Rautalankabändi yllätti iloisesti

En niin diggaile 60-luvun rautalankamusiikkia, mutta perjantai-iltana lähdin kotikaupungin kuppilaan The Sleepwalkers -yhtyeen keikalle. Bändi tarjoilikin viihdyttävän kattauksen rautalanka- ja beat-musiikkia sekä rock’n’rollia. Yhtyeestä on sanottu, että se toteuttaa kyseisen aikakauden klassisia piirteitä tinkimättömästi ja taidolla.

Laulusolistin osuudet viihdyttivät.

The Sleepwalkers on vuonna 2000 perustettu kotimainen bändi, jonka muodostavat neljä kokenutta pitkän linjan soittajaa. Yhtye toteuttaa 60-luvun tyylipiirteitä sekä soitossaan että ulkoasussaan. Bändin jäsenillä oli keikalla tyylikkäät puvut.

Mitä on rautalankamusiikki?

Rautalankamusiikki on alun perin 1960-luvun instrumentaalimusiikkia, jota esitetään neljän soittajan voimin: kahdella sähkökitaralla (soolo- ja komppikitara), sähköbassolla sekä rummuilla. Rautalankamusiikki voi sisältää myös muita soittimia ja laulua.

Nimi ”rautalankamusiikki” tulee sähkökitaran kielistä. Englannin kielellä puhutaan sen sijaan vain ”instrumentaalirockista”, kun viitataan The Shadowsin kaltaisten yhtyeiden musiikkiin.

Mausteena rock’n’rollia

The Sleepwalkersin ohjelmisto sisältää sekä rautalankamusiikin klassikoita että harvemmin kuultua materiaalia. Perjantaina yhtye tarjoili keikallaan myös meneviä twistejä ja tunnelmallisia balladeja. Mukana oli lisäksi repäiseviä rock’n’roll-paloja. Lisäksi soolokitaristi Jan-Erik Sainen kaksi omaa instrumentaalisävellystä tekivät vaikutuksen. Niissä oli jotain samanlaista kauneutta ja jylhyyttä kuin Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maijassa.

The Sleepwalkers ei soita pelkästään instrumentaalimusiikkia, vaan laulusolistina mukana on myös Jani ’Jetsetter’ Forsman. Hän esiintyi keikalla muutamissa kappaleissa. Miehen 60-luvun tyylinen jammailu, mukava lauluääni ja hienot tulkinnat tutuista kappaleista ilahduttivat.

Muutama poiminta biiseistä

Viihdyttävän keikan soittolistalta voidaan nostaa ensinnäkin biisi ”My Only One”, joka on suomalainen pop/rock-sävelmä vuodelta 1964. Sen levytti myös Hurriganes vuonna 1975. Forsman tulkitsi tämän hienosti.

Toisena poimintana mainitsen kappaleen ”The Hippy Hippy Shake”, jonka kirjoitti ja levytti Chan Romero vuonna 1959. Biisi on tuttu myös The Beatlesin esittämänä. Vauhdikas coverkappale taittui The Sleepwalkersin käsissä hyvin.

Hienosti tulkittu kappale oli myös ”Dancing Shoes”. Kyseessä on Cliff Richard & The Shadows-yhtyeen klassikko, joka oli myös kotimaisen Teddy & The Tigersin ensimmäinen single vuodelta 1977. Forsman viihdytti yleisöä paitsi hienolla laulutyylillään myös ottamalla tanssiliikkeitä 60-luvun tyyliin.

Missä oli snagari?

Lähdin mukavan keikan jälkeen kotiin päin, mutta koin pienen pettymyksen, sillä viikonloppuilloista minulle jo tutuksi tullutta nakkikioskiautoa ei jostain syystä keskustassa näkynytkään. Ehkä olin liian aikaisin liikkeellä ja paku saattoi ilmestyä kävelykadulle vasta myöhemmin yöllä.

Muuten oli oikein hauska ilta. Kotona oli yöpalaksi vain voileipäkeksejä.

Missä ovat radion mainostamat klassikot?

Mainosrahoitteisten radiokanavien musiikkitarjonta tekee hulluksi. Siihen miksi kanavilla soivat aina vain samat biisit on toki syynsä. Mutta on usein ärsyttävää, että jo aamulla soitetut kappaleet tulevat radiosta uudelleen iltapäivällä. Ja taas seuraavana päivänä, vain hieman eri järjestyksessä.

Radiokanavissa riittää valinnan varaa.

Kuunnelluin valtakunnallinen kaupallinen kanava Radio Nova lupaa sloganissaan, että sen musiikki on ”paras sekoitus klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia”. Esimerkkinä tästä kanavatunnuksessa soi pätkä jostakin 2000-luvun kappaleesta. Se ei siis ole klassikko eikä uutuus. Varsinaisia pop-klassikoita ei kanavalla soiteta lainkaan. On vain joko aivan uutta tai sitten muutamia vuosia vanhempaa musiikkia.

Olen pistänyt merkille, että yksi parikymmentä vuotta sitten paljon radiossa soinut biisi soi kanavalla yhä edelleen päivittäin. Soittolista ei siis paljoa uudistu.

Miksi siis toistetaan samaa lupausta musiikkilinjasta itsepintaisesti? Ja lisäksi sitä mainostetaan vielä televisiossakin.

Kanava tavoittelee tietysti tiettyä kohderyhmää. Mutta minun käsitykseni mukaan Novan yleisöä ovat myös ikänsä puolesta sellaiset ihmiset, jotka mielellään kuulisivat ihan oikeita pop- ja rock-klassikoita. Tässä ryhmässä Novan kilpailija on julkisen palvelun Radio Suomi, jonka laajempi musiikkilinja erikoisohjelmineen sekä myös asiapitoinen ohjelma tarjoavat vaihtoehdon.

On mistä valita

Radiokanavien suhteen on nykyisin valtava valikoima. Kun löytää netistä uuden kanavan, menee pari viikkoa kun jo kyllästyy kuuntelemaan sitä. Musiikkitarjonta on hyvin yksipuolista ja samat kappaleet soivat kaiken aikaa. On taas vaihdettava kanavaa siinä toivossa, että sillä taajuudella musiikkitarjonta olisi runsaampaa.

Radio Nostalgialla tai Classic Hits -kanavalla soitetaan oikeita pop- ja rockmusiikin klassikoita. Mutta Nostalgialla toistuvat myös samat kotimaiset menneiden vuosikymmenten iskelmät päivästä toiseen. Niitä ei mielellään kuuntelisi. Mielestäni kotimaisessa vanhemmassa iskelmässä olisi valinnan varaa ja parempiakin kappaleita.

Vähitellen alkaa ärsyttää kaikki musiikki ja kaikki kanavat

Radio Nostalgian kanavatunnuksessa todetaan seuraavasti: ”Miltä elämäsi kuulostaisi ilman näitä” ja esimerkkeinä soitetaan pätkä muutamasta kappaleesta, jotka muutenkin soivat kanavalla koko ajan. On sanottava, että ilman näitä kuulostaisi paremmalta. Vähitellen olen saanut tarpeekseni myös Classic Hitsin hyvin kapeasta musiikkilinjasta vaikka hyviä biisejä tuleekin.

Radiotarjonnassa jokaiselle on jotakin, kuten yhtenä ”kaikki tämän hetken kuumimmat biisit” soittava kanava. Iskelmiä soittavia kanavia on ainakin nimensä puolesta kaksikin. On myös ”hyvän fiiliksen kanava”, joka soittaa parhaat biisit 1990- ja 2000-luvuilta. Myös 1980-luvun musiikille on kaksikin omaa kanavaa. Lisäksi on erillinen kantrimusiikkiin erikoistunut radio. On myös suomirockia ja suomiräppiä soittavia kanavia. Valtakunnallisten kanavien lisäksi on niin kutsuttuja paikallisradioasemia. Itse löydän kanavia netistä.

Julkisella puolella Radio Suomi taas linjaa, että sen musiikki on sekoitus klassikoita, iskelmää ja poppia. Tämä lupaus pitää hyvin. On kuitenkin syitä, kuten kotimainen vanhempi iskelmä, minkä vuoksi ei tule kanavaa kuunneltua.

Minulle voisi toki huomauttaa, että musiikkiahan voi valita itse erilaisista suoratoistopalveluista. Sen verran kuitenkin haluan asiasisältöä, että voin kuunnella tasatunnein uutiset. Parhaat uutissisällöt ovat Ylellä, kaupallisella puolella ne ovat nykyisin köykäisiä. Joskus haluan myös kuunnella juontajia, vaikka usein puhutaan ja nauretaan toisen päälle niin, että on vaikeaa saada selvää.

Musamakua tutkitaan

Kaupalliset radiokanavat soittavat usein samoja kappaleita useista syistä. Radiokanavat tekevät säännöllisesti kuuntelijatutkimuksia ja kyselyitä selvittääkseen, mitkä kappaleet ovat suosituimpia kuuntelijoiden keskuudessa. Näitä kappaleita soitetaan enemmän, jotta kanava pysyy kuuntelijoiden suosiossa. Mainostajat taas haluavat sijoittaa mainoksiaan kanaville, joilla on suuri ja sitoutunut kuuntelijakunta. Toistuva soittaminen auttaa kappaleita jäämään kuuntelijoiden mieleen.

Radiokanavilla on tietty musiikkiformaatti. Sen ei pitäisi kuitenkaan tarkoittaa hyvin yksipuolista ja niukkaa soittolistaa.

On myös niin, että kanavat haluavat pitää kiinni uusista kuuntelijoista, jotka tulevat etsimään hyvää ohjelmaa taajuudelle. Näiden uusien kuuntelijoiden pitää saada kuulla heti ne ”parhaat biisit”, jotta kuuntelijat nauttivat kanavan musiikista.

Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että suomalaiset ovat kanavauskollisia kuuntelijoita, joten lempikanava voisi tarjoilla hieman vaihtelevampaa musiikkia vakituisille kuuntelijoilleen. Näin suosikkiaseman seurassa viihtyisi vielä nykyistä paremmin.

Uutta iloista ja monimutkaista pop-revittelyä

En ole aiemmin ymmärtänyt, mitä on voimaannuttamispoppi, mutta sen aika onkin kuulemma jo ohi. Nykyajan popmusiikin sanotaan olevan monimuotoista ja jatkuvasti kehittyvää. Mutta ovatko popmelodiat yksinkertaistuneet?

Ennen laitettiin soimaan mieluinen älppäri.

Popin lyriikat käsittelevät henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja, kuten identiteettiä, mielenterveyttä, ihmissuhteita ja rakkautta. Musiikkivideoilla, sosiaalisella medialla ja artistien visuaalisella ilmeellä on tärkeä osa nykypopissa.

En seuraa nykyajan populaarimusiikkia. Omassa radiossani soivat menneiden vuosikymmenten klassikkohitit. Voisin toki kuunnella nykypäivän hittejä soittavia radiokanavia tai käydä läpi soittolistoja suoratoistopalveluista. Ehkä voisinkin tutustua nykypoppiin. Se voisi ihan hyvin toimiakin.

Voimaannuttavaa poppia

Luin Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajan kommenttikirjoituksen, jossa hän toteaa, että voimaannuttavan popin aika on ohi. Sen kuulemma osoittaa Sabrina Carpenter. Minulla ei ole mitään tietoa kyseisestä artistista. Mutta Carpenterin flirttailevat sanoitukset ja tunnistettava tyyli tekevät hänestä toimittajan mielestä raikkaan popnimen.

Toimittaja kirjoittaa, että Carpenterin musiikki on iloista ja osin itseironista pop-revittelyä. ”Se on mukavaa vastapainoa viime vuosien trendille, jossa monet artistit esittävät teennäistä, Barbie-elokuvaan sopivaa voimaannuttamispoppia.”

Ennen riitti oma levyhyllyllinen musiikkia.

Ja mitä on voimaannuttamispoppi? Sen sanotaan viittaavan popmusiikkiin, joka keskittyy voimaannuttaviin ja inspiroiviin teemoihin. Tällaiset kappaleet käsittelevät itseluottamusta, itsensä hyväksymistä ja henkilökohtaista kasvua. Biisit antavat voimaa ja rohkaisua. Tällaisia hittien nimiä ovat ymmärtäneeksi suomeksi muun muassa ”Karjaisu”, ”Itsevarma” ja ”Taistelulaulu”.

Täytyy kuitenkin huomauttaa, että voimaannuttavaa poppia on tietysti ollut aina popmusiikin historiassa. Sitä ei vain ole ”luokiteltu” erikseen.

Yksinkertaisempaa poppia?

Minusta tuntuu, että popmelodiat ovat nykyisin aiempaa yksinkertaisempia. Ja tämä havainto taitaa olla aivan oikea, sillä asiaa on tutkittukin. Ennen hittibiiseissä kikkailtiin laulumetodeilla, nykyään niistä löytyy kuulemma enemmän tasoja ja tekstuureja. Tutkijat analysoivat hittikappaleiden päämelodioita – yleensä laulumelodioita – vuosien 1950 ja 2022 välillä. Melodioiden yksinkertaistuminen ei tarkoita välttämättä kappaleiden yksinkertaistumista, kerrotaan tutkimusta käsittelevässä Ylen artikkelissa.

Nykyajan poppi yhdistelee vaikutteita eri genreistä

Aiemmin musiikkia tehtiin kourallisella soittimia, ja mutkikkuutta lisättiin usein lauluosuuksien avulla. Melodioiden sijasta monimutkaisuus voi liittyä nykyään myös äänenlaatuun ja elementtien yhdistelemiseen, joita uudet digitaaliset työkalut helpottavat. On siis mahdollista, että melodiat ovat yksinkertaistuneet juuri siksi, että muut elementit ovat monimutkaistuneet, artikkelissa kerrotaan.

LP-levy eli pitkäsoitto, vinyyli, lätty, älppäri…

On todettu, että nuoret kuuntelevat nykyisin enimmäkseen yksittäisiä biisejä eri artisteilta, eivät niinkään kokonaisia albumeja. Musiikkia kuunnellaan paljon suoratoistopalveluista, mutta digitaalisesta musiikista ei ole aina valmiita maksamaan.

Ennen ostettiin albumeja eli LP-levyjä. Oli mahtavaa laittaa uusi levy soimaan stereoista ensimmäistä kertaa, ja kuunnella se nimenomaan kerralla kokonaan.

Vaatteet musamaun mukaan

Olin seitsemänvuotias teddy. Pukeuduin farkkutakkiin. Housujen lahkeet oli käännetty ylös. Jalkineina olivat läskipohjakengät. Tukka oli muotoiltu hiusrasvalla.

Radiolla on yhä tärkeä asema musiikin kuuntelussa.

Suomessa teddyt olivat 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun nuorisokulttuurin ilmiö. Diggailtiin rockabillya.

Samanhenkisten tunnettu oleilupaikka oli Helsingin rautatieaseman tori. Tedit kerääntyivät myös autotapahtumiin ja rockabilly-keikoille. Minä vain hengailin parin minua huomattavasti vanhemman nuoren kanssa oman koulun kulmilla. Meitä taidettiin katsoa pitkään.

Kymmenvuotiaana minusta tuli hevari. Äitini sai ommella farkkutakkiini hard rock ja heavy metal -bändien kangasmerkkejä. Oli myös niittivyö ja niittiranneke. Pidempää hevitukkaa en kuitenkaan saanut kasvattaa. Se harmitti, koska monella kaverilla oli pitkät hiukset.

Lempibändin uusi ”lätty”

Minua alkoi kuitenkin hevin sijaan kiinnostaa enemmän diskomusiikki. Myös kotimainen rokki alkoi toimia.

Radiossa alkoi soida lempimusiikkia vasta 1980-luvun lopulla kaupallisten kanavien myötä. Radiolla on edelleen tärkeä asema ihmisten musiikin kuuntelussa. Moni uusi kappale kuullaan ensimmäisenä radiosta.

Nuoret kuuntelevat yksittäisiä biisejä, eivät enää kokonaisia albumeja. Musiikkia kuunnellaan paljon suoratoistopalveluista, mutta digitaalisesta musiikista ollaan nihkeitä maksamaan.

Entisaikoina ostettiin LP-levyjä. Oli mahtavaa laittaa uusi levy soimaan ensimmäistä kertaa, ja kuunnella se nimenomaan kerralla kokonaan.