Tommi

Kirja jota olen lukenut kapakassakin

Tänä talvena ovat kiinnostaneet tunnettujen ihmisten muistelmat. Erityisesti olen suurella mielenkiinnolla lukenut radiotoimittaja Jake Nymanin muistelmia. Sen verran kirjan aihe on kiinnostava, että olen silloin tällöin ottanut jopa kirjan mukaan kuppilaan kun olen lähtenyt parille.

On mukava lueskella lasillisella.

Yleisradion musiikkitoimittaja Jake Nyman teki ensimmäisen radio-ohjelmansa vuonna 1972. Siitä alkoi yli puoli vuosisataa kestänyt ura. Kirjassaan Monen vuoden jälkeen – Radiomiehen muistelmat Nyman johdattaa Ylen kulissien taakse valottamalla suosittujen ohjelmien syntyä ja tekoa.

Voimakkaitakin näkemyksiä Ylestä

Nyman toimitti pitkällä urallaan muun muassa sellaisia ohjelmia kuin Rockradio, Onnenpäivä ja Muistojen bulevardi. Kirjassa riittää mielenkiintoisia tarinoita tapahtumista ja henkilöistä.

Nyman kehuu työtovereitaan, mutta lievästi sanottuna ihmettelee useita Ylen johtajien tekemiä päätöksiä. Esimerkiksi suosittujen ohjelmien lähetysajat ja niiden muutokset suututtivat sekä ohjelman tekijöitä että kuuntelijoita. Nyman puhuu työtovereistaan, esimiehistään ja johtajista heidän nimillään.

Silloin tällöin suositun musiikkiohjelman lähetysaikaa on muuttanut ja lähetyksen jopa keskeyttänyt jokin tärkeäksi koettu urheilulähetys tai ylimääräinen uutislähetys. Näiden päätösten perustelut tuntuvat kuuntelijastakin oudoilta. Näin voi käydä vain Yleisradiossa, kirjassa todetaan.

Kirja kertoo toimitustyöstä ja populaarimusiikista vuosikymmenten saatossa. Mutta mikä itse asiassa on musiikissa tai ohjelmien toimittamisessa on muuttunut, ei kirjasta käy selväksi. Musiikin muuttumista ja uusia virtauksia olisi voinut analysoida. Myös ohjelmien tekeminen on varmasti muuttunut studiotekniikan kehittyessä. Näistä olisi mielellään lukenut enemmän.

Nyman kehuu itsensä ja työtoveriensa kehittelemiä uusia ohjelmia, niiden musiikkitarjontaa – ja myös sitä kuinka niille keksittiin aina osuvia nimiä.

Nyman on poiminut kirjaansa paljon kuuntelijapalautteita, joissa kiitellään uusia ohjelmia. Erityisesti suitsutusta on saanut Muistojen bulevardi -ohjelma, jonka musiikkitarjonta on monipuolista ja nostalgista. Nyman kertoo myös omien ohjelmiensa kuuntelijaluvuista, jotka ovat olleet satojatuhansia.

Paikallisradioiden tuleminen kilpailijaksi

Mutta miten Ylen ohjelmia haastoi kaupallisten radioiden tuleminen 1980-luvun puolivälissä? Yhdessä kohtaa kerrotaan, että ohjelmien suunnittelussa huomioitiin helsinkiläisen Radio Cityn ohjelmatarjonta, mutta ei sen enempää. Paikallisradioitahan tuli nopeasti eri puolille maata. Ja kaupallisten kanavien myötä moni asia muuttui. Pop- ja rockmusiikki soi uusilla taajuuksilla ympäri vuorokauden, ei ainoastaan erikoisohjelmissa, kuten Ylen kanavilla.

Mielenkiintoista on ollut lukea 1990-luvun alun suuresta kanavauudistuksesta. Tällöin nuoremmille kuuntelijoille suunnattu Radiomafia aloitti lähetykset. Erilaiset musiikin erikoisohjelmat saivat uuden kodin Radio Suomesta. Radiomafian eli nykyisen YleX:n nimi herätti aikanaan kovasti keskustelua.

Radio on yhä voimissaan

Ohjelmien tekijöitä on Yleisradiossa ollut paljon, ja moni juontaja on ainakin takavuosina saanut työssään keskittyä täysin omaan, kerran viikossa lähetettävään, parin tunnin ohjelmaan. Toki ohjelmat ovat olleet laadukkaita. Niiden suunnittelemisessa, juontojen kirjoittamisessa ja soitettavien levyjen kokoamisessa on kulunut työpäiviä.

Ylen valtavaa levystöä on muutettu digitaaliseen muotoon, ohjelmien editoiminen on siirtynyt kelanauhurilta tietokoneelle. Studiossa juontaja vastaa ilman äänitarkkailijaa ohjelman ulos ajamisesta. Siitä kuinka ohjelmien tekeminen on muuttunut 1970-luvulta näihin päiviin ei juuri kerrota.

Nymanin kirja sisältää paljon toistoa. Samaan aiheeseen palataan monesti uudelleen. Muistelmissa on paljon herkullisia yksityiskohtia, ja faktat ovat kohdallaan. Mutta mielellään olisi halunnut lukea monista asioista monipuolisessa työssä hieman enemmän.

Nymanin muistelmissa lukija saa kosketuksen myös ihmiseen radioäänen takana, perhe-elämään ja traagisiinkin vaiheisiin. Nymanin henkilökohtaisessa elämässä on ollut raskaita vastoinkäymisiä ja menetyksiä.

Kirjan lopussa Nyman kirjoittaa, että yli viisikymmentä vuotta radiossa on pitkä aika, ja monet asiat ovat matkan varrella muuttuneet. Hän on iloinen siitä, että radio on yhä voimissaan. Tutkimuksen mukaan suomalaiset kuuntelivat vuonna 2022 radiota päivittäin noin kaksi ja puoli tuntia, ja viikoittainen tavoittavuus oli huimat 88 prosenttia eli 4,4 miljoonaa suomalaista. Se on paljon, Nyman toteaa.

Jake Nyman: Monen vuoden jälkeen (Gummerus, 2023) s. 341

Perinteisen median merkitys somessa

Sosiaalinen media on tehnyt mediakriittisestä keskustelusta arkipäivää. Perinteisen median kritisoiminen kumpuaa kuitenkin usein siitä, ettei mediaa seuraava henkilö ole jostain uutisesta samaa mieltä.

Uutisotsikoiden selailua ilmaisesta mobiilisovelluksesta.

Kriittinen yleisö voi haastaa perinteisen median ja vaatia avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Mutta kun jostain uutisesta ei olla samaa mieltä, voidaan myös tehdä johtopäätös, että jokin mediaväline puhuu jonkun toisen puolesta tai edustaa toista laitaa. Ei aina uskota median tasapuolisuuteen tai median käyttämiin faktoihin.

Huolimatta siitä, että mediakuluttajat saavat valtaosan laadukkaasta sisällöstä ilmaiseksi, ei mediaa juuri kiitellä. Jopa niin, että kun jokin mediatalo joutuu alan vaikean tilanteen vuoksi vähentämään työntekijöitä toimituksesta, ilmestyy somessa tähän tietoon useampi naurava emoji.

Miksi muuten naurava emoji muistuttaa enemmän vahingoniloista kuin oikeasti jollekin hassulle asialle nauravaa kuvaketta?

Tutkimusten mukaan suomalaisten luottamus perinteiseen mediaan on kuitenkin korkealla. Sanomalehtien verkkolehtiä luetaan paljon.

Maksullisuus lisäisi median arvostusta

Kaiken kaikkiaan voisi ajatella, että esimerkiksi kevyempien aiheiden kuten viihdejuttujen jakamista somessa vähennettäisiin tai artikkeliin johtava linkki veisi useammin juttuun, joka on maksumuurin takana niin, että se sisältyisi erikseen tilattavaan maksulliseen palveluun.

Laadukkaiden sisältöjen arvostus kasvaisi. Voisi myös ajatella, että somealustojen olisi maksettava mediavälineille niiden jakamasta sisällöstä. Nyt esimerkiksi Facebook on myös uutisväline, jonka kautta käyttäjät saavat kattavan ajankohtaissisällön.

Väärä tieto leviää

Verkossa on epäluotettavia sisältöjä, jotka voivat johtaa väärinkäsityksiin ja harhaanjohtaviin tietoihin. Huhupuheista, väärinkäsityksistä ja väärän tiedon tahallisesta levittämisestä alkunsa saaneet tarinat leviävät.

On pahantahtoisia toimijoita, jotka harjoittavat kansalaisiin kohdistamaa informaatiovaikuttamista.

Informaatiolukutaito tarkoittaa kykyä tunnistaa tiedontarve, hakea ja paikantaa tietoa sekä löydetyn tiedon kriittistä ja eettistä arviointia ja käyttöä. Luotettavat lähteet ovat yleensä tunnettuja ja arvostettuja uutisorganisaatioita, akateemisia julkaisuja ja virallisia organisaatioita, Ylen artikkelissa todetaan.

On hyvä kiinnittää huomiota sisällön sävyyn ja tyyliin. On hyvä miettiä, miksi tiettyä tietoa jaetaan ja kuka siitä hyötyy. Tämä voi auttaa tunnistamaan mahdolliset vaikuttamispyrkimykset. Minä katson, että tällaisiin arviointeihin ei tosin usein ole netinkäyttäjällä aikaa tai koetaan, että siitä on liiaksi vaivaa.

Kyselytutkimusten mukaan suuri enemmistö suomalaisista luottaa perinteisen media uutisiin. Aikuisväestöstä 75 prosenttia pitää itse seuraamiaan uutisia luotettavina. Kotimaisen median tärkeys korostuu tällaisina aikoina.

Journalistinen media tai uutismedia

2000-luvun alussa puhuttiin uusmediasta, jolla haluttiin erottautua muista viestintävälineistä eli lehdistä, radiosta ja televisiosta. Uusmedia tosin tarkoitti myös perinteisen median tuottamien sisältöjen digitaalista jakamista.

Mutta uusmediakuplan puhjettua, eri toimijat halusivat määritellä alan digitaaliseksi mediaksi tai digimediaksi.

Nykyisin perinteisen median sijaan voisi puhua journalistisesta mediasta. Ilman median jakamaa laadukasta ja ilmaista sisältöä somessa ei olisi samalla tavalla kommentoitavaa, keskusteltavaa tai kiisteltävää.

Työelämän uusi ilmiö ei ole toimiva

Työelämä näyttäytyy julkisessa keskustelussa usein taakkana, joka haittaa hyvinvointia. Uusi työelämässä näkyvä ilmiö quiet quitting ei mielestäni sovi tähän aikaan. Töihin saatetaan suhtautua liian rennosti. Työtä pitäisi arvostaa.

Suljettu läppäri ja tyhjä muistikirja.

Tosiasiassa työ on merkittävä terveyttä tukeva asia suurimmalle osalle työssäkäyvistä aikuista. Näin toteaa Suomen mielenterveys ry:n työelämän mielenterveys-yksikön päällikkö, psykologi Sari Nuikki Ylen artikkelissa.

Työelämä tukee mielen hyvinvointia monin tavoin. Se vastaa kolmeen psykologiseen perustarpeeseen: autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden tarpeeseen, Nuikki sanoo.

”Hiljaiset loparit”

Uusi työelämässä vilisevä termi on quiet quitting, joka tarkoittaa, että töihin suhtaudutaan tietoisesti rennommin. Ideana on, että tehdään vain rooliin määritellyt tehtävät, ei enempää. Näin kerrotaan Ylen artikkelissa. Kun ei anna kaikkeaan töissä, jää kuulemma aikaa ja energiaa vapaa-aikaan.

Termi viittaa etenkin työntekijöihin, jotka tekevät minimivaatimuksen työssään ilman ylimääräistä panostusta tai ylisuorittamista. Jotkut saattavat sanoa, että tämä on tapa reagoida työstressiin ja uupumukseen, mutta minä väitän, että tämä saa työn tuntumaan vain pakolliselta velvollisuudelta.

Minä olen täällä vain töissä -asenne ei ole tätä päivää

Parhaimmillaan quiet quitting toki nostaa esille keskustelua siitä, mikä määrä työtä on kohtuullista ja järkevää. Ilmiössä on kuitenkin myös ongelmia. Tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitokselta toteaa artikkelissa, että jos työntekijä tietoisesti vähentää innostustaan, eikä esimerkiksi osallistu tiimipalavereihin ja keskittyy vain omaan tekemiseensä, se voi jopa vähentää hyvinvointia. Joskus se ylimääräinen, mitä töissä tekee voi olla juuri sitä, mikä eniten motivoi, Hakanen sanoo.

Työn imua

Itse olin aikoinani perustamassa uutta osastoa. Sen palveluille ryhdyttiin hankkimaan asiakkaita. Pidin uusia asiakassuhteita tärkeänä ja inspiroivana, ja halusin panostaa niihin enemmän kuin vaadittiin. Se teki työstä entistäkin mielekkäämpää. Kokemus uudesta työstä osaston vetäjänä oli hyvä ja mukava.

Eräs nuori aikuinen kertoi artikkelissa, että uusi asenne töihin auttaa jaksamaan arjessa. ”Olo on tasapainoisempi, ja työt unohtuvat, kun läppärin kansi menee kiinni.”

Tervetullutta keskustelua

”En varmasti ole ihanteellinen työntekijä, mutta riittävä”, toinen nainen toteaa. ”Työ on vain työtä, joka mahdollistaa minulle asioita vapaa-ajalla.”

Omalla kohdallani työ vei aikoinaan niin mukanaan, ettei vapaa-aikaa aina juuri jäänyt. Viihdyin kuitenkin erinomaisesti. Sain toteuttaa itseäni.

On selvää, että ilmiö herättää tervetullutta keskustelua työelämän tasapainosta. Toisaalta pitäisi pohtia työntekijöiden sitoutumista. Toivottavasti uudessa tavassa tehdä töitä ja suhteessa työhön ei ole kyse laiskuudesta.

Työstä saisi olla kiitollinen ja omaa paikkaansa olisi hyvä arvostaa

On myös huomautettava, että kaikilla aloilla ei quiet quitting tietenkään tule kysymykseen. Toimistotyössä voi iltapäivällä vaihtaa vapaalle, mutta monissa töissä on venyttävä ja annettava parastaan joka tilanteessa kelloon katsomatta.

On kuitenkin niin, että työ antaa merkityksellisyyttä ja se on myös kunnia-asia. Ellei oma ajatteluni tämän suhteen ole sitten menneiltä ajoilta.

Jauhelihan sijaan tarjoukseen palkokasvituote

Uudet ruokasuositukset julkaistiin keskiviikkona. Jo nyt lähikaupassa oli lihaleikkeleitä laitettu keltalapputuotteiksi. Onko niin, että leikkeleitä ei ole otettu ruokakoriin samaan tapaan kuin ennen?

Yhtä lihavalmistetta on liikaa.

Huomasin kaupassa käydessäni, että monessa leikkelepakkauksessa oli 30 prosentin alennus lähestyvän viimeisen käyttöpäivän vuoksi. Ruokasuosituksista on noussut keskustelua etenkin leikkeleiden osalta.

Kansalliset ravitsemussuositukset kehottavat kasvipohjaiseen syömiseen. Asiantuntijoiden mukaan haasteena on nyt suuri hyppy, että meidän pitäisi saada ruokavalio väestötasolla kasvipainotteisemmaksi.

Kasvipainotteinen syöminen tarkoittaa kasvisten, hedelmien ja marjojen lisäksi täysjyväviljan ja palkokasvien lisäämistä ruokavalioon. Kasvien, hedelmien ja marjojen suositeltu määrä on 500-800 grammaa päivässä. Kuulostaa valtavalta määrältä. En ainakaan itse yllä tähän mitenkään.

Lihan käyttöä kehotetaan vähentämään ja maitotuotteiden käyttöä kohtuullistamaan, kun taas kestävästi pyydetty kala on suositeltavien ruokien listalla. Itse en juo maitoa, ja juustoa on silloin tällöin leivällä, muutoin lähinnä vain pizzassa. Mutta lihaa on ehkä liikaa, ja kalaa taas liian vähän.

Vilkasta keskustelua leikkeleistä

Ravitsemussuositukset ovat herättäneet vilkasta keskustelua. Keskusteluun on noussut etenkin se, että prosessoituja lihaleikkeleitä tulisi välttää. Suositusten mukaan leikkeleitä pitäisi syödä korkeintaan satunnaisesti ja jo siivu päivässä on liikaa. Itse olen laittanut lihaleikkelettä leivän päälle huoletta aamupalalla. On ilmeisesti lisättävä jatkossa päälle salaatinlehti ja kurkkuviipaleita.

En tiedä onko ruokasuosituksilla paljonkaan vaikutusta siihen, miten syön, mutta voisin kiinnittää siihen enemmän huomiota. Yleisesti sanottuna hyväksi on tietysti syödä monipuolisesti ja kaikkea kohtuudella.

Salaattia enemmän lautaselle

Punaisen lihan osalta päivää kohden suositeltu annos on enintään 50 grammaa kypsennettyä lihaa. Se on muutaman lihapullan verran.

Itse syön jonkin verran punaista lihaa monena päivänä viikossa. Kalaa ei juuri tule syötyä. Syön mitä pienessä lounaskahvilassa päivittäin tarjotaan lounaaksi. Ilahduttaa jos noutopöydässä on kalaa. Tarjolla on myös runsas salaattipöytä. Siitä voisin ottaa lautaselle värikästä syötävää nykyistä enemmän.

Alkuillasta keitän kahvit ja syön lihapasteijoita. Ilta menee napsien kaikenlaista. Liian usein popsin makeaa ja suolaista, mutta yhä enemmän myös viinirypäleitä, omenoita, tomaatteja, kurkkua ja porkkanaa.

Ei sentään vegaaniksi

Viikonloppuisin valmistan ruokaa itse. Kalaa pitäisi opetella laittamaan. Liian usein laitan possunfileetä tai kanaa. Näiden kanssa perunaa, pastaa ja riisiä. Siipikarjanlihan syömistä pitäisi kuulemma vähentää ympäristösyistä.

Minun olisi ostettava aterioihin myös kasviksia. Muutenkin pitäisi opetella laittamaan ruokaa hieman uudella tavalla. Niin, että valitsisi raaka-aineita huolellisemmin ja miettisi enemmän tärkeitä ravintoaineita.

Olen silloin tällöin ajatellut, että vähentäisin lihan käyttöä niin, että se jäisi vähitellen kokonaan pois. Täysin vegaaniksi en tietenkään alkaisi, vaan sallisin esimerkiksi kalan. Tosin osaan tehdä monipuolisia ja ainakin itselleni maistuvia aterioita myös kanasta. Täysin vegaanina oleminen on kuulemma haastavaa ja vaatii paljon tietoa ja vahvan motivaation.

Helpoksi kaikille?

Asiantuntijoiden mukaan tavoitteena se, että suosituksia on helppo noudattaa. Ruokakaupoilla on vaikutusmahdollisuus siihen, että asiakkaiden olisi helppoa valita terveellistä ja kestävästi tuotettua ruokaa. Usein esimerkiksi tarjoustuotteet eivät ole terveyttä edistävämpiä. Eräs asiantuntija sanoi lukemassani artikkelissa, että jauhelihan sijaan tarjoukseen voisi laittaa vaikka nopeasti valmistettavaa kotimaista kalaa tai jonkun palkokasvituotteen.

Ravitsemussuositusten tavoitteena on se, että terveellisen ruuan syöminen tehtäisiin yhteiskunnassa helpoksi koko väestölle. Tärkeää tietysti on, että ruokasuositusten mukaisesti syöminen on mahdollista myös edullisesti.

Uusiin suosituksiin yltäminen vaatii joka tapauksessa, ainakin itseni kohdalla, vaivannäköä niin kaupassa kuin omassa keittiössäkin.

Meillä onkin liikaa vapaa-aikaa?

Ihmiset haluavat tehdä vähemmän töitä. Oma aika on nykyisin yhä suuremmassa arvossa. Puhtaasti talouden näkökulmasta tässä on ilmeisesti ongelma. Ilmiössä voidaan nähdä yhtymäkohtia historiasta.

Vapaa-aikaa vai työaikaa?

Suomen Pankki on nostanut esiin syyn Euroopan ongelmiin: Ihmiset haluavat liikaa vapaa-aikaa. Suomen Pankin mukaan keskimääräinen viikkotyöaika on lyhentynyt vuosikymmenien ajan, mutta lyhentyminen voimistui entisestään koronavuosien ajan, eikä suunta ole sen jälkeen muuttunut.

Euro ja talous -artikkelin kirjoittajat tulkitsevat, että työtuntien vähentyminen kertoo ihmisten halusta tehdä vähemmän töitä. Kyse on valinnasta. Se kertoo ennen kaikkea elintason noususta ja ihmisten arvostuksesta vapaa-aikaa kohtaan.

Tässä yhteydessä on todettava, että kyseessä on talousasiantuntijoiden näkemys koskien haasteita Euroopan taloustilanteessa. Euroopassa on näinä päivinä muitakin ongelmia, jotka kaipaavat huomiota. Talous ei korjaa kaikkea.

Historian kaikuja?

Rafael Donner kirjoitti vuonna 2018 julkaistussa kirjassaan Ihminen on herkkä eläin (Teos & Förlaget) seuraavasti: ”Max Weber, yksi sosiologian isähahmoista, kirjoitti kirjassaan Protestanttinen etiikka ja kapitalisimin henki, että ennen vanhaan oli vaikeaa saada ihmiset tekemään tarpeeksi töitä pelloilla, koska kutakuinkin kaikki pitivät aikaansa suuremmassa arvossa kuin rahaa.” Donner toteaa: ”Huvittava ajatus, joka nykypäivänä kuulostaa mahdottomalta.” Asiat ovat viime vuosina siis merkittävästi muuttuneet.

Vaikutukset onnellisuuteen

Nykyaikana esimerkiksi Suomessa arvostus rahan ja ajan välillä varmasti vaihtelee eri ikäryhmien ja elämäntilanteiden mukaan. Työ tuo paitsi taloudellista vakautta myös merkityksellisyyttä. On kuitenkin todettu, että erityisesti alle 45-vuotiaat arvostavat enemmän vapaa-aikaa, ja haluavat käyttää enemmän aikaa perheen, ystävien ja harrastusten parissa.

Hektisen työn ja jatkuvan stressin keskellä yhä useammin toivotaan enemmän vapaa-aikaa

Erään näkemyksen mukaan oma aika ja sen tuomat edut koetaan arvokkaammaksi ja palkitsevammaksi kuin se, mitä pelkän varallisuuden kasvattamisella voidaan saavuttaa. Vapaa-ajan puolesta puhuvat myös tutkimustulokset, joiden mukaan ihmiset, jotka arvostavat aikaa enemmän kuin rahaa, kokevat itsensä yleensä onnellisemmiksi kuin ne, jotka asettavat rahan etusijalle.

Donner kirjoittaa, että ihmiset haaveilevat oikeastaan menestyksestä, ja menestys voi tarkoittaa mitä tahansa, mutta mikä on parempi menestyksen mitta kuin raha? ”Muita objektiivisia mittaustapoja ei ole.” On todettava, että menestymistä ei siis nykyisin pidetä tärkeimpänä päämääränä.

Mitä minuun tulee, itse en ole koskaan tavoitellut sen suurempaa varallisuutta, mutta olen aikoinani nauttinut hyvistä tuloista. Tein nuorempana töitä liiankin kanssa. Palkka oli hyvä, mutta ei kuitenkaan vastannut työtuntien määrää. Tein jopa 80-tuntisia työviikkoja. Vapaa-aikaa oli niukalti ja silloinkin työasiat olivat monesti mielessä. Mutta myös menestystä silloisella työuralla oli.

Missä oikea ongelma?

Miten vaativien talouspuheiden yhteydessä pitäisi suhtautua siihen, että työuupumus on lisääntynyt merkittävästi? Yksi keskeisistä syistä uupumiseen on nimenomaan työn ja vapaa-ajan välisen rajan hämärtyminen. Se vaikeuttaa palautumista. Lisäksi työntekijöiltä odotetaan yhä enemmän tehokkuutta ja tuottavuutta. Vapaa-ajallaan moni on aivan puhki.

Yhteenvetona voi todeta vain, että vaikka työ on tärkeää, myös vapaa-aika ja elämänlaatu ovat keskeisiä arvoja. Ja toisaalta jotkut voivat väittää, että elämänlaatua voi parantaa rahalla. En usko, että se on pelkästään niin.

Voisikohan asian tiivistää ajatukseen kultaisesta keskitiestä? Sehän tarkoittaa filosofiassa tavoiteltua puoliväliä kahden ääripään, joista toinen edustaa liiallisuutta ja toinen puutteellisuutta, välillä. Miljoonasade-yhtyeen laulun sanoin: ”Tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus, jokaiselle tarpeen mukaan.”

Se, että ilman ei jäisi kukaan, kuten kappaleessa lauletaan, vaikuttaisi Euroopankin ongelmiin kattavammin, lisäten kaikkien osallisuuden kokemusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteiskunnassa. Näkyisikö se myös taloudessa?