Kategoria: Essee

Kuuntelemisen tärkeydestä

Tässä kirjoituksessa haluan puhua kuuntelemisen tärkeydestä. Ihmiselle on tärkeää, että häntä kuunnellaan. Tuntuu hyvältä, kun haluaa kertoa jonkin itselleen tärkeän asian, ja toinen ihminen kuuntelee aktiivisesti.

Myös keväinen luonto supisee.

Minä sain aikoinaan asiakkuuksista ja liiketoimintakehityksestä vastaavana johtajana olla paljon äänessä. Minua kuuntelivat firman muu johto ja asiakkaat, ja eri tilaisuuksissa suurempikin yleisö.

Toisaalta minun ohitseni on puhuttu. Minulla oli kerran seurustelukumppani, joka saattoi puhua pöydässä olevan kolmannen, usein miespuolisen, henkilön kanssa aivan kuin minä en olisi lainkaan läsnä. Se oli alentavaa ja halventavaa.

Muut käyttivät sananvaltaa omassa elämässäni

Oli elämänvaihe, jolloin minua ei kuunneltu edes omaa itseäni koskevissa asioissa. Minun suuni oli tukittu. Olin aiemmin kokenut työuupumuksen, ja ajautunut vähitellen sivuun työelämästä.

Kun menetin työn ja näin tärkeän kiinnekohdan elämään, elämä alkoi heitellä. Elämänhallinnan kanssa alkoi olla haasteita. Tilanne paheni vuosien mittaan niin, että olin psykiatrisen hoidon piirissä, edunvalvonnan holhouksessa ja vanhempieni komennossa. Sananvaltaa elämässäni käyttivät muut tahot.

Kun onnistuin tekemään positiivisen elämänmuutoksen, minulle palautui puheoikeus. Minun ei tarvinnut enää kuunnella määräyksiä.

Kuuntelutaito vaikuttaa kaikkien hyvinvointiin

Kuulluksi tuleminen vähentää stressiä ja ahdistusta. Keskustelu ihmisten kesken on ilmaista terapiaa. Haluamme puhua jollekin, joka ymmärtää meitä. Jokainen ansaitsee tulla kuulluksi.

Kuuntelemalla osoitamme arvostusta toista kohtaan, ja rakennamme luottamusta ja yhteenkuuluvuutta. On hyvä olla aidosti kiinnostunut puhujan kertomista asioista.

Kuuntelemalla tarkasti saa itsekin uusia oivalluksia. Tämä on tärkeää esimerkiksi töissä. Kuuntelutaito vaikuttaa yksilöiden ja työyhteisöjen hyvinvointiin.

”Ihmisellä on yksi suu, mutta kaksi korvaa.” Lause korostaa kuuntelemisen tärkeyttä.

”Onnellisuus on kehno tavoite”

Onnellisuus on toistuva keskustelun aihe. Aika ajoin tulee uusia listauksia siitä mitä kaikkea onneen vaaditaan. Otsikko on lainaus filosofi Frank Martelan kirjasta Elämän tarkoitus: Suuntana merkityksellinen elämä (Gummerus, 2020).

Nämä kirjat ovat vastapainoa self help -oppaille, jotka myyvät onnellisuutta.

On todettu, että ihmisten onnellisuudelle on yhteisiä tekijöitä. Tärkein niistä ovat läheiset ihmissuhteet. Toinen tärkeä tekijä on mielekäs tekeminen, oli se sitten työn tai harrastusten parissa. Kolmas iso tekijä on terveys ja hyvinvointi. Mitä minuun tulee, menetin epäterveellisen ja alkoholin sävyttämän elämäntapani vuoksi kaikki nämä onnellisuuteen liitettävät tekijät.

Luin eräästä artikkelista, kuinka nykyihmisen ongelmana on usein se, että eletään aina muussa kuin tässä hetkessä. Mielessä ovat joko menneisyyden murheet tai sitten tulevat huolet ja haasteet. Onnellisia yhdistää kyky olla kiitollinen ja elää hetkessä. Ymmärrän tämän. Itse haikailen usein menneitä.

Onnen tavoittelua nauttimalla

Mutta, kelpaako nautinto onnen aiheeksi vai onko se sitä itseään – siis onnea? ”Elämän laatua yritetään kohottaa virkistäytymällä ja huvittelemalla. Elleivät huvit tee onnelliseksi, mikä sitten?” Näin pohtii filosofi Timo Airaksinen teoksessaan Onnellisuuden opas (Johnny Kniga, 2011).

Henkilökohtaisesti puhuen, minulla oli takavuosina vaihe, jolloin innostuin huvittelemaan. Matkustelin siellä täällä. Juhlin vieraissa kaupungeissa. Meno oli railakasta. Tutustuin uusiin ihmisiin. Koin kaikkea uutta ja ihmeellistä.

Onni oli saavutettavissa, mutta vain hetkittäin. Onnellisuuden tunne ja elämys katosivat yhtä nopeasti kuin syntyivät. Sen jälkeen kaikki oli kuin ennenkin.

Paheiden harrastamista seurasi katumus. Lisäksi olin rahoittanut onnenseikkailujani lainarahalla, minkä vuoksi olin pahoissa veloissa.

Raha on monen mielestä tärkeä onnellisuuden tekijä ja mittari. On totta, että raha tuo ihmiselle vapautta ja valtaa, ja vähentää huolia. Kun ihminen köyhtyy, hänen elämänlaatunsa heikkenee.

Elämän rikkaus ja monet päämäärät

Yleisen käsityksen mukaan onni on mielenrauhaa, tyytyväisyyttä vallitsevaan elämäntilanteeseen. Timo Airaksinen kirjoittaa, kuinka yksilöä onnellistuttavat nautinto ja mielihyvä, halujen tyydyttäminen ja itsensä toteuttaminen erilaisissa elämän projekteissa.

Frank Martela puolestaan kirjoittaa, että onnellisuus on jonkin arvokkaan asian saavuttamisesta syntyvä sivutuote, jolla itsellään ei ole todellista arvoa. ”Siksi henkilökohtaisen onnellisuuden tavoittelu on huono vastaus kysymykseen, mikä tekee elämästämme aidosti arvokkaan ja merkityksellisen.”

Martela kirjoittaa myös, kuinka tärkeää on tiedostaa elämän rikkaus ja monet eri päämäärät. Silloin elämälle tulee merkitys. Tekeminen ja yhteys toisiin ihmisiin tuo elämään täyteläisyyttä.

Minä korostaisin, että miellyttävät kokemukset ovat merkityksellisiä. Tärkeää on myös tuntea tyytyväisyyttä, aitoa iloa ja kiitollisuutta. Aiemmin nauttimani menestyminen elämän päämääränä ei sen sijaan ole järkevää. En silti aikoinaan toiminut urallani menestyksen eteen, vaan nautin itse tekemisestä. Minulle osoitettiin aina uusia vastuualueita, ja pian olin johtotehtävissä. Työuupumus kuitenkin pudotti minut korkealta, ja jouduin lopulta jättämään mukavan työni. On myönnettävä, että tuota merkityksellisyyden tunnetta ajoittain kaipaa.

Länsimaissa vallitsee vahva onnellisuuden normi. Yhteenvetona lainaan kirjailija George Orwellia: ”Ihmiset voivat olla onnellisia vain silloin kun eivät oleta että elämän tarkoitus on onnellisuus.”

Innostavaa vai lepsua johtamista

Yritin aikanaan myynnistä vastaavana johtajana olla ennen kaikkea innostaja. Ajattelin, että tieto, osaaminen ja älykkyys eivät sijaitse ensisijaisesti johtoportaassa, kuten eräässä artikkelissakin kuvattiin.

Kauniita tavoitteita johtamisessa.

Yritin toimia näin jo kaksi vuosikymmentä sitten. Nykyisin ilmiö on tuttu muun muassa pelialalla. Tämä tosin on oma näkemykseni johtamistavastani.

Parhaimmillaan osastomme toiminta oli tiimimäistä. Kontrollin tilalla oli yhdessä tekeminen.

Ajatuksena oli, että vastuu jakautuu tasaisemmin, mikä myös sitouttaisi työntekijöitä. Tai sitten olin vain huono pomo, joka ei onnistunut johtamisessa. Sille ei tosin riittänyt aikaa ja resursseja. Minun työnkuvassani yhdistyivät sekä asiantuntija- että johtamistehtävät, mikä teki hallaa myös omalle ajankäytölle. Kokemus työnhallinnasta alkoi vähitellen vähetä. Tilanne otti voimille.

Itse olen kokenut alaisena jopa pelolla johtamista. Yllä leijaili jopa irtisanomisen uhka. Koska olin päällikköasemassa, olisi minulle voinut antaa potkut helposti, jos en olisi yltänyt välillä hyvin haastaviin odotuksiin. Nautin työstäni, mutta yhä enemmän tunsin, että paahdoin suoriutumisen pakosta.

Johtajan ja pomon erot

Halusin olla palveleva johtaja. Tämä käsite ei tosin vielä tuolloin ollut tunnettu. Yritin toimia kannustaen, neuvoen ja tukien. Luin jostain kuinka palveleva johtaja organisoi, kehittää palveluja, edistää tuloksellisuutta ja luottamusta.

Tästä huolimatta osastolla ilmeni välillä työn välttelyä. Oli myös poissaoloja. Tekeminen kuitenkin oli päällisin puolin tuloksellista ja kauppaa syntyi. Eräässä artikkelissa todettiin, että kun työyhteisössä yhteistyö on toimivaa ja työ sujuu, helpottuu myös esihenkilön oma työ.

Kun katson asiaa taakse päin, olin liian lepsu johtaja. Ja ehkä turhan luottavainen. Tein paljon itse. Asioita olisi pitänyt delegoida enemmän.

Theodore Roosevelt totesi, että ihmiset pohtivat johtajan ja pomon eroa… Johtaja työskentelee avoimesti, pomo suljettujen ovien takana. Johtaja johtaa, pomo patistaa.

Vippaa mulle muutama viitonen

Suomalainen kehtaa pummata tupakkaa, mutta ei rahaa. Näin kerrottiin eräässä artikkelissa, josta seuraava lainaus: ”Voisitko heittää yhden? Tuntemattoman vastaantulijan pyyntöön saattaa moni sauhuttelija suostua, epäröimättä. Toisen nikotinistin pyynnön torjuminen on asiantuntijan mukaan moraalikoodiston rikkomista.”

Rahaa toiselle todelliseen tarpeeseen.

Rahan tai ruoan pyytäjää taas usein karsastetaan, eikä näitä kahta pidetä soveliaina pyytää tuntemattomilta. Minä kuitenkin jouduin erään kerran kummalliseen tilanteeseen kaupungin keskustassa.

Iäkkäämpi mies pysäytti minut kadulla anteeksi pyytelemättä ja meni suoraan asiaan. Mies pyysi minulta rahaa lääkkeisiin. Hänen piti kertomansa mukaan päästä apteekkiin, ja vaati minulta viittätoista euroa. Olin hämmästynyt.

”Auta nyt Herran nimessä”, mies korotti ääntään. Hän sanoi, että kyseessä on sydänlääke.

Minulla oli tuolloin huono rahatilanne. Mutta jos miehen tarina piti paikkansa, oli minun luonnollisesti annettava pyydetty summa.

Ei saisi epäillä, mutta huomasin, että mies seisoi alkoholiliikkeen vieressä. En tiedä mihin tarkoitukseen raha todellisuudessa meni. Toivon, että minusta oli todellista apua.

Rahaa on vaikeaa antaa vaikka haluaisi

Olen silloin tällöin antanut kolikoita kadulla kerjääville ihmisille. Nykyisin korttimaksamisen aikana ihmisillä on yhä vähemmän käteistä rahaa, joten auttaminen ei käy enää yhtä helposti. Yhä useampi vain kävelee rahaa kerjäävän ohi. Apua tarvitsevat ihmiset ovat varmasti huomanneet tämän.

On myös yksi ryhmä, jota haluaisi edelleen tukea. Myös katusoittajien saamat rahat ovat varmasti vähentyneet, kun esimerkiksi kitarakoteloon ei ole samalla tavalla heittää hyvästä fiiliksestä palkkioksi muutamaa euroa.

Herkkunälkä aiheuttaa kaikenlaista

Vaikka terveellisyys ja hyvinvointi leimaavat vallitsevia ruokatrendejä, suomalaiset kokevat itsensä hemmottelun ja palkitsemisen tärkeäksi. Näin todettiin eräässä artikkelissa. Irtokarkkeja, suklaata, sipsejä ja pizzaa napsitaan herkkunälkään, mutta myös turruttamaan paineita, pettymyksiä ja tylsyyttä.

Makeisia vähemmälle ja hedelmiä tilalle.

Myös väsymys ja riittämättömyyden tunne voivat vaikuttaa herkkunälkään. Lasillinen viiniä tai tölkki olutta voi puolestaan olla ”päivän palkinto”.

Vaikka tuntee ansaitsevan herkutteluhetken, kohtuus kaikessa, huomautettiin artikkelissa. Arkiherkuttelusta voi helposti tulla syyllinen olo. Jutussa haastatellun psykologin mukaan syyllistyminen voi heikentää elämänlaatua.

Henkilökohtaisesti puhuen, minä olen pettynyt itseeni jo silloin kun aivan tavallisena arkipäivänä kaupasta tullessa poimin ostoskassista karkkipussin ja suklaata. Yritän olla tarttumatta pussiin, mutta jossain vaiheessa iltaa avaan sen. Ja pussi uppoaa kerralla.

Jokainen tietää, että karkkipussin hotkiminen voi aiheuttaa pahoinvointia, myös henkistä. Hiukan harvemmin ja erityisinä hetkinä nautittuina herkut maistuvat sitäkin paremmalta.

Aamuyöstä on saatava jotakin haukattavaa

Sen vuoksi muistuttaisin, että kiireestä, stressistä ja väsymyksestä huolimatta olisi hyvä laittaa terveellistä, ravitsevaa ja maukasta ruokaa arki-iltaisin. Toki myönnän, että itsestäni ei ole iltaisin valmistamaan suuritöisiltä vaikuttavia aterioita, kuten vaikkapa paprikoita juustotäytteellä tai nokkosvohveleita.

Minulla on tapana heräillä aamuyöstä. Ja silloin on jostain syystä kova herkkunälkä. Etsin suklaapatukoita pöydältä. Jos niitä ei ole jäljellä, vaan olen syönyt ne kaikki illalla, on minun saatava jotakin muuta haukattavaa. Erään kerran istahdin tv-tuoliin ja työnsin puoliunessa kaukosäätimen suuhuni ja puraisin.

Tämä osoittaa, että ei olisi hyvä mennä nälkäisenä nukkumaan. Patukoiden sijaan olisi ostettava vaikka näkkileipää. Ja laitettava niitä valmiiksi voideltuina pöydälle yöllä haukattavaksi.