Tarinat

Sanat

Lapsena oli paljon pop-kappaleita, joista tykkäsin. En muista mistä niitä oikein kuulin, kun ei sellaista musiikkia siihen aikaan Yleisradiossa juuri soitettu.

Olin kahdeksanvuotias, kun minuun kolahti ranskalaisen muusikon F.R. Davidin kappale ”Words”. Vuonna 1982 ilmestynyt hitti kertoo siitä, kuinka sanat eivät tule helposti. ”Tämä on ainoa tapa, jolla voin sanoa, että rakastan sinua.” […] ”Tämä on vain yksinkertainen kappale, jonka olen tehnyt sinulle yksin.”

Englantia en osannut, ja sanat avautuivat minulle vasta myöhemmin. Unohdin tuon kappaleen, kunnes se tuli teini-iässä puheeksi erään tytön kanssa. Hänkin oli tykännyt siitä lapsena. Mietimme mistä vielä löytäisimme biisin.

Laitoimme sanan kiertämään, ja kappale löytyi. Nuori mies toi kasetin ja mankan koulun pihalle, jossa me usein maleksimme. Kuuntelimme tytön kanssa laulua vakavina.

Nykyisin biisiä soitetaan radiossa melkein päivittäin.

—

Purkkaa kahdelle

Istuin pihalla keinussa ja jauhoin purukumia. Se oli colanmakuinen. Naapurin pieni tyttö pyysi minua antamaan purkasta palasen hänelle. Sanoin, että purkkahan on ollut minun suussa. Mitä sitten? tyttö sanoi.

Minä pidin sellaista iljettävänä.

En ottanut purkkaa suustani ja antanut osaa siitä hänelle. Tyttö suuttui minulle ja sanoi, että hän muistaa tämän karkkipäivänään.

—

Laimennettua viinaa

Serkkupojan perhe oli meillä kyläilemässä muutaman päivän. Olimme serkun kanssa noin kymmenvuotiaita.

Yhtenä iltana vanhemmat lähtivät juhlimaan ravintolaan. Löysimme kaapista vanhempien Koskenkorva-pullon. Meille tuli mieleen tehdä pieni pila. Kaadoimme viinan lavuaariin ja täytimme pullon vedellä. Laitoimme korkin tiukasti kiinni ja jätimme pullon samaan paikkaan kaappiin.

Kun vanhemmat tulivat yöllä ravintolasta, he päättivät vielä jatkaa iltaa keittiönpöydän ääressä. He ihmettelivät, miksi Koskenkorva maistui niin oudolta. Vanhemmat yrittivät hieman laimentaa kossupaukkuja, ja laskivat laseihinsa vettä. He siis lisäsivät vettä veden joukkoon.

Mutta. Ei naurattanut enää ketään, kun vanhemmat vähitellen aamulla ymmärsivät mitä olimme tehneet. Vanhemmat olivat krapulassa erityisen vihaisia.

Monen mielestä vastaava temppu olisi anteeksiantamaton. Monesti ravintolasta kotiin palatessa toivoo, että kaapissa olisi vielä jokin pullo, josta voisi tehdä paukun.

—

Keskeytys

Tuijottelin baarissa lasiini, kun viereisessä pöydässä istuva mies korotti ääntään.

”Onko murheita?” mies kysyi.

”Ei, mietiskelen vain”, vastasin.

”Mietteliäs ihminen on tyhmän näköinen”, mies sanoi.

—

Rekkaseikkailu

Tapasimme koulukaverin kanssa koulun pihalla iltapäivällä. Olimme neljännellä luokalla ja alkamassa oli näytelmäkerhon harjoitukset.

Yhtäkkiä tienvarteen pysähtyi hieno pitkä rekka. Apukuskin puolelta rekasta hyppäsi mies. Hän kysyi, tietävätkö pojat missä on teräspalvelukeskus. Totta kai tiesimme sen, ja rupesimme antamaan tarkkoja ajo-ohjeita.

Apukuski kiitti ohjeista, mutta kysyi haluaisimmeko hypätä rekan kyytiin ja lähteä opastamaan tarkemmin. Katsoimme innostuneina kaverin kanssa toisiamme. Nousimme rekkaan. Hytti oli iso ja me saimme istua lepotilaan. Sen seinällä oli pornojuliste. Apukuski otti hörppyä Koskenkorva-pullosta.

Ajoimme lyhyen matkan perille. Kun trukki lastasi tavaraa, ihmettelimme kaverini kanssa isoa teollisuushallia. Kun rekka oli lastattu, lähdimme takaisin.

Kun tulimme koululle, nousi kuski rekasta ja antoi molemmille viisi markkaa. Hän sylkäisi peukaloonsa ja painoi sen minun peukalooni ja sanoi: ”Ikuisia ystäviä!”

Näytelmäkerhoa vetänyt opettaja oli soittanut äidilleni ja kysynyt miksi minä en tullut harjoituksiin. Äitini ei tietenkään tiennyt syytä, saati sitä missä olin.

Kävin kioskista ostamassa palkkiollani kymmenen pennin karkkeja. Kotona odotti huuto. Yksinhuoltajaäiti oli huolesta suunniltaan. Hän kysyi missä olen ollut, ja minun oli vastattava rehellisesti. Äiti otti minulta karkit pois ja käski minut huoneeseeni.

On selvää, että vastaavaa ei nykyisin tapahtuisi. Ensinnäkin vieraiden ihmisten autoon meneminen on kielletty. Ja toisaalta nykyisin kuljettajilla on reittiohjesovellukset.

—

Tasapeli olisi riittänyt

Kuudennella luokalla pelasimme koulujen välisiä jalkapallossa. Tasapeli sarjan viimeisessä ottelussa olisi riittänyt mestaruuteen.

Heikommaksi tiedetty vastustajajoukkue teki ottelun alkupuolella maalin ja meni 1-0 johtoon.

Yritimme kiivaasti tasoitusta. Vastustajan puolustaja pysäytti pallon kädellään rangaistusalueella. Tuomari, joka oli tuon koulun liikunnanopettaja, jätti virheen puhaltamatta ja rangaistuspotkun tuomitsematta.

Emme saaneet pelissä aikaiseksi tasoitusta. Jäimme sarjassa toiseksi.

Tapasin vanhan liikunnanopettajani sattumalta viisi vuotta myöhemmin. Hän sanoi, että harmittaa yhä se ottelu. Kun mestaruus oli niin lähellä. Niin minuakin, minä sanoin.