Kirsikkatomaattirasiat oli lähikaupassa aseteltu jotenkin hankalasti hyllyyn. Rasiat olivat kiinni toisissaan. Yritin taiteilla yhden itselleni. Sain rasian, mutta samassa yksi rasia putosi kaupan lattialle. Rasia tietysti aukesi ja tomaatit vierivät vauhdilla pitkin lattiaa.
Vauhdikkaita tomaatteja.
Menin nolona kertomaan asiasta henkilökuntaan kuuluvalle naiselle, joka oli täyttämässä valmisateriahyllyjä. Näytin tomaattirasiaa ja sanoin, että yksi tällainen putosi lattialle ja hajosi. Nainen lähti heti avuksi. Yhdessä saimme kerättyä tomaatit yksi kerrallaan lattialta. Minä pahoittelin tapahtunutta syvästi ja kiittelin monta kertaa. Olin nolona, ja syytin ja moitin itseäni. Kuinka sitä voi olla niin tyhmä ja kömpelö. Moka jäi vaivaamaan pitkäksi aikaa.
Kunnianhimoinen kuluttajabrändi
Tomaatit vierivät lattialla niin vauhdilla, että minulle tuli tilanteesta mieleen ”nopea tomaatti”. Muistin, kuinka aikanaan Suomessakin toimi Speedy Tomato -niminen yhtiö. Se tarjosi erilaisia niin kutsuttuja mobiilisisältöjä.
Mutta nykyisin haku ”Speedy Tomato” tuottaa vain nopeasti valmistuvien tomaattipohjaisten ruokien valmistusohjeita. Nopeita ja helppoja tomaattiruokiahan ovat vaikkapa tomaattikeitto, tomaattikastike, tomaattipasta tai tomaatti-mozzarellasalaatti.
Speedy Tomato lanseerattiin useissa maissa kaksituhattaluvun alussa. Siitä oli tarkoitus luoda yleiseurooppalainen kuluttajabrändi. Kunnianhimo oli korkealla. Yhtiö uskoi, että uusissa 3G-verkoissa tulee olemaan ylikapasiteettia ja että Speedy Tomaton asiakaskontaktien arvo kasvaa voimakkaasti.
Puhuttiin langattomista lisäarvopalveluista
Kaksituhattaluvun alussa ei vielä ollut älykännyköitä. GSM-puhelimet olivat korvanneet NMT-matkapuhelimet vasta joitakin vuosia aiemmin. GSM toi mukanaan tekstiviestit, joista käytettiin lyhennettä SMS (short message service). Viestien pituus oli alun perin enintään 160 merkkiä.
Tietoa ja viihdettä kännykkään
Speedy Tomaton mobiiliportaali sisälsi monipuolista tarjontaa. Palveluun lanseerattiin muun muassa ralli- ja musiikkiaiheisia tekstiviestipelejä.
Sonera Zed puolestaan oli suomalainen palvelu, joka tarjosi matkapuhelimiin logoja, soittoääniä, kuvaviestejä, keskustelu- ja uutispalveluja tekstiviestien kautta. Kännykkään sai tilata esimerkiksi formulakisojen tulokset, jotka lähetettiin tilaajille heti ruutulipun heilahtamisen jälkeen. Muistan myös, että kun kännykästä lähetti esimerkiksi viestin ”kotimaa”, sai vastauksena kaksi tekstiviestiä, joissa kerrottiin tärkeimmät ja tuoreimmat kotimaan uutiset.
Tilattavien taustakuvien ja soittoäänten ympärille syntyi monta firmaa. Piipittävät soittoäänet saattoivat etäisesti kuulostaa lempibändin hitiltä. Puhelimen näytölle taas sai tilata mustavalkoisen ja rakeisen kuvan, joita oli tarjolla hyvin monenlaisia. Kuva saattoi olla esimerkiksi jääkiekkoseuran logo.
Zedin palveluja käytti kuudessa maassa runsaat kolme miljoonaa yksittäistä asiakasta. Palveluvalikoima sisälsi myös muun muassa pelejä, keskustelupalveluja, hakemistopalveluja, pörssikursseja, liikennetietoa, vitsejä, horoskooppeja, valuuttalaskimia ja ravintolaoppaita.
Kaikilla niin kutsutun uusmedia-alan toimijoilla ei välttämättä ollut kuin hieno konsepti, joiden perusteella riskisijoittajat lähtivät rahoittamaan uusien yritysten toimintaa. Aina ei tiedetty mitä asiakkaat halusivat, ja millaiset liiketoimintamallit toimisivat, joten firmat kokeilivat monenlaista.
Riot-E puolestaan oli suomalainen mobiiliviihteeseen erikoistunut yhtiö. Sillä oli nimekkäitä sijoittajayhtiöitä ja paljon riskirahoitusta. Sen tekstiviestipohjaiset kännykkäpelit eivät kuitenkaan tuottaneet riittävästi ja yhtiö ajautui konkurssiin. Vain pari vuotta toimineen yhtiön rahankäyttö oli ollut hulppeaa ja Unioninkadun pääkonttorilla pidettiin vauhdikkaita juhlia.
Kännykkäsisällöt maksoivat
Mobiiliportaalien tavoitteet reilut parikymmentä vuotta sitten olivat kunnianhimoisia. Brändit olivat lanseerausten aikaan hyvin arvokkaita.
Palvelut eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi kannattavia. Erilaiset kännykkäpalvelut, kuten pelit sekä viihde- ja uutissisällöt, jotka perustuivat tekstiviesteihin, tuntuvat nyt erikoisilta. Nykyvalossa tuolloinen sisältöbisnes näyttää melkoisen kököltä. Mutta palveluntarjoajan kannalta olennaista oli se, että sisällöissä oli ansaintalogiikka – esimerkiksi uutisten tilaaminen maksoi joitakin kymmeniä pennejä, ja myöhemmin joitakin senttejä per tekstiviesti.
Mediakuluttajat tottuivat siihen, että sisältö netissä on ilmaista
Nykyisin kännykkäsovellukset ovat pääasiassa ilmaisia. Esimerkiksi uutisia voi lukea maksutta. Mediatalot pohtivat uusia ansaintamalleja, ja ovat tuoneet tarjolle nettiin myös maksullista sisältöä. Osa jutuista on maksumuurien takana ja niiden lukeminen edellyttää verkkolehden tilausta. Iltapäivälehdillä on nykyisin maksulliset Extra ja Plus -palvelunsa, jotka sisältävät päivittäisiä uutisia laajempia artikkeleita.
Toivon, että näille palveluille on kysyntää. Median on oltava vahva myös taloudellisesti, jotta se voi tuottaa laadukkaita ja monipuolisia sisältöjä.
Esseeblogi 