Riittävän hyvä

Me Naiset -lehden kyselyn mukaan moni suomalainen ärsyyntyy jos heidän ystävänsä on nirso deittailija. Valtaosa kyselyyn vastanneista koki, että heidän ystävänsä tulisi laskea rimaa, jos tämä ei ole seurustellut aikoihin tai on todella tarkka siitä, kenen kanssa jakaa elämänsä. Uusi perhebarometri kuitenkin kertoo, että naiset ovat miehiä tyytyväisempiä elämäänsä ilman parisuhdetta.

On mukavaa jakaa arkea ja juhlaa.

Lehden toimittaja kirjoitti kolumnissaan, että hän on istunut kymmeniä kertoja kahvipöydässä ja todistanut, kuinka jonkun pöydässä olijan parisuhdetilannetta – tai sen puutetta – on yhteen ääneen päivitelty. Kirjoittaja totesi, että parisuhde ei ole onnistuminen. Sitä ei voi verrata ylennykseen tai urheiluennätykseen, sillä kyse on taitojen sijaan sattumasta ja halusta.

Uusia mahdollisuuksia

Sinkkuna elävät miehet kokevat tyytymättömyyttä parisuhdetilanteeseensa useammin kuin naiset, kertoo perhebarometria käsitellyt Ylen artikkeli. Väestöliiton tutkija sanoo, että eroa selittävät miesten naisia suurempi seksuaalinen halukkuus sekä naisten laajemmat sosiaaliset kontaktit.

Naisilla on ilmankin parisuhdetta hyvät sosiaaliset verkostot, heillä on usein paljon ystäviä, joiden kanssa jakaa asioita. Miehet saattavat jakaa asioita vain kumppanin kanssa ja jos kumppania ei ole, he ehkä kokevat helpommin yksinäisyyttä, toteaa tutkija.

Suurin osa ilman parisuhdetta elävistä toivoo itselleen parisuhdetta ainakin jossakin vaiheessa tulevaisuutta. Pääosin sinkut sanovat, että he eivät varsinaisesti etsi uutta parisuhdetta, mutta suuri osa on kuitenkin avoimia uusille mahdollisuuksille.

Henkilökohtaisesti puhuen, en ole kovin avoimena uusille mahdollisuuksille. Olen ollut kahdesti pidemmässä suhteessa, joihin on sisältynyt ajatuksia yhteisestä tulevaisuudesta ja suunnitelmiakin. Ne eivät minusta johtuneista syistä kuitenkaan kestäneet. Lisäksi minulla on ollut muutamakin kepeä mutta kipeä lomaromanssi, joiden olisin toivonut syvenevän suhteeksi. Minuun on taidettu kuitenkin kyllästyä. En ilmeisesti ole täyttänyt odotuksia. Olen jäänyt vastauksia vaille yksin kysymysmerkkinä nyyhkyttämään.

Olen tottunut viihtymään yksin. Minä katson niin, että sopivan kumppanin löytäminen voi vaatia aktiivista etsintää. Kyse on tietysti monista tekijöistä, kuten persoonallisuudesta, arvoista, kiinnostuksen kohteista ja elämäntilanteesta.

Mitä kumppanilta toivotaan?

Perhebarometrin mukaan arvot ovat naisille selvästi tärkeämpi tulevan kumppanin ominaisuus kuin miehille. Kumppanin miellyttävä ulkonäkö on miehille hieman naisia tärkeämpää, ja naisille kumppanin toimeentulo on hivenen tärkeämpää kuin miehille.

Sekä naisten että miesten mielestä kaikkein tärkeimmät ominaisuudet mahdollisessa kumppanissa ovat luonne, persoonallisuus ja arvot.

Miehet pitävät näitä, ja ylipäätään lähes kaikkia barometrissa listattuja ominaisuuksia naisia harvemmin hyvin tärkeinä. Esimerkiksi 60 prosenttia naisista pitää arvoja hyvin tärkeinä, mutta miehistä näin ajattelee vain 28 prosenttia.

Ehkä miehet eivät osaa muotoilla yhtä tarkasti kuin naiset sitä, mitä he haluavat tai sitten heillä on vapaampi käsitys siitä, millainen kumppanin pitäisi olla, tutkija arvioi tuloksia.

Riittävän hyvä

Naistenlehden kyselyyn viitaten on todettava, että jokaisella on oma polkunsa. Se on onko ihminen parisuhteessa vai ei, ei saisi määritellä häntä mitenkään.

Entä mitä tarkoittaa kyselyn yhteydessä käytetty maininta riman laskemisesta? Rakastuminen toiseen ihmiseen tapahtuu vähitellen.

Ossi Nymanin omakohtainen romaani Häpeärauha (Teos, 2022) tarjoaa tähän mielenkiintoisen näkökulman. Kertoja ja hänen puolisonsa Hanna perustavat uusperheen:

”Terapeutti ei vaikuttanut kovin kunnianhimoiselta ihmiseltä, vaan puhui koko ajan tyytymisestä ja siitä, ettei asioiden tarvinnut olla täydellisiä vaan riittävän hyviä. Hanna ilahtui tästä ja alkoi kertoa terapeutille pohtineensa pitkään, halusiko hän alkaa suhteeseen minun kanssani, ja tulleensa viimein siihen tulokseen että minä olin riittävän hyvä, vaikken kaikilta osin hänen tarpeisiinsa vastannutkaan. Hanna oli kertonut tämän minulle suhteemme alussa. Minä en ollut uskonut häntä, vaan olin ajatellut, että saisin hänet kyllä rakastumaan itseeni, kunhan olisin vain tarpeeksi kiltti ja ihana.”

Pois Tinderistä ja vaikka runotapahtumaan?

Tämä rakkaus on vanha sauna, pihakaivo ja hiekkatie. Rasvatyynessä meressä kelluva tarjotin täynnä monenlaista konjakkia, suuri kulho suklaavaahtoa. Täysinäinen tukkirekka matkalla etelään. 60-luvun vaaleansinisen pullukkamersun natisevat nahkapenkit, radiossa Elvis, pelteihin raskaana ropiseva sade.

Mobiililaitteen selailusta runojen rustailuun?

Yllä oleva runo on Marjo Isopahkalan kokoelmasta Kumisaapasrakkaus (Sammakko, 2006).

Oli mielenkiintoista saada tietää deittisovelluksia koskevasta muutoksesta. Helsingin Sanomat haastatteli kolmea henkilöä, jotka olivat luopuneet Tinderistä ja löytäneet parempia tapoja tavata kiinnostavia ihmisiä. Eivätkä he ole ainoita, joita paluu vanhan ajan treffikulttuuriin kiehtoo, lehti kertoo.

Luin jo aiemmin joitakin artikkeleita, joissa asiantuntijat arvelivat, että yksi este sopivan kumppanin löytymiselle saattaa piillä juuri nettideittailussa. Deittisovelluksissa asetettavat kriteerit ovat hyvin ulkoisia ja pinnallisia. Odotukset voivat olla välillä melko epärealistisia, asiantuntijat totesivat.

Helsingin Sanomien haastattelemat henkilöt olivat kyllästyneet algoritmien ohjaamaan parileikkiin ja alkaneet etsiä seuraa muualta. ”Tinder on pelattu läpi.” Sellaisia lausahduksia kuulee lehden mukaan nykyään sieltä täältä.

Ihmisiin tutustuu paremmin

Mutta missä ihmisiin sitten voi nykypäivänä helposti tutustua, jos ei seuranhakusovelluksissa?

Yksi nainen tutustuu uusiin ihmisiin tanssiharrastuksen kautta. Hän oli aloittanut paritanssiharrastuksen.

Keski-ikäinen mies puolestaan totesi selanneensa sovellukset läpi. Kokemus opetti, ettei deittisovelluksissa ole hänelle järkeä. Nyt mies etsii parisuhdetta sinkkutapahtumista, joita hän myös järjestää itse pääkaupunkiseudulla.

Nuori nainen puolestaan oli aikoinaan liittynyt Tinderiin, sillä se vaikutti jännältä ja uudelta. Pian nainen huomasi, etteivät hänen ikäisensä vaikuta juuri etsivän deittisovelluksesta pidempiä juttuja saati vakavaa parisuhdetta. Nykyään nainen tapaa ihmisiä lavarunoustapahtumissa. Hän on huomannut, että siellä uusiin ihmisiin tutustuu aivan eri tavalla, koska ihmiset esittävät itse kirjoittamaansa sanataidetta.

Etenkin nuoret aikuiset tuntuvat entistä useammin kyllästyneen deittisovellusten maailmaan ja etsivät kumppaneitaan muualta.

Kaksi helsinkiläistä ei enää jaksanut nykyistä deittikulttuuria. Naiset järjestivät kotonaan seuranhakutapahtuman, joka oli menestys, kertoo HS. Kaksikko kokee, että deittisovellukset ovat vaikuttaneet siihen, etteivät ihmiset uskalla lähestyä toisiaan tosielämässä. Tapahtuma auttaa 20-30-vuotiaita tapaamaan muita sinkkuja. Ensimmäiseen tapahtumaan osallistui noin 30 henkilöä, seuraavaan odotetaan yli 80 ihmistä.

Perinteisempi tapa kohdata

Luin jo aiemmin eräästä artikkelista, että nykyiset deittisovellukset voivat aiheuttaa pettymyksiä. Harva kuulemma kertoo rehellisesti mitä hakee. Osa käyttäjistä kokee, että ihmiset eivät käyttäydy reilusti.

Myös seksuaalikasvattaja ja tietokirjailija Tiina Svensk kertoo Helsingin Sanomissa, että ihmiset fiilistelevät perinteisempää tapaa kohdata ihmisiä. Svensk uskoo, että deittisovellusten yleistyminen on vaikeuttanut toisten lähestymistä tosielämässä. Hän toivoo, että suomalaiset uskaltaisivat rohkeammin mennä toisiaan kohti. ”Vaikka uudesta tuttavuudesta ei tulisi romanttista kumppania, kohtaamiset voivat olla todella arvokkaita”, Svensk sanoo.

Rohkeus tutustua laskenut

Mitä minuun tulee, uskalsin nuorempana erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa aloittaa keskustelun vieraan ihmisen kanssa. Saatoin esimerkiksi olla Helsingin yössä yksin liikkeellä. Joskus pääsin baarirupattelun myötä treffeille, ja joskus tuli uusia tuttuja. Tapasin mielenkiintoisia ihmisiä ja pääsin porukoihin. Pidin treffejä parhaissa ravintoloissa. Treffit johtivat muutaman kerran lyhyeen suhteeseenkin. Mutta on myönnettävä, että minä taisin olla sen ajan deittailija, joka ei hakenut välttämättä mitään vakavampaa. Usein halusin vain hengailla.

Parhaat treffit oli silloin, kun asuin maaseudulla. Varasin koko linja-autoaseman baarin lauantai-iltana kahdelle. Pöydässämme oli valkoinen pöytäliina. Baarinpitäjä tarjoili meille pientä purtavaa ja juotavaa. Treffit meni hyvin. Tapasimme muutaman kerran, mutta suhdetta ei kuitenkaan syttynyt.

Nykyisin voisin mennä lukkoon jos joku tulisi esimerkiksi baarissa juttelemaan. Vaikuttaisin tylyltä, koska en välttämättä keksisi mitään sanottavaa.

Eihän sosiaaliset tapahtumat ole ajan tuhlaamista eikä ihmisiin tutustumisen pidä olla nopeaa ja tehokasta

Itselläni ei ole kokemusta deittisovelluksista ja treffeistäkin on vierähtänyt aikaa. Sinkkutapahtumat eivät minua kuitenkaan houkuttelisi. Paritanssista en jaksaisi niin innostua, koska se vaatisi opettelua. Lavarunoiltaan voisin mennä. Saisi seurata ainutlaatuisia esityksiä. Olisi tilaisuus jakaa ajatuksia ja tunteita. Jos olisi lisäksi niin sanottu kaikille avoin mikrofoni, voisi itsekin nousta lavalle, ja esittää omaa sanataidetta. Jos rohkeutta sellaiseen vain vielä riittäisi.

Yhteenvetona voisi todeta, että tuntuu vieraalta kuinka deittisovellusten yhteydessä puhutaan potentiaalisten kumppanien seulomisesta nopeasti ja tehokkaasti. Tai kuinka ei tarvitse tuhlata aikaa baareissa tai muissa sosiaalisissa tapahtumissa. Ei kai ihmisiin tutustumisen pidä olla vain nopeaa ja tehokasta. Ja eihän sosiaaliset tapahtumat ole ajan tuhlaamista.

Mistä puhua treffeillä

Oli mielenkiintoista lukea mitä asioita naiset eivät halua paljastaa ensitreffeillä. Jotkut ajattelevat, että ensimmäisellä tapaamisella ei pitäisi ottaa esille lainkaan esimerkiksi villiä ja vapaata menneisyyttä.

Muutama ajatus deittailusta.

Yksi kyselyyn osallistunut nainen totesi, ettei avautuisi ensimmäisillä treffeillä kovin syvällisesti ahdistuksestaan. Hän ei haluaisi kaataa kaikkia kriisejään heti uuden ihmisen niskaan.

Joidenkin henkilökohtaisten kysymysten esittäminen voi olla vaikeaa. Minua on kiinnostanut tietää millä alalla toinen työskentelee. Se ei taida kuitenkaan olla sopiva ensimmäisten kysymysten joukossa, eikä se välttämättä kerro toisesta sen enempää.

Kun vuosia sitten kävin treffisivustoilla, huomasin kuinka yleisesti haettiin tavallista rehellistä miestä, joka on itsensä kanssa sinut. ”Tietysti toinen vaatimus on, että pidät itsestäsi huolta ja tulet omillasi toimeen”, ilmoituksessa saattoi lukea.

En ole täyttänyt kaikkia toiveita

Minä olin kokenut jo vuosia aiemmin työuupumuksen, ja olin edelleen syrjässä työelämästä. Minulla oli myös vaikeuksia elämänhallinnan kanssa. Olin myös sotkenut raha-asiani, minkä vuoksi niitä hoiti edunvalvonta.

Olen kuitenkin onnistunut treffeillä. Netissä sovitut treffit ovat johtaneet johtaneet uusiin tapaamisiin ja pari kertaa myös suhteeseen.

Olen ollut rehellinen, ja kertonut elämässäni olevista haasteista suhteen alussa. Ne eivät ole määritelleet seurustelukumppanin silmissä minua sen enempää. Mutta päiväkaljoilla istumista ei ole katsottu hyvällä.

Nuorempana olin pidemmässä suhteessa, johon sisältyi myös yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia. Olen ollut myös vuoden mittaisessa suhteessa, ja kokenut muutaman lomaromanssin. En ole onnistunut luomaan pidempiä suhteita. Ehkä olen ollut sitoutumiskammoinen. Ja on minut tosin jätettykin.

Mistä puhuisin sun kanssa

Olen sopinut treffit aina vain baariin. Mietin, että sitähän olisi voinut kolmansilla treffeillä tehdä jo jotain muutakin. Treffeillä voisi käydä ravintolassa, elokuvissa tai taidemuseossa. Valittu ravintola-annos, elokuva tai taidenäyttely kertovat jo aika paljon toisen mausta ja mieltymyksistä.

Treffeillä ei kannata edetä tietyn kaavan mukaan. Tosin luin naistenlehdestä, että ennen treffejä voi pohtia muutamia keskustelunaiheita valmiiksi. On hyvä esittää avoimia kysymyksiä, joihin toinen voi vastata monisanaisesti.

Treffeillä on tärkeää osoittaa kiinnostusta toista kohtaan. On hyvä nauttia toisen seurasta, vaikka hiukan voi jännittääkin. Tuomari Nurmio laulaa kuinka: ”Mun kädet hikoilee, ja sydämen lyönnit tuntuu kiihtyvän. Mä keksin kuumeisesti puheenaiheita, jotka sua vois kiinnostaa. Ja koitan välttää typeryyksiä, joita sä oot kyllästynyt kuulemaan.”

Kun olin nuori aikuinen, minulla oli eräät treffit ihanan ihmisen kanssa. Kun hän treffien jälkeen nousi raitiovaunuun, minä mokasin sanomalla hänelle, että minä yritän päästä kävelemällä kotiin. Jalat kun on mennyt ihastumisesta heikoksi. Hän katsoi minua kuin typerystä eikä sanonut edes hei hyvästiksi.