Taidetta vain omille kavereille?

Tukahduttaako valtion tuki luovuuden? Eikö taidetta tehdä lainkaan suurelle yleisölle? Kulttuurialan valtionavustuksia leikataan merkittävästi. Lisääntyykö yhteiskunnan pahoinvointi ilman kulttuuria?

Teattereilla on edessään sopeuttamistoimia.

Teatterikaupunkien näyttelijöitä jalkautui torstaina eri puolilla maata keräämään allekirjoituksia kulttuuriadressiin. Adressilla puolustetaan suomalaista kulttuuria ja vastustetaan leikkauksia siihen. Adressi luovutetaan myöhemmin päättäjille mielenilmauksen yhteydessä. Olen kuullut jonkun kulttuuriväen edustajan sanoneen, että nyt eletään kulttuurivihamielistä aikaa.

”Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla”

Sakset seis! on tekijöiden ja yleisön hätähuuto taiteen ja kulttuurin puolesta. ”Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin”, adressissa todetaan. ”Kulttuuri luo iloa, yhteenkuuluvuutta ja empatiaa, auttaa demokratian monitahoisten ongelmien ratkaisussa ja rakentaa lapsille ja nuorille tulevaisuutta.” Näin kulttuurin puolesta puhuvat adressin laatijat.

Kaikki eivät kuluta kulttuuria

Jo nyt teatterit ovat ilmoittaneet tarpeestaan vähentää työntekijöitä, esitysten ja ensi-iltojen vähentämisestä ja lipunhintojen korotuksista. On todettu, että sopeutumistoimet vaikuttavat suoraan kulttuurin saavutettavuuteen. Leikkaukset kohdistuvat myös muun muassa orkestereihin, kirjastoihin ja museoihin.

Leikkaukset ovat herättäneet huolta kulttuurialan toimijoiden keskuudessa. Kulttuuriala on yrittänyt korostaa, kuinka kulttuuri on itseisarvo. Sanotaan, että moninaiset kulttuurin muodot rikastuttavat yhteiskuntaa.

Toisaalta kaikki eivät kuluta kulttuuria. Kulttuuri voi tuntua vieraalta ja kaukaiselta. Minä kuitenkin katson niin, että on olemassa kaikille kokemisen arvoisia kulttuuririentoja. Esimerkiksi Moulin Rouge -musikaali on ollut tänä vuonna Helsingin kaupunginteatterin vetonaula. Itse en ole nähnyt.

Mitä minuun muutenkin tulee, en käy esimerkiksi teattereissa, konserteissa tai museoissa. Myöskään kotimaisia elokuvia en käy katsomassa kuin harvoin. Voisin olla kiinnostuneempi ja ehkä avoimempi uusille kokemuksille.

Marginaalisia taideprojekteja?

Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola on kirjoittanut seuraavasti: suomalainen kulttuuriväki ei suurin surminkaan halua tehdä taidetta massoille – vaan eliitille, itselleen, rahoittajilleen ja omille kavereilleen. Ukkola kysyy, kun joka puolelta pitäisi leikata, mitä järkeä on lapioida rahaa marginaalisille taideprojekteille. ”Väitän, että valtion tuki kulttuurille ei kannusta luovuutta – se pahimmillaan tukahduttaa sen.”

Taidetta ei pidä tehdä vain taiteen vuoksi

Adressin laatijoiden mukaan ilman kulttuuria yhteiskuntamme pahoinvointi lisääntyy. Tämä on tietysti voimakkaasti ilmaistu. Mutta senkin vuoksi olisi tärkeää, että kulttuuritarjonta tavoittaisi ja puhuttelisi ihmisiä nykyistä enemmän.

Vaatteet musamaun mukaan

Olin seitsemänvuotias teddy. Pukeuduin farkkutakkiin. Housujen lahkeet oli käännetty ylös. Jalkineina olivat läskipohjakengät. Tukka oli muotoiltu hiusrasvalla.

Radiolla on yhä tärkeä asema musiikin kuuntelussa.

Suomessa teddyt olivat 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun nuorisokulttuurin ilmiö. Diggailtiin rockabillya.

Samanhenkisten tunnettu oleilupaikka oli Helsingin rautatieaseman tori. Tedit kerääntyivät myös autotapahtumiin ja rockabilly-keikoille. Minä vain hengailin parin minua huomattavasti vanhemman nuoren kanssa oman koulun kulmilla. Meitä taidettiin katsoa pitkään.

Kymmenvuotiaana minusta tuli hevari. Äitini sai ommella farkkutakkiini hard rock ja heavy metal -bändien kangasmerkkejä. Oli myös niittivyö ja niittiranneke. Pidempää hevitukkaa en kuitenkaan saanut kasvattaa. Se harmitti, koska monella kaverilla oli pitkät hiukset.

Lempibändin uusi ”lätty”

Minua alkoi kuitenkin hevin sijaan kiinnostaa enemmän diskomusiikki. Myös kotimainen rokki alkoi toimia.

Radiossa alkoi soida lempimusiikkia vasta 1980-luvun lopulla kaupallisten kanavien myötä. Radiolla on edelleen tärkeä asema ihmisten musiikin kuuntelussa. Moni uusi kappale kuullaan ensimmäisenä radiosta.

Nuoret kuuntelevat yksittäisiä biisejä, eivät enää kokonaisia albumeja. Musiikkia kuunnellaan paljon suoratoistopalveluista, mutta digitaalisesta musiikista ollaan nihkeitä maksamaan.

Entisaikoina ostettiin LP-levyjä. Oli mahtavaa laittaa uusi levy soimaan ensimmäistä kertaa, ja kuunnella se nimenomaan kerralla kokonaan.