään tämä muutos ei kuitenkaan kantanut.

Minua vaivasivat yhä työasiat ja masennus painoi. Töiden tauottua olin viettänyt aikaa lähinnä keskikaljakuppilassa, ja yrittänyt loiventaa pettymystä itseeni. Hain tähän muutosta, ja halusin päiviini uutta sisältöä.

Eräässä artikkelissa todettiin, että ihminen voi vaihtaa maata tai kaupunkia, mutta jos hän toimii uudessa paikassa samalla tavalla kuin ennenkin, hän vajoaa helposti takaisin vanhaan.

Kirkonkylän kahvilassa kaljoittelu ei parantanut elämänlaatua. Laiskottelu ja aikatauluton elämä ei ollut terveellistä.

Lumoava järviluonto olisi tarjonnut elämyksiä, ja minullekin olisi ollut tarjolla erilaisia aktiviteetteja. Minä en kuitenkaan jaksanut oikein innostua mistään.

Onko downshiftaus taito?

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vain oleminen ei tarkoita parempaa elämänlaatua. Siitä voi nauttia aika ajoin, mutta ei pidempään.

Kun katson asiaa taaksepäin ymmärrän, ettei downshiftaus tarkoita joutenoloa. Se on pikemminkin taito, joka olisi vaatinut itsekuria. Olisi pitänyt suunnitella, pitää motivaatiota yllä ja tehdä asioita oikein, jotta olisi leppoistamisessa onnistunut. Rennosti ottaminenkin siis vaatii työtä.