Syksystä sanotaan, että se on erinomainen aika kohentaa kuntoa. Kesän jälkeen monet kokevat tarvetta palata rutiineihin ja terveellisiin elämäntapoihin. Itselläni iso terveysteko olisi tupakoinnin lopettaminen, johon tähtäävälle kurssille olen menossa. Alkoholi minulta jäi jo kymmenen vuotta sitten.
Värikkäät maisemat houkuttelevat ulkoilemaan.
Henkilökohtaisesti puhuen minun olisi syytä muutoinkin miettiä, miten pitäisin paremmin huolta terveydestäni.
Minulle on tarjottu ohjattua kuntosaliharjoittelua. Lähellä on myös niin kutsuttu pururata, joka voisi houkutella kävelylle metsään. Sanotaan, että kun liikkuu luonnossa, on sillä monipuolisia terveyshyötyjä.
Syksy on sitä aikaa, joka voi motivoida aloittamaan uusia harrastuksia tai liikuntarutiineja. Syksyn kauniit maisemat voivat tehdä esimerkiksi ulkoilusta erityisen nautinnollista.
Itselläni diabeteksen hoitamisessa liikunta olisi tärkeää. Olisi myös syytä kiinnittää huomiota terveellisempään ravintoon. Jatkuvasta napostelusta olisi hyvä luopua ja valmistaa säännöllisesti kunnon aterioita. Toisaalta minun pitäisi sairauteni vuoksi syödä viisi-kuusi kertaa päivässä, pieniä annoksia.
Syksyllä savuttomaksi?
Kotikaupungissani alkaa niin kutsuttu nikotiinittomuuskurssi. Olen saanut kutsukirjeen, jossa kysytään: ”Mietitkö tupakan tai nikotiinituotteiden lopettamista?” Pieni ryhmä nykyisiä tupakoitsijoita kokoontuu kymmenen kertaa syksyn aikana. En itse olisi osannut hakeutua kurssille, mutta minut ilmoitettiin mukaan. En vielä tiedä lainkaan kurssin sisältöä.
Olen polttanut askin tupakkaa päivittäin 15-vuotiaasta asti. En tiedä onko minulla tarpeeksi motivaatiota vieläkään lopettamiseen. Olen ollut tupakkalakossa kerran. Se kesti neljä kuukautta. Käytin nikotiinikorvaustuotteita, mutta lakossa oleminen oli yllättävän helppoa. En tiedä miksi jatkoin tupruttelua.
Olisiko minusta katkaisemaan tupakka?
Televisiossa mainostetaan tuotteita nikotiinin himoon eli ”nikkareihin”. Minun mielestäni tupakkariippuvuudessa ei kyse ole vain nikotiinista. Se on tapa, ja pitää myöntää, että itselleni myös suuri nautinto.
Televisiossa pyörii mainos, jossa mies on menossa kokoukseen tai on viettämässä iltaa ystävien seurassa ravintolassa. Mies saa nikotiininpuutteesta johtuvan vaikean tilanteen haltuun ottamalla esimerkiksi nikotiinipurukumia tai -sumutetta, joiden sanotaan vaikuttavan nopeasti. Tuotteet varmasti helpottavat nikotiinintuskaa, mutta eivät mielestäni oikeaa tupakanhimoa.
Tupakka tarjoaa myös muunlaisen nautinnon. On mukavaa päästä sauhuille. Olisi sitten hyvä tai hieman huonompi hetki. Se saa monesti rentoutumaan.
Käyn ulkona eli kerrostalon pihalla päivän mittaan usein, eikä edes kurja sää estä sitä. Tupakalla käyminen jotenkin myös rytmittää päivää.
Tupakoinnin lopettaminen olisi iso terveysteko itselleni. On joitakin perussairauksia, joiden vuoksi tupakoinnista olisi hyvä luopua.
Katsotaan onko minusta siihen. Moni aiemmille kursseille osallistunut on kuulemma pystynyt lopettamaan tai ainakin vähentämään tupakointia. Se tavoite olisi minulle ainakin alkuun oikein hyvä.
Oma suosikkini kaikista kännyköistä on Nokia Communicator. Kyseessä oli Nokian ensimmäinen älypuhelin. Minulla oli työn puolesta käytössä tämä ”liikkuva toimisto” uuden vuosituhannen alkuvuosina. Nokian 9000-sarjan kännykät olivat tietokonemaisia, avattavia yhdistelmälaitteita, joissa oli näppäimistö. Laitteessa oli iso värillinen näyttö. Nokian älypuhelinsarja oli suunnattu mobiiliin yrityskäyttöön.
Täysikokoinen näppäimistö ja suuri näyttö.
Puhelimessa oli useita hyödyllisiä tietokoneohjelmia, kuten tekstinkäsittelyohjelma, taulukkolaskentaohjelma, esitysohjelma, sähköposti, internetselain sekä kalenteri ja yhteystiedot.
Kommunikaattorilla pääsi nettiin. Kännykällä käytettävät nettisivut olivat tuolloin erikseen tehtyjä ja pelkistettyjä. Datan käytöstä eli nettisivujen lataamisesta laskutettiin erikseen joten puhelinlasku saattoi joskus yllättää.
Erityisesti kommunikaattorissa hyvää oli se, että siinä oli näppäimistö. Wikipediassa kerrotaan, että kommunikaattorit olivat saranallisia ja kahdella nestekidenäytöllä varustettuja avattavia malleja, jotka näyttivät normaaleilta suurehkoilta kapulamallisilta matkapuhelimilta suljettuina, mutta avattaessa paljastivat lähes täysikokoisen näppäimistön ja nestekidenäytön. Huono puoli se, että kännykkä oli isokokoinen ja painava. Se ei mahtunut taskuun.
Faksiominaisuus jäi hyödyntämättä
Ensimmäinen Nokia Communicator -malli julkaistiin vuonna 1996. Kommunikaattorissa oli myös faksi. Kännykässä oli mahdollisuus lähettää ja vastaanottaa sähköisiä dokumentteja modeemin avulla. Tämä ominaisuus teki laitteesta monipuolisen liiketoimintakäytössä.
Varsinaiset faksit puolestaan ovat niin kutsuttuja telekopiokoneita. Faksaus yhdistää skannerin eli kuvanlukijan, modeemin ja printterin eli tulostimen yhteen monitoimilaitteeseen. Faksaamalla siis lähetetään kopioita fyysisistä dokumenteista vaikka matkojen päähän puhelinverkon välityksellä. Faksit olivat hyvin yleisiä vuoden 1985 tienoilla. Tämä oli faksin kulta-aikaa.
Faksia pidettiin ihmeellisenä laitteena.
1990-luvulla tietokoneiden ja niiden sovellusten yleistyessä yritykset alkoivat ottaa käyttöön sisäverkkoja ja faksaamisen tarve väheni. Kun sitten internet tuli kaikkien käyttöön, se antoi monipuoliset mahdollisuudet siirtää tietoa ja dokumentteja tarvittaessa kokonaan paperittomasti. En muista, että olisin tarvinnut faksausominaisuutta puhelimella lainkaan. Käytössä oli jo sähköposti, jota oli kommunikaattorilla kätevä käyttää.
Riittäisi ”tyhmempikin” laite
Tuntuu, että ihmiset ovat nykyään lähes kaiken aikaa kiinni älypuhelimissaan. Minulle voisi riittää esimerkiksi Nokia 3310:n tyyppinen peruspuhelin. Kyseessä on vuonna 2000 julkistettu monelle nostalginen kännykkä.
Yksi suosituimmista matkapuhelinmalleista.
Minulla ei ole esimerkiksi sosiaalisen median sovelluksia puhelimessa. En ole tarpeeksi näppärä käyttämään erilaisia sovelluksia kännykällä. En osaa esimerkiksi tehdä päivityksiä tai jakaa ottamiani kuvia sosiaalisessa mediassa kännykän kautta. Esimerkiksi kahvilassa tai julkisessa liikennevälineessä en selaile somea tai uutisia vaan katselen ikkunasta ulos.
Muistan yhä kauhulla ajanjaksoa, jolloin minut takavuosina passitettiin kotoa satojen kilometrien päähän keskelle korpea päihdehoitoon. Alkoholinkäytön vuoksi suositeltiin pitkää hoitojaksoa. Kerrottiin, että pieni hoitokoti tarjoaisi mahdollisuuden irtautua päihteistä. Oli sinniteltävä ja otettava päivä kerrallaan.
Värikkäiden drinkkien jälkeen kirkasta.
Ajauduin hoitoon, kun olin palannut elämyshakuiselta matkaltani. Olin pyörinyt päissäni pitkin poikin maata, ja etsinyt virkistystä ja onnen tunnetta harmaaseen arkeen. Lopulta kotiin ajauduttuani, onnen maljojen tilalle oli tullut toistuva tuikku murheeseen. Lääkärin mielestä onnen kukkuloilta alas luisuminen, ja kosteassa murheen laaksossa tarpominen oli aiheuttanut vahinkoa itselleni ja huolta läheisilleni. Kärsimystä ympärilleen aiheuttava juopotteleva sika päätettiin ohjata niin sanotusti kuivumaan päihdehoitoon.
Meidät määrättiin usein siivoamaan
Niin kutsutussa yhteisöhoidossa toiminta alkaa kuulemma pysähtymisestä. Asiakkaan annetaan rauhoittua ja tutustua omassa tahdissaan. Todellisuudessa oli noudatettava heti tiukkaa aikataulua. Yritin asettua hoitokodin arkeen.
Unilääkkeistä huolimatta uni tuli vasta aamuyöstä, mutta seitsemältä oli noustava. Aamiaisen jälkeen oli lähdettävä kävelylle metsätielle kovassa pakkasessa. Pakollisessa aamukokouksessa jokainen asiakas kertoi vuorollaan, ettei hänelle kuulu mitään uutta.
Hoitokodeissa painopisteen sanotaan olevan elämän perustarpeissa. Tärkeää on riittävä lepo. Korostetaan myös riittävää ravintoa ja suojaa. Tosiasiassa ruoka-annokset olivat liian pieniä ja huone oli kylmä ja vetoinen. Päivällä ei ehtinyt levätä, kun oli osallistuttava järjestettyyn ohjelmaan kuten lautapeleihin. Turha puuhastelu sai vain haaveilemaan pitkästä huikasta.
Kahden viikon oleskelun jälkeen minulle annettiin tästä kaikesta, mielestäni olemattomasta hoidosta, kahdeksansadan euron lasku.
Hoitokodeissa toimitaan yhteisönä. Sanotaan, että on yhdessä tekemisen meininki. Toivutaan ja kuntoudutaan toisiamme tukien.
Sanotaan, että hoitokodissa kukin osallistuu ohjatusti erilaisiin askareisiin omien kykyjensä ja mielenkiintonsa mukaan. Kaikkien oli kuitenkin jaksettava siivota, koska siivoojia ei ollut eikä henkilökunta aina keksinyt kuntoutujille muutakaan tekemistä. ”Siivotaan”, sanoi yksi tylsistynyt nuori mies, kun ohjaaja kysyi aamukokouksessa mitä tekisimme tänään. Joten tamppasimme taas kerran matot, imuroimme, pyyhimme pölyt, kuurasimme vessan, veimme roskat ja kastelimme huonekasvit.
Päivätoimintatilat olivat kodinomaiset. Salissa oli televisio ja lautapelejä. Hoitokodissa ei tarvitse olla yksin, vaikka haluaisi. Oli vietettävä yhdessä aikaa.
Tutkimus: Yhteisö koetaan turvallisena
Yhteisöllisestä päihdekuntoutuksesta tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että haastattelussa asiakkaat ovat kertoneet kokeneensa yhteisön turvallisena ja läheisiä ihmissuhteita tarjoavana. Myös pienessä hoitokodissa toiminnan korostettiin perustuvan turvalliseen hoitoyhteisöön. Tiedä tuosta. Ensimmäisen vuorokauden aikana huoneessani oli käyty, ja matkalaukkuni pengottu. Päällimmäisenä oli tyhjä lompakko. Laukustani oli viety kaikki varastoon ostamani tupakka-askit ja lompakosta tarkastamattomat lottokupongit. Jossain päin varmaan ihmeteltiinkin kun hoitokodista poistunut ainainen pummi yllättäen tarjosikin porukalle koko illan. Ilmoitin ryöstöstä ohjaajalle, joka vain valitteli tilannetta. Hoitokodin johtaja antoi korvaukseksi menetetyistä tupakoista vajaan askin venäläisiä savukkeita.
Yhteisöhoidosta tehdyn tutkimuksen mukaan asiakkaiden sosiaaliset taidot ja luottamus toisiin ihmisiin kasvavat kuntoutuksen aikana. ”Muita ihmisiä ei enää koeta uhkana vaan voimavarana”, tutkimuksessa todetaan. Näinkö?
Yhdessä vaiheessa hoitoa minulle esitettiin kirjallisia kysymyksiä. Miksi olen kuntoutuksessa? Lääkärin määräyksestä ja omaisten vaatimuksesta, vastasin. Mitä minun pitäisi tehdä kuntoutumiseni eteen? Ei mitään, minähän maksan siitä, että joku tekee jotain.
Muutaman päivän välein oli mentävä niin kutsuttuun ryhmään. Ryhmässä yksi ohjaajista luki meille suoraan paperista tietoa jostain vaihtuvasta aiheesta. Kun ohjaaja yritti lopuksi avata keskustelua, ei kukaan koskaan ryhmästä sanonut mitään. Niinpä ryhmä päättyi aina siihen.
Valvotaanko hoitoa lainkaan?
En tiedä miten erilaisten kuntoutuskotien tarjoamaa hoitoa ja sen laatua arvioidaan ja valvotaan. Vaadittua päihdekuntoutuksen asiantuntemusta hoitokodissa tuntui olevan vain sen verran, että hoitokodin johtaja oli itse ryypännyt aiemman firmansa. Erityisosaamisesta puolestaan kertoivat ruokasalin seinällä kehyksissä olleet ohjaajien hygieniapassit.
Yhteisöhoidossa keskeisensä toipumisen mallina on 12 askeleen ohjelma ja kuntoutuksessa olevat ovat sitoutuneet säännöllisiin itsehoitoryhmissä käynteihin. Kuntoutujien käyttämisestä paikallisessa AA-ryhmässä ei tule hoitokodille kuluja. Vastuu kuntoutumisesta ja raitistumisesta on ulkoistettu kuntoutujalle itselleen.
Vaikka kotikunta antaa maksusitoumuksen, ja maksaa suurimman osan asukkaan kuntoutusjaksosta, ei asiakkaan omavastuuosuuskaan aivan pieni ole. Minulle koitui kaikkiaan kahdentuhannen euron lasku.
Yhteisöhoidossa ei huomioida yksittäisen asiakkaan tarpeita tai hoidon tavoitteita lainkaan
Yhteisön pitäisi olla yksilöä varten, mutta itse koin päinvastoin. Minun oli osallistuttava toimintaan vain pitääkseni osaltani yhteisöön perustuvaa toimintamallia pystyssä. Hoitokoti korostaa, että asiakas on yksilö, jonka tarpeet ja hoidon tavoitteet vaihtelevat yksilöstä toiseen. Taitoa tai tahtoa näiden tarpeiden huomioimiseksi ei kuitenkaan ollut. Minä jäin masennuksen ja ahdistuksen sekä elämänhallintaa koskevien vaikeuksien kanssa yksin.
Hoitokoti pyöri kustannustehokkaasti. Ruuassa ja lämmityksessä säästettiin. Ruoka-annokset olivat niin pieniä, että kaiken aikaa tunsi nälkää. Lisää peittoa ja unilääkettä sai, jos ei öisin saa nukuttua. Ohjaajat saattoivat omin päin tuplata lääkärin kirjoittamaan lääkeannoksen. Etukäteen kerrottiin, että hoitoon sisältyisi lääkärin palvelut. Se ei kuitenkaan tarkoittanut hoitokodin erikoislääkäriä, vaan kunnan terveyskeskuksen lääkäriä, jolle olisi saanut ajan, jos olisi ollut esimerkiksi flunssaa.
Kalliista hoidosta ei mitään apua
Pääsin yhdessä vaiheessa viikonloppulomille. Se meni pitkäksi. Päätin keskeyttää melkein kaksi kuukautta kestäneen kuntoutuksen. Kävin hakemassa hoitokodista omat tavarani, ja sain käteeni uuden laskun.
Tutkimuksessa todetaan, että kuntoutuksesta lähdön jälkeen jokainen toteuttaa omaa tapaansa elää ja muokkaa kuntoutumisyhteisön tarjoamaa elämisenmallia omannäköisekseen. Juuri näin. Itselläni viinanhimo vain kasvoi hoidon aikana, ja hoitojakson jälkeen kännääminen, jos mahdollista, vain lisääntyi.
Myöhemmin hoitokoti antoi yhteenvedon kuntoutuksesta kotikunnalle. Yhteenvedossa mainittiin, että asiakas osallistui hoitokodin toimintoihin, kuten ryhmiin aktiivisesti. ”Päivittäiset lenkit toivat liikuntaa sekä retket (esim. kodalla makkaranpaisto jne).”
Pukeutumisetiketti on löystynyt niin, että nykyään töihin saa laittaa päälleen melkein mitä tahansa. Monilla niilläkin aloilla, joilla ennen oli pukupakko, on nyt vapaat kädet vaatetuksessa. Näin ovat todenneet Minna Kiistala ja Jani Niipola, jotka ovat kirjoittaneet kirjan bisnespukeutumisesta. Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika -kirja ilmestyi jo vuonna 2017.
Särmät bisnespukuni roikkuvat nyt ryhdittöminä.
Työpukeutuminen on muuttunut huomattavasti rennommaksi. Joustavat ja väljät vaatteet tuntuvat mukavalta myös työvaatteina. Syy työpukeutumisen muuttumiseen voi olla sekin, että työ ja vapaa-aika sekoittuvat yhä enemmän.
”Tyyli on työelämässäkin sitä, että tuntee omat vahvuutensa ja osaa korostaa niitä pukeutumisella.” Jani Niipola
Kirjoittajien mukaan on harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota. Se, että pukeutuu siististi on kunnioittavaa muita kohtaan. Bisnesmiehen kannalta se vaikuttaa parhaimmillaan siihen, että saa esimerkiksi myytyä paremmin. Vaatteet ovat viesti, ja ensivaikutelma on aina tärkeä. Näin kirjan kirjoittajat totesivat eräässä artikkelissa.
Kiistala sanoi artikkelissa, että on aina parempi olla yli- kuin alipukeutunut. Hän vinkkasi, että naisen on hyvä ostaa vaatteita, jotka toimivat yhdessä muiden vaatteiden kanssa. Lisäksi on tärkeää säilyttää vaatteita huolella. On myös hyvä vaatteita ostaessaan kysyä rohkeasti ammattilaisten apua. Kiistalan mielestä koruja arastellaan Suomessa turhaan. Koru tuo asuun särmää.
Niipola kertoo miehille, että tummansininen puku sopii aina. Puku tulee ostaa vartalotyypin mukaan. Moni mies sanoo inhoavansa shoppailua. ”Älä siis ajattele shoppailevasi, vaan investoi.” Niipola sanoo, että solmiota helpompaa bisnestyylin upgradea ei ole. Niipola kertoi kirjan ilmestymisen aikoihin, että onneksi solmio tekee paluuta. Näin ei näytä kuitenkaan käyneen.
Ei enää niin väliä televisiossakaan
Nykyään näkee lötköä miestenpukeutumista tärkeissäkin tilanteissa. Huippujohtajatkin ovat jättäneet työpukeutumisessaan solmion pois. Valkoisen paidan ylänappi on auki ja kaulukset repsottavat puvuntakin alta. Joskus televisiossa haastateltavan toinen kaulus on pullahtanut takin päälle.
Myös tv-toimittajien pukeutuminen on ryhditöntä. Esimerkiksi urheilu-uutisten juontajilla ei ole enää lainkaan pukua vaan niin sanottu paitatakki, jonka alla on t-paita. Tyyli siis poikkeaa melkoisesti aiemmasta.
Samanlaiset vaatteet nähdään myös Ylen aamussa ja meteorologien päällä. Minusta aamun uutisankkurilla pitäisi paidan sijaan olla ainakin puvuntakki.
Juontajien pukeutumisen rentouttaminen on Ylen mukaan ollut tietoinen valinta. Stailaus on vain yksi osa suurempaa visuaalista uudistusta, mutta se on tärkeä osa kokonaisuutta. Uudistuksen tavoitteena oli, että rennompaan suuntaan meneminen ei veisi pois lähetysten vaikuttavuutta.
Rentouttamalla pukeutumista pyrittiin tuomaan Urheiluruudun juontajia lähemmän katsojaa sekä viestimään energisestä ja dynaamisesta luonteesta.
Joskus näkee, kuinka keskusteluohjelman vetäjällä tai meteorologilla on pikkutakin alla pikeepaita. Se on hyvin veltto yhdistelmä, koska paidan kaulukset jäävät syvälle takin piiloon.
Toiset saattavat sanoa, että ei se ole nykyisin niin tarkkaa, mutta minä väitän, että nämä tavat vetäistä vain jotakin ylle vievät sekä toimittajien että haastateltavien vaikuttavuutta. Erään kerran televisiossa haastateltavan miehen pikkutakin alla oli huppari.
Työpukeutumisen koodin ja virallisuuden asteen määrittelee työnantaja, yrityskulttuuri sekä työtilaisuudet ja -tilanteet
Minä näen, että työpukeutumiskulttuuri on muuttunut liian rennoksi. Nykyisin monissa yrityksissä jopa hupparit ovat tulleet osaksi työasua. Sanotaan, että hupparit sopivat asiakaspalvelijoille, toimistotyöntekijöille ja jopa toimitusjohtajalle. Se, että kaikilla on samanlaiset hupparit luo kuulemma yhtenäistä ilmettä ja vahvistaa työntekijöiden yhteishenkeä. Minusta toimistotyössä pukeutuminen voisi olla virallisempaa ja konservatiivisempaa.
Eri toimialoilla pukeutumiskoodit ovat luonnollisesti erilaisia. Kaikessa toimistotyössä olisi kuitenkin hyvä noudattaa joitakin lainalaisuuksia. Vaaditaanhan esimerkiksi rakennustyömaalla asianmukaista työasustetta.
Kuva osaamisesta ja tehokkuudesta
Itse aikoinani tehdessäni valkokaulustyötä, kuten sitä ainakin ennen kutsuttiin, oli selvää, että johto- ja asiakastehtävissä oli ryhdikäs puku. Ja paidan kanssa oli solmio, ja sen yksityiskohtana solmioneule.
Kaipaan liituraita- ja jakkupukuaikaa. Itselläni oli tapana käydä teetättämässä uusi puku lempiliikkeessä ja käyttää pukuja pesulassa.
Katson, että edelleen johto- ja myyntitehtävissä puku olisi paikallaan. Se on tärkeää ensivaikutelman kannalta. Ryhdikäs ja huoliteltu vaatetus viestii luotettavuudesta ja asiantuntemuksesta.
Käydessäni vastikään Helsingissä, sain ilokseni katukuvassa huomata, että monilla miehillä oli pikkutakki ja sen alla kauluspaita. Vaikkakin housuina saattoi olla farkut. Ja salkun tai tietokonelaukun sijaan monilla oli reppu.
Ja vaatetuksesta riippumatta sekä miehet että naiset käyttävät nykyisin usein tennareita tai lenkkareita. Ennen ei käytetty tennareita vaan laadukkaita nahkakenkiä. Ja työpaikan aulassa oli laite, joka harjasi ja kiillotti kengät.
Ison kaupungin lähiössä asuu krokotiili, joka rakastaa herkkuja ja tykkää laatikkoviinistä. Krokotiili pitää työtään toimistossa raskaana. Hän kokee itsensä hemmottelemisen työpäivän jälkeen tärkeäksi. Saalistaja napsii herkkuja myös turruttamaan paineita ja tylsyyttä. Muutama lasi viiniä on päivän palkinto.
Krokotiili saalistaa herkkuja.
Herkkunälässä lähikauppaan
Eräänä päivänä raskaan työpäivän jälkeen Krokotiili kävi taas lähikaupassa, ja toimi hyllyjen välissä kuin saalistava petoeläin. Krokotiili eteni suoraviivaisesti ja poimi ostoskoriin herkkuja. Kori tuli täyteen karkkia, suklaata, keksejä, sipsejä ja jäätelöä. Krokotiili meni kassalle ja nosteli ostoksiaan hihnalle.
Kassahenkilö näytti tuotteita viivakoodinlukijalle. ”Sinulla on taas paljon kaikkia herkkuja, mutta ei kunnon ruokaa. Eikö edes meidän valmiit herkulliset ruoka-annokset houkuttelisi?” kassahenkilö kysyi. ”Ei mahdu ruokaa”, Krokotiili sanoi. ”Niinpä, jos jättäisit hiukan tilaa lämpimälle ja ravitsevalle aterialle”, kassahenkilö sanoi. ”Ei maistu”, Krokotiili sanoi. ”Kauppiaan kanssa on hiukan ajateltu, että emme myisi sinulle makeita ja suolaisia herkkuja kuin joinakin päivinä. Tai sitten pitäisi herkkujen kanssa olla myös ruokatuotteita”, kassahenkilö kertoi. ”Vaihdan sitten toiseen kauppaan”, Krokotiili sanoi ja maksoi ostokset. Hän ei toivottanut tavalliseen tapaansa hyvää päivänjatkoa vaan pakkasi nopeasti ostoksensa kassiin ja poistui kaupasta.
Pientä mutustelevaa myös yöntunneiksi.
Kun Krokotiili juo viiniä, hän saattaa valvoa ja kuunnella krokotiilirockia stereoistaan. Eräänä varhaisena aamuna naapuri tuli soittamaan ovikelloa. Musiikki oli valvottanut naapuria koko yön. Krokotiili meni avaamaan oven. ”Soi taas musiikki aika kovalla”, naapurin mies sanoi. ”On oltava äänenlaatua ja voimakkuutta niin kuin olisi keikalla”, Krokotiili sanoi. ”Mutta kun on yö”, naapuri sanoi. ”Laitan hiukan pienemmälle”, Krokotiili lupasi. ”Eikö sinunkin pitäisi jo kohta lähteä töihin. Kello on kuusi aamulla”, naapuri sanoi. ”Kylläpä aika vierähtää, kun on hauskaa”, Krokotiili sanoi. ”Hyvää työpäivää sinulle vaan”, naapuri sanoi. ”Joo, kiitosta, pitää se taas sinne töihin madella”, Krokotiili sanoi ja veti oven kiinni.
Krokotiili alkoi tehdä lähtöä. Hän tunsi olonsa huteraksi, koska oli lipittänyt viiniä koko yön. Työpäivä oli tuskainen. Hän selviytyi päivästä jotenkin ja suuntasi lähikauppaan ja Alkoon. Myöhään illalla, kun Krokotiilin käsi hamusi karkkipussin pohjaa ja viinilasi oli tullut tyhjäksi, hänen mieleensä tuli, voisiko elämä olla jollakin tavalla erilaista.
Herkuttelusta alkoi tulla syyllinen olo. Hän söi herkkuja niin paljon, että tunsi olonsa epämukavaksi. Herkuttelu aiheutti pahoinvointia – myös henkistä.
Elämänmuutos mielessä
Krokotiili mietti, voisikohan sitä aloittaa jonkin harrastuksen, joka toisi vastapainoa työlle ja saisi hänet kämpästä ulos. Koska Krokotiililla oli kaiken aikaa vetämätön olo, oli myös kodinhoito retuperällä. Häntä alkoi inhottaa sotkuisuus, johon oli jo tottunut.
Krokotiilille tuli mieleen kansalaisopiston kotitalouskurssi. Sellainen kurssi, joka keskittyisi ruoanlaittoon ja muihin kotitalouden taitoihin.
Matelija hakeutui myös ravitsemusterapeutille. Terapeutti opasti, että herkuttelua voisi vähentää niin, että ostaa jatkossa kaupasta herkkuja vain sen verran kuin kokee sopivaksi syödä. ”Herkkuja kannattaisi syödä jälkiruokatyyppisesti kunnon lämpimän aterian jälkeen. Silloin niitä ei tulisi napsittua nälkään”, ravitsemusterapeutti opasti.
Kaupassa huomattiin, että herkkuja oli nyt ostoshihnalla paljon vähemmän kuin tavallisesti. Kassahenkilö oli tyytyväinen. ”Olen menossa ruoanlaittokurssille”, Krokotiili sanoi.
Krokotiili oli pysynyt jo viisi päivää karkkilakossa. Hän meni intoa täynnä kotitalouskurssin ensimmäiselle tunnille. Siellä kurssin vetäjä toivotti kaikki tervetulleeksi, ja kurssilaiset esittäytyivät toisilleen.
Ohjaaja kertoi aluksi, että ruokakaupassa monessa asiassa voi säästää oikeilla valinnoilla. ”Jotkut pitävät makeisista ja niitä on joskus kiva ostaa. Karkit ovat kuitenkin kalliita”, ohjaaja sanoi ja jatkoi, että makeisia voi tehdä helposti myös itse; ”Kurssin ensimmäisellä tunnilla valmistamme toffeekarkkeja.”
Esseeblogi 