Avainsana: työ

Tehokasta työtä ilman taukoja

Nyt puheenvuoron työelämästä saa mies, joka kertoo, että ruoan kotiinkuljetusta tehtiin jo 1960-luvulla. Ihmettelin esseessäni, kuinka asiantuntijat kritisoivat nykyistä työkulttuuria, mutta puhuvat usein vain ajatustyöstä. Mies työskenteli nuorena kaupan juoksupoikana.

Bussinkuljettajana usein myös Helsingissä.

Asiantuntijat puhuvat, että nykyaikaisen työn tehottomuus tulee siitä, että työtä ei osata tauottaa. Oletetaan, että ihmiset toimivat kuin koneet ilman tarvetta palautumiselle. Aivojen pitäisi antaa palautua myös työpäivän aikana.

Työn tauottamisessa ja tehokkuudessa on varmasti parannettavaa monissa ammateissa. Vai mitä voisi sanoa esimerkiksi sairaanhoitajan, metsätyöntekijän ja linja-autonkuljettajan työstä.

Jututin eläkkeellä olevaa miestä, joka on tehnyt monipuolisen työuran. Hän on palvellut kaupan juoksupoikana, toiminut kodinkoneiden huoltajana ja korjaajana, työskennellyt talokauppiaana, ajanut linja-autoa, tehnyt huoneistoremontteja ja ollut esihenkilönä rautakaupassa. Hän on opiskellut aina uutta työn ohessa tai osallistunut työnantajan sisäiseen koulutukseen. Kun nuori mies haki kodinkonemerkin edustajaksi, koulutti tehdas hänet tehtävään.

Toimettomuus raskainta

Mies kertoo, että ruoan kotiinkuljetus kaupasta ei ole uusi palvelumuoto vaan tällä tavalla asiakkaita palveltiin jo 1960-luvulla. Nuorena hän oli juoksupoikana eli kuljetti osuuskaupasta ruokaa asiakkaiden koteihin.

Rautakaupassa tarvittiin laajaa asiantuntemusta. Työssä odotettiin luoviakin ratkaisuja asiakkaiden pulmiin. Samalla tavalla haastavaa ajatustyötä.

Raskainta miehen työuralla on ollut se, että hän jäi 1990-luvun lama-aikana työttömäksi. Mies vain katseli masentuneena päivät pitkät ikkunasta pihalle. Kovin pitkään mies ei kestänyt olla toimettomana ja vailla toimeentuloa. Hän lähti tekemään erilaisia ”hanttihommia”, kuten remontoimaan asuntoja.

Erilaisia keikkatöitä.

Työtä tauotta

Mies sai vakituisen työn linja-autonkuljettajana. Työvuoro saattoi alkaa aamuyöllä ja kestää yksitoista tuntia. Tarvittiin toisenlaista ajatustyötä.

Työ kysyi voimia ja vaati keskittymiskykyä, eikä taukoja aina ollut. Talvioloissa ajamisessa oli omat haasteensa. Linja-autoreitillä pitkin maakuntaa ei juuri ollut taukoja vaan linjan oli pysyttävä aikataulussa. Tilausajossa oli puolestaan ajettava Helsingin ruuhkassa ja parkkeerattava iso bussi ahtaiden katujen varsiin.

Muutos johtamisessa

Nykyistä työelämää koskevat jutut mediassa käsittelevät usein ainoastaan niin kutsuttua ajatustyötä. Asiantuntijatkin yleistävät, kun he puhuvat ”suomalaisista työpaikoista” tai ”nykypäivän työelämästä” viitaten kuitenkin usein toimistotyöhön. Jaksamisen haasteista työssä voisi puhua laajemmin.

Esimerkiksi sairaanhoitaja, metsätyöntekijä ja linja-autonkuljettaja voivat joutua tekemään työtään pitkissä vuoroissa ilman taukoja ja palautumista. Vastuullisia töitä tehnyt mies ei ole kokenut urallaan uupumusta.

Mies on nähnyt työelämässä monenlaisia muutoksia. Nykyisin esihenkilöihin kohdistuu työpaikoilla paljon vaatimuksia. Etenkin yritysten välijohdon odotetaan edistävän hyvää työilmapiiriä ja työhyvinvointia. Mies kertoo, että ennen pomot huusivat ja määräsivät, mutta muuten heitä ei juuri näkynyt. Työntekijöillä oli kuitenkin aikaa kahvitauolle. Tauolla he sitten usein puhuivat pomoista.

Meillä onkin liikaa vapaa-aikaa?

Ihmiset haluavat tehdä vähemmän töitä. Oma aika on nykyisin yhä suuremmassa arvossa. Puhtaasti talouden näkökulmasta tässä on ilmeisesti ongelma. Ilmiössä voidaan nähdä yhtymäkohtia historiasta.

Vapaa-aikaa vai työaikaa?

Suomen Pankki on nostanut esiin syyn Euroopan ongelmiin: Ihmiset haluavat liikaa vapaa-aikaa. Suomen Pankin mukaan keskimääräinen viikkotyöaika on lyhentynyt vuosikymmenien ajan, mutta lyhentyminen voimistui entisestään koronavuosien ajan, eikä suunta ole sen jälkeen muuttunut.

Euro ja talous -artikkelin kirjoittajat tulkitsevat, että työtuntien vähentyminen kertoo ihmisten halusta tehdä vähemmän töitä. Kyse on valinnasta. Se kertoo ennen kaikkea elintason noususta ja ihmisten arvostuksesta vapaa-aikaa kohtaan.

Tässä yhteydessä on todettava, että kyseessä on talousasiantuntijoiden näkemys koskien haasteita Euroopan taloustilanteessa. Euroopassa on näinä päivinä muitakin ongelmia, jotka kaipaavat huomiota. Talous ei korjaa kaikkea.

Historian kaikuja?

Rafael Donner kirjoitti vuonna 2018 julkaistussa kirjassaan Ihminen on herkkä eläin (Teos & Förlaget) seuraavasti: ”Max Weber, yksi sosiologian isähahmoista, kirjoitti kirjassaan Protestanttinen etiikka ja kapitalisimin henki, että ennen vanhaan oli vaikeaa saada ihmiset tekemään tarpeeksi töitä pelloilla, koska kutakuinkin kaikki pitivät aikaansa suuremmassa arvossa kuin rahaa.” Donner toteaa: ”Huvittava ajatus, joka nykypäivänä kuulostaa mahdottomalta.” Asiat ovat viime vuosina siis merkittävästi muuttuneet.

Vaikutukset onnellisuuteen

Nykyaikana esimerkiksi Suomessa arvostus rahan ja ajan välillä varmasti vaihtelee eri ikäryhmien ja elämäntilanteiden mukaan. Työ tuo paitsi taloudellista vakautta myös merkityksellisyyttä. On kuitenkin todettu, että erityisesti alle 45-vuotiaat arvostavat enemmän vapaa-aikaa, ja haluavat käyttää enemmän aikaa perheen, ystävien ja harrastusten parissa.

Hektisen työn ja jatkuvan stressin keskellä yhä useammin toivotaan enemmän vapaa-aikaa

Erään näkemyksen mukaan oma aika ja sen tuomat edut koetaan arvokkaammaksi ja palkitsevammaksi kuin se, mitä pelkän varallisuuden kasvattamisella voidaan saavuttaa. Vapaa-ajan puolesta puhuvat myös tutkimustulokset, joiden mukaan ihmiset, jotka arvostavat aikaa enemmän kuin rahaa, kokevat itsensä yleensä onnellisemmiksi kuin ne, jotka asettavat rahan etusijalle.

Donner kirjoittaa, että ihmiset haaveilevat oikeastaan menestyksestä, ja menestys voi tarkoittaa mitä tahansa, mutta mikä on parempi menestyksen mitta kuin raha? ”Muita objektiivisia mittaustapoja ei ole.” On todettava, että menestymistä ei siis nykyisin pidetä tärkeimpänä päämääränä.

Mitä minuun tulee, itse en ole koskaan tavoitellut sen suurempaa varallisuutta, mutta olen aikoinani nauttinut hyvistä tuloista. Tein nuorempana töitä liiankin kanssa. Palkka oli hyvä, mutta ei kuitenkaan vastannut työtuntien määrää. Tein jopa 80-tuntisia työviikkoja. Vapaa-aikaa oli niukalti ja silloinkin työasiat olivat monesti mielessä. Mutta myös menestystä silloisella työuralla oli.

Missä oikea ongelma?

Miten vaativien talouspuheiden yhteydessä pitäisi suhtautua siihen, että työuupumus on lisääntynyt merkittävästi? Yksi keskeisistä syistä uupumiseen on nimenomaan työn ja vapaa-ajan välisen rajan hämärtyminen. Se vaikeuttaa palautumista. Lisäksi työntekijöiltä odotetaan yhä enemmän tehokkuutta ja tuottavuutta. Vapaa-ajallaan moni on aivan puhki.

Yhteenvetona voi todeta vain, että vaikka työ on tärkeää, myös vapaa-aika ja elämänlaatu ovat keskeisiä arvoja. Ja toisaalta jotkut voivat väittää, että elämänlaatua voi parantaa rahalla. En usko, että se on pelkästään niin.

Voisikohan asian tiivistää ajatukseen kultaisesta keskitiestä? Sehän tarkoittaa filosofiassa tavoiteltua puoliväliä kahden ääripään, joista toinen edustaa liiallisuutta ja toinen puutteellisuutta, välillä. Miljoonasade-yhtyeen laulun sanoin: ”Tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus, jokaiselle tarpeen mukaan.”

Se, että ilman ei jäisi kukaan, kuten kappaleessa lauletaan, vaikuttaisi Euroopankin ongelmiin kattavammin, lisäten kaikkien osallisuuden kokemusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteiskunnassa. Näkyisikö se myös taloudessa?

Oma virhe historian valossa

On mainittu ainakin kolme syytä perehtyä historiaan. Se voi opettaa myötätuntoa inhimillistä haavoittuvuutta kohtaan, se kun on johtanut vahvojakin ihmisiä sattuman armoille. Minäkin pidin itseäni vahvana, mutta tein työssäni ison virheen, ja ajattelin, että olen jättänyt jälkeni historiaan.

Sorruin sattumalta helppoon virheeseen.

Työskentelin myynnistä vastaavana johtajana, ja tein ison virheen, joka johti tarkkoihin selvityksiin. Menin myöntämään uudelle asiakkaalle liian isot alennukset. Se oli onneton sattuma kovassa tilanteessa. Otin liian ison riskin.

Erään asiantuntijan mukaan on paradoksaalista, että usein ihminen tekee virheitä juuri silloin, kun hän haluaisi panna parastaan. Se johtuu suorituspaineista.

Moka tuntui ylitsepääsemättömältä, eikä minulla ollut enää voimavarjoja kohdata sitä. Pitkään jatkunut henkinen paine oli vienyt voimia. En pystynyt selvittämään aiheuttamaani vahinkoa. Minä luovutin. Virheellä oli seurauksensa, mikä johti henkilökohtaiseen romahtamiseen.

Myötätuntoa en virheen paljastuttua itselleni osoittanut. Vajosin itsesyytöksiin ja itseinhoon. Uuvuin ja masennuin vaikeasti. Minulla oli harhaluuloja. Suuruuskuvitelmissani ajattelin, että olen jättänyt virheeni vuoksi jälkeni mikrohistoriaan. Mikrohistoria kun tarkoittaa jonkin aikakauden tarkastelemista mikrotasolla, myös yksittäisistä henkilöistä käsin. Uskoin, että virheelläni merkittävällä paikalla suomalaisessa liike-elämässä olisi laajoja vaikutuksia. Kaikki oli kuitenkin vain omaa epäonnista henkilöhistoriaa.

Olen oivaltanut paljon

Arvioin yhä silloista, vuosien takaista, ajatteluani kriittisesti. Vaikka asia oli henkilökohtaisesti iso, ei virhe noussut julkisuuteen tai jäänyt historiaan. Minulla oli harhaluuloja. Luulin, että asiasta nousisi kohu. Mutta on ollut vaikeaa antaa anteeksi virheet, jotka johtivat epäonnistumisiin. Olen pyrkinyt siihen, etten antaisi menneiden ikävien asioiden enää vaikuttaa.

Olen oivaltanut paljon. Nyt ottaisin rauhallisemmin, ja paineista huolimatta harkitsisin asioita huolellisemmin. Toisaalta voisin jo lopettaa menneen kelailun ja keskittyä nykyhetkeen. Olen oppinut paljon historiasta, esimerkiksi yleisemmin liike-elämästä. Olen oppinut paljon myös omasta itsestäni.

Jos olisi ollut vielä tuolloin voimia, olisin vain keskittynyt virheestä oppimiseen. Enkä olisi antanut koko elämän lähteä luisuun. Olin kuitenkin ollut työuupumuksen partaalla pitkään. Odotukset ja vaatimukset olivat pitkään olleet kovia. Vajosin erittäin vaikeaan masennukseen, jota yritin korjata sairauslomalla alkoholin liikakäytöllä. Vähitellen työelämä jäi pitkäksi aikaa.

Vaikutuksia nykyhetkeen

Filosofi ja historioitsija Juha Sihvola mainitsi kolme syytä perehtyä historiaan. Historiassa on ajateltu toisin kuin nykyisin, joten menneisyyden tutkiminen opettaa arvioimaan ajatteluamme kriittisesti. Lisäksi historiasta voi oppia erilaisuuden suvaitsemista ja kunnioitusta. Ja kolmanneksi historia voi siis opettaa myötätuntoa inhimillistä haavoittuvuutta kohtaan.

Jälkeenpäin on todettu, että olin aikoinani kauppoja tehdessäni sairastunut maniaan. Olin siis pitänyt itseäni oikeasti erityisen vahvana henkilönä ja minulla oli ollut suuruuskuvitelmia. Olin ratkonut työpaikan ongelmia kuin nero tai yksinvaltias. Olin tuntenut, että minulla on erityisiä kykyjä.

Omat vaikeudet eivät vahvistaneet. Ne rikkoivat rajusti. Huonoilla hetkillä on ollut myös vaikutuksia nykyhetkeen. Aikaa on kulunut, mutta muisto mokasta on yhä mielessä. Minua harmittaa, että ura jäi kesken ja mieleinen työ päättyi. Minua ei olisi siirretty tehtävästä sivuun, koska virhettä ei pidetty niin isona.

Olen ollut rehellinen ja yrittänyt hyväksyä virheet osana elämää. Olen pohtinut miksi moka tapahtui. Työpaikalla oli asioita, jotka altistivat väärille päätöksille. Nyt en sortuisi sattumalta helppoon virheeseen. Välttäisin vastaavan mokan.

Kokemuksesta voin todeta, että jos sattuu moka, kannattaa siis välttää turhia itsesyytöksiä. William Magee totesi, että ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan.

Tekoälystä, työstä ja joutilaisuudesta

”Pian tekoäly ja robotit vievät meidän työmme. Se on tietysti erinomainen asia, koska silloin meille jää aikaa tehdä sitä mitä haluamme eli laiskotella.”

Laskukone 1930-luvulta. On aikanaan ollut kovassa käytössä metsätyömaalla.

Näin kirjoittaa Pontus Purokuru kirjassaan Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi (Kosmos, 2018). Toiset saattavat olla tästä samaa mieltä, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että joutilaisuus ja vain oleminen ei tarkoita parempaa elämänlaatua.

Ensimmäiseksi, työ on tärkeä kiinnekohta elämään. Se tuo mielekkyyttä ja merkitystä. ”Ei ole mitään iloa siitä ettei tee mitään, jos ei ole mitään tekemistä. Näin totesi englantilainen kirjailija Jerome K. Jerome. Myös tekemisen puute on stressaavaa.

Lisäksi työ on asiantuntijoiden mukaan tärkeä voimavara ja terveyttä tukeva asia. Työelämä tukee mielen hyvinvointia. Työelämä vastaa kolmeen psykologiseen perustarpeeseen: autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden tarpeeseen.

Laiskottelusta nauttiminen on tabu

Purokuru kysyy: ”Miksei koulussa, mediassa, puolueohjelmissa tai terveyskeskuksissa korosteta joutilaisuutta? Nuoret on saatava aikaisemmin työelämään, vaaditaan, vanhat on pidettävä pitempään töissä.”

”Laiskottelu on liberaalin yhteiskunnan vahvimpia tabuja, jonka nauttiminen on kiellettyä kulttuurisista tai uskonnollisista syistä”, Purokuru toteaa.

On sanottu, että ihmisten yleisin toive on päästä eroon palkkatöistä. Toisaalta kyselyjen mukaan enemmistö kyllä jatkaisi töitään, vaikka voittaisi lotossa.

On toki totta, että uusi aika voi tarjota mahdollisuuden valita ja tehdä jotain muuta kuin työtä. Mutta täydellinen vapautuminen voi johtaa siihen, että elämä alkaa heitellä. Mistä löytää silloin elämään uutta sisältöä? Toivottavasti tyhjyyttä ei aleta täyttää esimerkiksi ylenmääräisellä huvittelulla. Päihde- ja muut riippuvuudet uhkaavat. Voi tulla uudenlaisia ongelmia. Miten korjaamme niitä ja vastaamme uusiin haasteisiin? Nautinnon ja halujen tyydyttämisen sijaan olisi tärkeää, että ihminen voi toteuttaa itseään, kuten erilaisissa elämänsä projekteissa. Itselleni on ollut aina tärkeää tuntea olevani hyödyksi.

Tuhlataan. Lorvitaan, vedetään lonkkaa, nukutaan, vetelehditään…

On sanottava, että tekoälyn ja robottien ei pitäisi antaa tehdä enää yhtään enempää ihmisen työstä kuin nyt jo tällä hetkellä. Purokurun maalaama tulevaisuus edellyttäisi melkoisia taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia.

Purokurun mukaan kokonaisuus kiertyy etsimään mielekästä tapaa olla olemassa ja katsoa tulevaisuuteen. Purokuru kirjoittaa: ”Ehkä kieltäytyminen onnistuu. Mitä sitten? Laiskotellaan, tietysti. Tuhlataan. Lorvitaan, vedetään lonkkaa, nukutaan, vetelehditään, luetaan, hengitetään, haukotellaan, syödään ja juodaan. Joutilaisuus on aluskasvillisuutta, josta syntyy kaikki oikeasti tärkeä.”

Tekoäly aiheuttaa epävarmuutta

Minä väitän, että joutilaisuudesta ja vain olemisesta voi nauttia aika ajoin, mutta ei pidempään. Se ei tee ihmiselle hyvää. Mieli tylsistyy ja ruumis rappeutuu.

Purokurun kirja on julkaistu vuonna 2018. Nyt jo nähdään, että tekoälyyn liittyy myös uhkia. Sitä voidaan käyttää vääriin tarkoituksiin. Tekoäly myös vie työtä monilta aloilta, ja ihmisille voi koitua kauniisti kuvaillun joutilaisuuden sijaan toimettomuutta. Tekoäly aiheuttaa epävarmuutta ja lisää eriarvoisuutta.

On sanottava, että vaikka tekoälystä on moneen, ja siitä on hyötyä eri osa-alueilla, se tuo aivan uudenlaisia haasteita. Tekoälyllä on myönteisiä vaikutuksia, mutta siitä aiemmin maalattu kuva ei enää ole niin ruusuinen.

After Work pahentaa stressiä

Näin maanantaille sopii sananen työstä ja vapaa-ajasta. Kokemuksesta sanon, että työpäivän jälkeen ei ole hyväksi käydä työkavereiden kanssa ”parilla”. Jotkut toki saattavat sanoa, että baarissa yhdessä käyminen tekee hyvää työyhteisölle.

Töiden jälkeen voi houkuttaa ajatus mennä ”yksille”.

On totta, että työporukan ottaessa pari olutta keskenään, tulisi kehuttua muita ja saatua itsekin tunnustusta. Minä en kuitenkaan suosittele, että ryhmähenkeä nostettaisiin tuopin äärellä. Tulee haittaa, kun työ ja vapaa-aika sekoittuvat.

Minulla oli tapana pitää päivittäin pieni after work pubissa työkaverin kanssa. Juttelimme työasioista, kuten pomosta, työkavereista ja asiakkaista. Keskustelimme myös opinnoista, taloudesta, urheilusta ja paljon muusta.

Meistä tuli liian hyviä kavereita. Se näkyi työpaikalla siten, että puhuimme muustakin kuin työhön liittyvistä asioista.

Töiden jälkeiset eivät rentouta

Vaikka ”töiden jälkeiset” olivat jääneet vain pariin juomaan, aiheutti se väsymystä seuraavana päivänä. Tuli nukuttua huonosti, minkä vuoksi olo oli nuutunut. Työpäivän aikana ajatukset olivat taas ”helpottavassa” kaljassa, jonka töiden jälkeen saisi ottaa.

Vähitellen kun töiden jälkeiseen juomaan oli tottunut, alkoi se maistua enemmänkin. Tuli kausi, jolloin stressiin juominen oli lähes jokailtaista ja joskus roimaakin. Usein nousin illalla ylitöiden jälkeen työtuolilta, ja jo pian istahdin baarijakkaralle. Pienessä kaveriporukassa ilta tahtoi usein venyä.

Aamuisin oli yritettävä kasata itsensä. Pahinta oli aikainen asiakastapaaminen. Oli yritettävä olla vakuuttava, vaikka heikotti. Moraalinen krapula jylläsi. Piti taistella koko pitkä päivä. Töiden jälkeiset eivät rentouttaneet vaan aiheuttivat lisää painetta. Oli vaikea tarttua tehtäviin ja kokemus työnhallinnasta muuttui.

Eräässä artikkelissa asiantuntija totesi, että pitäisi olla huolissaan siitä joukosta, joka käy työssä, mutta jonka alkoholinkäyttö voi olla jatkuvaa ja runsastakin.

After Work voi tarkoittaa muutakin

Kun katson asiaa taaksepäin, olisin voinut etsiä vaihtoehtoa baarissa istumiselle ja stressin lievittämiselle. Kannustan keksimään sellaista vapaa-ajanvietettä, joka saa palautumaan ja antaa vastapainoa työlle.

On myös huomattava, että vaikka after work tarkoittaa työtovereiden välistä viihteellistä toimintaa heti työpäivän jälkeen, ei sen välttämättä tarvitse liittyä töiden jälkeen nautittaviin juomiin. After work voi tarkoittaa myös muuta ajanvietettä, kuten urheilua ja kulttuuria. Tällä tavalla vietettävä työpäivän jälkeinen aika työkavereiden kanssa varmastikin kannattaa, ja voi olla hyväksi.

Oli kiinnostavaa lukea naisesta, joka pyhittää arki-illat keskiaikaisten käsitöiden tekemiselle. Hän sanoi artikkelissa, että työuupumus todisti, kuinka tärkeää on harrastaa. ”Jos omistautuu vain työlle ja vapaa-aika on tyhjää täynnä, tasapaino puuttuu”, nainen totesi.