Olin seitsemänvuotias teddy. Pukeuduin farkkutakkiin. Housujen lahkeet oli käännetty ylös. Jalkineina olivat läskipohjakengät. Tukka oli muotoiltu hiusrasvalla.
Radiolla on yhä tärkeä asema musiikin kuuntelussa.
Suomessa teddyt olivat 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun nuorisokulttuurin ilmiö. Diggailtiin rockabillya.
Samanhenkisten tunnettu oleilupaikka oli Helsingin rautatieaseman tori. Tedit kerääntyivät myös autotapahtumiin ja rockabilly-keikoille. Minä vain hengailin parin minua huomattavasti vanhemman nuoren kanssa oman koulun kulmilla. Meitä taidettiin katsoa pitkään.
Kymmenvuotiaana minusta tuli hevari. Äitini sai ommella farkkutakkiini hard rock ja heavy metal -bändien kangasmerkkejä. Oli myös niittivyö ja niittiranneke. Pidempää hevitukkaa en kuitenkaan saanut kasvattaa. Se harmitti, koska monella kaverilla oli pitkät hiukset.
Lempibändin uusi ”lätty”
Minua alkoi kuitenkin hevin sijaan kiinnostaa enemmän diskomusiikki. Myös kotimainen rokki alkoi toimia.
Radiossa alkoi soida lempimusiikkia vasta 1980-luvun lopulla kaupallisten kanavien myötä. Radiolla on edelleen tärkeä asema ihmisten musiikin kuuntelussa. Moni uusi kappale kuullaan ensimmäisenä radiosta.
Nuoret kuuntelevat yksittäisiä biisejä, eivät enää kokonaisia albumeja. Musiikkia kuunnellaan paljon suoratoistopalveluista, mutta digitaalisesta musiikista ollaan nihkeitä maksamaan.
Entisaikoina ostettiin LP-levyjä. Oli mahtavaa laittaa uusi levy soimaan ensimmäistä kertaa, ja kuunnella se nimenomaan kerralla kokonaan.
Esseeblogi 