Kategoria: Essee

Ilo ja suhtautuminen itseen

Ilon saavuttaminen voi välillä tuntua haastavalta, kuten työelämän ilmaisu kuuluu. Ilon löytäminen voikin vaatia joskus työtä. Aina ilo ei tule itsestään vaan vaatii ponnistelua ja pyrkimystä. Jokainen kaipaa elämäänsä aitoa iloa.

Voiko iloa oppia kirjoista?

”Ilo pidentää ikää, suru aiheuttaa sairauksia.” Voin olla samaa mieltä tämän kiinalaisen viisauden kanssa. On alkuvuosi toistakymmentä vuotta sitten. Istun lähikuppilassa. Pöydällä on tuopin sijaan kuppi mustaa kahvia.

Itselläni elämäntarkoitus oli pitkään ollut murheen karkotus. Mielen sairauden lääkitseminen vastoin hoito-ohjeita alkoholilla oli tuonut haitallisena sivuvaikutuksena vaikean sairauden. Edessä oli tuolloin pakollinen elämäntapamuutos. ”Ilo irti Koskiksesta” – se ei ollut enää mahdollista.

Mitä itseltä puuttuu?

Muistan harmaan hetken kantakuppilassa: Istun yksin kapakan peräpöydässä. Salin toisella puolella istutaan porukalla, jutellaan ja nauretaan. Siellä pidetään hauskaa. Olen kateellinen iloiselle porukalle. Itse olen ollut usein eri porukoissa keskipiste ja naurattaja, nyt olin vain huolestunut tylsä mököttäjä.

Iloa ja mielekkyyttä tavoitellessani olin kahlannut läpi kirjoja, jotka yrittivät vahvistaa lukijan myönteisyyttä. Hyvän mielen kirjat saivat kuitenkin vain huonolle tuulelle ja tuntemaan, että omasta elämästä puuttui jotain hyvin olennaista. Sitä joutui hölmönä kyselemään, eikö ilo ole lähimaillakaan siinä maailmassa, jossa itse totisena tallailee.

Psykologi Tony Dunderfeltin teos Ilon psykologia (PS-Kustannus, 2010) selvittää ilon syntymisen mekanismeja. ”Jokainen ihminen haluaa elämäänsä aitoa iloa”, kirjassa todetaan. ”Ilon psykologiassa pääpaino on yksilössä ja yksilön taidoissa siirtää huomionsa tavoitteeseensa – elämänilon saavuttamiseen.” Kirjassa on harjoituksia, joiden avulla voi oppia saamaan iloa elämäänsä. Minusta tällainen tuntuu vieraalta. Ehkä harjoitukset toimivat.

Oli mielenkiintoista lukea, että iloisuus on lähes täysin riippuvainen ihmisen omista tarpeista ja tavoitteista sekä hänen suhtautumisestaan itseensä. Tätä määritelmää piti hieman pohtia ennen kuin se ehkä lähti avautumaan.

Tärkeää on hyväksyvä ja myötätuntoinen suhtautuminen itseen. Luin jostain, että on osattava olla itsensä kanssa onnellinen. Se onkin itselläni ollut vaikeaa.

Opit tulivat liian myöhään

Erilaiset self help -kirjat sisältävät inspiroivia tarinoita ja esimerkkejä, jotka voivat motivoida tekemään positiivisia muutoksia elämään. En tiedä olisiko itseapuoppaiden tarkempi selailu auttanut löytämään tasapainon ja parantamaan elämänlaatua ajoissa. Nyt opit tulivat liian myöhään. Elämäntapojen muutos tuli välttämättömäksi, kun terveys oli mennyt.

Kiinalaiseen sananlaskuun viitaten, mietin vaikuttiko myös masennus, itseinho, surumielisyys ja kyynisyys elämää kohtaan sairastumiseen.

Elämä oli pitkään ilotonta. Kuvittelin pitkään, että hiprakassa elämä on niin iloista kuin se voi olla. Se oli erheellinen käsitys. Riippuvuus nakersi aitoa iloa.

Tavallinen arki tuo iloa

Tietoinen pyrkimys iloon voi tarkoittaa esimerkiksi positiivisen ajattelun harjoittelua, kiitollisuuden ilmaisemista, itsestä huolehtimista ja merkityksellisten ihmissuhteiden vaalimista.

Psykologi kirjoittaa: ”On helppo olla iloinen, kun elämän perusasiat ovat kunnossa ja arjessa sen lisäksi silloin tällöin tapahtuu kivoja yllätyksiä.”

Yleisesti tärkeäitä ovat arjen pienet ilot. Esimerkiksi kävely metsässä tai puistossa piristää ja virkistää. Uppoutuminen elokuvan tai kirjan tarinaan tarjoaa hetken irtioton arjesta. Yhteiset hetket perheen ja ystävien kanssa tuovat paljon iloa. Nautinnollinen ateria on suuri ilon lähde. Harrastukset tuovat paljon tyydytystä ja iloa.

Itselläni arki vuosien vaikeuksien jälkeen on pääosin sujuvaa. Minua ilahduttaa radiossa soiva vanha hitti, joka tuo hauskoja muistoja mieleen. Myös hyvä kirja ilahduttaa. On myös ilo päästä joskus lounaalle ravintolaan. Usein myös iloitsen toisen puolesta kuten jonkun kaverin somepäivityksestä, jossa ollaan vaikkapa matkoilla tai viettämässä iltaa. Ilo on myös kahvi ja tupakka, vaikka ei saisi olla.

Pyrin arvostamaan pieniä asioita. Pientenkin tavoitteiden saavuttaminen, kuten siivousprojektien loppuun saaminen tuo suurta tyytyväisyyttä.

Kirjailija Pentti Haanpää tiivisti asian seuraavasti: ”Ihmisenhän on opittava sieppaamaan ilonsa pienistä ja turhista, jotta hänen elämällään olisi makua.”

Näin iloliemi vaikuttaa

Palaan muistoissani reilun kymmenen vuoden takaiseen tunnelmaan: Katselen kuppilan ikkunasta ulos. Kevät on vähitellen koittamassa, mutta itsestäni tuntuu kuin kaikki olisi pysähtynyt. Minulla on huolia ja usko on koetuksella. Ilonaiheita en juurikaan löydä. Hörppään haalistunutta ja painunutta kahvia.

Salin toiselta puolelta kuuluu mekastusta, itkunsekaista huutoa, kiroilua ja uhkailua. Lasit putoilevat lattialle ja särkyvät, tuolit kaatuvat. Siellä on siis jo ilo ylimmillään.

Uusia vaatteita vastoin uusia suosituksia?

Olen ostanut viime aikoina monta uutta vaatetta. Jo itsellä entuudestaan olevat vaatteet kannattaisi kuitenkin käyttää loppuun. Sillä on nimittäin vaikutuksia hyvinvointiin. Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, miten vaatteiden kulutus ja erityisesti sen vähentäminen vaikuttaa kuluttajien hyvinvointiin.

Omaa tyyliä edustavia uusia vaatteita.

Vaatteiden käyttäminen pitkään ja intensiivisesti oli yhteydessä parantuneeseen kehonkuvaan ja hyvinvointiin, väitöskirjatutkija Essi Vesterinen kertoo tutkimusta käsittelevässä Ylen jutussa.

Shoppailusta vain iloa?

Tutkimuksen ulkopuolelta on kuitenkin todettava, että toiset saattavat sanoa kuinka uusille vaatteille on luonnollisesti tarvetta, ja että uuden vaatteen hankinta tuo iloa ja hyötyä pitkään. Lisäksi vaateostoksilla käyminen voi olla tapa rentoutua ja nauttia vapaa-ajasta. On myös niitä, jotka pitävät shoppailua sosiaalisena aktiviteettina, jossa voi viettää aikaa ystävien tai perheen kanssa.

Tutkimus kuitenkin kertoo, että vaatteiden käyttäminen pitkään kasvattaa hyvinvointia enemmän kuin uusien ostaminen. Vaatteiden kuluttaminen loppuun esimerkiksi vähentää vertailua muihin. Se parantaa itsetuntemusta ja tuo hallinnan tunnetta. Lisäksi aikaa vapautuu ostamisesta muuhun.

Syitä pitää vaatetta pitkään: Rahan säästäminen, ympäristöystävällisyys, henkilökohtainen tyyli, kestävä kehitys

Itse katson lisäksi niin, että vaatteiden käyttö mahdollisimman pitkään on sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta järkevää. Vaatteiden huoltaminen ja korjaaminen tukee kestävää kehitystä ja vähentää kulutuskulttuurin vaikutuksia. Kun suosikkivaatteista pitää huolta, voi niistä nauttia pidempään.

Uusista vaatteista hyvä mieli

Saan tutkimuksen tuloksista sen käsityksen, että tutkimuksen kohderyhmää ovat naiset. En tiedä voiko sanoa niin, mutta minun käsitykseni mukaan miehet saattavat ostaa vaatteita harvemmin, ja keskittyä enemmän käytännöllisiin perusvaatteisiin, jotka kestävät aikaa. Tämä on tietysti yleistys. Jotkut miehet ostavat usein uusia vaatteita, kun taas jotkut naiset voivat suosia kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä vaatteissaan.

Itse toivon, että vaate pysyisi tyylikkäänä ja ryhdikkäänä pitkään. Kesällä kuitenkin päivitin vaatekaappiani, ja sitä tehdessäni myös seurasin hieman muotitrendejä. Uusien vaatteiden saaminen teki tyytyväiseksi.

Vein vaatekeräykseen vaatteita, jotka eivät enää sopineet päälle. On kuitenkin myönnettävä, että luovuin myös muutamista vaatteista, joihin olin vain kyllästynyt. En ollut enää käyttänyt niitä, vaikka ne olivatkin käyttökelpoisia. Loppuun kuluneet vaatteet, joihin oli esimerkiksi tullut reikä tai joiden väri oli kulahtanut, vein tekstiilijätteisiin. Sain vaatekaapit järjestykseen ja sinne mahtui mieluisia uusia – ja toivottavasti pitkään kestäviä – vaatteita.

Harkintaa uuden ostamisessa

Vaasan yliopistossa tehty tutkimus toteutettiin analysoimalla kahdenkymmenenviiden vaatelakossa olleen kuluttajan blogipostauksia ja yli kuudensadan kuluttajan kyselyvastauksia.

Vaatelakko tarkoittaa jonkinlaista vaatteiden ostolakkoa. Tutkimuksen mukaan vaatelakossa hallinnantunne lisääntyi ja ostoimpulssit vähenivät, kun fokus siirtyi ostamisesta jo olemassa oleviin vaatteisiin.

”Varsinkin lempifarkut ovat asiakkaille niin tärkeä vaate, että ne käytetään aivan puhki.” Ompelija Riitta Harjula

Vaatteita korjautetaan yhä. Ompelija Riitta Harjula kertoo Ylen jutussa, että yleisimpiä töitä ovat vetoketjujen vaihdot ja farkkujen korjaukset.

Moni tutkimukseen osallistuneista alkoi myös rakentaa jo omistamistaan vaatteista uusia asukokonaisuuksia. ”Tämä lisää itsetuntemusta ja vähentää vertailua muihin. Silloin ei enää mieti, mitä voisi olla, vaan keskittyä siihen millainen minä olen, mistä pidän ja millainen oma kehoni on”, Vesterinen avaa.

Tutkimus ei ilmeisesti anna varsinaisia suosituksia, mutta hyvää tietoa se antaa. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen valossa olisi siis uutta vaatehankintaa tehdessä hyvä harkita, että vaatteesta pitää myös pitkällä tähtäimellä.

Kun kahvia piti malttaa odottaa

Entisaikoina kun halutti kahvia, ei saanut olla kovin kiire. Kahvin keittämisessä oli useita vaiheita ja se kesti. Nykyisin erikoiskahvitkin valmistuvat hetkessä.

Prännäri, kahvimylly ja pannu.

Suomeen alkoi tulla kahvia 1720-luvulta lähtien turkulaisporvarien varustamissa laivoissa. Vähitellen kahvi levisi koko kansan nautintoaineeksi.

Tavalliselle kansalle kahvi oli pitkään ylellisyystuote, mutta 1900-luvulla sitä alettiin keittää myös arkisin. Kahvipavut ostettiin raakoina ja paahdettiin kotona. Paahtamiseen käytettiin erityistä pannua, jota kutsuttiin prännäriksi.

Paahdetut pavut jauhettiin joko kahvimyllyllä tai huhmareella. Jauhettu kahvi laitettiin pannuun, johon lisättiin vettä. Pannu asetettiin liedelle, ja kahvi keitettiin hitaasti. Kun kahvi alkoi kiehua, sitä sekoitettiin ja annettiin hautua hetken aikaa.

Kahvi kaadettiin kuppiin suoraan pannusta, ja usein kahvinporot jäivät pannun pohjalle.

Tämä perinteinen tapa kahvin valmistamiseen oli aikaa vievä, mutta se oli osa arjen rutiineja ja kahvihetkiä.

Paahdettu kahvi yleistyi

Kahvin teollisen valmistuksen jälleenmyyjille aloitti Gustav Paulig vuonna 1904. Tämän myötä moni kahvikauppa alkoi paahtaa kahvia asiakkailleen. Paahdetun kahvin myynti ohitti raakakahvin kuluttajamyynnin 1920-luvun loppupuolella. Valmiiksi pakattua ja jauhettua kahvia teolliset paahtimot alkoivat toimittaa kahvikaupoille 1920-luvulla.

Samalla vuosikymmenellä kahvia alettiin pakata säkkien ohella pienpakkauksiin. Paahtimot kehittivät omia kahvisekoituksiaan, sellaisia kuin Juhla Mokka, Presidentti ja Kulta Katriina.

1950-luvulla kahvia alettiin myydä uusissa pakkauksissa ja paahtimotoiminta keskittyi. Vähitellen tarjouskahvista tehtiin kauppojen sisäänvetotuote.

Pakkausinnovaatiot keskittivät kahvialan.

Sähköiset kahvinkeittimet yleistyivät Suomessa 1970-luvulla.

Erikoisiakin kahveja hetkessä

Nykyisin erikoiskahvikin valmistuu kahvilassa hetkessä. Erikoiskahvien valmistuksessa on erilaisia laitteita. Yleisimpiä ovat espressokone, maitovaahdotin ja kahvimylly. Espresso on monien erikoiskahvien perusta. Maitovaahdotinta käytetään maitopohjaisia kahveja varten. Kahvimyllyä käytetään tuoreiden kahvipapujen jauhamiseen juuri ennen kahvin valmistusta, mikä takaa parhaan mahdollisen maun.

Barista valmistamassa erikoiskahvia kahvilassa.

Erikoiskahvien valmistusaika kahvilassa vaihtelee riippuen kahvityypistä ja tietysti kahvilan kiireisyydestä. Mutta valmistus ei vie kauan. Espresso valmistuu alle minuutissa. Cappuccinon ja Latten valmistus kestää vain hieman kauemmin, pari-kolme minuuttia. Ja Frappé eli jääkahvikin valmistuu 4-5 minuutissa.

Minun on sanottava, että en ole koskaan maistanut erikoiskahveja. Tilaan kahvilassa aina pienen tavallisen suodatinkahvin mustana, jota nautin kotonakin. Keitän kahvit kolme-neljä kertaa päivässä, ja kahvilassa käyn pari kertaa viikossa.

Cappuccino voisi olla lähimpänä minun makuani. Täytyypä seuraavalla kerralla tilata jotakin erikoiskahvia ja nauttia elämyksestä.

Kun matkapuhelimeen tuli faksi

Oma suosikkini kaikista kännyköistä on Nokia Communicator. Kyseessä oli Nokian ensimmäinen älypuhelin. Minulla oli työn puolesta käytössä tämä ”liikkuva toimisto” uuden vuosituhannen alkuvuosina. Nokian 9000-sarjan kännykät olivat tietokonemaisia, avattavia yhdistelmälaitteita, joissa oli näppäimistö. Laitteessa oli iso värillinen näyttö. Nokian älypuhelinsarja oli suunnattu mobiiliin yrityskäyttöön.

Täysikokoinen näppäimistö ja suuri näyttö.

Puhelimessa oli useita hyödyllisiä tietokoneohjelmia, kuten tekstinkäsittelyohjelma, taulukkolaskentaohjelma, esitysohjelma, sähköposti, internetselain sekä kalenteri ja yhteystiedot.

Kommunikaattorilla pääsi nettiin. Kännykällä käytettävät nettisivut olivat tuolloin erikseen tehtyjä ja pelkistettyjä. Datan käytöstä eli nettisivujen lataamisesta laskutettiin erikseen joten puhelinlasku saattoi joskus yllättää.

Erityisesti kommunikaattorissa hyvää oli se, että siinä oli näppäimistö. Wikipediassa kerrotaan, että kommunikaattorit olivat saranallisia ja kahdella nestekidenäytöllä varustettuja avattavia malleja, jotka näyttivät normaaleilta suurehkoilta kapulamallisilta matkapuhelimilta suljettuina, mutta avattaessa paljastivat lähes täysikokoisen näppäimistön ja nestekidenäytön. Huono puoli se, että kännykkä oli isokokoinen ja painava. Se ei mahtunut taskuun.

Faksiominaisuus jäi hyödyntämättä

Ensimmäinen Nokia Communicator -malli julkaistiin vuonna 1996. Kommunikaattorissa oli myös faksi. Kännykässä oli mahdollisuus lähettää ja vastaanottaa sähköisiä dokumentteja modeemin avulla. Tämä ominaisuus teki laitteesta monipuolisen liiketoimintakäytössä.

Varsinaiset faksit puolestaan ovat niin kutsuttuja telekopiokoneita. Faksaus yhdistää skannerin eli kuvanlukijan, modeemin ja printterin eli tulostimen yhteen monitoimilaitteeseen. Faksaamalla siis lähetetään kopioita fyysisistä dokumenteista vaikka matkojen päähän puhelinverkon välityksellä. Faksit olivat hyvin yleisiä vuoden 1985 tienoilla. Tämä oli faksin kulta-aikaa.

Faksia pidettiin ihmeellisenä laitteena.

1990-luvulla tietokoneiden ja niiden sovellusten yleistyessä yritykset alkoivat ottaa käyttöön sisäverkkoja ja faksaamisen tarve väheni. Kun sitten internet tuli kaikkien käyttöön, se antoi monipuoliset mahdollisuudet siirtää tietoa ja dokumentteja tarvittaessa kokonaan paperittomasti. En muista, että olisin tarvinnut faksausominaisuutta puhelimella lainkaan. Käytössä oli jo sähköposti, jota oli kommunikaattorilla kätevä käyttää.

Riittäisi ”tyhmempikin” laite

Tuntuu, että ihmiset ovat nykyään lähes kaiken aikaa kiinni älypuhelimissaan. Minulle voisi riittää esimerkiksi Nokia 3310:n tyyppinen peruspuhelin. Kyseessä on vuonna 2000 julkistettu monelle nostalginen kännykkä.

Yksi suosituimmista matkapuhelinmalleista.

Minulla ei ole esimerkiksi sosiaalisen median sovelluksia puhelimessa. En ole tarpeeksi näppärä käyttämään erilaisia sovelluksia kännykällä. En osaa esimerkiksi tehdä päivityksiä tai jakaa ottamiani kuvia sosiaalisessa mediassa kännykän kautta. Esimerkiksi kahvilassa tai julkisessa liikennevälineessä en selaile somea tai uutisia vaan katselen ikkunasta ulos.

Ei niin halpaa makkaraa

Muistan yhä kauhulla ajanjaksoa, jolloin minut takavuosina passitettiin kotoa satojen kilometrien päähän keskelle korpea päihdehoitoon. Alkoholinkäytön vuoksi suositeltiin pitkää hoitojaksoa. Kerrottiin, että pieni hoitokoti tarjoaisi mahdollisuuden irtautua päihteistä. Oli sinniteltävä ja otettava päivä kerrallaan.

Värikkäiden drinkkien jälkeen kirkasta.

Ajauduin hoitoon, kun olin palannut elämyshakuiselta matkaltani. Olin pyörinyt päissäni pitkin poikin maata, ja etsinyt virkistystä ja onnen tunnetta harmaaseen arkeen. Lopulta kotiin ajauduttuani, onnen maljojen tilalle oli tullut toistuva tuikku murheeseen. Lääkärin mielestä onnen kukkuloilta alas luisuminen, ja kosteassa murheen laaksossa tarpominen oli aiheuttanut vahinkoa itselleni ja huolta läheisilleni. Kärsimystä ympärilleen aiheuttava juopotteleva sika päätettiin ohjata niin sanotusti kuivumaan päihdehoitoon.

Meidät määrättiin usein siivoamaan

Niin kutsutussa yhteisöhoidossa toiminta alkaa kuulemma pysähtymisestä. Asiakkaan annetaan rauhoittua ja tutustua omassa tahdissaan. Todellisuudessa oli noudatettava heti tiukkaa aikataulua. Yritin asettua hoitokodin arkeen.

Unilääkkeistä huolimatta uni tuli vasta aamuyöstä, mutta seitsemältä oli noustava. Aamiaisen jälkeen oli lähdettävä kävelylle metsätielle kovassa pakkasessa. Pakollisessa aamukokouksessa jokainen asiakas kertoi vuorollaan, ettei hänelle kuulu mitään uutta.

Hoitokodeissa painopisteen sanotaan olevan elämän perustarpeissa. Tärkeää on riittävä lepo. Korostetaan myös riittävää ravintoa ja suojaa. Tosiasiassa ruoka-annokset olivat liian pieniä ja huone oli kylmä ja vetoinen. Päivällä ei ehtinyt levätä, kun oli osallistuttava järjestettyyn ohjelmaan kuten lautapeleihin. Turha puuhastelu sai vain haaveilemaan pitkästä huikasta.

Kahden viikon oleskelun jälkeen minulle annettiin tästä kaikesta, mielestäni olemattomasta hoidosta, kahdeksansadan euron lasku.

Hoitokodeissa toimitaan yhteisönä. Sanotaan, että on yhdessä tekemisen meininki. Toivutaan ja kuntoudutaan toisiamme tukien.

Sanotaan, että hoitokodissa kukin osallistuu ohjatusti erilaisiin askareisiin omien kykyjensä ja mielenkiintonsa mukaan. Kaikkien oli kuitenkin jaksettava siivota, koska siivoojia ei ollut eikä henkilökunta aina keksinyt kuntoutujille muutakaan tekemistä. ”Siivotaan”, sanoi yksi tylsistynyt nuori mies, kun ohjaaja kysyi aamukokouksessa mitä tekisimme tänään. Joten tamppasimme taas kerran matot, imuroimme, pyyhimme pölyt, kuurasimme vessan, veimme roskat ja kastelimme huonekasvit.

Päivätoimintatilat olivat kodinomaiset. Salissa oli televisio ja lautapelejä. Hoitokodissa ei tarvitse olla yksin, vaikka haluaisi. Oli vietettävä yhdessä aikaa.

Tutkimus: Yhteisö koetaan turvallisena

Yhteisöllisestä päihdekuntoutuksesta tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että haastattelussa asiakkaat ovat kertoneet kokeneensa yhteisön turvallisena ja läheisiä ihmissuhteita tarjoavana. Myös pienessä hoitokodissa toiminnan korostettiin perustuvan turvalliseen hoitoyhteisöön. Tiedä tuosta. Ensimmäisen vuorokauden aikana huoneessani oli käyty, ja matkalaukkuni pengottu. Päällimmäisenä oli tyhjä lompakko. Laukustani oli viety kaikki varastoon ostamani tupakka-askit ja lompakosta tarkastamattomat lottokupongit. Jossain päin varmaan ihmeteltiinkin kun hoitokodista poistunut ainainen pummi yllättäen tarjosikin porukalle koko illan. Ilmoitin ryöstöstä ohjaajalle, joka vain valitteli tilannetta. Hoitokodin johtaja antoi korvaukseksi menetetyistä tupakoista vajaan askin venäläisiä savukkeita.

Yhteisöhoidosta tehdyn tutkimuksen mukaan asiakkaiden sosiaaliset taidot ja luottamus toisiin ihmisiin kasvavat kuntoutuksen aikana. ”Muita ihmisiä ei enää koeta uhkana vaan voimavarana”, tutkimuksessa todetaan. Näinkö?

Yhdessä vaiheessa hoitoa minulle esitettiin kirjallisia kysymyksiä. Miksi olen kuntoutuksessa? Lääkärin määräyksestä ja omaisten vaatimuksesta, vastasin. Mitä minun pitäisi tehdä kuntoutumiseni eteen? Ei mitään, minähän maksan siitä, että joku tekee jotain.

Muutaman päivän välein oli mentävä niin kutsuttuun ryhmään. Ryhmässä yksi ohjaajista luki meille suoraan paperista tietoa jostain vaihtuvasta aiheesta. Kun ohjaaja yritti lopuksi avata keskustelua, ei kukaan koskaan ryhmästä sanonut mitään. Niinpä ryhmä päättyi aina siihen.

Valvotaanko hoitoa lainkaan?

En tiedä miten erilaisten kuntoutuskotien tarjoamaa hoitoa ja sen laatua arvioidaan ja valvotaan. Vaadittua päihdekuntoutuksen asiantuntemusta hoitokodissa tuntui olevan vain sen verran, että hoitokodin johtaja oli itse ryypännyt aiemman firmansa. Erityisosaamisesta puolestaan kertoivat ruokasalin seinällä kehyksissä olleet ohjaajien hygieniapassit.

Yhteisöhoidossa keskeisensä toipumisen mallina on 12 askeleen ohjelma ja kuntoutuksessa olevat ovat sitoutuneet säännöllisiin itsehoitoryhmissä käynteihin. Kuntoutujien käyttämisestä paikallisessa AA-ryhmässä ei tule hoitokodille kuluja. Vastuu kuntoutumisesta ja raitistumisesta on ulkoistettu kuntoutujalle itselleen.

Vaikka kotikunta antaa maksusitoumuksen, ja maksaa suurimman osan asukkaan kuntoutusjaksosta, ei asiakkaan omavastuuosuuskaan aivan pieni ole. Minulle koitui kaikkiaan kahdentuhannen euron lasku.

Yhteisöhoidossa ei huomioida yksittäisen asiakkaan tarpeita tai hoidon tavoitteita lainkaan

Yhteisön pitäisi olla yksilöä varten, mutta itse koin päinvastoin. Minun oli osallistuttava toimintaan vain pitääkseni osaltani yhteisöön perustuvaa toimintamallia pystyssä. Hoitokoti korostaa, että asiakas on yksilö, jonka tarpeet ja hoidon tavoitteet vaihtelevat yksilöstä toiseen. Taitoa tai tahtoa näiden tarpeiden huomioimiseksi ei kuitenkaan ollut. Minä jäin masennuksen ja ahdistuksen sekä elämänhallintaa koskevien vaikeuksien kanssa yksin.

Hoitokoti pyöri kustannustehokkaasti. Ruuassa ja lämmityksessä säästettiin. Ruoka-annokset olivat niin pieniä, että kaiken aikaa tunsi nälkää. Lisää peittoa ja unilääkettä sai, jos ei öisin saa nukuttua. Ohjaajat saattoivat omin päin tuplata lääkärin kirjoittamaan lääkeannoksen. Etukäteen kerrottiin, että hoitoon sisältyisi lääkärin palvelut. Se ei kuitenkaan tarkoittanut hoitokodin erikoislääkäriä, vaan kunnan terveyskeskuksen lääkäriä, jolle olisi saanut ajan, jos olisi ollut esimerkiksi flunssaa.

Kalliista hoidosta ei mitään apua

Pääsin yhdessä vaiheessa viikonloppulomille. Se meni pitkäksi. Päätin keskeyttää melkein kaksi kuukautta kestäneen kuntoutuksen. Kävin hakemassa hoitokodista omat tavarani, ja sain käteeni uuden laskun.

Tutkimuksessa todetaan, että kuntoutuksesta lähdön jälkeen jokainen toteuttaa omaa tapaansa elää ja muokkaa kuntoutumisyhteisön tarjoamaa elämisenmallia omannäköisekseen. Juuri näin. Itselläni viinanhimo vain kasvoi hoidon aikana, ja hoitojakson jälkeen kännääminen, jos mahdollista, vain lisääntyi.

Myöhemmin hoitokoti antoi yhteenvedon kuntoutuksesta kotikunnalle. Yhteenvedossa mainittiin, että asiakas osallistui hoitokodin toimintoihin, kuten ryhmiin aktiivisesti. ”Päivittäiset lenkit toivat liikuntaa sekä retket (esim. kodalla makkaranpaisto jne).”

Makkaranpaisto.