Kategoria: Kolumni

Taukopaikan tunnelmaa

Sain autokyydin Saimaalle, jossa vietän lomaa. Emme tulleet Etelä-Suomesta suorinta reittiä, vaan ajelimme pienempiä teitä monen paikkakunnan kautta, ja ihastelimme Suomen suvea. Matkan varrella oli mukavia taukopaikkoja.

On mukavaa poiketa kahvilla tai ruokailemassa.

Yksi pysähdyspaikka oli Kausalan Matkakeidas. Matkakeitaassa voi ruokailla, tehdä ostoksia marketissa ja ottaa tankin täyteen. Ruokailijoille on tarjolla aamiainen ja lounaspöytä sekä myös á la carte. Me olimme syöneet lounaan jo aiemmin Orimattilassa, joten nautimme taukopaikassa jäätelökahvit.

Pala kauneinta Suomea

Kun ajoimme Mikkelistä kohti Puumalaa, ja aloimme olla jo perillä, poikkesimme pienessä Lietveden kesäkahvilassa. Kahvittelumaisemat eivät juuri tästä parane. Kahvila sijaitsee Lietveden ikonisella maisematiellä.

Näköalapaikalta on komeat näkymät Saimaalle.

Piipahdimme vielä myös Sahanlahdessa, joka on lomakeskus Saimaan rannalla. Sahanlahti on maineikas ja perinteikäs paikka. Siellä on monipuolista majoitustarjontaa, ja muun muassa kolme ravintolaa. Historiallisella alueella harjoitettiin aikanaan sahatoimintaa kahdensadan vuoden ajan.

Sahanlahdessa on muun muassa rantaterassi.

Kahvi ja pieni tauko piristää

Suomi on täynnä mielenkiintoisia taukopaikkoja. Esimerkiksi huoltoasemat liikenneväylien varrella ovat monella tavalla tärkeitä liikenteessä oleville. Ne tarjoavat myös virkistystä ja elämyksiä. Olisi kiva kierrellä niissä enemmänkin.

Huoltiksilla on monipuolisia palveluja matkailijoille. Niissä saa kahvitella, ruokailla, tankata ja ladata. On isoja ja pieniä huoltamoja, jotka tarjoavat polttoaine-, kahvila-ja ravintolapalveluja. Joissakin on myös kauppoja.

Polttoaineen lisäksi huoltoasemilla tärkeää onkin juuri kahvi. Kahvin kanssa maistuu pulla tai sämpylä. Joissakin kahviloissa saa myös paikallisia tuotteita.

Tärkeää taukopaikalla on myös vessassa käyminen.

Automatka taukopaikalle

Joskus nuorempana tuli vain ajeltua autolla johonkin, suht lähellä sijaitsevaan, taukopaikkaan itse paikan ja sen tunnelman vuoksi. Oli mukavaa esimerkiksi lauantai-iltapäivällä viettää aikaa huoltamolla kahvia lipittäen ja tupakkaa poltellen. Samalla sai seurata matkailijoita ja heidän ajoneuvojaan.

Lauloin mielessäni Kolmas Nainen -yhtyeen kappaletta: ”Tästä asti aikaa, sydän vasta puolillaan, mielin määrin kahvii ja tupakkaa.”

Taukopaikkojen suosikit

Lapsena mummolamatkalla mieluinen taukopaikka oli Vaskikello Pyhäjärvellä. Aluksi ruokapaikalla oli kuulemma vain nimi ja yksi vaskinen kello. Kellokokoelmasta on sittemmin kasvanut ainutlaatuinen.

Jokaisella on taukopaikoista omat suosikkinsa. Monella on esimerkiksi lomareissuilla vakipysähdyspaikkansa.

Eräässä nettiartikkelissa, jossa listattiin parhaita taukopaikkoja kerrottiin, että suosituimpia taukopaikkoja yhdistää muun muassa kodikas miljöö ja suhteellisen pieni koko sekä valtatien läheisyys.

On hyvä pitää ajamisessa taukoja.

Lasi paljastaa jotain juojasta

On myönnettävä, että olisi kiva juoda itsensä silloin tällöin hilpeälle juhlatuulelle. Ympärillä olisi kavereita, ja voisi nauttia olutta terassilla tai viiniä ravintolassa hyvässä seurassa.

Olut tarjoillaan sirossa lasissa.

Omassa alkoholinkäytössä oli pitkään vaihe, jolloin kohtuus oli kaukana. Viihdyin kapakoissa liiankin hyvin. Istuin lasin äärellä usein myös ilman seuraa.

En ole käyttänyt alkoholia kymmeneen vuoteen, sen jälkeen kun sairastuin alkoholiperäiseen vaikeaan sairauteen.

Viina alkoi virrata maassamme entistä vapaammin samaan aikaan, kun minulta meni pakon sanelemana korkki kiinni.

Kun alkoholilaki muuttui kevyemmäksi, tuli yökerhoille lupa jatkaa iltaa pidempään. Minä vihasin aina valomerkkiä. Se tuli joka kerta liian aikaisin.

Myös iloista tuntia sai alkaa mainostaa. Minulla oli ennen tapana kierrellä iltapäivisin eri kapakoissa kurkkaamassa oliko menossa happy hour, ja mitä tuoppi maksoi.

Lisäksi kauppoihin tuli uusia alkoholituotteita. Minulle aiheuttaa kateutta, kun joku kaupassa ostaa uudenlaisia juomia. Nyt erilaisia, entistä vahvempia, juomia tulee kauppoihin yhä lisää.

Alkoholista kieltäytyminen vaikeaa

Olen joutunut muutamissa tilanteissa kieltäytymään alkoholista. Luin eräästä artikkelista, että kaikkialla missä alkoholia käytetään, sillä on myös vahvoja sosiaalisia merkityksiä. Asiantuntija totesi, että alkoholista kieltäytyminen on vaikeaa, koska yhdessä juominen on vahva sosiaalisen yhteyden symboli. Juoman torjuminen tulkitaan helposti yhdessäolosta ja seurasta kieltäytymiseksi, artikkelissa kerrottiin.

En haluaisi erottua ravintolassa

Itse olen välttänyt kiusallisia tilanteita ottamalla alkoholitonta olutta. Alkoholittoman oluen valikoima on kasvanut sekä kaupoissa että ravintoloissa.

Alkoholittomat oluet ovat ravintoloissa pullossa tai tölkissä. Haluaisin, että juoma kaadettaisiin tuoppiin. Silloin kukaan ei huomaisi, että juon jotakin erikoisempaa olutta. Saan kuitenkin juoman kaadettuna piripintaan siroon jalalliseen lasiin. Se varmaan herättää muissa asiakkaissa ihmetystä. Mitä tuo sievistelee ja juo hienoja erikoisoluita, eikö hanakalja kelpaa?

Alkoholittomien oluiden valikoima on kasvanut.

Tietysti on muitakin juomia, joita raittiina oleva voi seurassa rennosti ottaa. Baarimikkoa voi pyytää tekemään hyvän alkoholivapaan drinkin. Minä taidan seuraavalla kerralla ottaa vaikka vain raikkaan appelsiinimehun jäillä. Kun sellaisen juoman saa korkeassa lasissa, ei siihen kiinnitetä huomiota.

Yhteenvetona voisi todeta, että jos haluaa vähentää alkoholin käyttöään tai jos jokin kerta kavereiden kanssa iltaa viettäessä ei vain halua ottaa, ei sitä pitäisi joutua selittelemään. Muiden olisi hyvä ymmärtää, että sen ei tarvitse tarkoittaa sen kummempaa, ja että seurasta ja yhdessäolosta voi silti nauttia.

Pieniä turhia hoidettavia asioita

Arjessa voi olla helposti pieniä asioita, joihin on tottunut, mutta joita ilmankin voisi hyvin olla. Pienet asiat, kuten vaikka erilaiset tilaukset, ovat olleet joskus mukavia, mutta voivat nykyisin tuntua turhilta ja jopa rasittavilta.

Jäsenlehdestä on vaikea saada selvää.

Minulla tällainen asia on runoyhdistyksen jäsenyys. Olen liittynyt yhdistykseen jo parikymmentä vuotta sitten. En tiedä miksi olen yhä tämän erikoisen yhdistyksen jäsen.

Yhdistyksen sanotaan olevan runojen kirjoittajien ja lukijoiden kaikille avoin yhteisö. Yhdistys ilmoittaa toimivansa runouden kirjoittamisen, lukemisen ja esittämisen sekä runouskeskustelun puolesta.

Itse jäsentoiminta on kuitenkin vähäistä. Yhdistys järjestää harvakseltaan tapahtumia, joihin en ole koskaan osallistunut. Niitä pidetään vain muutamassa kaupungissa. Toisaalta kynnys osallistua yhdistyksen tapahtumiin on muodostunut minulle korkeaksi. Kaikkiaan piirtyy hieman yksipuolinen kuva siitä mitä runous on. Tuntuu, että runouskeskustelua käydään pienessä piirissä.

Unohdan aina hoitaa vuosittaisen jäsenmaksun ajallaan. Saan tämän vuoksi maksumuistutuksia.

En lue yhdistyksen lehteä

Yhdistys julkaisee runouslehteä. Lehti on painettu paksulle paperille, ja se on niin painava, että säikähdän aina kun se kerran kahdessa kuukaudessa lävähtää postiluukusta. Julkaisu ei muistuta aikakauslehteä vaan se on ulkoisesti enemmänkin kuin ohut pehmeäkantinen kirja.

En ole enää vuosiin lukenut lehteä. Siinä on vain sisäpiiriläisten asioita. Nuoret runoilijat kirjoittavat kritiikkejä toistensa teoksista.

Minä kaipaisin esimerkiksi runoilijahaastatteluja. Kuinka runot syntyvät, ja mikä ohjaa runoilijan kirjoittamista? Minkälainen on runoilijan työpäivä?

Lehdessä on arvostelujen lisäksi monesti uutta kotimaista tai suomennettua runoutta. Kokeilevat runot ovat niin haastavia, ettei niistä ota tolkkua. Kirjaimetkin saattavat hyppiä sinne tänne, jopa sivulta toiselle.

Runoissa kokeillaan kielen mahdollisuuksia

Lehden ulkoasu on niin sekava, toisin sanoen taiteellinen, että sen lukeminen on vaikeaa. Yhdessä ja samassa lehdessä on useita eri kirjaintyyppejä.

Runoissa kuulemma käsitellään ja kokeillaan kielen mahdollisuuksia. Yksi lehden numero tutki puhujan käsitteen käyttöä, runominää ja kielen materiaalisuutta, etenkin kielen suhdetta ääneen mutta myös piirrettyyn viivaan. Ahaa. No niin. Valitettavasti menee tältä runojen ystävältä yli hilseen.

Runoilijapiireissäkin on jo toistakymmentä vuotta sitten aiheellisesti kysytty, kun runous saa yhä moninaisempia muotoja, pysyykö runokritiikkikään perässä.

Pidän uudesta runoudesta

Niin kutsuttu nykyrunous on suurelle yleisölle monesti vierasta ja vaikeaselkoista. Mutta on paljon toisenlaistakin uutta runoa. Itse luen paljon runoja, ja myös ostan uusia runokirjoja. Viimeksi olen lukenut Tomi Kontion kokoelman Tunturin luokse, rakkaan (Teos, 2023). Siinä on tarinallisuutta, mistä pidän runoissa. On tärkeää, että runoihin pääsee sisään ja että niistä nauttii.

On paljon uutta mieleistä runoutta.

Minulla on paljon lempirunoilijoita. Ja on muutamia erityisen tärkeitä kirjoja, esimerkkeinä Riku Korhosen Savumerkkejä lähtöä harkitseville (Sammakko, 2005) sekä Timo Lappalaisen Kultainen noutaja (Like, 2005). Hyllyssä on lähes sata runokirjaa. Monet kokoelmat kestävät aina uusia lukukertoja.

Mutta tällaista jäsentoimintaa ja lehteä en tarvitsisi. En vain saa koskaan aikaiseksi perua jäsenyyttä ja lehden tilausta.

Lyhyesti sanottuna kannattaa karsia tällaisia pieniä asioita, jotka eivät enää palvelee tarkoitustaan. Voi etsiä uusia kiinnostuksen kohteita.

Mitä ovat uudet klassikkokarkit?

Suomalaiset ovat kovia syömään makeisia. Haluan kertoa, että minä valitsen kaupan karkkihyllyllä erilaisia valmiita makeissekoituksia. Karkkipusseja, joista löytyy monenlaisia makeisia, on runsaat valikoimat. On alkuperäisiä ja aivan uusia – hyvin kokeileviakin – makeissekoituksia moneen makuun.

Karkkipäivä on liian usein.

Eräässä artikkelissa kerrottiin, että karkkihyllyllä suomalainen kuluttaja valitsee useimmiten suklaata. Mutta myös valmiit karkkipussit ovat suosittuja.

Monipuolisista karkkipusseista pitäisi valmistajien mukaan löytyä paras karkki jokaiseen makuun. Jos siis löytää pussista yhden mieleisensä makeisen pitää ostaa koko pussi, vaikka muista karkeista ei välittäisi. Erikoista markkinointia.

Kirpeitä ja suklaisia yllätyksiä

Kaupan karkkihyllyt ovat pullollaan makeisuutuuksia. Mielestäni pahimpia ovat makeispussit, joihin on ujutettu kirpeitä karkkeja. En myöskään innostu niistä choco-pusseista, joissa on suklaisia karkkeja. Ne eivät ole oikein hyviä.

Nykyään kaupan valikoimissa on myös sirkusaakkosten makuisia englanninlakritseja. Vai oliko se toisin päin? Mikä idea siinä on?

Lisäksi on muun muassa vuosikymmeniä valmistettu perinteinen suklaavohveli, jota löytyy tätä nykyä myös monen aivan muun karamellin makuisena. Kaiken aikaa tulee myös uusia suklaalevyjä, joihin on upotettu erilaisten perinteisten makeisten murusia. Kaikki eivät ole kovin hyviä.

Perinteisistä makeisista tehdään paljon uusia versioita niin, että niihin tuodaan säväys toista klassikkomakeista. Yhtenä esimerkkinä on lakritsi, jossa on ärhäkkää turkinpippurisalmiakkia. Ei ole makuuni.

Päätös ostaa makeisia tehdään hetken mielijohteesta

Artikkelissa kerrottiin, että harvoin kirjoitetaan ostoslistaan, että muista ostaa makeisia. Ostopäätös tehdään yleensä kaupassa hetken mielijohteesta, joten kampanjoilla ja tuotteiden esillepanolla on suuri merkitys.

Itse kirjoitan kauppalapulle ”karkki ja suklaa” vaikka muistaisin ostaa niitä muutenkin. Karkkihyllyjen luona joudun usein tuskailemaan mikä olisi sellainen makeinen, joka olisi minulle yhtä aikaa uusi, mutta ei liian erikoinen.

Yksi vaihtoehto olisi valita mieleisiä makeisia irtokarkkihyllystä. Minulla on kuitenkin käsissä voimakasta vapinaa, joten karkkien laittaminen kauhalla pussiin ei onnistu.

Erikoiset suosikkikarkit

Olen huomannut kaupassa karkkipussin, jonka nimi on ”Suosikit”. Samassa pussissa kuitenkin lukee: ”Uudet karkit”. Jos olen ymmärtänyt oikein, eikö vanhat suosikkikarkit ole näin ollen korvattu pussissa uusilla karkeilla. Mikä idea valmistajalla tässä on ollut?

Taidan olla hieman kummallinen aikuinen mies, koska minun tulee syötyä liian paljon makeisia. Ja vielä viitsin tällaisesta asiasta jauhaa.

Kesä: Saa taas tavata kavereita

Ystävät lisäävät onnellisuuttamme. Yksinäisyyden negatiiviset vaikutukset on tieteellisesti todistettu, kerrottiin eräässä artikkelissa. Nämä tekijät voivat olla yhtä vahingollisia kuin tupakka, korkea kolesteroli, ylipaino ja liikunnan puute.

Kesällä pääsee kaupungista myös luontoon.

Itse olen yksinäinen, ja tämän lisäksi minulla on ylipainoa ja tupakoin. En myöskään liiku. Minulla on myös korkea kolesteroli. Olen lisäksi diabeetikko, jolle yksinäisyys myös on tuoreen tutkimuksen mukaan pahasta.

On selvää, että ystävien pitäminen vierellämme tekee meistä vahvempia. Jo ystävien läsnäolo pystyy monesti minimoimaan ongelmamme, artikkelissa todettiin. Minä olen saanut tuntea kaveruuden voiman.

Sain aitoja ystävyyssuhteita oikeastaan vasta silloin, kun muutin Helsingistä pieneen maalaiskuntaan. Tunsin kirkonkylällä yhteisöllisyyttä. Tuttuja ihmisiä tuli nähtyä päivittäin ja kuulumisia vaihdettiin kaikkien kanssa.

Pääsin kavereiden kanssa usein nauttimaan jumalaisesta luonnosta. Maaseudun rauha ja virkeä kylä antoi hienot puitteet elämästä nauttimiseen. Elämää kuitenkin varjosti ajoittainen masennus ja alkoholin liikakäyttö. Sain apua ja tukea. Minua puskettiin eteenpäin silloin kun kaikki tuntui raskaalta.

Tämän jälkeen asuin joitakin vuosia Tampereella, jossa myös löytyi helposti uusia kavereita. Sen jälkeen palasin juurilleni. Vanha kotikaupunki on muuttunut niin, etten tunne ketään. Päivät tahtovat olla yksinäisiä ja tylsiä.

Yksinäisen bilekaverit?

Aikuisten yksinäisyys on yllättävän yleistä. Moni kokee, että ystävystyminen uusiin ihmisiin muuttuu iän myötä aina vain vaikeammaksi.

Jossain neuvottiin yksinäisiä esimerkiksi tutustumaan bilekavereihin bileiden ulkopuolella. Mutta eihän sitä moni lähde yksin juhlimaan, joten ei niitä bilekavereitakaan ole.

Jossain kuvailtiin hyvin, että yksinäisyys on monen asian puuttumista, sitä kaikkea mitä elämässä ei ole. Ei esimerkiksi ole ketään kenen kanssa puhua ja peilata omia tunteitaan. Tuntuu, että omilla ajatuksilla ja mielipiteillä ei ole merkitystä. Yksinäinen toivoo, että olisi joku, joka muistaa ja pitää yhteyttä.

Yksinäisyydestä huolimatta on tärkeää arvostaa itseään.

Yksinäisellä ei ole ketään kenen kanssa jakaisi kokemuksen. Minusta olisi menemään elokuviin, baariin tai lenkille hyvin yksinkin. En vain saa lähdettyä. Tosin baarissa selvinpäin nököttäminen yksin peräpöydässä ei ole kovin mielekästä. Eräs radiojuontaja sanoi, ettei hänestä olisi lähtemään esimerkiksi kahville yksin. Se ei vain tunnu omalta ja kivalta, nainen totesi. Minä istahdan mielelläni yksin kahville, ja vain nautin kahvilan tunnelmasta.

Kesä tulee, ja pääsen lyhyesti lomailemaan maaseudulle ja tapaamaan kavereitani. Kavereiden näkeminen on vuoden kohokohta.

Tiivistettynä; olisi haettava ratkaisuja, joilla yksinäisyyttä voisi onnellisessa maassa yrittää vähentää. Se olisi varmasti hyväksi myös kansanterveydelle.