Kategoria: Essee

Rakastuin ennen kesäisin ja sekoilin

”Kesäsuhde tuo sinusta parhaat puolet esiin”, kirjoitettiin naistenlehdessä. Omalla kohdallani en ole tästä aivan varma. Olen rakastunut monesti kesällä päätä pahkaa, ja se on aiheuttanut monenlaista hulluutta. Sisäinen ja ulkoinen sekoilu ovat yhdistyneet rakastumisessa. Olen saanut kokea muutaman lomaromanssin, jotka näin kesällä palaavat mieleen. Olen käyttäytynyt suhteissa kuin typerys. Olen odottanut liikoja, ja siksi aina suuresti pettynyt.

Kun toisella on kovempi jano.

”Rakkaus tuntuu olevan painovoiman piirissä, vaikka rakastunut pitää oloaan hyvin kevyenä ja kylpee valossa.” Näin on kirjoittanut filosofi Timo Airaksinen. ”Kaikki on harhaa, sillä ihastuksen hurmio on eri asia kuin rakkaus.”

Airaksinen kirjoittaa: ”Rakastunut alkaa kuvitella kaikenlaista omituista toisesta henkilöstä, vaatia häneltä mahdottomia ja rakentaa yhteisen tulevaisuuden kuvaa.” Näin olen itsekin sortunut kuvittelemaan. ”Oudointa on menneisyyden muuttaminen. Toisen henkilöhistoria rakennetaan kokonaan uusiksi ja tulevaisuus maalaillaan mahdottomaksi. Rakkaus on ensikertaista ja ainutlaatuista. Kaikki aikaisemmat suhteet ovat merkityksettömiä tai ehkä niitä ei ole edes ollutkaan,” Airaksinen kuvailee.

Kepeitä ja kipeitä romansseja

Minulla on ollut muutama kesäromanssi, joissa on ollut sekä ilon sykähdyksiä että isoa ikävää. Minulla on ollut toiveita siitä, että romanssi jatkuisi myös arjen koittaessa, ja että siitä kehkeytyisi aito suhde.

Sydän sykkimään! Saapuvan sun jo nään, ja elämältä maistuu tää. (Kappaleesta Kesän lapsi, san. C. Johansson)

On todettu, että rakkaussuhteen alkuvaiheessa naiset tekevät hyvin harvoin lupauksia. Ikuista ystävyyttä tai ikuista rakkautta vannovat pikemminkin miehet. Itse olen muutaman viikon tuttavuuden jälkeen alkanut suunnitella toisen luokse muuttamista tai yhteisen hulppean asunnon ostamista.

Kun katson taaksepäin, on hyvin nopeasti syttynyt rakkauteni saattanut olla myös yksipuolista. Airaksinen on kirjoittanut, että yksipuolinen rakkaus orjuuttaa lopulta rakastavan, jonka eroksen kaipuu on niin väkevä, ettei mikään uhraus tunteen ekonomiassa ole liian suuri. Mutta ympäristön mielestä tilanne menee jossakin vaiheessa ylettömäksi ja rakastava joutuu naurunalaiseksi.

Minulle on naurettu, kun olen ollut jopa itkuinen ihmisten ilmoilla, silloin kun olen kokenut, ettei uusi suhteeni olekaan sellaista kuin olen ehtinyt unelmoida. Olen nyyhkyttänyt kaikkien nähden kapakassakin, kun olen ollut loiventamassa sydänsuruja. Ja alkoholinkäyttöni on saattanut entisestään loitontaa uutta ystävääni minusta. Olen ollut reppana ja kaikkea muuta kuin miehen tulee olla.

Pelkoa ja epävarmuutta

Nainen on ollut minulle usein itsetunnon antaja. Seurustelukumppaniin on liittynyt haave suuresta muutoksesta. Kuinka jonkun toisen myötä voisin arvostaa enemmän itseäni. Joskus olen janonnut naisten ihailua jopa narsistisesti. Olen ollut suhteissa paitsi herkkä ja epävarma myös omistava.

Eräässä artikkelissa kerrottiin, että onnistunut lomaromanssi tuo iloa pitkään myös päättymisen jälkeen. Parhaimmillaan lomaromanssit altistavat meidät uusille kohtaamisille, jossa työnimikkeet ja kuukausiansiot unohtuvat.

Erityisen ihanassa ihastumisessa nuorena aikuisena omalla työnimikkeelläni ja saamallani palkankorotuksella oli kuitenkin merkitystä romanssissa. Olin ”päällikkö” ja lisäksi pystyin tarjoamaan mielitietylleni koko kalliin kesän.

Myös paineet omasta vartalosta jäävät lomaromanssissa asiantuntijan mukaan taa. Itse pohdin jatkuvasti olinko riittävä naiselle, jolla olisi joka ollut uutta seuraa tarjolla.

Ystäväni löi luukun kiinni lomien loputtua. Häntä alkoi häiritä runsas alkoholinkäyttöni niin, ettei hän pitänyt edes horjahtelevasta kävelytyylistäni. Jotenkin olin kaiken aikaa ollut suhteessa niin epävarma, että olin kuin huomaamatta pienessä sievässä kaiken aikaa. Romanssi toi päättymisensä jälkeen suurta pettymystä, kaipausta ja ahdistusta.

Lomaromanssin toteutumiseksi ihmisellä täytyy olla kykyä heittäytyä ja hyvä itsetuntemus. Näin sanoi parisuhde- ja seksuaaliterapeutti eräässä artikkelissa. ”Omien tunteidensa suojelemiseksi kannattaa miettiä, mitä mahdolliselta suhteelta haluaa. Läheisyyttä, huomiota, kevyttä ilonpitoa vai vakavampaa?” Minä olin toivonut, että ystävyydestä kehkeytyisi muutakin, mutta ystävälleni kaikki oli vain ilonpitoa. Ymmärsin, että hänellä on ollut monia lyhyitä suhteita.

Arkinen romanssi

Seuraavan kerran sain hypätä kesäromanssin pyörteisiin, kun olin muuttanut kaupungista pieneen maalaiskuntaan. Kirjoittelin pitkään naisen kanssa netissä ja sovimme treffit. Nainen ajoi kaupungista pitkän matkan syrjäiseen kylään tapaamaan minua. Treffit venyivät pitkälle iltaan. Hän viihtyi ja jäi yöksi.

Nainen kävi töissä ja tapailimme viikonloppuisin, kun hän ajoi luokseni. Hän laittoi ruokaa, siivoili kotonani ja korjaili vaatteitani. Suhteessa oli jo pian jotenkin arkinen tuntu. Mietin, olinko vihdoin tavoittanut jotain pysyvämpää.

Kävelimme kylällä käsikädessä, ja meitä pidettiin niin rakastuneina.

Se onkin onni, että saan taas maalla kuuta tuijottaa ja rakastaa. (Kappaleesta R-A-K-A-S, san. C. Johansson)

Kesän lopulla nainen kuitenkin soitti: ”Tota, mä oon vähän miettinyt tätä meidän suhdetta, ja…” Joitain syitäkin sain sille, ettei hän halunnut enää jatkaa kanssani. Nainen oli kohtelias. Päällimmäinen perustelu eroon oli se, että asuin hevonkuusessa eli pitkän ajomatkan päässä. Minä tosin olisin ollut valmis muuttamaan lähemmäksikin häntä, vaikka vain kävelymatkan päähän.

Kun odottaa turhaan

Kun muutin maalta kaupunkiin, minusta tuli nopeasti yksi lähikuppilan kantaporukasta. Iskin silmäni erääseen naiseen. Välillemme syttyi varsin erityislaatuinen suhde. Päätimme viettää kesää yhdessä.

Pian jouduin kuitenkin huomaamaan, ettei häntä juuri näy. Tapasimme lyhyesti silloin tällöin, kun hän tuli illalla kantapaikkaan, ja lähti sitten porukalla kaupungille yöelämään. Samaan aikaan minä olin jo valmis lähtemään kotiin.

Kiertelin päivisin yksin terasseja. Iskelmä kuvasi tuntojani: ”Yhden päivän kokonaan sinun kanssasi jos saan, mitään muuta niin toivo mä en.” Jukka Kuoppamäki laulaa kappaleessaan ”Paljon sanomatta jää” kuinka ”sanat hellät kaikki nuo, takaisin mä kutsun luo, kaikki nuo joita toistan kaivaten.” Minä lähettelin helliä sanoja tekstiviesteillä. Jos ystävä vastasi ikävöivään viestiin, hän kirjoitti, että aikaahan meillä on.

Ystäväni tuli ja meni. Minua alkoi jännittää kaikki kohtaamiset, kun osuimme kantabaariin samaan aikaan. Pöytäseurueessa seurustelukumppanillani oli usein tapana puhua minun ohitseni aivan kuin en olisi lainkaan läsnä. Hän saattoi keskustella terassilla kolmannen, usein miespuolisen, henkilön kanssa.

Kun olin iltaisin kotona, ”Paljon sanomatta jää” soi mielessäni: ”Sua ajattelen usein kun en unta saa. Mitä kaikkea sun kanssas tekisin. Vaan kun saavut, eroa jo pelkään tulevaa. Osaa olla mä en niin kuin halusin.”

Syksy saapui ja terassit tyhjenivät.

Vähitellen tilanne kävi mahdottomaksi, ja minun oli pyyhittävä kyyneleet ja myönnettävä, ettei hän ollut minulle se oikea. Hän oli jättänyt minut – sitä edes sanomatta. Sain istuskella yksin terasseilla, ja koota taas kerran itseäni.

Timo Airaksinen kirjoittaa: ”Entä kun toinen jättää? Rakas ei tule takaisin. Mistä nyt saada hulluuden onni vai onko kyseessä puhdas tuska.” Minun oli tultava järkiini ja selvittävä taas tilanteesta, jossa olin ollut aiemminkin.

Lauloin mielessäni, kuinka ”sua mä kaipaan kun syksyistä maantietä kuljen.”

Tutustumisesta eroon

Kun katson asiaa taaksepäin, ymmärrän, että olen turhaan odottanut kesäsuhteista jotain vakavampaa. Olen kiintynyt liian helposti ja tehnyt turhia olettamuksia. Olisi pitänyt vain osata nauttia onnen täyttämistä huumaavista kesäpäivistä – ja öistä. Joskus muistelen kaiholla rakkauden täyteisiä aikoja.

…sekä rinnassa riehuva rakkaus. Ja pettymys tuo – totta tosiaan. Väliaikaista kaikki on vaan. (Kappaleesta Väliaikainen, san. Tatu Pekkarinen)

Olen monesta tutustumisesta ja lyhyestäkin ystävyydestä kiitollinen. On ollut ihania ihmisiä, mukavia kokemuksia ja kauniita hetkiä. Olen oppinut, että romantiikan roihutessakin kannattaa pitää itsestään huolta.

Yhteenvetona voi todeta, että ihastumisvaiheen syvennyttyä tapahtuva ero on kipeä. Silloin ei ole ehtinyt vielä edes riidelläkään, vaan kaikki on ollut tutustumista, ihastumista ja heittäytymistä ja kun tämä otetaan pois, ero on vaikeaa.

Menestyvästä miehestä hankala teini

Elämässäni oli pitkään vaihe, jolloin vanhempani yrittivät pitää minua otteessaan. Minua valvottiin ja määräiltiin kuin teini-ikäistä, mistä aiheutui jatkuvaa riitaa. On melko yleistä, että vanhemman ja aikuisen lapsen välit kiristyvät näiden viettäessä aikaa yhdessä. Itse olin menettänyt työni ja sen myötä kiinnekohtani elämään. Olin masentunut ja viinan vietävissä. Olin muuttanut Helsingistä kauas maalle, jossa ajatuksenani oli nauttia vapaudesta.

Mies saa isältään ohjeita.

Menestyin työelämässä. Olin johtotehtävissä ja tein pitkää päivää. Olin hyvin itsenäinen. Vaihdoimme vanhempieni kanssa pikaisesti kuulumiset puhelimessa muutaman päivän välein. Ja silloin tällöin poikkesin syömässä. Minuun luotettiin. Toisaalta kuulemma oltiin hieman huolissaan vauhdistani ja siitä, että olin kaiken aikaa valmiudessa ja mielessäni olivat vain työasiat.

Yksinhuoltajana minut kasvattanut äitini joutui kuitenkin uudestaan tukemaan poikaansa, kun koko elämäni romahti kolmekymppisenä työuupumukseen. Masennuin, ja lopulta minut irtisanottiin liian pitkäksi venyneen sairausloman vuoksi. Olin vapaa vaihtamaan maisemia. Ajelehdin elämässä ilman vastuuta edes itsestäni. Äitini matkusti usein pitkän matkan luokseni, ja tuli auttamaan arkisissa askareissa, kun minulla oli ongelmia elämänhallinnan kanssa.

Olin ajautunut työelämästä pysyvästi sivuun ja alkoholisoitunut. En jaksanut pitää itsestäni huolta. Äitini huolehti minusta ja kodistani. Hän pesi pyykkiä ja siivosi asuntoa. Ja koska syöminenkin tahtoi minulta välillä unohtua, hän valmisti minulle ruokaa pakkaseen myöhemmin lämmitettäväksi.

Äidistäni näkyi pettymys ja väsymys. Hän yritti saada minua järkiintymään.

Taloudellinen riippuvuus

En myöskään hoitanut järkevästi raha-asioitani, ja juopottelun myötä velkaannuin. Minusta tuli taloudellisesti riippuvainen isästäni, jolta jouduin pyytämään silloin tällöin joitakin kymppejä, jotta sain myös ruokaa. Näin isäni pystyi käyttämään valtaa elämässäni muutoinkin. Hän valvoi ja määräsi. Koin tilanteeni tukalaksi ja ahdistavaksi. Kaipaamani vapaus oli mennyttä.

Eräässä kolumnissa kirjoitettiin, että vain taloudellisesti itsenäinen ihminen voi olla todella itsenäinen. Jos haluat olla vapaa toisen määräysvallasta, sinulla on oltava omaa rahaa.

Kireät välit

On melko yleistä, että vanhemman ja lapsen välit kiristyvät näiden viettäessä aikaa yhdessä, todettiin eräässä artikkelissa. Aikuinen lapsi voi, kuten jutussa ilmaistiin, vetää ”teinikilarit” viettäessään aikaa vanhempiensa kanssa.

Yhä edelleen, vaikka alkoholi on vuosia sitten minulta jäänyt ja pärjään elämässäni hyvin, me äyskimme ja tiuskimme isäni käydessä luonani. Tämä johtuu kohdallani siitä, että en siedä, kun asioihini puututaan.

Asiantuntija kertoi artikkelissa, että vanhemmat voivat käyttää valtaa aikuisen lapsensa elämässä. Aikuisella lapsella on kuitenkin oltava oikeus tehdä omia päätöksiä ja elää omaa elämäänsä, asiantuntija painotti. Minun kohdallani, isäni ei kuitenkaan aina kunnioita itsenäisyyttäni.

Isäni tulee usein käymään ja puuttuu kodissani kaikkeen. Hän arvostelee kodinhoitoani ja tarttuu tiskirättiin. Sillä hän alkaa pyyhkiä kaikkia kodin pintoja ja sanoo, että nyt imuroidaan. Se, että toinen ihminen huseeraa omassa kodissa tuntuu tungettelevalta. Yritän pysyä tyynenä ja olla kiitollinen avusta.

Ristiriidat ja pettymykset

Jotkin menneisyyden kokemukset vanhemman ja aikuisen lapsen välillä voivat nousta pintaan, ja näkemyserot voivat aiheuttaa kitkaa. On hyvä hyväksyä, että menneisyydessä on voinut olla kipua, mutta siitä voi puhua rakentavasti.

Opituista käyttäytymismalleista voi myös pyrkiä eroon. Eräässä artikkelissa kerrottiin, että jos toinen osapuoli alkaa käyttäytyä fiksummin ja aikuisemmin, siis erilailla kuin ennen, toisenkin on helpompi opetella uusi tapa olla yhdessä. Kun vanhempi alkaa kohdella aikuista lasta vertaisenaan, keskinäinen kunnioitus kohenee. Minä ja isäni olemme usein yhä vanhoissa rooleissamme.

Aikuinen lapsi tarvitsee tilaa tehdä omia valintojaan.

Vaikka ikää tulee, olen toisaalta silloin tällöin yhä neuvojen ja tuen tarpeessa. Aikuisen lapsen onkin hyvä kertoa omista tunteista ja tarpeista. Voi sanoa: ”Tarvitsen sinulta tukea tässä asiassa.”

Vanhempien ja aikuisten lasten välistä suhdetta ei voi vahvistaa kerralla vaan vahvistuminen tapahtuu kaiken aikaa. Se vaatii molemminpuolista kunnioitusta, aitoa kuuntelua ja halua ymmärtää toista.

Molemmilla on oikeus määritellä, millainen yhteydenpito tuntuu hyvältä. Omalla kohdallani menneiden vaikeuksien sävyttämien vuosien aikana syntynyt tapa pitää isäni kanssa yhteyttä joka päivä on kuitenkin jäänyt pysyväksi. Enkä voi vaikuttaa siihen. Menetin kosteina vuosina pysyvästi luottamuksen. Isäni on saatava kuulla minusta mahdollisimman usein.

Mutta en koe yhteydenpitoa enää ahdistavaksi, vaikka aina ei ole sen isompia kuulumisiakaan mitä vaihtaa. Meillä on kuitenkin myös yhteinen huumori ja samanlainen näkemys monista asioista. Puhumme paljon uutisista ja ajankohtaisista asioista. Saan myös oppia ja oivalluksia keskusteluissamme. Aikuinen lapsi voi kysyä vanhemmalta: ”Miten sinä näet tämän asian?”

Avoin vuorovaikutus

Vanhemman roolin aikuisen lapsen elämässä olisi oltava tukija, ei ohjaaja. Aikuinen lapsi voi ilmaista tarpeensa suoraan. Joskus voi sanoa tarvitsevansa apua, mutta myös painottaa, että ”haluan hoitaa tämän itse”.

Minulla on silloin tällöin haaveita elämänmuutoksesta, johon liittyisi myös asuinpaikkakunnan vaihtaminen. Kun otan asian esille, minut palautetaan aina nopeasti maanpinnalle antaen ymmärtää, etteivät ajatukseni ole järkeviä.

Yhteenvetona voisi todeta aikuisuuden olevan sitä, että äiti ei päätä enää lapsensa vaatetuksesta. Tärkeintä on kuitenkin se, että äiti ei päätä enää lapsensa ajatuksista. Sitä on aikuisuus – saa ajatella omat ajatuksensa.

Sotkin pahasti työasiat maniassa

Työskentelin nuorena media-alalla, ja etenin vauhdilla työuralla. Toimin asiakkuuksista ja liiketoimintakehityksestä vastaavana päällikkönä. Firmassa oli suuri tarve kehittää uusia digitaalisia palveluja, joille oli yhä enemmän kysyntää. Tein töitä yötä päivää. Stressi tarttui jo arkipaitaan.

Tie oli suora ja näkymät korkealta huimat.

Kun olisi pitänyt painaa jarrua, painoinkin kaasua. Uupumisen sijaan tuntui siltä, että sain jostain vain lisää voimia. Minulla oli entistä kovempi työtahti päällä. Uusia ideoita ja oivalluksia syntyi jatkuvalla syötöllä.

Ravasin tiheään tietohallinto-osastolla, ja kerroin mitä kaikkea piti saada valmiiksi ylihuomiseen mennessä. Tunsin saavani valtavasti aikaan. Aiheutin organisaation toiminnalle ja työntekijöille haittaa, koska olin niin kärsimätön ja vaativa muita kohtaan. Muilla oli perässä pysymistä minun vauhtini vuoksi.

Nimitys myyntiosaston johtoon

Markkinoille oli ilmaantunut kilpailua. Olimme menettämässä kaksi merkittävää asiakasta. Kaksi mediayhtiötä oli kustannussyistä siirtymässä kilpailijalle. Pieni kilpailija oli tulossa markkinoille vastaavilla palveluilla, mutta huomattavasti halvemmilla hinnoilla.

Sain kaiken päälle vastuulleni myös myynti- ja markkinointiosaston. Ryhdyin yksin puolustamaan firman asemia markkinoilla, ja tekemään suunnitelmia siitä, kuinka asiakkaat saataisiin pysymään. Uudessa valintatilanteessa asiakkaille ei ratkaisevaa ollut palvelun laatu vaan hinta.

Laskin hetken mielijohteesta huomattavasti hintoja firman tasapuolisen ja läpinäkyvän hinnoittelukäytännön vastaisesti. Saimme pidettyä asiakkaat. Kilpailija oli ilmoittanut tekevänsä kaikkensa, jottei tämä onnistuisi.

Menneet asiat paiskattiin eteen

Kului reilu vuosi, ja myöntämäni kymmenien prosenttien suuruiset alennukset alkuperäisitä tarjouksista johtivat Kilpailuviraston selvityksiin. En alkuun muistanut lainkaan mitä olin aiemmin mennyt tekemään. Selvityspyyntöön tutustuessani en voinut taistella sitä tosiasiaa vastaan, että olin sortunut niin sanottuun saalistushinnoitteluun eli alihinnoitteluun kilpailijoiden sulkemiseksi markkinoilta. Annoin kuitenkin laajan ja perusteellisen selvityksen, jossa totesin muun muassa, että tietointensiivisessä liiketoiminnassa tiedon monistamisesta aiheutuvat muuttuvat kustannukset ovat hyvin pieniä, joten kilpailu painaa tuotteiden hintoja alaspäin.

Mutta kun asioiden oikea laita ja oma toimintani palautui mieleen, johti se romahdukseen ja erittäin vaikeaan masennukseen, jota sävytti itseviha.

Syy toiminnalleni selvisi

Jouduin osastohoitoon psykiatriseen sairaalaan. Kun kävimme lääkärin kanssa läpi aiempia tapahtumia sain kuulla, että minulla oli tuolloin todennäköisesti puhjennut mania. Kun voimakkaan psyykkisen paineen ja vuorokausirytmin häiriintymisen olisi tavallisesti pitänyt johtaa uupumukseen, olinkin ollut yhä energisempi. Olin ollut ammatillisesti yliaktiivinen. Mielialani oli ollut pitkään koholla ja tavanomaisesti poikkeava. Mania?! ajattelin epäuskoisena.

Lääkäri totesi, että olin sairastunut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Tutkimme elämänkaartani ja täytin kyselylomakkeita, joiden perusteella sairautta arvioitiin. Minulla oli alttius sairastua. Nyt todettiin, että krooninen stressi sekä unen määrän ja laadun heikkeneminen oli laukaissut maniajakson.

Olin asettanut itselleni tavoitteeksi saada kaikki asiakkaiksi

Psykiatrian erikoislääkäri Juhani Aer on kirjoittanut kirjassa Kaksisuuntainen mielialahäiriö: Opas sairastuneille ja heidän omaisilleen, että maanisessa tilassa ihminen aloittaa monia samanaikaisia tehtäviä ja yrittää enemmän kuin reaalisesti on mahdollista. ”Silloin kun hän yhtäkkiä huomaakin käsittelevänsä perhe- tai työelämän vaikeita asioita kuin nero tai yksinvaltias, vaikka aikaisemmin oli melko realistinen ja neuvottelukykyinen, on kyseessä jo melko varmaan mania.”

Myös kohonnut itsetunto ja harhaluulot omasta suuruudesta ovat manian piirteitä. Tunsin, että kykenen mihin vain.

Ideat sinkoilivat, mutta keskittymiskyky oli kateissa.

Masennusta usein syventää maanisen jakson aikana tehdyt asiat. Tein harkitsemattomia ratkaisuja liiketoimissa ja sain aikaan isoja ongelmia.

Minun annettiin ymmärtää, että virheet töissä olivat johtuneet sairausjaksoon liittyvästä harkintakyvyn puutteesta, ja halusta ottaa isoja riskejä. Maniassa esiintyy myös hajanaisuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä.

Sairaalassa minusta todettiin: Sairastunut asetti työssä grandioottisia tavoitteita. Muun muassa teki kauppoja, jotka jälkikäteen ajateltuna huonoja ja ostajalle liian edullisia. Diagnoosiksi merkittiin kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikea psykoottinen masennusjakso.

En työkokeiluista huolimatta koskaan pystynyt palaamaan saman firman palvelukseen. Työelämä jäi pitkäksi aikaa.

Tuli töpättyä kunnolla

Vanhat virheet nakertavat yhä ajoittain, vaikka ne jäivätkin vanhalle työpaikalle. Tiedän, että muilla oli myynnissä epämiellyttävä tehtävä korjata hinnoittelua asiakkaille ennalleen.

Minua ei lohduta tieto sairaudestani. Toisaalta maniassa ihminen tekee asioita, joita ei oireettomana missään nimessä tekisi. Mietin, olisikohan Kilpailuvirastolle kelvannut selitykseksi se, että kyseisistä toimista vastannut henkilö oli tuolloin epätasapainoisessa mielentilassa. Jos olisin selvityspyynnön tullessa tiennyt asioiden oikean laidan, olisin lähettänyt virastoon ainoastaan lääkärintodistuksen.

Mietin olinko aiheuttanut media-alalle ison kohun

Tutkimuksen mukaan epävarmuus stressaa ihmistä enemmän kuin tieto epämiellyttävästä lopputuloksesta. Minua ahdisti Kilpailuvirastolle antamieni selvitysten jälkeen se, ettei mieltä piinaavassa asiassa tullut mitään ratkaisua. Uhat ja pelot, joita näin ja tunsin yhä enemmän ympärilläni, horjuttivat jo valmiiksi huteraa mieltä. Pelkäsin, että toimistani koituu firmalle seuraamusmaksuja ja mainehaittaa. Ajattelin, että olin aiheuttanut kohun. Pelkäsin muiden asiakkaiden reaktioita, kun niille selviäisi, että muita asiakkaita on suosittu hinnoittelussa. Nämä uhat eivät kuitenkaan toteutuneet. Antamiini selvityksiin oltiin tyytyväisiä, eikä asia aiheuttanut toimenpiteitä.

Työuupumuksen syyt

Jos minulla olisi ollut vielä voimia, olisin selviytynyt vaikeimman läpi ja vain ottanut vastaan mitä tulisi. Olisin vahingosta viisastuneena jatkanut eteenpäin. Olisi vain pitänyt oppia virheistä. Ilman niitä ei kuulemma voi kehittyä.

William Magee totesi, että ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan.

Tämä omasta mielestäni iso moka, jota en voinut antaa itselleni anteeksi, oli lopulta se, joka katkaisi kamelin selän. Vuosia jatkunut kiire ja stressi, henkinen paine sekä ylimitoitetut odotukset ja vaatimukset johtivat työuupumukseen.

Muurahaiset, politiikka ja tekoäly

”Mene laiska muurahaisen tykö ja opi.” Uskonnonopettaja antoi tämän lauseen kirjoittamisesta koepaperiin yhden ylimääräisen plussan koenumeroon, kun hän arvioi koetuloksia. Maailmassa on arviolta miljoona miljardia muurahaista.

Tekoäly vaikuttaa myös politiikkaan.

Muurahaiset ovat yhdyskunnittain eläviä aitososiaalisia pistiäisiä. Muurahaisten vatsakin on kaksiosainen: niillä on niin sanottu sosiaalinen vatsa, johon ne säilövät muille, kuten kuningattarille ja toukille, annettavan ravinnon ja oma vatsansa, jonka sisällön ne käyttävät itse.

Ihmisten itsekeskeisyyden ja nyky-yhteiskunnan eriarvoisuuden näkökulmasta ihminen voisi ottaa oppia muurahaisilta.

Jokainen tietää ja liian moni tuntee, että yhteiskunnassa on epäkohtia. Monet ongelmat vaikuttavat yhteiskuntamme toimintaan ja ihmisten hyvinvointiin. Kaikkien mukana pitäminen ja yhteenkuuluvuuden tunteen huomioiminen on yksi tärkeimmistä asioista, jonka kohtaamme tänään.

Muurahaiset rakentavat monimutkaisia pesiä, kuljettavat raskaita kuormia ja organisoivat valtavan yhteisön. Yhteiskunnan toiminnoista pitävät huolen työläismuurahaiset.

Tekoäly muuttaa paljon

Ihmiset sen sijaan haluavat päästä työstä pois. ”Pian tekoäly ja robotit vievät meidän työmme. Se on tietysti erinomainen asia, koska silloin meille jää aikaa tehdä sitä mitä haluamme eli laiskotella.” Näin kirjoittaa Pontus Purokuru kirjassaan Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi (Kosmos, 2018). Toiset saattavat olla tästä samaa mieltä, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että joutilaisuus ja vain oleminen ei tarkoita parempaa elämänlaatua.

”Laiskottelu on liberaalin yhteiskunnan vahvimpia tabuja, jonka nauttiminen on kiellettyä kulttuurisista tai uskonnollisista syistä”, Purokuru toteaa. Hänen mukaansa kokonaisuus kiertyy etsimään mielekästä tapaa olla olemassa ja katsoa tulevaisuuteen. Mitä sitten teemme? Kirjoittajan mielestä laiskotellaan. ”Tuhlataan. Lorvitaan, vedetään lonkkaa, nukutaan, vetelehditään, luetaan, hengitetään, haukotellaan, syödään ja juodaan. Joutilaisuus on aluskasvillisuutta, josta syntyy kaikki oikeasti tärkeä”, Purokuru väittää.

Minä katson, että joutilaisuudesta ja vain olemisesta voi nauttia aika ajoin, mutta ei pidempään. Se ei tee ihmiselle hyvää. Mieli tylsistyy ja ruumis rappeutuu. Työllä on monia myönteisiä merkityksiä.

Työ on tärkeä kiinnekohta elämään. Se tuo mielekkyyttä ja merkitystä. ”Ei ole mitään iloa siitä ettei tee mitään, jos ei ole mitään tekemistä. Näin totesi englantilainen kirjailija Jerome K. Jerome.

On toki totta, että uusi aika voi tarjota mahdollisuuden valita ja tehdä jotain muuta kuin perinteistä työtä. Mutta täydellinen vapautuminen voi johtaa siihen, että elämään ei löydy arvokasta sisältöä.

Toivottavasti tyhjyyttä ei aleta täyttää esimerkiksi ylenmääräisellä huvittelulla. Jos vertaisi ihmisiä muurahaisiin, moni haluaisi varmasti olla siivekäs kuhnuri. Tehtävänä olisi suorittaa keskikesän aikoihin parittelulento, jolla hedelmöittää muiden muurahaispesien nuoret kuningattaret.

Tekoäly luo epävarmuutta

Purokurun kirja on julkaistu vuonna 2018. Nyt jo nähdään, että tekoälyyn liittyy myös uhkia. Sitä voidaan käyttää vääriin tarkoituksiin.

Tekoäly myös vie työtä tietyiltä aloilta, ja ihmisille voi koitua kauniisti kuvaillun joutilaisuuden sijaan niukkuutta ja toimettomuutta. Tekoäly voisi ihanteellisessa muodossa lisätä tasa-arvoisuutta, mutta se aiheuttaa myös epävarmuutta, koska se vaikuttaa eri ammattikuntiin eri tavoin.

On sanottava, että vaikka tekoälystä on moneen, ja siitä on hyötyä eri osa-alueilla, se tuo uudenlaisia haasteita. Tekoälyllä on myönteisiä vaikutuksia, mutta siitä aiemmin maalattu kuva ei ole enää niin vaaleanpunainen.

Yhteiskunnallinen keskustelu on enemmänkin huutoa.

Ihminen voisi ottaa paljon opiksi muurahaisilta. Yhteiskunnallisessa keskustelussa korostuvat erot, ja yhteisten näkökulmien etsintä jää helposti taka-alalle. Asiallinen ja kunnioittava vuoropuhelu yhteiskunnassa vaikuttaa olevan mahdotonta. Avoimuus erilaisille näkökulmille olisi tärkeää.

Nykyajan politiikka tuntuu keskittyvän vastakkainasetteluihin. Koulussa sanottiin ennen, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Nykyisin tästä ei voi olla varma.

Muurahaiset tekevät tiimityötä. Mitä ihmiset voisivat oppia muurahaisten yhteistyötaidoista?

Ihmisillä on yhä enemmän vastakkaisia ja erilaisia näkemyksiä, tarpeita ja etuja, joiden välille syntyy poliittista erimielisyyttä. Rakentava erimielisyys perustuu siihen, että opitaan kuuntelemaan toista aidosti. Kunnioittava keskustelu voi johtaa ratkaisuun, jota kukaan ei olisi yksin keksinyt.

Uutta vaurautta?

Vaikeina taloudellisina aikoina ei yhteiskunnassa ole jakaa muuta kuin niukkuutta. Tekoälyn ja vaikean taloustilanteen aiheuttamiin haasteisiin voi kuitenkin olla tulossa ratkaisu.

Suomesta saattaa nimittäin tulla viinimaa. Suomen kasvukauden tulisi vielä pidentyä ja lämmetä, mutta viileässä ilmastossa on myös etunsa nykyisiin viinintuottajamaihin nähden. Viileä Suomi voi haastaa perinteiset viinimaat, kun ilmasto lämpenee.

Viinin valmistus voi olla sekä käsityötä että automatisoitua teollista tuotantoa, riippuen valmistustavasta. Pienet viinitilat panostavat käsityöhön, jossa jokainen vaihe tehdään tarkasti ja huolella käsin.

Suomi voisi keskittyä käsityöläisviineihin, jotka ovat usein pienissä erissä valmistettuja viinejä, ja joissa korostuu viinintekijän kädenjälki. Tämä toisi työtä suomalaisille. Toisaalta kun ihmisten vapaa-aika tekoälyn tuoman muutoksen myötä lisääntyy, myös viinin kulutus kasvaa.

Suomi saa uuden vientituotteen, joka tuo vaurautta, ja sitä kautta lisää ihmisten hyvinvointia, ja luo parempaa yhteiskuntaa.

Ei haittaa vaikka työt ei nappaa

Joskus töissä voi käydä ihan vain palkan takia. Itselläni on ollut vaiheita, jolloin työnteko on tökkinyt, ja olen ajatellut pelkkää rahaa. Minulla oli työ, jonka koin haasteelliseksi, merkitykselliseksi ja palkitsevaksi. Oli kuitenkin hetkiä, jolloin homma ei maistunut. On selvää, että aina työnteko ei innosta ja motivaatio voi joskus olla hukassa.

Ei lähde sujumaan.

Toimin liiketoimintakehityksestä vastaavana päällikkönä. Ongelma oli se, että yhteistyö myyntiosaston ja tietohallinto-osaston kanssa ei toiminut. Minulla oli monesti vauhti päällä, ja yritin kehittää uusia tuotteita uusille asiakasryhmille, mutta muut eivät tahtoneet pysyä perässä. Suunnitelmani eivät edenneet haluamallani tavalla. Olin usein turhautunut ja pettynyt.

Mietin monesti toimistolla vain, kuinka saisin työpäivän kulumaan niin, että kehtaisin lähteä taas alkuillasta pubiin ottamaan muutaman kaljan. Joskus alkoholinkäyttö oli roimaakin. Tämä näkyi myös vetämättömyytenä töissä.

Toimitusjohtaja otti minut muiden päälliköiden kanssa puhutteluun, ja teki selväksi, että organisaatioon tulee muutoksia, ellei yhteinen työskentelymme ala sujua. Minä tunsin tässä tilanteessa olevani jo valmis luovuttamaan.

Lauleskelin mielessäni Kolmas nainen -yhtyeen kappaletta: ”Ois kai siistii antaa periksi nyt. Toteais vain kylmästi: ’Ei tästä mitään tuu.’ Lähtis kävelemään. Painais oven kiinni perässään.”

Olin kuitenkin ostanut ensimmäisen oman asunnon ja ottanut ison lainan. Oli mietittävä asioita puhtaasti tulojen näkökulmasta. Työpaikan vaihtaminen olisi voinut tietää sitä, että palkka olisi pienempi. Yritin selviytyä päivästä toiseen.

Mielekkäitä asioita

Asiantuntija totesi Ylen artikkelissa, että jos työnteko tökkii, joskus ihan vain kylmän rahan ajatteleminenkin voi auttaa. ”Loputtomasti rahan motivoimaan voimaan ei kuitenkaan kannata luottaa, vaan pidemmän päälle työstä pitäisi pystyä löytämään myös muita mielekkäältä tuntuvia asioita.”

”Motivaatiossa kyse ei ole ainoastaan työntekijästä, vaan koko työyhteisöstä ja -tehtävästä. Ihminen yleensä haluaa tehdä sellaisia asioita, jotka lisäävät tunnetta siitä, että kuuluu joukkoon ja kokee olevansa merkityksellinen. Saa sopivia haasteita ja voi päättää itse oman elämän asioista”, psykologi totesi.

Hyvä pohtia voisiko lähteä muuttamaan jotakin

”Ensimmäinen askel motivaation parantamisessa on usein se, että ihminen havahtuu miettimään sitä, miksi työtehtävä ei kiinnosta. Kannattaa ottaa aikalisä ja miettiä kulkeeko autopilotilla vai onko omassa toiminnassa tai ympäristössä jotain sellaista, jota voisi lähteä muuttamaan”, psykologi neuvoi.

Oma tilanteeni eteni niin, että vastuulleni annettiin myöhemmin myös firman myyntiosasto. Palkka nousi entisestään, ja hommat alkoivat sujua paremmin.

Lopulta pitkät kiireiset päivät, liian suuret vastuualueet ja ylimitoitetut odotukset kuitenkin ajoivat uupumukseen. Lyhyt sairausloma ei riittänyt. Minut irtisanottiin pitkittyneen sairastelun vuoksi. Työelämä jäi pitkäksi aikaa.

Vähitellen tuli ongelmia toimeentulon kanssa. Jouduin luopumaan asunnostani ja vaihtamaan paikkakuntaa pienempien asumiskustannusten vuoksi.

Sitoutumisen puutetta

Vain 15 prosenttia suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työhönsä. Tämä ilmenee yhdysvaltalaisen tutkimusyhtiön raportista, joka kertoo mitä työntekijät eri puolilla maailmaa ajattelevat työstään. Toisin sanottuna: noin joka kuudes suomalainen kokee, että töissä kannattaa antaa parhaansa.

Tämä on minusta yllättävää. Ja myös ikävää. Tällaista haluttomuutta suhteessa työhön on vaikea ymmärtää. Minä katson, että omasta työstä olisi oltava tyytyväinen ja kiitollinen. Ja parhaansa antaminen myös lisäisi tyytyväisyyttä.

Asiantuntija näkee, että ongelma on johdossa. ”Työelämässä tarvitaan lisää ihmisyyttä, empatiaa ja arvostusta”, yrityskulttuurin asiantuntija totesi Helsingin Sanomien artikkelissa. ”Johdon pitäisi kuunnella työntekijöitä aidosti ja luoda kulttuuri, jossa liiketaloudelliset tavoitteet toteutuvat ja ihmiset voivat antaa parhaansa.”

Minä koin myös pelolla johtamista. Annoin talolle parhaani tai peräti kaikkeni, mikä ei ole työnteon tarkoitus. Työpaikallani ei aina vallinnut terve kulttuuri.

En tiedä onnistuinko itse lainkaan varsinaisessa tehtävässäni eli osastoni vetäjänä. Johtamiseen ei ollut riittävästi aikaa tai oli liian paljon keskityttävä johonkin muuhun, mikä kuului laajalle tontilleni. Osastollani oli myös työn välttelyä. Parhaimmillaan tiimissä oli kuitenkin hyvä draivi, kauppaa tehtiin, ja saatiin paljon aikaiseksi.

”Lähtökohtaisesti jokaisessa ihmisessä on tahtotila tehdä työnsä hyvin. Miksi me hukataan se potentiaali? Miksi me ei herätä siihen?”, asiantuntija kysyy. ”Sitoutumisen puute on ongelma niin työntekijälle kuin yrityksellekin: tyytymätön työntekijä ei halua antaa parastaan työnantajalleen.”

Ihmiset haluavat enemmän vapaa-aikaa

On myös todettu, että arvostus vapaa-aikaa kohtaan on lisääntynyt. Erään tutkimuksen mukaan eurooppalaiset tekevät työtä yhä vähemmän. Työtuntien määrä on vähentynyt, mikä kertoo ihmisten halusta tehdä vähemmän töitä.

Yhteenvetona voisi todeta, että jos työnteko joskus tökkii, voi tilanteen parantamiseksi miettiä aluksi vaikka palkkarahoilla hankittavaa lomamatkaa.