Kategoria: Yleinen

Uusi Juoppis oli aluksi vaikea hanke

Juha Vuorisen huippusuosittu Juoppohullun päiväkirja -kirjasarja on saanut jatkoa. Kirjailija antoi Esseeblogille haastattelun, jossa hän kertoo millaista oli kirjoittaa uutta Juoppista. Syksyllä ilmestynyt Raivoraitis – Juoppohullun päiväkirja osa 6 oli kirjailijalle aluksi vaikea hanke, mutta pian hän löysi metodin, jonka myötä kirjoittamisesta tuli äärettömän koukuttavaa.

Juha Vuorinen haluaa teksteillään tuoda iloa ihmisille. Kuva: Jetro Stavén

Juha Vuorinen on palannut kymmenen vuoden tauon jälkeen kulttiklassikon maineessa olevan kirjasarjan pariin. Kuudennessa osassa kirjan päähenkilö, entinen rapajuoppo Juha Berg, on nykyään päälle viisikymppinen täysi-ikäistyneiden lasten isä, joka on ollut raittiina toistakymmentä vuotta.

Minkälaista uutta Juoppista oli kirjoittaa?

”Aluksi mahdottoman vaikeaa, koska olin mielessäni jo vuosia sitten tehnyt päätöksen, että tämä saaga on tullut päätökseensä itselleni tärkeän viidennen Dokumentti -kirjan myötä”, Vuorinen kertoo.

”Minun on kiittäminen vaimoani, joka oli koko kuudennen osan kätilö, kun hän heitti koiralenkillämme idean: ’Mitä jos kirjoittaisit itsesi ikäisestä Juha Bergistä kirjan?’ Se oli taikavirke, joka sai mielikuvitukseni laukkaamaan, koska meillähän on nippu juuri täysi-ikäistyneitä mukuloita, joten oli mistä ammentaa”, kirjailija valaisee kirjan alkuideaa.

Yksinkertainen metodi

Vuorinen kertoo uuden kirjan kirjoittamisen alkuvaikeuksista: ”Kirjoitin muutaman version, mutta tajutessani niiden olevan sellaista hempeää harleniinikuraa, olin jo luopumassa hankkeesta. Into kirjoittamiseen palasi hyvin yksinkertaisella metodilla: mietin, miten paljon aika on onnistunut hiomaan särmikästä luonnettani. Sitä muovailemalla aloin löytää Juha Bergiin puolia, joita oli äärettömän koukuttavaa kirjoittaa ja saada kirjaan jotain sellaista rosoa, joka tarraa lukijan mukaan tarinaan.”

Toivottavasti elämän viisastuttama

Ensimmäinen Juoppohullun päiväkirja ilmestyi yli 25 vuotta sitten. Päähenkilö on kolmekymppinen mies, joka lievästi sanottuna nauttii alkoholista. Hän koheltaa ja kompuroi humalassa päivästä toiseen. Mies kohtaa asiat ”mulle ei vittuilla” -asenteella, ja hän solmii hyvin sekalaisia ihmissuhteita.

Mutta millainen mies Juha Berg on nykyisin?

”Turha sitä on kieltää, ettenkö olisi käyttänyt ikäiseni Juha Bergin rakentamisessa ainakin jonkinlaisena muottina omaa elämääni. En kuitenkaan vetäisi yhtäläisyysmerkkejä näiden kahden Juhan välille, sillä meillä, Luojan kiitos, on omat historiamme”, kirjailija korostaa.

”Mutta sen verran varastin omasta elämästäni, että myös päähenkilöni yrittää nauttia elämään astuneesta seesteisemmästä kaudesta. Koukuttavan tarinan kannalta oli tietenkin välttämätöntä tuoda sinne uusia haasteita, joita Juha Berg joutuu nyt kohtaamaan selvänä ja toivon mukaan elämän viisastuttamana.”

Juoppohullun päiväkirjat tunnetaan ronskista huumoristaan, mutta niissä näkyvät myös elämän varjopuolet, jotka koskettavat. Millaista palautetta olet saanut vuosien varrella?

”Juoppohullun päiväkirja -sarjan kolmannesta osasta alkaen aloin saada varsin yllättäviä palautteita varsinkin mieslukijoilta. Kirjani olivat koskettaneet todella syvältä. Se ei missään tapauksessa ole ollut minulta tarkoitushakuista, koska lähtökohtaisesti olen pyrkinyt tuottamaan tekstiä, joka toisi iloa ihmisten elämään”, Vuorinen korostaa. ”Koskettavat kohtaukset ovat pujahtaneet teksteihin vähän varkain, kun aloin rohkeammin kirjoittaa sarjaan myös elämän kääntöpuolta sen kaikessa karuudessa. Mutta sellaistahan elämä on: tunteiden kirjoa sen kaikessa kauneudessa”, kirjailija kertoo.

Menestyskirjailijan ajatuksia kirjallisuuden haasteista

Kirjailijahaastattelun toisessa osassa Juha Vuorinen kertoo, kuinka kirjailijuus on muuttunut kirjasarjan alkuajoista. Saamme myös tietää, mitä menestyskirjailija ajattelee yleisesti kirjallisuuden nykyisistä haasteista.

Entä onko kirjailijalla vapaa-aikaa? Lue haastattelun toinen osa tästä.

Blogin huoltotauko venyi pitkäksi

Pahoittelemme, että Esseeblogin ylläpidon pienten vaikeuksien vuoksi edellisestä bloggauksesta on vierähtänyt pitkä tovi. Blogin kirjoittaja tarvitsi pientä terveyteen liittyvää huoltoa, joka venyi odotettua pidemmäksi. Terveyspäivitys on nyt tehty, ja blogi toimii jälleen normaalisti.

Bloginpitäjän terveyttä päivitettiin.

Tätä syksyä ovat siis varjostaneet terveyshuolet. Takana on kaikkiaan kahdeksan viikon sairaalakiertue – yhteensä kolme sairaalaa ja kuusi osastoa. Vointi romahti syksyllä ja sairastelu kesti pitkään. Mutta kuntoon tultiin.

Media- ja somepaasto

En ole tänä aikana seurannut lainkaan uutisia tai selannut somea. Lähtö hoitoon kun oli niin kiireinen, että puhelinkin jäi kotiin.

Mutta hyvin pärjäsi ilmankin, vaikka tavallisesti seuraan paljon uutisia ja ajankohtaisia asioita. En usko, että somessakaan olisi ollut jotain tavanomaista tärkeämpää.

Päivät sairaalavuoteessa makoillessa olivat välillä pitkiä, mutta puhelimen selaaminen ei tuntunut tärkeältä, kun oli muuta ajateltavaa.

Maittavaa ja ravitsevaa ruokaa

Sain hyvää ja kokonaisvaltaista hoitoa. Iso kiitos hoitohenkilökunnalle. Tämän muistin aina sanoa minua hoitaville lääkäreille ja hoitajille.

Minulle oli mieluisaa ja tärkeää myös säännöllinen ruokailu. Ruoka oli hyvää ja annokset olivat sopivan kokoisia, vaikka sairaalaruuasta on myös toisenlaisia mielikuvia. Terveellinen ravinto vahvisti. Oma ruokailu oli alkusyksyn aikana ollut hieman heikkoa. Tuli syötyä usein kiireessä pikaruokaa ja vain kerran päivässä.

Sairaalassa tuli saatua aamupuuroa, vieläpä mehukeiton kera. Aamukahvia odotti malttamattomana, varsinkin jos takana oli huonosti nukuttu yö. Lounas oli maittavaa ja vaihtelevaa. Päivällinen oli usein jotakin ravitsevaa keittoa.

Ja jälkiruuaksi sai herkullista kiisseliä tai vanukasta. Pääsin hoidossa niin suklaavanukkaan makuun, että olen ostanut sellaisen pienen purkin usein kotonakin jälkiruokaherkuksi.

Alkuun vuoteessa syöminen oli vaikeaa. Mutta vähitellen pääsin pöydän ääreen ruokailemaan. Ja diabetesta sairastavana oli ilo huomata, kuinka sokeriarvoni tulivat oikealle tasolle, ja kuinka paino laski terveellisesti yli kymmenen kiloa.

Aikainen joululahja

On joulukuun ensimmäinen päivä. Etelä-Suomessa on tihkusateista ja harmaata. Sääennusteet eivät taida luvata sen talvisempaa säätä ainakaan lähiaikoina. Mutta: ”Vain valkeata joulua, mielessäin ootan minä ain, sillä hangen hohteessa vain, joulurauhan tunnen rinnassain.”

Oman joulukalenterini ensimmäinen luukku kuvastaa tervehtymistä. Joululahjan sain siis jo marraskuussa.

Seuraava tällä viikolla blogissa avautuva luukku sisältää kirja-arvion ja suositun kirjailijan jouluhaastattelun. Mukavaa joulunodotusta!

Monenlaisia keittoja

On tullut saatua huippuravintoloissa monen ruokalajin illallisen alkajaisiksi täyteläisenmakuisia juhlavia alkukeittoja – ja syötyä rahattomana sinapilla maustettua purkkihernekeittoa pääruokana. Kun iltapäivälehti järjesti suomalaisten perinneruokien maistajaiset ulkomaalaiselle ryhmälle, hernekeitto aiheutti ennakkoluuloja ja kauhunsekaista naurua. Osa kuitenkin lämpeni sille niin kovasti, että keiton rippeitä kaavittiin kattilan pohjalta.

Samettinen täyteläinen keitto.

Ulkomaalaiset testasivat kaikkiaan kymmentä suomalaista perinneruokaa. Erityisesti puolukkahilloin kera tarjoillut pinaattiletut saivat kiitosta, Ilta-Sanomat kertoi mielenkiintoisessa jutussaan.

Mielen ja makujen juhla

Pärjään itse hyvin arkena valmisaterioilla. Mutta viikonloppuisin innostun kokkailemaan. Kirsi Kostamon kirjassa Hyvän mielen keittiö (Minerva, 2020) kerrotaan, että hyvän ruuan terveysvaikutukset alkavat jo sen valmistamisesta. ”Myönteinen, utelias ja avoin asenne ruoanlaittoon ja elämään tekee keittiössä puuhaamisesta kokonaisvaltaisen nautinnon, oikean mielen ja makujen juhlan.”

On totta, että itse tehty ateria ilahduttaa. Minulle monet keittokirjat sisältävät liian monimutkaisia ruuanvalmistusohjeita. Niitä pitää hieman yksinkertaistaa. Mutta onnistun yleensä valmistamaan ihan kelvollisia aterioita.

Alkukeitoista pääruokakeittoon

Muistan kuinka aikoinaan Helsingissä asuessani oli hienoa kierrellä hyvissä ravintoloissa. Olin hyvätuloinen, eikä mikään ravintola-annos yhdessä hieman paremman viinin kanssa ollut liian kallis. Kävin välillä pitkillä lounaillakin.

Sittemmin jouduin elämässäni rahavaikeuksiin. On sanottava, että kyllä nälkä ja rahattomuus opettavat laittamaan ruokaa itse.

Huippuravintoloiden juhlavat alkukeitot vaihtuivat arkiseen ja kotona valmistettuun purkkihernekeittoon. Muistan kuinka sosekeitoissa, joita tarjoiltiin monen ruokalajin illallisen aluksi, oli täyteläinen maku. Hernekeitossa taas maistui voimakkaasti sinappi, ja se oli samalla pääruoka.

Vaivatonta valmistusta?

Mutta, hernekeitto on kyllä hyvää. Pitäisi joskus kokeilla sen valmistamista itse alusta asti. Martat toteaa, että hernekeiton valmistus on aika vaivatonta.

Mutta tiedä tuosta – herneet olisi ensin laitettava likoamaan veteen yöksi. Ja keiton pitäisi antaa sitten kypsyä hiljalleen. Miten sitä malttaa odottaa pari kolme tuntia keiton valmistumista, varsinkin jos ruokaa laittaa vain itselleen?

Mutta, uutta minulle on se, että sinapin lisäksi muitakin mausteita keittoon voi kokeilla. Maun mukaan keittoon voi lisätä vaikkapa porkkanaa. Martat vinkkaa, että mausteina kannattaa myös kokeilla esimerkiksi paprikaa ja valkosipulia.

Kuin aidossa huippuravintolassa

Voisihan sitä kokeilla jokin viikonloppu myös jonkin muun keiton valmistamista. Mitä kaikkea maukkaita sosekeittoja niitä onkaan.

Ja pakasteherneistäkin saa kuulemma hieman parempaa. Yhteishyvän artikkelissa kerrottiin tuorehernekeitosta. Pakasteherneistä saa aikaan salonkikelpoisen alkukeiton. Keiton pääraaka-aine on tavalliset pakasteherneet, mutta juhlavaa vaikutelmaa antaa kevyesti vatkattu kuohukerma sekä ripotteiksi paistettava pekoni-pähkinämuru.

Minulta tällaisen aterian valmistaminen vaatisi kuitenkin äärimmäistä tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Mutta kun vielä kattaisi oman ruokapöydän hieman hienommin, voisikohan sitä päästä aidon huippuravintolan tunnelmaan?

Viinaan menevä työnarkomaani

Erilaisten riippuvuuksien vaikutukset työelämään ovat paljon laajempia kuin tähän asti on ymmärretty. Itselläni jatkuva työpaine näkyi ennen addiktioina. Olin viinaan menevä työnarkomaani. Elin yhdessä vaiheessa kuin kaksoiselämää. Oli yksi minä, joka huolehtii töistään, ja sitten oli lähes alkoholisti-minä taustalla. Tällainen elämä oli mahdollista, sillä minulla ei ollut muita velvollisuuksia. Ei ollut kotielämää eikä harrastuksia.

Pakenin stressiä alkoholiin.

Ylen artikkelissa kerrottiin naisesta, joka tuli riippuvaiseksi nettipelaamisesta. Hän aloitti pelaamisen heti aamulla herättyään ja jatkoi sitä iltaan asti, jopa töissä. Nettipelaaminen sai vähitellen yliotteen kaikesta muusta.

A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki totesi artikkelissa, että erilaisten riippuvuuksien määrä kasvaa, ja yksi syy on kuormittava työelämä. Tähän myös työpaikoilla pitäisi herätä. Alkoholin aiheuttamien haittojen on arvioitu maksavan suomalaisille työpaikoille noin 500 miljoonaa euroa vuodessa, mutta todellinen summa on huomattavasti suurempi. Kun mukaan lasketaan huumeet, digiriippuvuudet, rahapelaaminen ja muut toiminnalliset addiktiot, puhutaan jo miljardiluokan kustannuksista.

Päihdepalvelujen puolella nuoria aikuisia, alle kolmekymppisiä, alkaa hakeutua vieroitushoitoihin kokaiinin takia.

Alkoholiongelmaan osataan jo työpaikoilla suhtautua vakavasti. Nyt rinnalle ovat nousseet uudemmat ilmiöt. Esimerkiksi juuri rahapelaaminen pysyy usein piilossa. Riippuvuus syö työaikaa ja keskittymiskykyä.

Myös sosiaalinen media koukuttaa yhä useampia. Kun työ ei etene, some on aina lähellä. Siellä kuluu huomaamatta paljon aikaa.

Peliriippuvuus on erityisen vaikea asia, koska se ei näy ulospäin

Rahapelaamisesta kärsineellä naisella ratkaiseva hetki tuli eräänä päivänä työpaikan tietokoneen äärellä. Nainen oli pelannut viimeiset rahat, ja silloin hän ajatteli, että tää oli tässä, ja tän pitää loppua. Hän sai apua peliongelmaisia auttavan chatin kautta apua. Työpaikalla naisen tunnustus otettiin ensin vastaan järkytyksenä, mutta työnantaja suhtautui lopulta ymmärtäväisesti.

Roimaakin alkoholinkäyttöä

Itse tein pitkää päivää. Krooniseen työstressiin kaipasin päivittäin kunnon nollausta. Oli tapana mennä muutamalle töiden jälkeiselle oluelle pubiin. Lisäksi liikuin arkenakin kuppiloissa erilaisissa puolituttujen porukoissa, joissa alkoholinkäyttö oli joskus roimaakin.

Seuraavat päivät töissä olivat vaikeita. Menin usein huonosti nukutun yön jälkeen suoraan asiakkaan luokse tärkeään tapaamiseen. Kädet vapisivat ja läikytin kahvia pöydälle. Skarppasin parhaani mukaan, mutta vointini varmasti pantiin merkille. Lounaalla johtajan kanssa ruoka ei tahtonut mennä alas, eikä ajatus kulkenut. En tiedä mitä pomo ajatteli. Hän ei varmasti voinut kuvitellakaan, että minulla olisi ongelma, koska olin niin sitoutunut työhön.

Kuormittava työ ja pakonomainen kaljoittelu hallitsivat elämää.

Minua kehotettiin moneen kertaan hidastamaan työtahtiani. Tein pitkää päivää, jopa 80-tuntisia työviikkoja. Kun katson asiaa taaksepäin, työ oli minulle addiktio. Sain siitä voimakasta tyydytystä, mutta samalla pakenin sitä niukalla vapaa-ajallani. Olin aikaansaava tekijä, mutta taustalla oli riippuvuuksissa rämpivä heikko mies.

Odotukset työpaikalla johtavassa asemassa olivat toisaalta kovia, jopa ylimitoitettuja. Halusin paeta riittämättömyyden tunnetta.

Kaipasin myös ihmisten huomiota. Halusin erilaisiin outoihinkin porukoihin, ja lisäksi solmin lyhyitä parisuhteita.

Työpaikallani oli olemassa menettely, kuinka alkoholiongelmissa työntekijä ohjataan hoitoon. Sitä, että yksi johtoryhmän jäsenistä käytti liiaksi alkoholia ei huomattu, eikä siitä huomautettu minulle lainkaan.

Minulle arkinenkin tissuttelu ei edes ollut juhlimista vaan pakonomainen tapa.

Nousin tästä rosoisesta elämäntavasta jaloilleni omin voimin. Tein päätöksen, että juominen oli sallittua vain viikonloppuisin, eikä aina silloinkaan, koska työt menivät edelle. Tein vapaallakin rästitöitä eikä viina mahtunut kuvaan.

Mutta, kun koin lopulta burnoutin, ja ajauduin sairauslomalle, kapakoissa istumiselle jäi aikaa. Se osaltaan vaikeutti paluuta töihin, ja työelämä jäi masennuksen ja ikään kuin sitä korjaavan ryyppäämisen vuoksi pitkäksi aikaa.

Paine näkyy addiktioina

Uudeksi kasvavaksi ilmiöksi asiantuntija nostaa aivodopingin eli lääkkeiden tai muiden valmisteiden käytön keskittymisen ja suorituskyvyn parantamiseksi. Kyse ei ole mielihyvästä, vaan paineesta suoriutua paremmin. Ajatellaan, ettei pärjää ilmaan lääkkeitä.

Alkoholin haitat tunnistettiin työelämässä vasta vuosikymmenten jälkeen. Samanlaista ymmärrystä tarvitaan asiantuntijan mukaan nyt uusista riippuvuuksista.

Työelämä on kognitiivisesti kuormittavaa, ja paine näkyy addiktioina. Työpaikoilla on tärkeä rooli ilmiön tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa.

Olisi tehtävä taas muutos parempaan

Syksystä sanotaan, että se on erinomainen aika kohentaa kuntoa. Kesän jälkeen monet kokevat tarvetta palata rutiineihin ja terveellisiin elämäntapoihin. Erilaiset elämäntapavalmentajat, jotka itse ovat käyneet kesän aikana ystävien kesken kahdesti samppanjalasillisella terassilla, sanovat kuinka nyt arjen koitettua on aika tehdä muutos parempaan. Tavallisen kesälomalta palanneen ihmisen mielestä se on helpommin sanottu kuin tehty.

Kaunis syksyinen luonto houkuttaa liikkumaan.

Monet ovat marinoineet kesälomalla itsensä terassisiiderissä ja mättäneet sisäänsä grilliherkkuja ja jäätelöä. Ja laiskotelleet itsensä veltoiksi.

Lyhyempiä lomia pitkin vuotta?

Kirjailija Jarkko Tontti kirjoitti kolumnissaan jo yli kymmenen vuotta sitten, että liian pitkä loma on terveysriski. ”Minusta pelkkä oleminen on hirveää, se on samaa kuin ahdistus. Tekeminen on tuhannesti hienompaa kuin oleminen.” […] ”Mitä enemmän ajattelen lomaa, sitä vakuuttuneempi olen, että ihmisillä on liikaa vapaa-aikaa ja liian pitkät lomat. Vähintäänkin lomat pitäisi ripotella lyhyemmiksi pätkiksi pitkin vuotta.”

Tontin mukaan rutiinit, pakot ja velvollisuudet tekevät elämästä siedettävää. Työ palkitsee, loma kuluttaa.

Oma kunnon kohottaminen

Henkilökohtaisesti puhuen, itselläni oli tänä kesänä sen verran vähän lomaa, ettei se juuri ehtinyt ”kuluttaa”. Toki tuli syötyä epäterveellisesti ja laiskoteltua liiaksi. Arjen koitettua sitä on taas ymmärtänyt, kuinka omaa kuntoa olisi syytä kohentaa.

Minulle on tarjottu ohjattua kuntosaliharjoittelua. Olen sen aiemmin aloittanutkin, mutta viidennen kerran jälkeen aloin jo luistaa harrastuksesta. Mukaan pääsisi toki uudelleen. Salilla saa kuulemma näkyviä tuloksia nopeasti.

Lähellä on myös kuntopolku, joka voisi houkutella kävelylle metsään. Luonnossa liikkumisella on monipuolisia terveyshyötyjä. Sillä on myönteisiä vaikutuksia myös mielialaan. Syksyn kauniit maisemat voivat tehdä ulkoilusta erityisen nautinnollista.

Itselläni diabeteksen hoitamisessa liikunta olisi tärkeää. Olisi myös syytä kiinnittää huomiota terveellisempään ruokailuun.

Tupakasta pitäisi päästä eroon. Kävin vuosi sitten kurssin, joka kannusti irti tupakasta. Se sai aikaan pienen muutoksen, savukkeiden määrä päivää kohti väheni. Tupakointi on ruma ja haitallinen tapa, joka kuitenkin tuntuu yhä jostain syystä välttämättömältä.

Oma peruskuntoni on sen verran kehno, että muutoksen tekeminen tuntuu vaikealta. Toisaalta kun lähtee nollasta, kunto varmasti alkaa kohota nopeasti. Näkyvät tulokset lisäävät motivaatiota jatkaa.

Vaikeinta muutoksessa onkin ryhtyminen. On hyvä tiedostaa, että kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla. On hyvä aloittaa vähitellen.

Onko itsensä kehittäminen tärkeää?

Kunnon kohottamisen lisäksi syksy tarjoaa paljon erilaisia kursseja, joissa voi oppia uusia asioita ja saada uusia taitoja. Työelämässä esimerkkinä ovat yritysvalmennukset. Niissä kuitenkin päällimmäisenä ideana on vain oppia uusia käytännön keinoja tehokkaampaan työskentelyyn.

”Yhteiskunnassa viestitään, että itseään on kehitettävä jatkuvasti. Ihmisen siis pitäisi olla jotain enemmän tai parempaa.” Näin kirjoitti psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala kolumnissaan Ylen sivuilla. Psykologin mukaan itsensä kehittäminen on yliarvostettua ja pahimmillaan uuvuttavaa.

Tiedä sitten – jossain nimittäin todettiin, että itsensä kehittäminen liittyy henkiseen hyvinvointiin. Tämän näkemyksen perusteella olisi hyvä asettamaan tavoitteita ja pyrkiä oppimaan uutta. Tämä voi olla esimerkiksi uuden taidon opettelu tai harrastuksen aloittaminen.

Psykologi puolestaan kirjoitti seuraavasti: ”Tuhlaa aikaasi myös hyödyttömyyksiin ja haahuiluun. Aloita harrastus, jossa et halua kehittyä tai kuluta kirjoja, jotka ovat puhtaasti viihdettä.”

Minä katson, että joka tapauksessa arjen koitettua ei ole hyvä vapaa-ajalla jämähtää väsyneenä sohvalle sarjojen ja somen pariin. Sellainen vain lisää väsymystä. Olisi hyvä etsiä uusia ilon ja innostuksen aiheita.