Yritin aikanaan myynnistä vastaavana johtajana olla ennen kaikkea innostaja. Ajattelin, että tieto, osaaminen ja älykkyys eivät sijaitse ensisijaisesti johtoportaassa, kuten eräässä artikkelissakin kuvattiin.
Kauniita tavoitteita johtamisessa.
Yritin toimia näin jo kaksi vuosikymmentä sitten. Nykyisin ilmiö on tuttu muun muassa pelialalla. Tämä tosin on oma näkemykseni johtamistavastani.
Parhaimmillaan osastomme toiminta oli tiimimäistä. Kontrollin tilalla oli yhdessä tekeminen.
Ajatuksena oli, että vastuu jakautuu tasaisemmin, mikä myös sitouttaisi työntekijöitä. Tai sitten olin vain huono pomo, joka ei onnistunut johtamisessa. Sille ei tosin riittänyt aikaa ja resursseja. Minun työnkuvassani yhdistyivät sekä asiantuntija- että johtamistehtävät, mikä teki hallaa myös omalle ajankäytölle. Kokemus työnhallinnasta alkoi vähitellen vähetä. Tilanne otti voimille.
Itse olen kokenut alaisena jopa pelolla johtamista. Yllä leijaili jopa irtisanomisen uhka. Koska olin päällikköasemassa, olisi minulle voinut antaa potkut helposti, jos en olisi yltänyt välillä hyvin haastaviin odotuksiin. Nautin työstäni, mutta yhä enemmän tunsin, että paahdoin suoriutumisen pakosta.
Johtajan ja pomon erot
Halusin olla palveleva johtaja. Tämä käsite ei tosin vielä tuolloin ollut tunnettu. Yritin toimia kannustaen, neuvoen ja tukien. Luin jostain kuinka palveleva johtaja organisoi, kehittää palveluja, edistää tuloksellisuutta ja luottamusta.
Tästä huolimatta osastolla ilmeni välillä työn välttelyä. Oli myös poissaoloja. Tekeminen kuitenkin oli päällisin puolin tuloksellista ja kauppaa syntyi. Eräässä artikkelissa todettiin, että kun työyhteisössä yhteistyö on toimivaa ja työ sujuu, helpottuu myös esihenkilön oma työ.
Kun katson asiaa taakse päin, olin liian lepsu johtaja. Ja ehkä turhan luottavainen. Tein paljon itse. Asioita olisi pitänyt delegoida enemmän.
Theodore Roosevelt totesi, että ihmiset pohtivat johtajan ja pomon eroa… Johtaja työskentelee avoimesti, pomo suljettujen ovien takana. Johtaja johtaa, pomo patistaa.
Esseeblogi 