Tasapeli olisi riittänyt

Kuudennella luokalla pelasimme koulujen välisiä jalkapallossa. Tasapeli sarjan viimeisessä ottelussa olisi riittänyt mestaruuteen.

Pieniä tarinoita.

Heikommaksi tiedetty vastustajajoukkue teki ottelun alkupuolella maalin ja meni 1-0 johtoon.

Yritimme kiivaasti tasoitusta. Vastustajan puolustaja pysäytti pallon kädellään rangaistusalueella. Tuomari, joka oli tuon koulun liikunnanopettaja, jätti virheen puhaltamatta ja rangaistuspotkun tuomitsematta.

Emme saaneet pelissä aikaiseksi tasoitusta. Jäimme sarjassa toiseksi.

Tapasin vanhan liikunnanopettajani sattumalta viisi vuotta myöhemmin. Hän sanoi, että harmittaa yhä se ottelu. Kun mestaruus oli niin lähellä. Niin minuakin, minä sanoin.