Ei niin halpaa makkaraa

Muistan yhä kauhulla ajanjaksoa, jolloin minut takavuosina passitettiin kotoa satojen kilometrien päähän keskelle korpea päihdehoitoon. Alkoholinkäytön vuoksi suositeltiin pitkää hoitojaksoa. Kerrottiin, että pieni hoitokoti tarjoaisi mahdollisuuden irtautua päihteistä. Oli sinniteltävä ja otettava päivä kerrallaan.

Värikkäiden drinkkien jälkeen kirkasta.

Ajauduin hoitoon, kun olin palannut elämyshakuiselta matkaltani. Olin pyörinyt päissäni pitkin poikin maata, ja etsinyt virkistystä ja onnen tunnetta harmaaseen arkeen. Lopulta kotiin ajauduttuani, onnen maljojen tilalle oli tullut toistuva tuikku murheeseen. Lääkärin mielestä onnen kukkuloilta alas luisuminen, ja kosteassa murheen laaksossa tarpominen oli aiheuttanut vahinkoa itselleni ja huolta läheisilleni. Kärsimystä ympärilleen aiheuttava juopotteleva sika päätettiin ohjata niin sanotusti kuivumaan päihdehoitoon.

Meidät määrättiin usein siivoamaan

Niin kutsutussa yhteisöhoidossa toiminta alkaa kuulemma pysähtymisestä. Asiakkaan annetaan rauhoittua ja tutustua omassa tahdissaan. Todellisuudessa oli noudatettava heti tiukkaa aikataulua. Yritin asettua hoitokodin arkeen.

Unilääkkeistä huolimatta uni tuli vasta aamuyöstä, mutta seitsemältä oli noustava. Aamiaisen jälkeen oli lähdettävä kävelylle metsätielle kovassa pakkasessa. Pakollisessa aamukokouksessa jokainen asiakas kertoi vuorollaan, ettei hänelle kuulu mitään uutta.

Hoitokodeissa painopisteen sanotaan olevan elämän perustarpeissa. Tärkeää on riittävä lepo. Korostetaan myös riittävää ravintoa ja suojaa. Tosiasiassa ruoka-annokset olivat liian pieniä ja huone oli kylmä ja vetoinen. Päivällä ei ehtinyt levätä, kun oli osallistuttava järjestettyyn ohjelmaan kuten lautapeleihin. Turha puuhastelu sai vain haaveilemaan pitkästä huikasta.

Kahden viikon oleskelun jälkeen minulle annettiin tästä kaikesta, mielestäni olemattomasta hoidosta, kahdeksansadan euron lasku.

Hoitokodeissa toimitaan yhteisönä. Sanotaan, että on yhdessä tekemisen meininki. Toivutaan ja kuntoudutaan toisiamme tukien.

Sanotaan, että hoitokodissa kukin osallistuu ohjatusti erilaisiin askareisiin omien kykyjensä ja mielenkiintonsa mukaan. Kaikkien oli kuitenkin jaksettava siivota, koska siivoojia ei ollut eikä henkilökunta aina keksinyt kuntoutujille muutakaan tekemistä. ”Siivotaan”, sanoi yksi tylsistynyt nuori mies, kun ohjaaja kysyi aamukokouksessa mitä tekisimme tänään. Joten tamppasimme taas kerran matot, imuroimme, pyyhimme pölyt, kuurasimme vessan, veimme roskat ja kastelimme huonekasvit.

Päivätoimintatilat olivat kodinomaiset. Salissa oli televisio ja lautapelejä. Hoitokodissa ei tarvitse olla yksin, vaikka haluaisi. Oli vietettävä yhdessä aikaa.

Tutkimus: Yhteisö koetaan turvallisena

Yhteisöllisestä päihdekuntoutuksesta tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että haastattelussa asiakkaat ovat kertoneet kokeneensa yhteisön turvallisena ja läheisiä ihmissuhteita tarjoavana. Myös pienessä hoitokodissa toiminnan korostettiin perustuvan turvalliseen hoitoyhteisöön. Tiedä tuosta. Ensimmäisen vuorokauden aikana huoneessani oli käyty, ja matkalaukkuni pengottu. Päällimmäisenä oli tyhjä lompakko. Laukustani oli viety kaikki varastoon ostamani tupakka-askit ja lompakosta tarkastamattomat lottokupongit. Jossain päin varmaan ihmeteltiinkin kun hoitokodista poistunut ainainen pummi yllättäen tarjosikin porukalle koko illan. Ilmoitin ryöstöstä ohjaajalle, joka vain valitteli tilannetta. Hoitokodin johtaja antoi korvaukseksi menetetyistä tupakoista vajaan askin venäläisiä savukkeita.

Yhteisöhoidosta tehdyn tutkimuksen mukaan asiakkaiden sosiaaliset taidot ja luottamus toisiin ihmisiin kasvavat kuntoutuksen aikana. ”Muita ihmisiä ei enää koeta uhkana vaan voimavarana”, tutkimuksessa todetaan. Näinkö?

Yhdessä vaiheessa hoitoa minulle esitettiin kirjallisia kysymyksiä. Miksi olen kuntoutuksessa? Lääkärin määräyksestä ja omaisten vaatimuksesta, vastasin. Mitä minun pitäisi tehdä kuntoutumiseni eteen? Ei mitään, minähän maksan siitä, että joku tekee jotain.

Muutaman päivän välein oli mentävä niin kutsuttuun ryhmään. Ryhmässä yksi ohjaajista luki meille suoraan paperista tietoa jostain vaihtuvasta aiheesta. Kun ohjaaja yritti lopuksi avata keskustelua, ei kukaan koskaan ryhmästä sanonut mitään. Niinpä ryhmä päättyi aina siihen.

Valvotaanko hoitoa lainkaan?

En tiedä miten erilaisten kuntoutuskotien tarjoamaa hoitoa ja sen laatua arvioidaan ja valvotaan. Vaadittua päihdekuntoutuksen asiantuntemusta hoitokodissa tuntui olevan vain sen verran, että hoitokodin johtaja oli itse ryypännyt aiemman firmansa. Erityisosaamisesta puolestaan kertoivat ruokasalin seinällä kehyksissä olleet ohjaajien hygieniapassit.

Yhteisöhoidossa keskeisensä toipumisen mallina on 12 askeleen ohjelma ja kuntoutuksessa olevat ovat sitoutuneet säännöllisiin itsehoitoryhmissä käynteihin. Kuntoutujien käyttämisestä paikallisessa AA-ryhmässä ei tule hoitokodille kuluja. Vastuu kuntoutumisesta ja raitistumisesta on ulkoistettu kuntoutujalle itselleen.

Vaikka kotikunta antaa maksusitoumuksen, ja maksaa suurimman osan asukkaan kuntoutusjaksosta, ei asiakkaan omavastuuosuuskaan aivan pieni ole. Minulle koitui kaikkiaan kahdentuhannen euron lasku.

Yhteisöhoidossa ei huomioida yksittäisen asiakkaan tarpeita tai hoidon tavoitteita lainkaan

Yhteisön pitäisi olla yksilöä varten, mutta itse koin päinvastoin. Minun oli osallistuttava toimintaan vain pitääkseni osaltani yhteisöön perustuvaa toimintamallia pystyssä. Hoitokoti korostaa, että asiakas on yksilö, jonka tarpeet ja hoidon tavoitteet vaihtelevat yksilöstä toiseen. Taitoa tai tahtoa näiden tarpeiden huomioimiseksi ei kuitenkaan ollut. Minä jäin masennuksen ja ahdistuksen sekä elämänhallintaa koskevien vaikeuksien kanssa yksin.

Hoitokoti pyöri kustannustehokkaasti. Ruuassa ja lämmityksessä säästettiin. Ruoka-annokset olivat niin pieniä, että kaiken aikaa tunsi nälkää. Lisää peittoa ja unilääkettä sai, jos ei öisin saa nukuttua. Ohjaajat saattoivat omin päin tuplata lääkärin kirjoittamaan lääkeannoksen. Etukäteen kerrottiin, että hoitoon sisältyisi lääkärin palvelut. Se ei kuitenkaan tarkoittanut hoitokodin erikoislääkäriä, vaan kunnan terveyskeskuksen lääkäriä, jolle olisi saanut ajan, jos olisi ollut esimerkiksi flunssaa.

Kalliista hoidosta ei mitään apua

Pääsin yhdessä vaiheessa viikonloppulomille. Se meni pitkäksi. Päätin keskeyttää melkein kaksi kuukautta kestäneen kuntoutuksen. Kävin hakemassa hoitokodista omat tavarani, ja sain käteeni uuden laskun.

Tutkimuksessa todetaan, että kuntoutuksesta lähdön jälkeen jokainen toteuttaa omaa tapaansa elää ja muokkaa kuntoutumisyhteisön tarjoamaa elämisenmallia omannäköisekseen. Juuri näin. Itselläni viinanhimo vain kasvoi hoidon aikana, ja hoitojakson jälkeen kännääminen, jos mahdollista, vain lisääntyi.

Myöhemmin hoitokoti antoi yhteenvedon kuntoutuksesta kotikunnalle. Yhteenvedossa mainittiin, että asiakas osallistui hoitokodin toimintoihin, kuten ryhmiin aktiivisesti. ”Päivittäiset lenkit toivat liikuntaa sekä retket (esim. kodalla makkaranpaisto jne).”

Makkaranpaisto.

Muistitko pukeutua töihin?

Pukeutumisetiketti on löystynyt niin, että nykyään töihin saa laittaa päälleen melkein mitä tahansa. Monilla niilläkin aloilla, joilla ennen oli pukupakko, on nyt vapaat kädet vaatetuksessa. Näin ovat todenneet Minna Kiistala ja Jani Niipola, jotka ovat kirjoittaneet kirjan bisnespukeutumisesta. Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika -kirja ilmestyi jo vuonna 2017.

Särmät bisnespukuni roikkuvat nyt ryhdittöminä.

Työpukeutuminen on muuttunut huomattavasti rennommaksi. Joustavat ja väljät vaatteet tuntuvat mukavalta myös työvaatteina. Syy työpukeutumisen muuttumiseen voi olla sekin, että työ ja vapaa-aika sekoittuvat yhä enemmän.

”Tyyli on työelämässäkin sitä, että tuntee omat vahvuutensa ja osaa korostaa niitä pukeutumisella.” Jani Niipola

Kirjoittajien mukaan on harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota. Se, että pukeutuu siististi on kunnioittavaa muita kohtaan. Bisnesmiehen kannalta se vaikuttaa parhaimmillaan siihen, että saa esimerkiksi myytyä paremmin. Vaatteet ovat viesti, ja ensivaikutelma on aina tärkeä. Näin kirjan kirjoittajat totesivat eräässä artikkelissa.

Kiistala sanoi artikkelissa, että on aina parempi olla yli- kuin alipukeutunut. Hän vinkkasi, että naisen on hyvä ostaa vaatteita, jotka toimivat yhdessä muiden vaatteiden kanssa. Lisäksi on tärkeää säilyttää vaatteita huolella. On myös hyvä vaatteita ostaessaan kysyä rohkeasti ammattilaisten apua. Kiistalan mielestä koruja arastellaan Suomessa turhaan. Koru tuo asuun särmää.

Niipola kertoo miehille, että tummansininen puku sopii aina. Puku tulee ostaa vartalotyypin mukaan. Moni mies sanoo inhoavansa shoppailua. ”Älä siis ajattele shoppailevasi, vaan investoi.” Niipola sanoo, että solmiota helpompaa bisnestyylin upgradea ei ole. Niipola kertoi kirjan ilmestymisen aikoihin, että onneksi solmio tekee paluuta. Näin ei näytä kuitenkaan käyneen.

Ei enää niin väliä televisiossakaan

Nykyään näkee lötköä miestenpukeutumista tärkeissäkin tilanteissa. Huippujohtajatkin ovat jättäneet työpukeutumisessaan solmion pois. Valkoisen paidan ylänappi on auki ja kaulukset repsottavat puvuntakin alta. Joskus televisiossa haastateltavan toinen kaulus on pullahtanut takin päälle.

Myös tv-toimittajien pukeutuminen on ryhditöntä. Esimerkiksi urheilu-uutisten juontajilla ei ole enää lainkaan pukua vaan niin sanottu paitatakki, jonka alla on t-paita. Tyyli siis poikkeaa melkoisesti aiemmasta.

Samanlaiset vaatteet nähdään myös Ylen aamussa ja meteorologien päällä. Minusta aamun uutisankkurilla pitäisi paidan sijaan olla ainakin puvuntakki.

Juontajien pukeutumisen rentouttaminen on Ylen mukaan ollut tietoinen valinta. Stailaus on vain yksi osa suurempaa visuaalista uudistusta, mutta se on tärkeä osa kokonaisuutta. Uudistuksen tavoitteena oli, että rennompaan suuntaan meneminen ei veisi pois lähetysten vaikuttavuutta.

Rentouttamalla pukeutumista pyrittiin tuomaan Urheiluruudun juontajia lähemmän katsojaa sekä viestimään energisestä ja dynaamisesta luonteesta.

Joskus näkee, kuinka keskusteluohjelman vetäjällä tai meteorologilla on pikkutakin alla pikeepaita. Se on hyvin veltto yhdistelmä, koska paidan kaulukset jäävät syvälle takin piiloon.

Toiset saattavat sanoa, että ei se ole nykyisin niin tarkkaa, mutta minä väitän, että nämä tavat vetäistä vain jotakin ylle vievät sekä toimittajien että haastateltavien vaikuttavuutta. Erään kerran televisiossa haastateltavan miehen pikkutakin alla oli huppari.

Työpukeutumisen koodin ja virallisuuden asteen määrittelee työnantaja, yrityskulttuuri sekä työtilaisuudet ja -tilanteet

Minä näen, että työpukeutumiskulttuuri on muuttunut liian rennoksi. Nykyisin monissa yrityksissä jopa hupparit ovat tulleet osaksi työasua. Sanotaan, että hupparit sopivat asiakaspalvelijoille, toimistotyöntekijöille ja jopa toimitusjohtajalle. Se, että kaikilla on samanlaiset hupparit luo kuulemma yhtenäistä ilmettä ja vahvistaa työntekijöiden yhteishenkeä. Minusta toimistotyössä pukeutuminen voisi olla virallisempaa ja konservatiivisempaa.

Eri toimialoilla pukeutumiskoodit ovat luonnollisesti erilaisia. Kaikessa toimistotyössä olisi kuitenkin hyvä noudattaa joitakin lainalaisuuksia. Vaaditaanhan esimerkiksi rakennustyömaalla asianmukaista työasustetta.

Kuva osaamisesta ja tehokkuudesta

Itse aikoinani tehdessäni valkokaulustyötä, kuten sitä ainakin ennen kutsuttiin, oli selvää, että johto- ja asiakastehtävissä oli ryhdikäs puku. Ja paidan kanssa oli solmio, ja sen yksityiskohtana solmioneule.

Kaipaan liituraita- ja jakkupukuaikaa. Itselläni oli tapana käydä teetättämässä uusi puku lempiliikkeessä ja käyttää pukuja pesulassa.

Katson, että edelleen johto- ja myyntitehtävissä puku olisi paikallaan. Se on tärkeää ensivaikutelman kannalta. Ryhdikäs ja huoliteltu vaatetus viestii luotettavuudesta ja asiantuntemuksesta.

Käydessäni vastikään Helsingissä, sain ilokseni katukuvassa huomata, että monilla miehillä oli pikkutakki ja sen alla kauluspaita. Vaikkakin housuina saattoi olla farkut. Ja salkun tai tietokonelaukun sijaan monilla oli reppu.

Ja vaatetuksesta riippumatta sekä miehet että naiset käyttävät nykyisin usein tennareita tai lenkkareita. Ennen ei käytetty tennareita vaan laadukkaita nahkakenkiä. Ja työpaikan aulassa oli laite, joka harjasi ja kiillotti kengät.

Opettavaisia tarinoita: Herkkujen saalistaja

Ison kaupungin lähiössä asuu krokotiili, joka rakastaa herkkuja ja tykkää laatikkoviinistä. Krokotiili pitää työtään toimistossa raskaana. Hän kokee itsensä hemmottelemisen työpäivän jälkeen tärkeäksi. Saalistaja napsii herkkuja myös turruttamaan paineita ja tylsyyttä. Muutama lasi viiniä on päivän palkinto.

Krokotiili saalistaa herkkuja.

Herkkunälässä lähikauppaan

Eräänä päivänä raskaan työpäivän jälkeen Krokotiili kävi taas lähikaupassa, ja toimi hyllyjen välissä kuin saalistava petoeläin. Krokotiili eteni suoraviivaisesti ja poimi ostoskoriin herkkuja. Kori tuli täyteen karkkia, suklaata, keksejä, sipsejä ja jäätelöä. Krokotiili meni kassalle ja nosteli ostoksiaan hihnalle.

Kassahenkilö näytti tuotteita viivakoodinlukijalle. ”Sinulla on taas paljon kaikkia herkkuja, mutta ei kunnon ruokaa. Eikö edes meidän valmiit herkulliset ruoka-annokset houkuttelisi?” kassahenkilö kysyi. ”Ei mahdu ruokaa”, Krokotiili sanoi. ”Niinpä, jos jättäisit hiukan tilaa lämpimälle ja ravitsevalle aterialle”, kassahenkilö sanoi. ”Ei maistu”, Krokotiili sanoi. ”Kauppiaan kanssa on hiukan ajateltu, että emme myisi sinulle makeita ja suolaisia herkkuja kuin joinakin päivinä. Tai sitten pitäisi herkkujen kanssa olla myös ruokatuotteita”, kassahenkilö kertoi. ”Vaihdan sitten toiseen kauppaan”, Krokotiili sanoi ja maksoi ostokset. Hän ei toivottanut tavalliseen tapaansa hyvää päivänjatkoa vaan pakkasi nopeasti ostoksensa kassiin ja poistui kaupasta.

Pientä mutustelevaa myös yöntunneiksi.

Kun Krokotiili juo viiniä, hän saattaa valvoa ja kuunnella krokotiilirockia stereoistaan. Eräänä varhaisena aamuna naapuri tuli soittamaan ovikelloa. Musiikki oli valvottanut naapuria koko yön. Krokotiili meni avaamaan oven. ”Soi taas musiikki aika kovalla”, naapurin mies sanoi. ”On oltava äänenlaatua ja voimakkuutta niin kuin olisi keikalla”, Krokotiili sanoi. ”Mutta kun on yö”, naapuri sanoi. ”Laitan hiukan pienemmälle”, Krokotiili lupasi. ”Eikö sinunkin pitäisi jo kohta lähteä töihin. Kello on kuusi aamulla”, naapuri sanoi. ”Kylläpä aika vierähtää, kun on hauskaa”, Krokotiili sanoi. ”Hyvää työpäivää sinulle vaan”, naapuri sanoi. ”Joo, kiitosta, pitää se taas sinne töihin madella”, Krokotiili sanoi ja veti oven kiinni.

Krokotiili alkoi tehdä lähtöä. Hän tunsi olonsa huteraksi, koska oli lipittänyt viiniä koko yön. Työpäivä oli tuskainen. Hän selviytyi päivästä jotenkin ja suuntasi lähikauppaan ja Alkoon. Myöhään illalla, kun Krokotiilin käsi hamusi karkkipussin pohjaa ja viinilasi oli tullut tyhjäksi, hänen mieleensä tuli, voisiko elämä olla jollakin tavalla erilaista.

Herkuttelusta alkoi tulla syyllinen olo. Hän söi herkkuja niin paljon, että tunsi olonsa epämukavaksi. Herkuttelu aiheutti pahoinvointia – myös henkistä.

Elämänmuutos mielessä

Krokotiili mietti, voisikohan sitä aloittaa jonkin harrastuksen, joka toisi vastapainoa työlle ja saisi hänet kämpästä ulos. Koska Krokotiililla oli kaiken aikaa vetämätön olo, oli myös kodinhoito retuperällä. Häntä alkoi inhottaa sotkuisuus, johon oli jo tottunut.

Krokotiilille tuli mieleen kansalaisopiston kotitalouskurssi. Sellainen kurssi, joka keskittyisi ruoanlaittoon ja muihin kotitalouden taitoihin.

Matelija hakeutui myös ravitsemusterapeutille. Terapeutti opasti, että herkuttelua voisi vähentää niin, että ostaa jatkossa kaupasta herkkuja vain sen verran kuin kokee sopivaksi syödä. ”Herkkuja kannattaisi syödä jälkiruokatyyppisesti kunnon lämpimän aterian jälkeen. Silloin niitä ei tulisi napsittua nälkään”, ravitsemusterapeutti opasti.

Kaupassa huomattiin, että herkkuja oli nyt ostoshihnalla paljon vähemmän kuin tavallisesti. Kassahenkilö oli tyytyväinen. ”Olen menossa ruoanlaittokurssille”, Krokotiili sanoi.

Krokotiili oli pysynyt jo viisi päivää karkkilakossa. Hän meni intoa täynnä kotitalouskurssin ensimmäiselle tunnille. Siellä kurssin vetäjä toivotti kaikki tervetulleeksi, ja kurssilaiset esittäytyivät toisilleen.

Ohjaaja kertoi aluksi, että ruokakaupassa monessa asiassa voi säästää oikeilla valinnoilla. ”Jotkut pitävät makeisista ja niitä on joskus kiva ostaa. Karkit ovat kuitenkin kalliita”, ohjaaja sanoi ja jatkoi, että makeisia voi tehdä helposti myös itse; ”Kurssin ensimmäisellä tunnilla valmistamme toffeekarkkeja.”

Hieno päivä kirjaostoksilla Helsingissä

Kotikaupungin Suomalaisesta Kirjakaupasta ei löytynyt uutuuskirjaa, jonka ilmestymistä olin pitkään odotellut. Myyjä kertoi, että kirja olisi mahdollista tilata myymälään. Sanoin, ettei tarvitse, sillä en malttanut odottaa muutamaa päivää kirjan saapumista. Päätin lähteä junalla kirjaostoksille Helsinkiin.

Uusi kirja löytyi helposti.

Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa Akateemiseen Kirjakauppaan. Kiertelin kaupassa ja katselin rauhassa laajaa valikoimaa. Etsimäni kirja eli Antti Hurskaisen uusi esseekokoelma löytyi helposti esseekirjojen omasta hyllystä. Suomalaisen Kirjakaupan myymälöissä ei tahdo olla lainkaan esseekokoelmia, ja niiden kysyminenkin saa henkilökunnan melkein hämilleen.

Esseessä sisällön lisäksi myös ilmaisutavalla on merkittävä rooli

Essee on lempikirjallisuuttani. Essee kuuluu asiatekstien luokkaan, mutta tyyliseikkojen painoarvon vuoksi se on lähellä kaunokirjallisuutta. Sana essee tulee ranskan kielen sanasta essayer (pyrkiä, yrittää). Tyypillisesti essee on pohdiskeleva teos, jonka aihepiiriä ei ole rajoitettu, vaan se voi käsitellä mitä tahansa aihetta. Usein pohdinnan kohteena ovat kuitenkin filosofiset tai yhteiskunnalliset kysymykset sekä taide ja kirjallisuus.

Akateemisessa riittää valikoimaa.

Helsingissä oli tarkoitus myös nauttia lounas jossakin hyvässä ravintolassa. Koko kaupungin kohtauspaikaksi mainostetussa Citycenterissä yksi kerros on täynnä ravintoloita. Jokin etninen ravintola olisi ollut kokemisen arvoinen. Harmikseni huomasin, että ravintolat aukesivat vasta yhdeltätoista. Minä olen tottunut lounastamaan tavallisesti jo paljon aikaisemmin, ja pienessä nälässä suuntasin vain ketjukahvilaan. Otin täytetyn croissantin ja tavallisen kahvin.

Mieleen tuli toinenkin kirja

Selailin jo innostuneena Hurskaisen kirjaa. En kieltäytynyt aseista (Siltala, 2024) sisältää muun muassa ”siviilipalvelusmuistelmat hyväuskoisen pussikaljarauhan aikakaudelta”. Hurskaisen kirjoituksissa genrestä riippumatta toistuvat kirjallisuus-, populaari-, kulttuuri- ja uskontoaiheet.

Muistin kahvia juodessani ja kirjaa selatessani, että myös suositun esseistin Tommi Melenderin uusi kirja on julkaistu vastikään. Aivan lähellä sijaitsi Rosebudin pieni kirjakauppa. Melenderin kirja löytyi sieltä. Melender kysyy teoksessaan Ihmisen näköinen (WSOY, 2024) muun muassa, onko julkinen keskustelu muuttunut sosiaalisen median aikakaudella typerämmäksi.

Melenderin esseet puhuttelevat aina.

Keskusta on muuttunut

Helsingin keskusta on muuttunut melko paljon niistä ajoista, kun itse nuorempana asuin kaupungissa. Varsinkin kahvila- ja ravintolatarjonta on entisestään kasvanut. Kaikkia tuttuja baareja ei enää ollut lainkaan, ja osa pimeistä ja tunkkaisista yökerhoista oli nyt valoisia ja viihtyisiä pubeja. Istahdin hetkeksi oluelle (0,0%) pubiin, ennen kuin juna lähti kotiin päin.

Helsingissä olisi toki voinut kuljeskella enemmänkin, mutta en oikein keksinyt minne mennä. Seuraavalla kerralla voisin käydä vaikka kokemassa uutta taidetta. Voisin myös mennä fiilistelemään historiaa huokuvaan Siltasaareen, minne on keskustasta kävelymatka. Siellä sijaitsee ensimmäinen oma kotini, alle kahdenkymmenen neliön kolea yksiö, nyt jo yli sata vuotta sitten rakennetussa kerrostalossa. Nuorena aikuisena en juuri lukenut kaunokirjallisuutta, töiden vuoksi oli aikaa syventyä vain oman alan ammattikirjallisuuteen.

Oma virhe historian valossa

On mainittu ainakin kolme syytä perehtyä historiaan. Se voi opettaa myötätuntoa inhimillistä haavoittuvuutta kohtaan, se kun on johtanut vahvojakin ihmisiä sattuman armoille. Minäkin pidin itseäni vahvana, mutta tein työssäni ison virheen, ja ajattelin, että olen jättänyt jälkeni historiaan.

Sorruin sattumalta helppoon virheeseen.

Työskentelin myynnistä vastaavana johtajana, ja tein ison virheen, joka johti tarkkoihin selvityksiin. Menin myöntämään uudelle asiakkaalle liian isot alennukset. Se oli onneton sattuma kovassa tilanteessa. Otin liian ison riskin.

Erään asiantuntijan mukaan on paradoksaalista, että usein ihminen tekee virheitä juuri silloin, kun hän haluaisi panna parastaan. Se johtuu suorituspaineista.

Moka tuntui ylitsepääsemättömältä, eikä minulla ollut enää voimavarjoja kohdata sitä. Pitkään jatkunut henkinen paine oli vienyt voimia. En pystynyt selvittämään aiheuttamaani vahinkoa. Minä luovutin. Virheellä oli seurauksensa, mikä johti henkilökohtaiseen romahtamiseen.

Myötätuntoa en virheen paljastuttua itselleni osoittanut. Vajosin itsesyytöksiin ja itseinhoon. Uuvuin ja masennuin vaikeasti. Minulla oli harhaluuloja. Suuruuskuvitelmissani ajattelin, että olen jättänyt virheeni vuoksi jälkeni mikrohistoriaan. Mikrohistoria kun tarkoittaa jonkin aikakauden tarkastelemista mikrotasolla, myös yksittäisistä henkilöistä käsin. Uskoin, että virheelläni merkittävällä paikalla suomalaisessa liike-elämässä olisi laajoja vaikutuksia. Kaikki oli kuitenkin vain omaa epäonnista henkilöhistoriaa.

Olen oivaltanut paljon

Arvioin yhä silloista, vuosien takaista, ajatteluani kriittisesti. Vaikka asia oli henkilökohtaisesti iso, ei virhe noussut julkisuuteen tai jäänyt historiaan. Minulla oli harhaluuloja. Luulin, että asiasta nousisi kohu. Mutta on ollut vaikeaa antaa anteeksi virheet, jotka johtivat epäonnistumisiin. Olen pyrkinyt siihen, etten antaisi menneiden ikävien asioiden enää vaikuttaa.

Olen oivaltanut paljon. Nyt ottaisin rauhallisemmin, ja paineista huolimatta harkitsisin asioita huolellisemmin. Toisaalta voisin jo lopettaa menneen kelailun ja keskittyä nykyhetkeen. Olen oppinut paljon historiasta, esimerkiksi yleisemmin liike-elämästä. Olen oppinut paljon myös omasta itsestäni.

Jos olisi ollut vielä tuolloin voimia, olisin vain keskittynyt virheestä oppimiseen. Enkä olisi antanut koko elämän lähteä luisuun. Olin kuitenkin ollut työuupumuksen partaalla pitkään. Odotukset ja vaatimukset olivat pitkään olleet kovia. Vajosin erittäin vaikeaan masennukseen, jota yritin korjata sairauslomalla alkoholin liikakäytöllä. Vähitellen työelämä jäi pitkäksi aikaa.

Vaikutuksia nykyhetkeen

Filosofi ja historioitsija Juha Sihvola mainitsi kolme syytä perehtyä historiaan. Historiassa on ajateltu toisin kuin nykyisin, joten menneisyyden tutkiminen opettaa arvioimaan ajatteluamme kriittisesti. Lisäksi historiasta voi oppia erilaisuuden suvaitsemista ja kunnioitusta. Ja kolmanneksi historia voi siis opettaa myötätuntoa inhimillistä haavoittuvuutta kohtaan.

Jälkeenpäin on todettu, että olin aikoinani kauppoja tehdessäni sairastunut maniaan. Olin siis pitänyt itseäni oikeasti erityisen vahvana henkilönä ja minulla oli ollut suuruuskuvitelmia. Olin ratkonut työpaikan ongelmia kuin nero tai yksinvaltias. Olin tuntenut, että minulla on erityisiä kykyjä.

Omat vaikeudet eivät vahvistaneet. Ne rikkoivat rajusti. Huonoilla hetkillä on ollut myös vaikutuksia nykyhetkeen. Aikaa on kulunut, mutta muisto mokasta on yhä mielessä. Minua harmittaa, että ura jäi kesken ja mieleinen työ päättyi. Minua ei olisi siirretty tehtävästä sivuun, koska virhettä ei pidetty niin isona.

Olen ollut rehellinen ja yrittänyt hyväksyä virheet osana elämää. Olen pohtinut miksi moka tapahtui. Työpaikalla oli asioita, jotka altistivat väärille päätöksille. Nyt en sortuisi sattumalta helppoon virheeseen. Välttäisin vastaavan mokan.

Kokemuksesta voin todeta, että jos sattuu moka, kannattaa siis välttää turhia itsesyytöksiä. William Magee totesi, että ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan.