Ajattelin laittaa hurmaavaa pastaruokaa

Teki mieli valmistaa pitkästä aikaa maittava pasta-ateria. Tällä kertaa pyrin valmistamaan täydellistä pastaruokaa. Lähdin aamulla kauppaan seikkailumielellä. Kun suunnittelin ruuanlaittoa hain monenlaisia reseptejä.

Ei kaupallista yhteistyötä…

Halusin tällä kertaa kokeilla kuinka pastaruoka laitetaan alusta asti aivan oikein eli italialaisittain. Aiemmin olen tehnyt pasta-annoksia hieman soveltaen ja oikaisten, kuten parhaalta on tuntunut. Suosikkini on kanapasta.

Kun haluaa, että pastaruoka on täydellinen, olisi kuulemma valittava sopiva pastamuoto valitun kastikkeen mukaan. Esimerkiksi ohut nauhamainen pasta sopii parhaiten ohuempien tomaattikastikkeiden pariksi. Leveämmät nauhapastat puolestaan kannattaa parittaa tuhtien kerma- ja juustopohjaisten kastikkeiden kanssa. Onttojen ja kuviollisten kanssa käyvät kastikkeet, joissa on mukavasti sattumia. En kuitenkaan valinnut putkimaista penneä tai kierteistä fusiilia vaan tottumuksen mukaisesti valitsin kaupasta tagliatellea.

Omaa herkkua eli kanapastaa

Nopea kanapasta on arkiruokaa parhaimmillaan, eräässä valmistusohjeessa kuvattiin. Täyteläistä makua pasta saa juustonmakuisesta ruokakermasta.

Kävin kaupassa valitsemassa kanan fileesuikaleita ja ostamassa pastaa. Otin myös sipulia, currya, suolaa ja mustapippuria. Valitsin tavallista ruokakermaa, en ole niin juuston ystävä.

Keitin pastaa suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Ruskistin kanasuikaleita. Mutta putosin kärryiltä kun se olisi pitänyt jostain syystä tehdä kahdessa erässä. Maustoin kanan currylla, suolalla ja pippurilla. Minulta jäi sipulin ja valkosipulin kuullottaminen. Mutta lorautin joukkoon ruokakermaa.

En pysynyt ohjeiden perässä

Olisi pitänyt ottaa osa pastan keitinvedestä talteen. Putosin kärryiltä. Mutta valutin pastan. Se olisi tässä vaiheessa ilmeisesti pitänyt sekoittaa kastikkeen joukkoon. Olisi myös pitänyt lisätä tässä vaiheessa keitinvesi…

Korianteria ja persiljaa en huomannut ostaa, joten niiden hienonnettuna lisääminen jäi nyt pois.

Ihmettelin valmistusohjeissa mainittua ruuan valmistusaikaa, joka olisi pitänyt olla 30 minuuttia. Minulla siihen meni vartti.

Laadukas pasta ei välttämättä kaipaa monimutkaisia kastikkeita.

Pasta on minulla usein mautonta. En tiedä mitä teen väärin. Pastan keittäminen vaatii tarkkuutta. Pastan pitäisi kuulemma olla pinnalta pehmeää mutta sisältö napakkaa. Minä luotan paketin kyljestä löytyvään keitto-ohjeeseen ja -aikaan.

Jossain todettiin, että kun pastan keittää hyvin, pienikin annos kastiketta tai pelkkä loraus öljyä, raastettu juusto ja rouhaisu pippuria riittävät ilahduttavaan makunautintoon.

Pesto on pastakastikkeiden klassikko, mutta minä haluan pasta-annoksesta ruokaisaa. On olemassa erilaisia kastikkeita, joita en ole kokeillut. Tomaatti-mozzarellakastike ei olisi minun makuuni. Ei myöskään herne-tuorejuustokastike. Tonnikalapastaa voisin kokeilla.

Pasta annoksessa pääosaan

Kanapastasta tuli kuitenkin suht hyvää. Tein sitä itselleni kaksi annosta. On olemassa pastaruokia, jotka hurmaavat kaikki. Mutta minä en välttämättä vielä näillä pastataidoillani tarjoaisi ruokiani kavereille. Mutta on hyvä harjoitella – jos tulisi eteen esimerkiksi tilanne, jossa saisin laittaa pastaa vaikka illalliseksi.

Kyllä siitä ainakin nälkä lähti.

Valmistusohjeet on syytä lukea seuraavalla kerralla tarkemmin, vaikka se tehnee ruuanlaitosta vieläkin monimutkaisempaa. Jossain todettiin, että kiireisen arjen pelastus on nopeaakin nopeampi pastakastike, joka valmistuu pastan keittämisen aikana ilman pilkkomista ja paistinpannuja.

Toisaalta sanotaan, että pastan keittäminen vaatii tarkkuutta. Paras pasta on keitetty al dente, mikä tarkoittaa täydellistä kypsyyttä.

Laadukas pasta ei välttämättä kaipaa monimutkaisia kastikkeita. Kun pasta on hyvin keitetty, se näyttelee annoksen pääosaa ja joukkoon sekoitetun kastikkeen tehtäväksi jää annoksen täydentäminen. Joskus vain hyvä oliiviöljy, chili ja valkosipuli riittävät. Minä olen ajatellut tähän asti aivan päinvastoin.

Sata blogikirjoitusta täyteen

Perustin blogin tämän vuoden keväällä. Tämä uutta vuotta käsittelevä postaus on juuri sopivasti sadas blogikirjoitus. Kuluneen vuoden suosituin postaus oli itselleni yllätys. Kerron tässä postauksessa blogini luetuimmista kirjoituksista.

Uusi postaus alkaa tästä.

Kun aloitan uuden blogikirjoituksen, etenkin esseen suunnittelemisen, teen paperille miellekartan, joka auttaa jäsentämään ajatuksia, ideoita ja tietoa. Kirjoitan pääaiheen ja sen jälkeen siihen liittyvät alateemat ja pääideat. Sitten lisään yksityiskohtia. Miellekartta auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia ja löytämään uusia näkökulmia.

Kirjoitusprosessi on yleensä melko nopea, mutta silloin tällöin jätän tekstin joksikin aikaa hautumaan. Jatkan kirjoittamista kun uutta sanottavaa tulee mieleen.

Kun kirjoitus alkaa olla valmis, tarkistan ja muokkaan tekstiä. Tämä on eniten aikaa vievä vaihe. Kiinnitän huomiota rakenteeseen ja jäsentelyyn. Moni kohta saattaa tässä vaiheessa vaihtaa paikkaa. On myös varmistettava, että teksti on selkeä.

Mistä tänään kirjoittaisin?

Välillä on hieman haastavaa löytää postausaiheita. Mutta usein aiheet tulevat läheltä. Olen kirjoittanut vuoden aikana muun muassa työelämästä (ehkä liiankin kanssa), mediasta, kirjallisuudesta, elämäntavoista, ystävyydestä, vapaa-ajasta, ruokaostoksista, lomaromansseista, makeisista ja laulamisesta.

Varsinaisten esseiden lisäksi on tullut julkaistua kirjoituksia, jotka ovat olleet enemmänkin kolumneja, kommentteja ja näkökulmia eri aihepiireistä.

Olen halunnut kirjoittaa eräänlaisia puheenvuoroja. Kerron eri tietolähteiden herättämistä mietteistä omiin havaintoihini ja kokemuksiini pohjautuen. Omakohtaisessa pohdinnassa edetään yksityisestä yleiseen ja toisinpäin.

Luetuin kirjoitus oli yllätys

Luetuimpia kirjoituksia ovat tänä vuonna olleet muun muassa postaukset radiokanavien musiikista ja uutisista, vaatekaappien järjestämisestä ja englantilaisten voileipien valmistamisesta. Moni yleinen-kategorian postaus on ollut sellainen, jota on ollut todella mukavaa kirjoittaa.

Voit tutustua vaatekaappien järjestämiseen ja englantilaisten voileipien valmistamiseen seuraavien otsikoiden kautta:

Nyt poikamies järjestää vaatekaapit

Kokeilin tehdä englantilaisia voileipiä

Tämän vuoden luetuin postaus oli diabetesta ja sen hoitoa käsitellyt kirjoitus. Tämä tuli minulle hieman yllätyksenä. Mutta aihe varmasti koskettaa monia.

Rasittava vaikeahoitoinen diabetes

Parempaa uutta vuotta

Kulunut vuosi oli meillä ja maailmalla monella tapaa synkkä. Kärsimys hallitsi uutisia. Viisaus oli maailmassa vähissä.

Kotimaassa taloustilanne oli vaikea. Työttömyys lisääntyi. Yrityksillä oli vaikeuksia. Hallituksen talouspäätökset, kiristykset ja leikkaukset alkoivat näkyä arjessa. Yhteiskunnassa oli yhä enemmän epäkohtia.

Yleinen ilmapiiri on sellainen, että epävarmuuden ajalle ei näy loppua. On ymmärrettävää, että reagoimme jäämällä kotiin sohvan, somen ja sarjojen pariin. Moni kärsii elämäntavoista johtuvasta väsymyksestä, kerrottiin Ylen artikkelissa. Ilon ja innostuksen aiheita on vaikea tavoittaa.

Olisi kuitenkin hyvä yrittää löytää jotakin uutta ja kiinnostavaa, joka voisi kohottaa mieltä ja lisätä energiaa. Uusi vuosi on lupausten aikaa. Ryhtyminen on muutoksen vaikein vaihe. Kertaheitolla ei kannata yrittää muuttaa kaikkea.

Uusi vuosi tuokoon parempia uutisia kaikille ja kaikkialle.

Hyvää uutta vuotta!

Kirja jota olen lukenut kapakassakin

Tänä talvena ovat kiinnostaneet tunnettujen ihmisten muistelmat. Erityisesti olen suurella mielenkiinnolla lukenut radiotoimittaja Jake Nymanin muistelmia. Sen verran kirjan aihe on kiinnostava, että olen silloin tällöin ottanut jopa kirjan mukaan kuppilaan kun olen lähtenyt parille.

On mukava lueskella lasillisella.

Yleisradion musiikkitoimittaja Jake Nyman teki ensimmäisen radio-ohjelmansa vuonna 1972. Siitä alkoi yli puoli vuosisataa kestänyt ura. Kirjassaan Monen vuoden jälkeen – Radiomiehen muistelmat Nyman johdattaa Ylen kulissien taakse valottamalla suosittujen ohjelmien syntyä ja tekoa.

Voimakkaitakin näkemyksiä Ylestä

Nyman toimitti pitkällä urallaan muun muassa sellaisia ohjelmia kuin Rockradio, Onnenpäivä ja Muistojen bulevardi. Kirjassa riittää mielenkiintoisia tarinoita tapahtumista ja henkilöistä.

Nyman kehuu työtovereitaan, mutta lievästi sanottuna ihmettelee useita Ylen johtajien tekemiä päätöksiä. Esimerkiksi suosittujen ohjelmien lähetysajat ja niiden muutokset suututtivat sekä ohjelman tekijöitä että kuuntelijoita. Nyman puhuu työtovereistaan, esimiehistään ja johtajista heidän nimillään.

Silloin tällöin suositun musiikkiohjelman lähetysaikaa on muuttanut ja lähetyksen jopa keskeyttänyt jokin tärkeäksi koettu urheilulähetys tai ylimääräinen uutislähetys. Näiden päätösten perustelut tuntuvat kuuntelijastakin oudoilta. Näin voi käydä vain Yleisradiossa, kirjassa todetaan.

Kirja kertoo toimitustyöstä ja populaarimusiikista vuosikymmenten saatossa. Mutta mikä itse asiassa on musiikissa tai ohjelmien toimittamisessa on muuttunut, ei kirjasta käy selväksi. Musiikin muuttumista ja uusia virtauksia olisi voinut analysoida. Myös ohjelmien tekeminen on varmasti muuttunut studiotekniikan kehittyessä. Näistä olisi mielellään lukenut enemmän.

Nyman kehuu itsensä ja työtoveriensa kehittelemiä uusia ohjelmia, niiden musiikkitarjontaa – ja myös sitä kuinka niille keksittiin aina osuvia nimiä.

Nyman on poiminut kirjaansa paljon kuuntelijapalautteita, joissa kiitellään uusia ohjelmia. Erityisesti suitsutusta on saanut Muistojen bulevardi -ohjelma, jonka musiikkitarjonta on monipuolista ja nostalgista. Nyman kertoo myös omien ohjelmiensa kuuntelijaluvuista, jotka ovat olleet satojatuhansia.

Paikallisradioiden tuleminen kilpailijaksi

Mutta miten Ylen ohjelmia haastoi kaupallisten radioiden tuleminen 1980-luvun puolivälissä? Yhdessä kohtaa kerrotaan, että ohjelmien suunnittelussa huomioitiin helsinkiläisen Radio Cityn ohjelmatarjonta, mutta ei sen enempää. Paikallisradioitahan tuli nopeasti eri puolille maata. Ja kaupallisten kanavien myötä moni asia muuttui. Pop- ja rockmusiikki soi uusilla taajuuksilla ympäri vuorokauden, ei ainoastaan erikoisohjelmissa, kuten Ylen kanavilla.

Mielenkiintoista on ollut lukea 1990-luvun alun suuresta kanavauudistuksesta. Tällöin nuoremmille kuuntelijoille suunnattu Radiomafia aloitti lähetykset. Erilaiset musiikin erikoisohjelmat saivat uuden kodin Radio Suomesta. Radiomafian eli nykyisen YleX:n nimi herätti aikanaan kovasti keskustelua.

Radio on yhä voimissaan

Ohjelmien tekijöitä on Yleisradiossa ollut paljon, ja moni juontaja on ainakin takavuosina saanut työssään keskittyä täysin omaan, kerran viikossa lähetettävään, parin tunnin ohjelmaan. Toki ohjelmat ovat olleet laadukkaita. Niiden suunnittelemisessa, juontojen kirjoittamisessa ja soitettavien levyjen kokoamisessa on kulunut työpäiviä.

Ylen valtavaa levystöä on muutettu digitaaliseen muotoon, ohjelmien editoiminen on siirtynyt kelanauhurilta tietokoneelle. Studiossa juontaja vastaa ilman äänitarkkailijaa ohjelman ulos ajamisesta. Siitä kuinka ohjelmien tekeminen on muuttunut 1970-luvulta näihin päiviin ei juuri kerrota.

Nymanin kirja sisältää paljon toistoa. Samaan aiheeseen palataan monesti uudelleen. Muistelmissa on paljon herkullisia yksityiskohtia, ja faktat ovat kohdallaan. Mutta mielellään olisi halunnut lukea monista asioista monipuolisessa työssä hieman enemmän.

Nymanin muistelmissa lukija saa kosketuksen myös ihmiseen radioäänen takana, perhe-elämään ja traagisiinkin vaiheisiin. Nymanin henkilökohtaisessa elämässä on ollut raskaita vastoinkäymisiä ja menetyksiä.

Kirjan lopussa Nyman kirjoittaa, että yli viisikymmentä vuotta radiossa on pitkä aika, ja monet asiat ovat matkan varrella muuttuneet. Hän on iloinen siitä, että radio on yhä voimissaan. Tutkimuksen mukaan suomalaiset kuuntelivat vuonna 2022 radiota päivittäin noin kaksi ja puoli tuntia, ja viikoittainen tavoittavuus oli huimat 88 prosenttia eli 4,4 miljoonaa suomalaista. Se on paljon, Nyman toteaa.

Jake Nyman: Monen vuoden jälkeen (Gummerus, 2023) s. 341

Perinteisen median merkitys somessa

Sosiaalinen media on tehnyt mediakriittisestä keskustelusta arkipäivää. Perinteisen median kritisoiminen kumpuaa kuitenkin usein siitä, ettei mediaa seuraava henkilö ole jostain uutisesta samaa mieltä.

Uutisotsikoiden selailua ilmaisesta mobiilisovelluksesta.

Kriittinen yleisö voi haastaa perinteisen median ja vaatia avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Mutta kun jostain uutisesta ei olla samaa mieltä, voidaan myös tehdä johtopäätös, että jokin mediaväline puhuu jonkun toisen puolesta tai edustaa toista laitaa. Ei aina uskota median tasapuolisuuteen tai median käyttämiin faktoihin.

Huolimatta siitä, että mediakuluttajat saavat valtaosan laadukkaasta sisällöstä ilmaiseksi, ei mediaa juuri kiitellä. Jopa niin, että kun jokin mediatalo joutuu alan vaikean tilanteen vuoksi vähentämään työntekijöitä toimituksesta, ilmestyy somessa tähän tietoon useampi naurava emoji.

Miksi muuten naurava emoji muistuttaa enemmän vahingoniloista kuin oikeasti jollekin hassulle asialle nauravaa kuvaketta?

Tutkimusten mukaan suomalaisten luottamus perinteiseen mediaan on kuitenkin korkealla. Sanomalehtien verkkolehtiä luetaan paljon.

Maksullisuus lisäisi median arvostusta

Kaiken kaikkiaan voisi ajatella, että esimerkiksi kevyempien aiheiden kuten viihdejuttujen jakamista somessa vähennettäisiin tai artikkeliin johtava linkki veisi useammin juttuun, joka on maksumuurin takana niin, että se sisältyisi erikseen tilattavaan maksulliseen palveluun.

Laadukkaiden sisältöjen arvostus kasvaisi. Voisi myös ajatella, että somealustojen olisi maksettava mediavälineille niiden jakamasta sisällöstä. Nyt esimerkiksi Facebook on myös uutisväline, jonka kautta käyttäjät saavat kattavan ajankohtaissisällön.

Väärä tieto leviää

Verkossa on epäluotettavia sisältöjä, jotka voivat johtaa väärinkäsityksiin ja harhaanjohtaviin tietoihin. Huhupuheista, väärinkäsityksistä ja väärän tiedon tahallisesta levittämisestä alkunsa saaneet tarinat leviävät.

On pahantahtoisia toimijoita, jotka harjoittavat kansalaisiin kohdistamaa informaatiovaikuttamista.

Informaatiolukutaito tarkoittaa kykyä tunnistaa tiedontarve, hakea ja paikantaa tietoa sekä löydetyn tiedon kriittistä ja eettistä arviointia ja käyttöä. Luotettavat lähteet ovat yleensä tunnettuja ja arvostettuja uutisorganisaatioita, akateemisia julkaisuja ja virallisia organisaatioita, Ylen artikkelissa todetaan.

On hyvä kiinnittää huomiota sisällön sävyyn ja tyyliin. On hyvä miettiä, miksi tiettyä tietoa jaetaan ja kuka siitä hyötyy. Tämä voi auttaa tunnistamaan mahdolliset vaikuttamispyrkimykset. Minä katson, että tällaisiin arviointeihin ei tosin usein ole netinkäyttäjällä aikaa tai koetaan, että siitä on liiaksi vaivaa.

Kyselytutkimusten mukaan suuri enemmistö suomalaisista luottaa perinteisen media uutisiin. Aikuisväestöstä 75 prosenttia pitää itse seuraamiaan uutisia luotettavina. Kotimaisen median tärkeys korostuu tällaisina aikoina.

Journalistinen media tai uutismedia

2000-luvun alussa puhuttiin uusmediasta, jolla haluttiin erottautua muista viestintävälineistä eli lehdistä, radiosta ja televisiosta. Uusmedia tosin tarkoitti myös perinteisen median tuottamien sisältöjen digitaalista jakamista.

Mutta uusmediakuplan puhjettua, eri toimijat halusivat määritellä alan digitaaliseksi mediaksi tai digimediaksi.

Nykyisin perinteisen median sijaan voisi puhua journalistisesta mediasta. Ilman median jakamaa laadukasta ja ilmaista sisältöä somessa ei olisi samalla tavalla kommentoitavaa, keskusteltavaa tai kiisteltävää.

Työelämän uusi ilmiö ei ole toimiva

Työelämä näyttäytyy julkisessa keskustelussa usein taakkana, joka haittaa hyvinvointia. Uusi työelämässä näkyvä ilmiö quiet quitting ei mielestäni sovi tähän aikaan. Töihin saatetaan suhtautua liian rennosti. Työtä pitäisi arvostaa.

Suljettu läppäri ja tyhjä muistikirja.

Tosiasiassa työ on merkittävä terveyttä tukeva asia suurimmalle osalle työssäkäyvistä aikuista. Näin toteaa Suomen mielenterveys ry:n työelämän mielenterveys-yksikön päällikkö, psykologi Sari Nuikki Ylen artikkelissa.

Työelämä tukee mielen hyvinvointia monin tavoin. Se vastaa kolmeen psykologiseen perustarpeeseen: autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden tarpeeseen, Nuikki sanoo.

”Hiljaiset loparit”

Uusi työelämässä vilisevä termi on quiet quitting, joka tarkoittaa, että töihin suhtaudutaan tietoisesti rennommin. Ideana on, että tehdään vain rooliin määritellyt tehtävät, ei enempää. Näin kerrotaan Ylen artikkelissa. Kun ei anna kaikkeaan töissä, jää kuulemma aikaa ja energiaa vapaa-aikaan.

Termi viittaa etenkin työntekijöihin, jotka tekevät minimivaatimuksen työssään ilman ylimääräistä panostusta tai ylisuorittamista. Jotkut saattavat sanoa, että tämä on tapa reagoida työstressiin ja uupumukseen, mutta minä väitän, että tämä saa työn tuntumaan vain pakolliselta velvollisuudelta.

Minä olen täällä vain töissä -asenne ei ole tätä päivää

Parhaimmillaan quiet quitting toki nostaa esille keskustelua siitä, mikä määrä työtä on kohtuullista ja järkevää. Ilmiössä on kuitenkin myös ongelmia. Tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitokselta toteaa artikkelissa, että jos työntekijä tietoisesti vähentää innostustaan, eikä esimerkiksi osallistu tiimipalavereihin ja keskittyy vain omaan tekemiseensä, se voi jopa vähentää hyvinvointia. Joskus se ylimääräinen, mitä töissä tekee voi olla juuri sitä, mikä eniten motivoi, Hakanen sanoo.

Työn imua

Itse olin aikoinani perustamassa uutta osastoa. Sen palveluille ryhdyttiin hankkimaan asiakkaita. Pidin uusia asiakassuhteita tärkeänä ja inspiroivana, ja halusin panostaa niihin enemmän kuin vaadittiin. Se teki työstä entistäkin mielekkäämpää. Kokemus uudesta työstä osaston vetäjänä oli hyvä ja mukava.

Eräs nuori aikuinen kertoi artikkelissa, että uusi asenne töihin auttaa jaksamaan arjessa. ”Olo on tasapainoisempi, ja työt unohtuvat, kun läppärin kansi menee kiinni.”

Tervetullutta keskustelua

”En varmasti ole ihanteellinen työntekijä, mutta riittävä”, toinen nainen toteaa. ”Työ on vain työtä, joka mahdollistaa minulle asioita vapaa-ajalla.”

Omalla kohdallani työ vei aikoinaan niin mukanaan, ettei vapaa-aikaa aina juuri jäänyt. Viihdyin kuitenkin erinomaisesti. Sain toteuttaa itseäni.

On selvää, että ilmiö herättää tervetullutta keskustelua työelämän tasapainosta. Toisaalta pitäisi pohtia työntekijöiden sitoutumista. Toivottavasti uudessa tavassa tehdä töitä ja suhteessa työhön ei ole kyse laiskuudesta.

Työstä saisi olla kiitollinen ja omaa paikkaansa olisi hyvä arvostaa

On myös huomautettava, että kaikilla aloilla ei quiet quitting tietenkään tule kysymykseen. Toimistotyössä voi iltapäivällä vaihtaa vapaalle, mutta monissa töissä on venyttävä ja annettava parastaan joka tilanteessa kelloon katsomatta.

On kuitenkin niin, että työ antaa merkityksellisyyttä ja se on myös kunnia-asia. Ellei oma ajatteluni tämän suhteen ole sitten menneiltä ajoilta.