Muistelmat, tulevaisuus ja rakkaus

Kävin tämän vuoden Helsingin Kirjamessuilla kahtena päivänä. Ohjelma oli kiinnostavaa, ja tein hyviä kirjalöytöjä. ”Rakkauden kuvaaminen ei ole mitään nössötouhua”, toteaa Miina Supinen uuden romaaninsa kirjoittamisesta. Minua kiinnostivat lisäksi radiotoimittajan muistelmat sekä uudet novellit ja runot.

Muistelmia, novelleja, runoutta…

Kirjamessujen tämän vuoden teema on tulevaisuus. Torstaina tulevaisuuskeskustelussa pohdittiin sitä, miten lukeminen muuttuu. Ja miten nykypäivän ja tulevaisuuden nuorilla säilyy halu tarttua kirjaan.

Toisessa keskustelussa pohdittiin, miten kirjoittaminen muuttuu. Mitä uusia muotoja sanataide tulevaisuudessa saa, ja miten kirjoittajan ammattitaito ja kirjoittamisen tekniikat muuttuvat.

Kaikkiin näihin haastaviin kysymyksiin ei keskusteluissa tullut aivan selkeitä vastauksia. Tai ainakaan sellaisia, jotka olisivat jääneet mieleen. Hieman tuntuukin, että tulevaisuudesta keskustelu voi tarkoittaa jaarittelua siitä, mitä pelkää, toivoo ja hieman kelailee, kuten Jyrki Lehtola luonnehtii kolumnissaan. Lehtola kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnissaan, että koska keskustelu tapahtuu Kirjamessuilla, näyttää kirjallisuuden tulevaisuus lopulta valoisalta.

Messut keräsivät paljon väkeä jo arkenakin.

Moniäänistä kirjallisuutta tulevaisuudessakin

Yhdessä keskustelussa nostettiin esille, kuinka hallituksen leikkaukset eivät lupaa hyvää kulttuurialalle. Keskustelun aiheena oli ”Ammattina kirjoittaminen: Millainen on työmme tulevaisuus?” Keskustelijoina oli kaksi kirjailijaa ja kaksi poliitikkoa. Mitä siis päättäjien pitäisi tehdä, jotta moniäänistä kotimaista kirjallisuutta olisi luettavana kymmenen vuoden kuluttua? Minun mielestäni parhaiten asiaan voivat vaikuttaa kirjailijat itse, kirjoittamalla kirjoja, joita halutaan ostaa ja lainata sekä lukea ja kuunnella.

Itseäni on tosin harmittanut se, että kirjastot eivät enää saa rahaa vähälevikkisen kirjallisuuden ostamiseen. Saadun tuen avulla kuntien kirjastot ovat hankkineet vähemmän luettuja, mutta laadukkaita kirjoja.

Olen itse julkaissut kolme kirjaa. Näistä kahta ensimmäistä hankittiin laajasti maamme kirjastoihin. Mutta vuosi sitten julkaistu uusin kirjani ei ole päässyt kuin joidenkin kuntien ja kaupunkien kirjastoihin. Tosin olen kuullut, että joissakin kirjastoissa sitä on useampi kappale.

Hyppäys uuteen lajityyppiin

Kirjailijahaastatteluista mielenkiintoisin oli Miina Supisen haastattelu uudesta kirjastaan Kultainen peura (Otava). Kyseessä on Supisen ensimmäinen aikuisten romaani yhdeksään vuoteen. Se oli hänelle myös hyppäys uuteen lajityyppiin, joten kirjoittamiseen liittyi paljon paineita.

Supinen halusi tarinaan iloa ja väriä.

Supinen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että halusi kirjoittaa historiallisen romaanin, jonka näkökulma ei olisi kärsimyksessä. Kirjailija halusi välttää synkkyyttä ja kurjuuden kuvausta.

”Olen ihan varma, että myös ennen vanhaan naisilla on ollut kivaa keskenään. Suomalaisissa romaaneissa heidän elämänsä esitetään silti usein ihan kauheana”, Supinen toteaa haastattelussa. Hän kaipaa tarinoihin iloa ja ajattelee, ettei rakkauden kuvaaminen ole mitään nössötouhua.

Romaani sijoittuu 1880-luvun Sortavalaan. Romaania on kuvattu muun muassa seuraavasti: Se herättää eloon itäisen tarustomme, sekoittaa totta, unta ja suurta seikkailua. Se on hurmeinen ja hauska, villi ja kaunis kuin kansanballadi.

Uutta halpaa runoutta

Löysin edullista runoutta. Vain vuosi sitten julkaistut Jyrki Kiiskisen ja Olli Sinivaaran runokokoelmat löytyivät kustantamon osastolta, ja maksoivat vain 12 euroa kappale. Tässä pieni katkelma yhdestä Kiiskisen kokoelman runosta:

Öisin lajittelen menneisyyden tavaroita. Tässä laatikossa ovat parittomat sukat.

Jyrki Kiiskinen: Nenän edessä vuori (Teos, 2023)

Jyrki Kiiskisen ja Olli Sinivaaran uutuudet.

Yksi lempirunoilijoistani on Anja Erämaja, joten oli ilo huomata, että häneltä on julkaistu uusi kirja tänä vuonna. Niinpä ostin uutuuskokoelman Joku menee aina ensin (WSOY, 2024).

Luen runoja silloin tällöin päiväsaikaan, ja iltaisin enemmänkin muistelmia tai esseitä. Runoja lukiessa täytyy olla virkeänä. On sanottava, että vain harvat romaanit houkuttelevat. Enemmän pidän lyhyestä muodosta kuten novelleista. Niiden juonta on hieman kärsimättömän lukijan mukavampi seurata.

Odotan paljon Radiomiehen muistelmat (Gummerus, 2023) -kirjalta. Jake Nymanin yli 50-vuotinen ura on omistettu populaarimusiikin ilosanoman levittämiselle. Muistelmissaan Nyman johdattaa lukijan Ylen kulissien taakse.

Kaikki kirjat eivät toimi äänikirjoina

Eräässä keskustelutilaisuudessa kirjamessuilla tuli esiin mielenkiintoinen asia. Haastava kirjallisuus ei nimittäin toimi äänikirjana, ja se vaikuttaa jo julkaisupäätöksiin. Näin totesi Siltala-kustantamon kustannuspäällikkö Kalle Siltala. Hänen mukaansa edes Jonathan Franzen ei vedä äänikirjana, ja niiden julkaisemista pitää harkita entistä tarkemmin. Suoratoistopalvelut suosivat helposti seurattavia teoksia.

Tämä on hyvin mielenkiintoista. Mitä minuun tulee, itse en edelleenkään ole edes kokeillut äänikirjoja. Siitä on ollut tuttavien kanssa puhetta jo pitkään, ja minua ihmetellään kun en ole halunnut kokea tätä kirjan uutta muotoa. Ehkä minun pitää valita vaikka jokin tämän syksyn uutuuskirjoista kuunneltavaksi.

Sovellus joka innostaisi lapsen hankintaan

Suomen alhainen syntyvyys on puhuttanut jo pitkään, eikä tilanteelle ole näkyvissä helpotusta. On ollut keskustelua jopa siitä kuinka paljon somella on vaikutusta syntyvyyden laskuun. Syntyvyyden sanotaan olevan jo niin alhaista, että se vaikeuttaa yhteiskunnan toimintaa.

Kysymys kuuluu, miksi suomalaiset eivät hanki lapsia.

Lasten hankintaa lykätään entistä pidemmälle. Nuoruus ja sinkkuelämä jatkuvat nykyään entistä pidempään.

Luin artikkelin, jossa todettiin, että somellakin on vaikutusta syntyvyyden laskuun. Nuorten aikuisten keskuudessa ajatellaan, että jos hankkiikin lapsia, eikä sitten pystykään matkustelemaan tai tekemään niitä asioita, mitä somessa näkee. On pelko siitä, että jää paitsi jostain mistä muut pääsevät nauttimaan.

”Lasten saaminen on tosi hienoa”

40-vuotta täyttänyt ex-lumilautailija Eero Ettala on kertomansa mukaan joskus kuullut sanottavan, että lasten syntymä tarkoittaisi oman elämänsä loppumista. Hän tyrmää ajatuksen. Ettala kertoi tv-haastattelussa, että asiat, jotka ovat saattaneet tuntua itsestä jo nähdyiltä, saavat hänen mielestään uuden merkityksen lasten syntymän myötä. ”Saat taas aidon reaktion siitä, kuinka ihmeellinen maailma ja ylipäätään elämä on”, Ettala totesi.

Ihmisillä on monia syitä olla hankkimatta lapsia nuorina. Kyselyissä esiin on noussut muun muassa vaikeus löytää puolisoa ja oma taloudellinen epävarmuus.

Syntyvyyteen vaikuttaa myös parisuhteiden muutos. Parisuhteet ovat pirstaleisempia kuin aikaisemmin. Näin totesi eräässä artikkelissa Väestöliiton tutkija Tiia Sorsa. ”Nuorilla on se ajatus, että elämän pitää olla hirveän valmis ennen kuin lapsia hankitaan. Sen takia niitä ei hankita siinä ensimmäisessä pitkässä liitossa”, Sorsa sanoi.

Väestöpoliittisessa selvityksessä esitetäänkin taloudellista kannustinta ensimmäisen lapsen saamiseksi ennen 30 ikävuotta. Keinoiksi lapsiluvun nostamiseksi on puolestaan ehdotettu muun muassa arjen elämänhallinnan ja parisuhteiden tukemista sekä vauva- ja lapsiperheiden palveluita.

Mistä oikeasti jää paitsi?

Henkilökohtaisesti puhuen, itse olen jäänyt ilman lapsia. Olen vapaaehtoisesti lapseton tai sitten parisuhteet eivät vain ole kestäneet niin kauan, että asiasta olisi edes puhuttu. On toki myönnettävä, että nuorempana myös arkailin ajatusta tulla perheelliseksi. Pärjäsin työelämässä, mutta mietin miten minusta olisi kantamaan vastuuta myös perhe-elämässä. En osannut kuvitella itseäni isänä.

Nykyisin kun työ ei vie kaikkea aikaa ja huomiota, olen miettinyt mistä itse olen mahdollisesti jäänyt paitsi. Ennen sisältöä ja merkityksellisyyttä elämään toi vain työ. Nykyisin olenkin tuntenut itseni hieman ulkopuoliseksi. Minulta saatetaan kysyä lapsista, ja kun kerron, ettei minulla ole omaa perhettä, on asiaa ihmetelty. Etenkin vanhemmilla ihmisillä on tapana kommentoida asiaa.

Some heikentää suhdetta

On todettu, että parisuhteiden heikentyminen ja some vaikuttavat myös toisiinsa. ”Jos ihmiset ovat paljon somessa, niin seksiä on vähemmän, mikä vaikeuttaa raskaaksi tulemista vaikka lapsitoive olisikin. Kyllä se vaan niin on, että seksiä tarvitaan, jotta lapsiakin tulee”, Sorsa totesi haastattelussa.

Tarjoan ratkaisua. On olemassa sovelluksia, joihin voi asettaa aikatauluja, jolloin tietyt sivustot ja sovellukset ovat estettyjä. Näitä kutsutaan aikahallinta- tai keskittymistä parantaviksi sovelluksiksi. Ihmisille voitaisiin tarjota ladattavaksi sovellus, joka estää someen pääsyn tiettyyn aikaan illasta.

Somea ei voisi näin ollen enää selailla sängyssä. Puolisot tai kumppanit voisivat todeta vuoteessa, että kun vielä ei nukuta, niin mitä sitä tehtäisiin.

Yritysvalmennus voi olla liian raskasta

Yritysvalmennus on nimestään huolimatta ihmisten valmentamista. Eräs valmennusfirma mainostaa kuinka se muuttaa yksilöitä, työyhteisöjä ja organisaatiokulttuuria. ”Muuttaa yksilöitä” – mitä tästä pitäisi ajatella?

Ulkopuolinen haastaja yritykseen.

Eräs firma markkinoi valmennuksiaan seuraavasti: ”Osaava ja motivoitunut henkilöstö on yrityksen tärkein pääoma. Räätälöidyissä kasvuohjelmissa työntekijät sisäistävät työnantajayrityksensä strategian ja hahmottavat omat roolinsa organisaation tuloksen tekijöinä. Tulos kääntyy nousuun kun tehdään tuottavia töitä totuttujen sijaan.” Tämä tahtoo siis sanoa, että omien totuttujen töiden tekeminen onkin väärin.

Yksi valmennusfirma toteaa, kuinka joskus kasvua vauhdittamaan kannattaa kutsua ulkopuolinen haastaja, joka uskaltaa kyseenalaistaa ja kaataa raja-aitoja.

Valmennus lisäsi kuormitusta

Kun olin aikoinani johtotehtävissä, osallistuin rankkaan yritysvalmennukseen. Business coaching oli tilattu tunnetusta valmennusyrityksestä ja vetäjänä oli tunnettu valmentaja. Joka toinen viikonloppu kokoonnuttiin johonkin idylliseen paikkaan, ja lisäksi oli aamutapaamisia ennen työpäivän alkua.

Valmennukseen osallistui toisilleen vieraita ihmisiä eri aloilta. Osallistujia koulittiin korjaamaan omaa asennettaan. Muistan valmennuksesta sen, kuinka siellä korostettiin, että tärkeintä on rahan tekeminen. Kun sisään tulee rahaa, ratkaisee se kuulemma kaikki mahdolliset ongelmat firmassa.

Valmennuksessa mentiin usein niin sanotusti negatiivisen kautta.

Valmennus kesti kahden kuukauden ajan. Jaksoin olla mukana melkein loppuun asti, mutta toiseksi viimeiseen vetäytymiseen eräänä viikonloppuna en enää pystynyt osallistumaan. Olin jo valmiiksi antanut työlle kaikkeni. Valmennuksessa annettiin ymmärtää, että sekään ei ollut riittävää.

Olin jo valmiiksi uupunut työstä ja valmennuksen vaatimukset lisäsivät kuormitusta ja pahensivat tilannetta. Minun olisi ollut parempi keskittyä valmennuksen sijaan palautumiseen. Toisaalta alkuun tunsin, että valmennus voisi auttaa ja antaa lisää voimia, ja että se olisi hyvä askel eteenpäin.

En tiennyt etukäteen mitä valmennus sisältää. Pian ohjelman vaativuus selvisi. Työkuorman keskellä yritin keskittyä suoriutumaan valmennuksesta.

Olisi pitänyt arvioida omaa jaksamista, ja mahdollisesti keskeyttää valmennus, mutta en tiedä miten olisin selittänyt sen toimitusjohtajalle. Minulle oli järjestetty kallis valmennus, ja sen katsottiin tulevan juuri oikeaan aikaan.

Valmennus tuntui kohtuuttomalta

Kun katson asiaa taaksepäin, oli valmennus liian vaativaa, painostavaa ja jopa haitallista. Osallistujien psyykettä rassattiin varomattomasti. Esimerkiksi yhtenä tavallisena maanantaiaamuna, kun kokoonnuimme valmennustilaisuuteen ennen työpäivää, käytettiin tilaisuudessa hypnoosia.

Jäin sairauslomalle, mutta halusin osallistua siitä huolimatta viimeiseen vetäytymiseen. Valmennuspäivän tauolla kerroin burnoutista lyhyesti valmentajalle. Hän pyysi kertomaan kokemastani koko ryhmälle. Kun olin ääni väpättäen avautunut muille, ja kertonut miten itselleni oli käynyt, kaduin sitä hetkellä, jolloin valmennuksesta jaettiin todistuksia. Sauna lämpeni, kuohujuomaa kaadettiin laseihin, ja kurssilaiset onnittelivat ja kiittelivät toisiaan. Minä ajattelin, että olin hetkessä tehnyt koko pitkän valmennuksemme saavutukset tyhjäksi.

Valmennus voi myös auttaa jaksamisessa

Yritysvalmennus voi tuntua raskaalta, erityisesti jos se ei ole hyvin suunniteltu tai jos osallistujilla on paljon päällä olevaa työkuormaa.

On hyvä arvioida omaa jaksamista. Jos tuntee, että valmennus voi olla liian kuormittavaa, voi olla parempi keskittyä ensin palautumiseen. Myönnän, että tätä voi olla vaikeaa perustella, jos työpaikan johto näkee, että henkilöstölle järjestettävä yritysvalmennus on tarpeen. Johdolta tarvitaan ymmärrystä.

Nykyisin varmasti on jo vastapainona toisenlaisia valmennuksia. Hyvin suunniteltu valmennus on hyödyllistä. Valmennus voi tarjota työkaluja, jotka auttavat hallitsemaan stressiä, tukemaan jaksamista ja parantamaan työhyvinvointia.

Yhden valmennusyrityksen kuvaus onkin inhimillisempi: ”Business coaching auttaa johtajaa, tiimiä ja työntekijöitä suoriutumaan ja jaksamaan paremmin, ja sparraa ajattelua.”

Ilo ja suhtautuminen itseen

Ilon saavuttaminen voi välillä tuntua haastavalta, kuten työelämän ilmaisu kuuluu. Ilon löytäminen voikin vaatia joskus työtä. Aina ilo ei tule itsestään vaan vaatii ponnistelua ja pyrkimystä. Jokainen kaipaa elämäänsä aitoa iloa.

Voiko iloa oppia kirjoista?

”Ilo pidentää ikää, suru aiheuttaa sairauksia.” Voin olla samaa mieltä tämän kiinalaisen viisauden kanssa. On alkuvuosi toistakymmentä vuotta sitten. Istun lähikuppilassa. Pöydällä on tuopin sijaan kuppi mustaa kahvia.

Itselläni elämäntarkoitus oli pitkään ollut murheen karkotus. Mielen sairauden lääkitseminen vastoin hoito-ohjeita alkoholilla oli tuonut haitallisena sivuvaikutuksena vaikean sairauden. Edessä oli tuolloin pakollinen elämäntapamuutos. ”Ilo irti Koskiksesta” – se ei ollut enää mahdollista.

Mitä itseltä puuttuu?

Muistan harmaan hetken kantakuppilassa: Istun yksin kapakan peräpöydässä. Salin toisella puolella istutaan porukalla, jutellaan ja nauretaan. Siellä pidetään hauskaa. Olen kateellinen iloiselle porukalle. Itse olen ollut usein eri porukoissa keskipiste ja naurattaja, nyt olin vain huolestunut tylsä mököttäjä.

Iloa ja mielekkyyttä tavoitellessani olin kahlannut läpi kirjoja, jotka yrittivät vahvistaa lukijan myönteisyyttä. Hyvän mielen kirjat saivat kuitenkin vain huonolle tuulelle ja tuntemaan, että omasta elämästä puuttui jotain hyvin olennaista. Sitä joutui hölmönä kyselemään, eikö ilo ole lähimaillakaan siinä maailmassa, jossa itse totisena tallailee.

Psykologi Tony Dunderfeltin teos Ilon psykologia (PS-Kustannus, 2010) selvittää ilon syntymisen mekanismeja. ”Jokainen ihminen haluaa elämäänsä aitoa iloa”, kirjassa todetaan. ”Ilon psykologiassa pääpaino on yksilössä ja yksilön taidoissa siirtää huomionsa tavoitteeseensa – elämänilon saavuttamiseen.” Kirjassa on harjoituksia, joiden avulla voi oppia saamaan iloa elämäänsä. Minusta tällainen tuntuu vieraalta. Ehkä harjoitukset toimivat.

Oli mielenkiintoista lukea, että iloisuus on lähes täysin riippuvainen ihmisen omista tarpeista ja tavoitteista sekä hänen suhtautumisestaan itseensä. Tätä määritelmää piti hieman pohtia ennen kuin se ehkä lähti avautumaan.

Tärkeää on hyväksyvä ja myötätuntoinen suhtautuminen itseen. Luin jostain, että on osattava olla itsensä kanssa onnellinen. Se onkin itselläni ollut vaikeaa.

Opit tulivat liian myöhään

Erilaiset self help -kirjat sisältävät inspiroivia tarinoita ja esimerkkejä, jotka voivat motivoida tekemään positiivisia muutoksia elämään. En tiedä olisiko itseapuoppaiden tarkempi selailu auttanut löytämään tasapainon ja parantamaan elämänlaatua ajoissa. Nyt opit tulivat liian myöhään. Elämäntapojen muutos tuli välttämättömäksi, kun terveys oli mennyt.

Kiinalaiseen sananlaskuun viitaten, mietin vaikuttiko myös masennus, itseinho, surumielisyys ja kyynisyys elämää kohtaan sairastumiseen.

Elämä oli pitkään ilotonta. Kuvittelin pitkään, että hiprakassa elämä on niin iloista kuin se voi olla. Se oli erheellinen käsitys. Riippuvuus nakersi aitoa iloa.

Tavallinen arki tuo iloa

Tietoinen pyrkimys iloon voi tarkoittaa esimerkiksi positiivisen ajattelun harjoittelua, kiitollisuuden ilmaisemista, itsestä huolehtimista ja merkityksellisten ihmissuhteiden vaalimista.

Psykologi kirjoittaa: ”On helppo olla iloinen, kun elämän perusasiat ovat kunnossa ja arjessa sen lisäksi silloin tällöin tapahtuu kivoja yllätyksiä.”

Yleisesti tärkeäitä ovat arjen pienet ilot. Esimerkiksi kävely metsässä tai puistossa piristää ja virkistää. Uppoutuminen elokuvan tai kirjan tarinaan tarjoaa hetken irtioton arjesta. Yhteiset hetket perheen ja ystävien kanssa tuovat paljon iloa. Nautinnollinen ateria on suuri ilon lähde. Harrastukset tuovat paljon tyydytystä ja iloa.

Itselläni arki vuosien vaikeuksien jälkeen on pääosin sujuvaa. Minua ilahduttaa radiossa soiva vanha hitti, joka tuo hauskoja muistoja mieleen. Myös hyvä kirja ilahduttaa. On myös ilo päästä joskus lounaalle ravintolaan. Usein myös iloitsen toisen puolesta kuten jonkun kaverin somepäivityksestä, jossa ollaan vaikkapa matkoilla tai viettämässä iltaa. Ilo on myös kahvi ja tupakka, vaikka ei saisi olla.

Pyrin arvostamaan pieniä asioita. Pientenkin tavoitteiden saavuttaminen, kuten siivousprojektien loppuun saaminen tuo suurta tyytyväisyyttä.

Kirjailija Pentti Haanpää tiivisti asian seuraavasti: ”Ihmisenhän on opittava sieppaamaan ilonsa pienistä ja turhista, jotta hänen elämällään olisi makua.”

Näin iloliemi vaikuttaa

Palaan muistoissani reilun kymmenen vuoden takaiseen tunnelmaan: Katselen kuppilan ikkunasta ulos. Kevät on vähitellen koittamassa, mutta itsestäni tuntuu kuin kaikki olisi pysähtynyt. Minulla on huolia ja usko on koetuksella. Ilonaiheita en juurikaan löydä. Hörppään haalistunutta ja painunutta kahvia.

Salin toiselta puolelta kuuluu mekastusta, itkunsekaista huutoa, kiroilua ja uhkailua. Lasit putoilevat lattialle ja särkyvät, tuolit kaatuvat. Siellä on siis jo ilo ylimmillään.

Markettien merkilliset tv-mainokset

On sanottava, että joidenkin kauppaketjujen televisiossa pyörivät mainokset ovat väkisin väännettyjä. Mainosten tarkoitus on tietysti jäädä mieleen, ja siinä ne onnistuvatkin, mutta monesti kiusallisella tavalla.

Mainokset pyrkivät olemaan hauskoja.

On varmasti pyritty siihen, että markettien mainokset olisivat muun muassa humoristisia, kepeitä, näppäriä ja oivaltavia, mutta ne eivät mielestäni oikein toimi. Esimerkkinäni on kahden S-ryhmän kauppaketjun tv-mainonta.

Syvällisiä kepeitä ajatuksia

Päivittäistavaraketju S-Marketin televisiomainoksissa todetaan seuraavasti: ”Elämä on ruokaa”. Mainoslause on monitulkintainen. Itse mietin, voisiko se viitata esimerkiksi filosofiseen kysymykseen: ”Mitä elämä on?”

Lisäksi minulle tulee mainoslauseesta mieleen teleoperaattori. DNA:n mainoslause on ollut vuosikausia ”Elämä on.”. Voi olla, että mainostoimistossa nuoremman polven ammattilaiset eivät ole osanneet yhdistää näitä kahta asiaa, vaan ovat vain kuulleet sanonnan ”elämä on”. Lausahdusta kun käytetään ihmisten kesken hauskoissa yhteyksissä. Lause on siis jäänyt elämään.

Mutta mainoslause voi viitata myös kysymykseen ”mitä on hyvä elämä”.

Tämän vuoksi on todettava, että on tv-katsojia, joilla ei välttämättä ole aina hyvää ruokaa. Ei siis mainoksen perusteella aina oikein hyvää elämääkään.

Onko mainos onnistunut, kun se on jäänyt monella mieleen?

Mainoksissa näyttelijä Taneli Mäkelä usein lausuu ”tämä ei ole…” esimerkiksi mokkakakkua tai makaronilaatikkoa, vaan ”tämä on se hetki kun…”. Jos ymmärrän oikein, tarkoituksena on tuoda esiin mielikuva, että ruoka ei ole vain ruokaa vaan ruokaakin tärkeämpää on yhdessä oleminen ruoan äärellä. Kutsu yhteiseen ruokapöytään onkin erityisen ilahduttavaa. Ihmisten kokoontuminen yhteen on arvokasta. Näin katsottuna mainoslause avautuu hieman paremmin.

Juhlien aikaan S-Market mainostaa perinneruokia, ja mainoksessa näytetään aterioimaan tulleita ystäviä ja sukulaisia. Lopuksi kysytään esimerkiksi: ”Miltä se teidän pääsiäinen maistuu?” ”Mikroruoalta, sätkätupakalta ja halvalta kaljalta”, saattaa yksinäinen katsoja todeta mielessään.

Kaiken kaikkiaan, on myönnettävä, että mainos on jäänyt monen mieleen. ”Tämä ei ole…” lausahdus tulee vastaan ihmisten välillä eri yhteyksissä.

Eivätkö rahani riitäkään?

Hypermarketketju Prisman mainoksissa kuultu laulun pätkä ”Kaikkea on ja rahani riittää” on Kirkan kappaleesta ”Kaikkea on” vuodelta 1972.

Prisman mainoslaulusta kuitenkin katosi pari vuotta sitten vaivihkaa kohta: ”…ja rahani riittää”. Markkinointiosastolla ymmärrettiin varmaan, ettei kaikkien asiakkaiden rahat aina kaikkeen riitäkään.

Toisessa tv-mainoksessa kuvataan ikään kuin Prisman markkinointiosaston palavereja, joissa pohditaan iskevää mainoslausetta. Mainoksen pitäisi ilmeisesti olla humoristinen, mutta näyttää hölmöläisten hommalta. Eikä mainoslause ”Yhtä halpa kuin halvin” oikein toimi. Siitä voi tulla mieleen kysymys, mikä kauppa sitten on oikeasti halvin?

Kolmas samanaikaisesti televisiossa nähtävä Prisman mainos hehkuttaa verkkokauppaa, josta voi tilata helposti ja nopeasti kaikkea kotiin. Verkkokauppaa selataan kännykällä avioparin sängyssä ja isovanhempien ruokapöydässä. Näin kannustetaan asiakkaita lisäämään ruutuaikaa.