Tommi

Pitäisikö sittenkin kokeilla treffisovelluksia?

Erilaisten treffisovellusten on sanottu aiheuttavan deittiuupumusta. Luin artikkelin, jossa eräs nainen sanoi, että hänellä voi olla kolmet treffit päivässä.

Onkohan deitti-ilmoituksen laatiminen vaikeaa?

Minä olen takavuosina ollut muutaman kerran nettitreffeillä. Netin treffisivustoilla kirjoiteltiin toisen kanssa pitkään kaikesta mahdollisesta. Vasta sen jälkeen mahdollisesti sovittiin tapaamisesta.

Eräässä artikkelissa kerrottiin, että nykyiset sovellukset voivat aiheuttaa pettymyksiä. Harva kuulemma kertoo rehellisesti mitä hakee. Osa käyttäjistä kokee, että ihmiset eivät käyttäydy reilusti.

Ennen treffi-ilmoituksissa ei ollut kuvia. On sanottava, että silloin oltiin tositarkoituksella liikkeellä. Kirjoituksissa kerrottiin rehellisesti, mitä toivoo.

Kyse on monista tekijöistä

Oli mielenkiintoista lukea naistenlehden kyselystä, jossa kävi ilmi, että moni ärsyyntyy, jos heidän ystävänsä on nirso deittailija. Valtaosa kyselyyn vastanneista koki, että heidän ystävänsä tulisi laskea rimaa, jos tämä ei ole seurustellut aikoihin tai on todella tarkka siitä kenen kanssa jakaa elämänsä.

On totta, että sopivan kumppanin löytäminen voi vaatia aktiivista etsintää. Toinen huomionarvoinen seikka kuitenkin on se, että kyse on monista tekijöistä, kuten persoonallisuudesta, arvoista, kiinnostuksen kohteista ja elämäntilanteesta.

Väestöliiton asiantuntija puolestaan halusi eräässä artikkelissa kumota myytin, jonka mukaan rakkauden löytää, kun sitä vähiten odottaa. Hän kannusti ihmisiä toimimaan ja etsimään aktiivisesti kumppania.

On tietysti myös tärkeää muistaa, että jokaisella on oma polkunsa. Sinkkuus tai seurustelu eivät saisi vaikuttaa siihen miten ihmiseen suhtaudutaan.

Aito kokemus syntyy kohtaamisesta

Henkilökohtaisesti puhuen, en usko että yltäisin deittisovelluksissa esitettyjen vaatimusten tasolle. Jos se mitä olen kuullut pitää paikkansa. Kriteerit ovat kuulemma hyvin ulkoisia. Tuntuu, etten varmastikaan täyttäisi odotuksia.

Mutta deittisovellukset ovat tätä päivää ja ne ovat varmasti erinomainen tapa tutustua uusiin ihmisiin. Ja on tietysti hyvä sopia treffejä, sillä kuten parisuhdeasiantuntija eräässä artikkelissa totesi; usein aito kokemus syntyy vasta, kun ihmiset kohtaavat kasvotusten.

Voi hakea tehokkaasti eikä tarvitse tuhlata aikaa?

Itse voisin sovellusten avulla ehkä tutustua uusiin ihmisiin. Asun kaupungissa, jossa en oikeastaan tunne ketään. Jos kertoisi rehellisesti, että etsii vain uusia tuttavuuksia. En tiedä miten sellaiseen ilmoitukseen suhtauduttaisiin. Olisihan se mukavaa mennä kahville jonkun kanssa ja rupatella.

Sanotaan, että sovellusten avulla voi etsiä ihmisiä, jotka jakavat esimerkiksi saman elämäntyylin. Tämä varmasti tekee keskustelusta helpompaa. Jos molemmat ovat rehellisiä, antaa se yhteisen pohjan suhteen rakentamiselle.

Mutta, tuntuu vieraalta kuinka deittisovellusten yhteydessä puhutaan ajan säästöstä. On todettu, että sovellusten avulla voi hakea potentiaaliset kumppanit nopeasti ja tehokkaasti. Sovellusten ansiosta ei myöskään joudu kuulemma tuhlaamaan aikaa baareissa tai muissa sosiaalisissa tilanteissa.

Ei kai ihmisiin tutustumisen pidä olla vain nopeaa ja tehokasta. Ja eihän sosiaaliset tilanteet ole ajan tuhlaamista. Tämä tietysti kertoo tästä ajasta.

Tekoälystä, työstä ja joutilaisuudesta

”Pian tekoäly ja robotit vievät meidän työmme. Se on tietysti erinomainen asia, koska silloin meille jää aikaa tehdä sitä mitä haluamme eli laiskotella.”

Laskukone 1930-luvulta. On aikanaan ollut kovassa käytössä metsätyömaalla.

Näin kirjoittaa Pontus Purokuru kirjassaan Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi (Kosmos, 2018). Toiset saattavat olla tästä samaa mieltä, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että joutilaisuus ja vain oleminen ei tarkoita parempaa elämänlaatua.

Ensimmäiseksi, työ on tärkeä kiinnekohta elämään. Se tuo mielekkyyttä ja merkitystä. ”Ei ole mitään iloa siitä ettei tee mitään, jos ei ole mitään tekemistä. Näin totesi englantilainen kirjailija Jerome K. Jerome. Myös tekemisen puute on stressaavaa.

Lisäksi työ on asiantuntijoiden mukaan tärkeä voimavara ja terveyttä tukeva asia. Työelämä tukee mielen hyvinvointia. Työelämä vastaa kolmeen psykologiseen perustarpeeseen: autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden tarpeeseen.

Laiskottelusta nauttiminen on tabu

Purokuru kysyy: ”Miksei koulussa, mediassa, puolueohjelmissa tai terveyskeskuksissa korosteta joutilaisuutta? Nuoret on saatava aikaisemmin työelämään, vaaditaan, vanhat on pidettävä pitempään töissä.”

”Laiskottelu on liberaalin yhteiskunnan vahvimpia tabuja, jonka nauttiminen on kiellettyä kulttuurisista tai uskonnollisista syistä”, Purokuru toteaa.

On sanottu, että ihmisten yleisin toive on päästä eroon palkkatöistä. Toisaalta kyselyjen mukaan enemmistö kyllä jatkaisi töitään, vaikka voittaisi lotossa.

On toki totta, että uusi aika voi tarjota mahdollisuuden valita ja tehdä jotain muuta kuin työtä. Mutta täydellinen vapautuminen voi johtaa siihen, että elämä alkaa heitellä. Mistä löytää silloin elämään uutta sisältöä? Toivottavasti tyhjyyttä ei aleta täyttää esimerkiksi ylenmääräisellä huvittelulla. Päihde- ja muut riippuvuudet uhkaavat. Voi tulla uudenlaisia ongelmia. Miten korjaamme niitä ja vastaamme uusiin haasteisiin? Nautinnon ja halujen tyydyttämisen sijaan olisi tärkeää, että ihminen voi toteuttaa itseään, kuten erilaisissa elämänsä projekteissa. Itselleni on ollut aina tärkeää tuntea olevani hyödyksi.

Tuhlataan. Lorvitaan, vedetään lonkkaa, nukutaan, vetelehditään…

On sanottava, että tekoälyn ja robottien ei pitäisi antaa tehdä enää yhtään enempää ihmisen työstä kuin nyt jo tällä hetkellä. Purokurun maalaama tulevaisuus edellyttäisi melkoisia taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia.

Purokurun mukaan kokonaisuus kiertyy etsimään mielekästä tapaa olla olemassa ja katsoa tulevaisuuteen. Purokuru kirjoittaa: ”Ehkä kieltäytyminen onnistuu. Mitä sitten? Laiskotellaan, tietysti. Tuhlataan. Lorvitaan, vedetään lonkkaa, nukutaan, vetelehditään, luetaan, hengitetään, haukotellaan, syödään ja juodaan. Joutilaisuus on aluskasvillisuutta, josta syntyy kaikki oikeasti tärkeä.”

Tekoäly aiheuttaa epävarmuutta

Minä väitän, että joutilaisuudesta ja vain olemisesta voi nauttia aika ajoin, mutta ei pidempään. Se ei tee ihmiselle hyvää. Mieli tylsistyy ja ruumis rappeutuu.

Purokurun kirja on julkaistu vuonna 2018. Nyt jo nähdään, että tekoälyyn liittyy myös uhkia. Sitä voidaan käyttää vääriin tarkoituksiin. Tekoäly myös vie työtä monilta aloilta, ja ihmisille voi koitua kauniisti kuvaillun joutilaisuuden sijaan toimettomuutta. Tekoäly aiheuttaa epävarmuutta ja lisää eriarvoisuutta.

On sanottava, että vaikka tekoälystä on moneen, ja siitä on hyötyä eri osa-alueilla, se tuo aivan uudenlaisia haasteita. Tekoälyllä on myönteisiä vaikutuksia, mutta siitä aiemmin maalattu kuva ei enää ole niin ruusuinen.

Kuinka käytin vapauttani väärin

Olen joutunut huomaamaan kuinka vapaus tuo myös vastuun. Muutin aikoinani pääkaupungista pieneen maalaiskuntaan ajatuksena olla vapaa kaikesta.

Moni huono asia on vienyt mennessään.

Työ oli uupumuksen myötä jäänyt. Koska olin kovaa vauhtia syöksynyt mielialahäiriöön ja vähitellen luisumassa myös alkoholismiin, vanhempani kiristivät otettaan, ja alkoivat käyttää valtaa elämässäni. Olin myös psykiatrisen hoidon piirissä.

Kaipasin vapautta valita oma elämäntapani. Halusin tehdä omia valintoja ja elää ilman rajoituksia. Uusi kotikunta tarjosi upeat puitteet elämästä nauttimiseen.

Vastuu omasta toiminnasta kuitenkin puuttui.

Pian oli itseaiheutettujen rahaongelmien vuoksi edunvalvonnan holhouksessa. Olin kännäilyn vuoksi velkaantunut, eikä raha-asiat pysyneet enää omissa käsissäni. Olin myös mielisairaalakierteessä. Tilanteeni vaati viikoittaisia käyntejä mielenterveystoimistossa. Tämä kaikki nakersi vapauttani.

Muut käyttivät valtaa elämässäni

Jouduin tulemaan toimeen vain edunvalvonnan antamalla pienellä viikoittaisella käyttörahalla. Jouduin pyytämään kympin silloin tällöin isältäni, kun viikkorahani loppui kesken. Koska olin taloudellisesti riippuvainen isästäni, oli hänellä valtaa muutenkin asioihini.

Eräässä kolumnissa todettiin, että vain taloudellisesti itsenäinen ihminen voi olla todella itsenäinen. Jos haluat olla vapaa toisten määräysvallasta, sinulla on oltava omaa rahaa, kolumnissa kirjoitettiin.

Kun olin asunut maalla muutamia vuosia tunsin, että olin tarpeeksi ”kuntoutunut” työuupumuksesta, ja päätin muuttaa jatkamaan ”toipumistani” uuteen kaupunkiin. Kostea elämäntapa kuitenkin jatkui.

Kun sairastumisen myötä lopulta raitistuin, vapauduin edunvalvonnasta, psykiatrinen avohoito muuttui joustavammaksi, ja vanhempani höllensivät hieman otettaan. Tunsin taas itseni vapaaksi. Olin oman elämäni herra.

Mutta olen erinomainen hakeutumaan uusiin ongelmiin, jotka vievät saavutetun vapauden. Minä nautin vapaudesta niin, että hukkasin kaikki rahani.

Kännäilyn jälkeen tuli jostain syystä tilalle pelaaminen. Se vei mukanaan vähitellen, ja lopulta entistä suurempiin taloudellisiin ja henkisiin ongelmiin. Velkaannuin rahapeleissä pahasti. Psyykkinen vointini romahti ja olin taas sairaalakierteessä.

Nyt olen velkavankeudessa. Maksan pelaamiseen ottamiani lainoja. Minua ovat kahlinneet monet addiktiot, kuten alkoholi, rahapelit ja satunnaiset suhteet.

Annan toisten mä talletella suuret setelit. Ne multa pitkät vain saa. Elän, pelaan, kuljen ja laulu soi.

Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä. Minä en ottanut vastuuta omasta toiminnasta enkä kantanut seurauksia omista teoistani. Tästä kärsivät läheiset ihmiset, joita kohtaan olen ollut välinpitämätön ja toiminut itsekkäästi.

Unohdin vastuun myös omasta itsestäni. Terveys meni. Päivittäisen kännäilyn katkaisi lopulta alkoholiperäinen vaikea sairaus. Vasta se pakotti raittiiksi. Nyt monet vaivat ja niiden hoito heikentävät toimintakykyä ja elämänlaatua.

En ole useinkaan ymmärtänyt, miten päätökseni ovat vaikuttaneet muihin. Olen tehnyt virheitä, mutta en ole aina ottanut vastuuta niistä. En ole pyrkinyt korjaamaan tilannetta.

Yhteenvetona voisin todeta, että kun ihminen elää vastuullisesti hän voi olla vapaa.

Oikea mielen ja makujen juhla

Ihmisten kokemus arjesta vaihtelee. Yhdelle arki rutiineineen tuottaa tyytyväisyyttä, jopa onnea – toisenlainen persoonallisuus taas kaipaa uusia kokemuksia. Näin todettiin eräässä artikkelissa.

En malttanut odottaa, että pääsen grillaamaan.

Monelle luksus on enemmänkin aikaa ja kokemuksia kuin materiaa ja statusta. Minulle luksusta on ”ruokasauhut” lounaan jälkeen, pullakahvit iltapäivällä ja televisiosarjan uusi jakso alkuillasta.

Ennen talouteni romahtamista oli luksusta käydä joskus lounaalla ravintolassa. Mutta kyllä nälkä ja rahattomuus opettavat laittamaan ruokaa itse, sanottiin jossain. Itse kuitenkin pärjäilen viikolla lähinnä valmisaterioilla. Mutta viikonloppuisin innostun kokkailemaan.

Kirsi Kostamon kirjassa Hyvän mielen keittiö (Minerva, 2010) kerrotaan, että hyvän ruoan terveysvaikutukset alkavat jo sen valmistamisesta. ”Myönteinen, utelias ja avoin asenne ruoanlaittoon ja elämään tekee keittiössä puuhaamisesta kokonaisvaltaisen nautinnon, oikean mielen ja makujen juhlan.” On totta, että itse tehty ateria ilahduttaa.

Grilliherkkuja omassa keittiössä

Kokkaileminen on mieluisaa puuhaa viikonloppuisin. Monet keittokirjat tosin sisältävät liian monimutkaisia reseptejä. Niitä pitää hieman yksinkertaistaa. Mutta onnistun yleensä valmistamaan ihan herkullisia aterioita.

Tänään avaan ”grillikauden” valmistamalla – tosin pannulla – grillimarinoituja fileepihvejä. Tänään pihvien kanssa on mustapippuri-grillisalaattia.

En malttanut odottaa niin kauan, että pääsen grillaamaan kesällä. Matkustan kesällä lomailemaan pieneen kauniiseen maalaiskuntaan, jossa ennen asuin muutamia vuosia, ja jossa minulla on paljon kavereita. Moni kaveri kutsuu minut kesäisin grillaamaan ja viettämään iltaa.

Nakkikioskien mättöherkut maistuivat

Muistan kuinka Helsingissä asuessani oli mahtavaa päästä yökerhosta valomerkin jälkeen snägärille. Tuplaporilainen kylmällä maidolla maistui kertakaikkisen hyvältä kaiken kaljan, drinkkien ja sikarien jälkeen.

Helsingin ravintoloissakin oli hienoa kiertää. Kun hengailin erään tanssinopettajan kanssa, suostuin syömään ravintolassa päivästä toiseen kasvispizzoja tai paputortilla-annoksia, ja nekin puoliksi, koska hän oli pieniruokainen. Minulla olisi ollut etenkin krapulapäivinä kauhea nälkä, ja ruokalistalla olisi ollut pihviannoksia. Erään tutkimuksen mukaan miehet syövät enemmän istuessaan naisen seurassa tehdäkseen vaikutuksen.

Rauhallinen ateriahetki kiireisenä arkenakin

Kiireetön syöminen myös arkena on tärkeää. Lääkäri Pippa Laukka kirjoitti kolumnissaan, että useat voisivat paremmin, jos panostaisivat rauhalliseen ateriahetkeen ja tietoiseen syömiseen. Kannattaa siis tehdä päivän terveysteko ja nauttia hitaasta lounaasta.

Lukemassani artikkelissa todettiin, että suurin osa ihmisen elämästä on väistämättä arkea. ”Koska arjen kanssa on kuitenkin elettävä, onhan siitä syytä tehdä itselleen myös mahdollisen mukavaa”, artikkelissa neuvottiin. ”Arjen onnessa voi olla kyse niinkin pienistä asioista, kuin mihin huomionsa kiinnittää ja suuntaa.”

Mukavuus on pienissä hetkissä. Terapeutti, kouluttaja ja kirjailija Tommy Hellsten on todennut, että ihminen tarvitsee iloitakseen yllättävän vähän.

Mitä naapuritkin mahtavat ajatella?

Kerrostalossa asuminen tuo erilaisia naapuruustilanteita. En oikein aina tiedä miten erilaisiin tilanteisiin pitäisi suhtautua.

Oleskelupaikan penkki, jolla kukaan ei koskaan istu.

Ihmeellisintä on se, että muutama naapuri ei tervehdi lainkaan. He ainoastaan väistävät minua portaissa. Sanon heille hiljaisella äänellä ”hei”. Jopa seinänaapurissa asuva nainen kääntää käytävällä katseensa pois.

Talossani on myös salaperäisiä naapureita. Heitä ei juuri näy.

Kun tulen ulkoa sisään en aina jaksa nousta portaita vaan otan hissin. Kun odotan hissiä alakerroksessa, saattaa hississä olla tulossa alas eräs vanhempi nainen. Kun hissin ovet avautuvat, nainen säikähtää minua perinpohjaisesti joka kerta. Pyydän aina anteeksi. Vaikka eihän se minun vikani taida olla.

Jotkut naapurit tervehtivät aina hymyillen ja ovat tuttavallisia. Vastapäätä asuva iäkkäämpi pariskunta laittoi jouluna minun ovenkahvaan leipomuksia. He saattavat kysellä kaikenlaista, mihin en aina osaa tai haluaisi vastata. Kahville ei minua ole kutsuttu enkä viitsisi mennäkään. Yritän keksiä tekosyitä, joilla voisin kohteliaasti torjua kutsun.

Kiusallisiakin tilanteita

Välillä jännittääkin puhua naapurien kanssa. Eräänä aamuna televisioni oikutteli niin, että kuva vain välkkyi. Sanoin kohteliaasti eläkeläismiehelle pihalla, voisinko kysyä yhtä asiaa. No, mies sanoi siihen sävyyn, että minulla olisi isompaakin asiaa, kuten vaikeaa filosofista kysymystä. Tiedustelin näkyykö heillä televisio normaalisti. Ei olla vielä katsottu televisiota tänään, mies sanoi. Pohdimme hänen kanssaan missä mahtaa olla vika. Syy saattaa olla operaattorissa, arvelimme. Tulin sisälle ja päättelin, että vika on sittenkin todennäköisesti minun vanhassa vastaanottimessa. Oli lähdettävä hankkimaan uusi telkku vaikka halpakin malli keikautti rahatilanteeni. Kun laitoin uuden television päälle, kuva näkyi normaalisti. Näin miestä pihalla myöhemmin päivällä, ja hän kysyi näkyykö jo televisio. Sanoin kyllä. Eli oli vain tilapäinen häiriö, mies sanoi. Juu, totesin. En kehdannut sanoa, että vika oli ollut omassa laitteessa, ja että olin joutunut hankkimaan uuden.

Minulla on hieman huono kuulo enkä aina tahdo saada selvää, kun joku naapurimies tokaisee naurahtaen minulle pihalla jotain. Minun on vastattava vain ”juu, kyllä.” En tiedä pidetäänkö minua tämän vuoksi jotenkin tylynäkin.

Katsotaanko minua oudoksuen?

Talossa on ollut nuoria aikuisia, jotka ovat pitäneet juhlia myöhään yöhön. Heidän kaverinsa ovat häirinneet ja tehneet ilkivaltaa muun muassa kaivertamalla jälkiä uuden talon sisäseiniin. Vuokralaiset ovat vaihtuneet talossa usein. Talossa on silloin tällöin epäsiisteyttä.

Minuakin saatetaan katsoa välillä oudoksuen. Taidan silloin tällöin aikaisin aamulla tupakalle mennessä olla hieman epäsiistin oloinen kun parta rehottaa ja tukka on pystyssä. Ja ramppaan päivän mittaan usein ulkona tupakalla.

Talossa tapahtuu välillä kaikenlaista. Kerran joltain asukkaalta oli viikonloppuna jäänyt pizzalaatikko hissiin. Ja tuoksusta päätellen laatikossa oli vielä pizzaa jäljellä. Joku naapuri sen oli sitten sen korjannut pois.

Miten voi unohtaa pizzan hissiin?