Keskitalvi voi yllättää lempeydellään

Talvi muistuttaa, että kaikkea ei voi hallita. Pakkasessa ihminen huomaa, että pienetkin asiat ovat suuria. Kylmyys opettaa kärsivällisyyttä. Talvi on rehellinen vuodenaika. Pakkasessa ihminen huomaa, mitä oikeasti tarvitsee.

En usko et on kesä kaukana…

Joskus ihminen tarvitsee vain kupillisen kahvia ja villasukat. Kotona ikkuna toimii rajapintana: Pakkasen purevuus ulkona ja villahuovan lempeys sisällä.

Kaikenlaista harmia

Kylmyys paljastaa olennaisen: mikä jäätyy, mikä kestää? Talviset sääolosuhteet voivat aiheuttaa paljon harmia. Kova pakkanen hankaloittaa esimerkiksi junien kulkua. Sakea lumisade taas haittaa tieliikennettä. Sekin osataan kertoa, että jään kertyminen merellä alusten rakenteisiin on kohtalaista.

Tänä talvena on ollut kylmää Etelä-Suomea myöten, ja pohjoisessa on annettu usein varoituksia kireästä pakkasesta.

Omasta mielestäni talvessa kenkkumaista on voimakas tuuli, joka lisää pakkasen purevuutta. Myös liukkaus on ikävää.

Mutta tärkein kestää. Kuten Miljoonasade laulaa: Tulkoon vaan silmitön talvi / Hyytyköön maa / Rakkauden riepuun me / Kietoudutaan.

Pienikin lämpö

Pakkasen keskellä pienikin lämpö tuntuu suurelta. Muistan kuinka lapsena harrastin jääkiekkoa, ja kuinka sitä pelattiin ulkojäillä. Kaupungissa ei ollut vielä jäähallia. Pakkasta saattoi harjoitusten aikana olla viisitoista astetta.

Tekojääkaukalon vieressä sijaitsi pieni kioski, josta sai ostaa kuumaa marjamehua. Kylläpä se maistui ja lämmitti.

Rasittava vaiva

Pakkasaamuissa on jotain koomista todellisuutta. On muistettava kerrospukeutuminen. Kylmyys käy kuitenkin myös poskiin.

Kaupunkien kaduilla, joita ei ole ehditty auraamaan, on talsittava lumessa eteenpäin. Julkista liikennevälinettä, joka tuntuu olevan aina myöhässä, saa odotella pysäkillä hytisten. Omaa autoa voi joutua kaivamaan lumesta. Joinakin päivinä ruuhkassa ja kiireessä talvi voidaan nähdä vain rasittavana vaivana.

Talven henkinen puoli

Jossain todettiin, että talvi on myös toivoa: jokainen päivä vie kohti valoa. Mutta onhan jokaisesta päivästä nautittava pimeydestä huolimatta. Ei elämä talvella voi olla vain kesän odottamista, johon on ”ikuisuus”.

Minua ihmetytti eräs toteamus sosiaalisessa mediassa. Joku kirjoitti kevättalvella, että taas on selviydytty yhdestä talvesta. Eihän tämä pitkä vuodenaika voi olla vain selviytymistä. Suomessa talvikin on täyttä elämää. Emmehän me ole talvihorroksessa ja liikkeellä ainoastaan kesäisin.

Kunnon talvi

Talvi tarjoaa monia elämyksiä ja harrastusmahdollisuuksia. Pieni lumikerros ja jokunen pakkasaste saavat mielen virkistymään. Se innostaa nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta. Joku saattaa innostua uudelleen hiihtämisestäkin.

Ja talvikin voi tuoda vaikka mitä ihmeellistä. Talvi on hiljainen vuodenaika, mikä on romanttistakin. Yhteinen kaakaohetki voi osoittaa sen, että keskitalvikin voi olla rakastumisen aikaa. Se vasta lämmittääkin, ja tuo valoa.

Kodin siivous – kauneutta ja häpeää

On siivouspäivä. Tunnelma on tällä kertaa rauhallinen. Koti näyttää ennen siivouksen aloittamista melko siistiltä. Työ ei tällä kertaa ole iso. Mielentila on kuitenkin innostuneen sijaan vastahakoinen. Kodin siivous on velvollisuus ja rituaali. Minulla siivoukseen liittyy myös kauneus, rauha ja häpeä.

Aloittamisen vaikeus. (Ei sisältöyhteistyötä.)

Siivoaminen on myös mielen järjestämistä. Tavaroiden järjestäminen heijastaa sisäistä järjestystä. Ajatusten harjaantuminen tapahtuu työn mukana. Siivoaminen on minulle myös tapa ottaa haltuun oma elämäntilanne.

Muutin viime syksynä uuteen asuntoon. Muuton myötä kaikki meni uusiksi. Vein paljon kaikenlaista tavaraa pois – myös erilaiset arkistoidut paperit, jotka pitivät sisällään muistoja saivat mennä. Koska uusi kotini on pienempi, mahtui olohuoneeseen vain kolmasosa rakkaasta ja tärkeästä kirjakokoelmastani.

Otin kuitenkin mukaan kauniin syysaiheisen taulun. Sain taulun aikoinaan, kun olin kokenut loppuun palamisen. Taiteilija toivoi tuolloin, että taideteos voisi tuoda minulle kotona rauhoittavaa tunnelmaa. Nyt se on päässyt taas seinälle.

Siivoamisen flow

Olen lukenut, että kodin siivous kannattaa aloittaa puhtaimmista alueista ja edetä kohti likaisimpia, jotta siivous olisi tehokasta ja aikaa säästävää.

Aloitan ohjeiden mukaisesti järjestämisestä eli tavaroiden keräämisellä paikoilleen. Sitten pyyhin pölyt, moppaan lattiat, siistin keittiön ja puhdistan kylpyhuoneen. Pyyhin kosteilla ja kuivilla siivousliinoilla. Suihkutan puhdistusainetta. Saan aikaan kiiltoa ja raikkautta.

Siivoamisessa tulee se hieno hetki, jolloin työ muuttuu vastenmielisestä meditatiiviseksi. Siivoaminen on myös tapa pysähtyä. Minulle palkitsevia hetkiä ovat pölyttömät pöydät, puhtaat keittiöntasot ja säihkyvä kylpyhuone.

Siivouksen jälkeinen hetki

Joskus siivotessa voi tuntea jopa häpeää, ja mielen voi vallata voimakas itsekontrolli. Sitä haluaisi, että koti olisi pelkistetyn kaunis, aina siisti ja rauhallinen – miksei myös vieraanvarainenkin.

Siivoustyyli varmasti kertoo minusta jotain. Siivoan mahdollisimman nopeasti, mutta en varmaankaan kovin tehokkaasti. Minulle siivoaminen on myös tapa pitää kiinni arjen rytmistä. Joskus kotona on ollut vastenmielinen epäjärjestys.

Tänään tunnen taas ison siivoustyön jälkeen, miten oma mieli on muuttunut rauhallisemmaksi. Mielen täyttää pieni, hiljainen voiton tunne.

Sanon itselleni: jos nyt täytyisi aloittaa sama urakka, en jaksaisi aloittaa.

Pieniä lupauksia ja uskoa parempaan

Vuoden vaihtuessa huomaan ajattelevani samoja asioita kuin moni muukin suomalainen: mitä jos alkava vuosi olisi edes hieman parempi kuin mennyt vuosi? Tutkimuksen mukaan joka neljäs meistä uskoo niin – ja huomaan kuuluvani siihen joukkoon.

Poutapäiviä.

MTV Uutisten teettämän kyselyn kaikista vastaajista 27 prosenttia arvioi, että vuosi 2026 tulee olemaan omalla kohdalla parempi kuin kulunut vuosi. Suurin osa (53%) ennakoi oman elämänmenon jatkuvan samanlaisena ja 12 prosenttia sanoi uudesta vuodesta tulevan kulunutta vuotta huonompi.

Maailmantilanne synkistää

Kyselyn tuloksissa näkyy halu parempaan tulevaisuuteen pitkän taloudellisen epävarmuuden jälkeen. Ihmiset ovat vähän hämmentyneessä tilassa ja odotetaan, mitä tästä oikein tulee, tutkimusyhtiöstä kommentoidaan.

Monelle kulunut vuosi on ollut kohtuuton. Elämä on saattanut muuttua äkisti esimerkiksi silloin, kun on yllättäen jäänyt ilman työtä. Mietin muun muassa sitä, mistä hyvinvointialueilta irtisanotut hoitajat voivat löytää oman alansa työtä. Työllisyystilanne on vaikea alalla kuin alalla. Korkeakoulutettujen työhön kohdistuu nykyisin suuria epävarmuuksia.

Pääministeri totesi uudenvuoden tervehdyksessään, että uusia säästöjä voidaan yhä tehdä. Hän kuvailee talouden tilannetta vakavaksi, mutta ei toivottomaksi.

Ylen haastattelema pääekonomisti puolestaan kritisoi liiallista pessimismiä ja uskoo, että ensi vuodesta tulee parempi, koska lähtötaso on matala ja kotitalouksien ostovoima on paranemassa. ”Kuluttajien luottamus on ollut jo niin pitkään pakkasella, että on syytäkin olettaa, että kyllä talous ja työllisyys tästä nousee. Myös kansainvälinen talousnäkymä on kohtuullinen.”

Maailmantilanne kuitenkin synkistää suomalaisia. Suurin osa kyselyn vastaajista uskoo, että alkava vuosi on tätäkin vuotta huonompi maailmalla.

Ilman suuria lupauksia

Itse vietin tämän syksyn sairaalassa, ja sen jälkeen tapahtui suuri muutos, kun muutin toiseen kaupunkiin. Kulunut vuosi oli sellainen, joka ei kysynyt lupaa. Vanhat vaivat, kuten uupumus, äityivät uudelleen, asettaen lievästi sanottuna haasteita nakertaen elämänlaatua ja hankaloittaen arkea.

Uudesta vuodesta en odota suuria, vaan suunnittelen pieniä mahdollisia asioita. Ei tarvitse olla ”uusi minä” vaan ”hieman vähemmän eksyksissä oleva minä.”

Omien kokemusteni pohjalta, voin antaa vinkin, että suurten lupausten sijaan, pienet askeleet ovat usein niitä, jotka oikeasti vievät eteenpäin. Ja toinen; pyydä apua, ennen kuin olet aivan loppu. Se ei ole heikkoutta vaan viisautta.

En ole varma, olenko optimisti vai vain toiveikas realisti, mutta päätän silti kuulua siihen neljännekseen, joka uskoo parempaan.

Joulutarina: Janoinen kuusikauppias

Yksin asunut äitini ei enää eläkepäivillään kokenut tarpeelliseksi hankkia suurta joulukuusta. Sen sijaan hän loi joka vuosi pienen, kauniin asetelman havunoksista. Lattialla seisoi kirkas, kuutionmuotoinen lasimaljakko, johon hän asetteli havuja ja niiden ympärille sirot jouluvalot. Muutama pieni joulupallo viimeisteli kokonaisuuden. Se riitti hänelle – ja se riitti joululle.

Kauniita kuusenoksia.

Eräänä jouluna äitini pyysi isoveljeäni käymään kysymässä joltakin kuusikauppiaalta, olisiko tällä antaa muutama ylimääräinen oksa.

Veljeni ajoi aatonaaton iltapäivänä erään marketin parkkipaikalle, ja asteli kuusikauppiaan luokse. Hän esitti asiansa. Mies näytti hetken hämmentyneeltä, mutta nyökkäsi sitten: ”Kyllä se onnistuu.”

Veljeni kysyi, mitä oksat maksaisivat. Kuusikauppias pudisti päätään.

”Ei mitään. Mutta jos voisit tuoda kaupasta pullon vissyä. On niin kova jano. En ole päässyt tästä mihinkään koko päivänä, enkä ole saanut mitään juotavaa”, mies sanoi.

Veljeni kävi marketissa. Hän palasi kuuden pullon vissypakkauksen ja suklaalevyn kanssa.

Kuusikauppiaan silmät kostuivat – ehkä kiitollisuudesta, ehkä helpotuksesta, ehkä siitä, että joku näki hänet.

Kun saavuin aattoaamuna äitini luo, olohuoneessa loisti erityisen kaunis, helkkyvä asetelma. Tiesin, että jokaisessa oksassa oli mukana pieni hetki hyvyyttä: äidin toive, veljeni ele ja janoisen kuusikauppiaan lämmin kiitos.

Joulun pieniä mokia ja suuria toiveita

Muistan kuinka eräänä jouluna petyin, kun kinkkua ei saanutkaan ottaa aattoaamuna. Yhdelle joululahjalle ei puolestaan ollut käyttöä. Lapsuuden jouluista puolestaan on vain lämpöisiä muistoja. Yksi sellainen on jopa se, kuinka minunkin oli aina osallistuttava joulusiivoukseen. Joulut olivat pienimuotoisia. Pettymyksiä ei lapsena koettu. Tunnettiin iloa ja kiitollisuutta.

Joulupuu on rakennettu.

Äitini siivosi kotiamme aina työpäiviensä jälkeen kahden viikon ajan ennen joulua. Myös minun piti osallistua siivoustehtäviin. Minut esimerkiksi käskettiin pesutupaan pesemään mattoja. Pesutupa oli kerrostalolähiömme viereisessä talossa. Mattoja oli lapsen raskasta kantaa. Matot olivat lattialla vedessä ja pesuaineessa, ja jynssäsimme niitä kaikin voimin harjalla.

Äitini oli yksinhuoltaja. Jouluaattoina isäni ajoi pitkän matkan meidän luonamme käymään. Hän toi kuusen alle paketteja, ja jäi myös puurolle.

Lapsena jouluruuista ei maistunut sekametelisoppa. Ihmettelin, kuinka muut pystyivät laittamaan tuota, ei niin houkuttelevaa, soppaa riisipuuroon. Manteleita äiti oli laittanut puuroon useampia, jotta kaikki saisivat mantelin.

Iltaisin meillä oli isoveljeni kanssa tapana katsella ikkunasta, oliko liikkeellä joulupukkeja, jotka olivat menossa meidän taloihin.

Kasettisoittimessa soi 1970-luvulla levytetty joululaulualbumi. Lauluissa oli harras tunnelma. Muistan kuinka ollessani koulussa toisella luokalla en muistanut ulkoa Arkihuolesi kaikki heitä -laulun kaikkia sanoja, ja jouduin jäämään pänttäämään niitä koulun jälkeen.

Lahjalle ei ollut käyttöä

Nuorena aikuisena vietin erään joulun tyttöystäväni luona. Oli tyrmistyttävä pettymys, kun kinkkuun ei saanutkaan koskea aamulla jouluaattona. Minä olin jo menossa vesi kielellä keittiöön, mutta minulle sanottiin, että kinkkua on tarjolla vasta illalla jouluaterialla. Minä olin kotonani tottunut siihen, että kinkkua sai laittaa joululimpun päälle jo aamupäivän riisipuurolla.

Lahjaksi tyttöystävä oli hankkinut yhteiset liput Mestarit Areenalla -konserttiin seuraavana kesänä. Ikävä kyllä emme olleet enää tuolloin tyttöystävän kanssa yhdessä, ja liput jäivät käyttämättä.

Joulun merkitys

Tämä joulu on minulle erilainen kuin tavallisesti. Olen muuttanut uuteen kaupunkiin, ja pienen elämäntilanteen muutoksen vuoksi vietän joulua yksin.

Joululla on kuitenkin tänäkin vuonna iso merkitys. Saan nauttia jouluaaton tunnelmasta. Joulumusiikki soi radiossa, katson joulurauhan julistuksen puolilta päivin, ja illalla pääsen valmiiseen joulupöytään.

Suurimmat joulutoiveet

Jouluun liittyy toiveita. Tässä ajassa toiveet ovat suuria ja niitä on paljon. Monet ovat vaikeuksien keskellä. Toivon kaikille mahdollisimman hyvää joulumieltä. Toivon, että jouluna voisimme hiljentyä, ja tuntea myötätuntoa ja kiitollisuutta.

Unelmat ovat tänäkin jouluna myös maailmantilanteeseen liittyviä.

Laulun sanoin: ”Näin pääsimme jouluun, on valkea maa. Vaan meillä niin paljon on toivottavaa. Me pääsimme jouluun, se takaako sen. Että maailma kerran ois onnellinen.”

Hyvää ja rauhallista joulua.