Kategoria: Yleinen

Irti tupakasta -kurssi käyty – näin kävi

Tupakoinnin lopettamiseen kannustava kurssi päättyi maanantaina. Ryhmä nykyisiä tupakoitsijoita kokoontui syksyn aikana kahden ohjaajan johdolla kymmenen kertaa. Ryhmän jäsenet olivat miettineet tupakoinnin lopettamista.

Kurssilla jaettiin paljon materiaalia.

Kurssilla annettiin paljon tietoa. Tupakoinnin lopettamiseen kannustavat asiat olivat suurimmalta osin terveyteen liittyviä. Osa diaesityksistä oli kuitenkin suunnattu selvästi nuoremmille ihmisille, joita kannustettiin lopettamaan tupakointi tai jättämään tupakointi kokonaan aloittamatta. Me kurssilaiset olimme kuitenkin tupakoineet jo vuosikausia. Diaesityksissä oli kuvottavia kuvia siitä minkälaisia vaikutuksia tupakoinnilla on ihmisen sisäelimissä.

Toisaalta painotettiin, ettei tupakoinnin lopettaminen ole koskaan myöhäistä. Tupakan haitalliset vaikutukset vähenevät lopettamisen jälkeen.

Kaikilla ryhmässä eri riittänyt motivaatio. Osa jätti kokoontumiskertoja väliin, ja yksi päätti lopettaa kurssin ensimmäisen tunnin jälkeen.

Syitä lopettamiseen olisi monia

Tupakointiriippuvuudessa yhdistyvät fyysinen ja psyykkinen riippuvuus. Minun kohdallani kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi vain nikotiiniriippuvuudesta. Minulle tupakointi on tapa, jota en vieläkään osaa pitää kovin pahana. Tupakka vain maistuu.

Joka tapauksessa tupakoinnin lopettaminen on järkevää. Syitä lopettamiseen on monia, joista tärkeimpänä terveys.

Tupakoinnin lopettamisessa on varmasti kyse myös elämänhallinnan tunteesta – jonkinlaisesta vapautumisesta, kun toistuva tupakantuska jää pois.

Kurssimateriaalissa oli lueteltu erilaisia tupakoinnin lopettamiseen kannustavia tekijöitä, kuten ei tarvitse miettiä riittävätkö tupakat aamuun tai kuinka voi ajatella mitä tekisi säästyneillä rahoilla. Mainittiin myös kuinka maailma tuoksuu ja maistuu sekä vapaus ja riippumattomuuden tunne.

Minäkin katson niin, että tupakointi on huono ja epäsiisti tapa, jota lisäksi vaikeutetaan niin, että alueita, joissa voi tupakoida ei enää juuri ole. Tupakoitsijoita katsotaan, varmasti aivan aiheesta, pitkään ja paheksuen.

Kun päättää lopettaa tupakoinnin

Kurssilla jaettiin lomakkeita, joissa piti vastata tupakointiin liittyviin kysymyksiin. Minä totesin, että lopettaminen kertaheitolla olisi tietysti paras keino, mutta se ei ainakaan tällä hetkellä ole mahdollista. Kerroin kurssilla, että pyrin lopettamaan tupakointia vähentäen. Onnistuin syksyn aikana vähentämään päivän aikana polttamieni savukkeiden määrää jonkin verran.

Vähitellen tupakoimattomuus arkipäiväistyy

Tupakoinnin lopettaminen on kokeilua, totuttelua, toistoa ja sinnikkyyttä. Olo on alkuun epämukava, mutta fyysiset vieroitusoireet helpottavat vähitellen. Tapariippuvuus ja tottumuksen voima voivat vaikuttaa kuukausia lopettamisen jälkeen. Jos päätöksessä pysyminen tekee tiukkaa, kannattaa kerrata tupakoinnin haittoja ja tupakoimattomuuden hyötyjä.

Mitä tupakointi uhkaa viedä

Kurssilla lueteltiin paljon tupakoinnin jatkamiseen liittyviä suoria terveyshaittoja ja kerrottiin yksityiskohtaisesti vakavista mahdollisista sairauksista. Tupakoinnin lopettaminen vähentää terveysriskejä. Se on todennäköisesti tärkein omaa terveyttä koskeva päätös, jonka voi tehdä itse.

Kurssi oli hyvä. Se tarjosi paljon tietoa – sellaistakin jota ei ollut juuri tullut ajatelleeksi. Itse en kuitenkaan vielä saanut riittävästi tarmoa siihen, että yrittäisin tupakoinnin lopettamista tällä hetkellä kerralla kokonaan.

Niin paljon kurssi kuitenkin vaikutti, että kävelin viimeisen kerran jälkeen apteekkiin ja ostin nikotiinikorvaustuotetta. Tuotteen sanotaan olevan apuna tupakoinnin lopettamiseen liittyvissä vieroitusoireissa tai tupakoinnin vähentämiseen henkilöille, jotka ovat motivoituneet tupakoinnin lopettamiseen. Ajatuksena on, että voisin ainakin kokeilla olla ilman tupakkaa.

Muistelmat, tulevaisuus ja rakkaus

Kävin tämän vuoden Helsingin Kirjamessuilla kahtena päivänä. Ohjelma oli kiinnostavaa, ja tein hyviä kirjalöytöjä. ”Rakkauden kuvaaminen ei ole mitään nössötouhua”, toteaa Miina Supinen uuden romaaninsa kirjoittamisesta. Minua kiinnostivat lisäksi radiotoimittajan muistelmat sekä uudet novellit ja runot.

Muistelmia, novelleja, runoutta…

Kirjamessujen tämän vuoden teema on tulevaisuus. Torstaina tulevaisuuskeskustelussa pohdittiin sitä, miten lukeminen muuttuu. Ja miten nykypäivän ja tulevaisuuden nuorilla säilyy halu tarttua kirjaan.

Toisessa keskustelussa pohdittiin, miten kirjoittaminen muuttuu. Mitä uusia muotoja sanataide tulevaisuudessa saa, ja miten kirjoittajan ammattitaito ja kirjoittamisen tekniikat muuttuvat.

Kaikkiin näihin haastaviin kysymyksiin ei keskusteluissa tullut aivan selkeitä vastauksia. Tai ainakaan sellaisia, jotka olisivat jääneet mieleen. Hieman tuntuukin, että tulevaisuudesta keskustelu voi tarkoittaa jaarittelua siitä, mitä pelkää, toivoo ja hieman kelailee, kuten Jyrki Lehtola luonnehtii kolumnissaan. Lehtola kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnissaan, että koska keskustelu tapahtuu Kirjamessuilla, näyttää kirjallisuuden tulevaisuus lopulta valoisalta.

Messut keräsivät paljon väkeä jo arkenakin.

Moniäänistä kirjallisuutta tulevaisuudessakin

Yhdessä keskustelussa nostettiin esille, kuinka hallituksen leikkaukset eivät lupaa hyvää kulttuurialalle. Keskustelun aiheena oli ”Ammattina kirjoittaminen: Millainen on työmme tulevaisuus?” Keskustelijoina oli kaksi kirjailijaa ja kaksi poliitikkoa. Mitä siis päättäjien pitäisi tehdä, jotta moniäänistä kotimaista kirjallisuutta olisi luettavana kymmenen vuoden kuluttua? Minun mielestäni parhaiten asiaan voivat vaikuttaa kirjailijat itse, kirjoittamalla kirjoja, joita halutaan ostaa ja lainata sekä lukea ja kuunnella.

Itseäni on tosin harmittanut se, että kirjastot eivät enää saa rahaa vähälevikkisen kirjallisuuden ostamiseen. Saadun tuen avulla kuntien kirjastot ovat hankkineet vähemmän luettuja, mutta laadukkaita kirjoja.

Olen itse julkaissut kolme kirjaa. Näistä kahta ensimmäistä hankittiin laajasti maamme kirjastoihin. Mutta vuosi sitten julkaistu uusin kirjani ei ole päässyt kuin joidenkin kuntien ja kaupunkien kirjastoihin. Tosin olen kuullut, että joissakin kirjastoissa sitä on useampi kappale.

Hyppäys uuteen lajityyppiin

Kirjailijahaastatteluista mielenkiintoisin oli Miina Supisen haastattelu uudesta kirjastaan Kultainen peura (Otava). Kyseessä on Supisen ensimmäinen aikuisten romaani yhdeksään vuoteen. Se oli hänelle myös hyppäys uuteen lajityyppiin, joten kirjoittamiseen liittyi paljon paineita.

Supinen halusi tarinaan iloa ja väriä.

Supinen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että halusi kirjoittaa historiallisen romaanin, jonka näkökulma ei olisi kärsimyksessä. Kirjailija halusi välttää synkkyyttä ja kurjuuden kuvausta.

”Olen ihan varma, että myös ennen vanhaan naisilla on ollut kivaa keskenään. Suomalaisissa romaaneissa heidän elämänsä esitetään silti usein ihan kauheana”, Supinen toteaa haastattelussa. Hän kaipaa tarinoihin iloa ja ajattelee, ettei rakkauden kuvaaminen ole mitään nössötouhua.

Romaani sijoittuu 1880-luvun Sortavalaan. Romaania on kuvattu muun muassa seuraavasti: Se herättää eloon itäisen tarustomme, sekoittaa totta, unta ja suurta seikkailua. Se on hurmeinen ja hauska, villi ja kaunis kuin kansanballadi.

Uutta halpaa runoutta

Löysin edullista runoutta. Vain vuosi sitten julkaistut Jyrki Kiiskisen ja Olli Sinivaaran runokokoelmat löytyivät kustantamon osastolta, ja maksoivat vain 12 euroa kappale. Tässä pieni katkelma yhdestä Kiiskisen kokoelman runosta:

Öisin lajittelen menneisyyden tavaroita. Tässä laatikossa ovat parittomat sukat.

Jyrki Kiiskinen: Nenän edessä vuori (Teos, 2023)

Jyrki Kiiskisen ja Olli Sinivaaran uutuudet.

Yksi lempirunoilijoistani on Anja Erämaja, joten oli ilo huomata, että häneltä on julkaistu uusi kirja tänä vuonna. Niinpä ostin uutuuskokoelman Joku menee aina ensin (WSOY, 2024).

Luen runoja silloin tällöin päiväsaikaan, ja iltaisin enemmänkin muistelmia tai esseitä. Runoja lukiessa täytyy olla virkeänä. On sanottava, että vain harvat romaanit houkuttelevat. Enemmän pidän lyhyestä muodosta kuten novelleista. Niiden juonta on hieman kärsimättömän lukijan mukavampi seurata.

Odotan paljon Radiomiehen muistelmat (Gummerus, 2023) -kirjalta. Jake Nymanin yli 50-vuotinen ura on omistettu populaarimusiikin ilosanoman levittämiselle. Muistelmissaan Nyman johdattaa lukijan Ylen kulissien taakse.

Kaikki kirjat eivät toimi äänikirjoina

Eräässä keskustelutilaisuudessa kirjamessuilla tuli esiin mielenkiintoinen asia. Haastava kirjallisuus ei nimittäin toimi äänikirjana, ja se vaikuttaa jo julkaisupäätöksiin. Näin totesi Siltala-kustantamon kustannuspäällikkö Kalle Siltala. Hänen mukaansa edes Jonathan Franzen ei vedä äänikirjana, ja niiden julkaisemista pitää harkita entistä tarkemmin. Suoratoistopalvelut suosivat helposti seurattavia teoksia.

Tämä on hyvin mielenkiintoista. Mitä minuun tulee, itse en edelleenkään ole edes kokeillut äänikirjoja. Siitä on ollut tuttavien kanssa puhetta jo pitkään, ja minua ihmetellään kun en ole halunnut kokea tätä kirjan uutta muotoa. Ehkä minun pitää valita vaikka jokin tämän syksyn uutuuskirjoista kuunneltavaksi.

Kun työikäisen muisti pätkii

Työikäisten muistiongelmista puhutaan nykyään yhä enemmän. Ihmisillä on unohtelua ja vaikeuksia keskittyä. Ongelmien taustalla voi olla monia syitä. Minusta on alkanut tuntua, että itselläni on jo huomattavaa huonomuistisuutta.

Mikäs eläin se tämä olikaan.

Kun työikäinen unohtelee tai keskittyminen on vaikeaa, kyse on usein ohimenevästä ongelmasta, kertoo Työterveyslaitos.

Taustalla voi olla myös terveydellisiä syitä, joskus jopa etenevä muistisairaus. Sen tunnistaminen varhain on tärkeää.

Jopa 20-30 prosenttia työikäisistä kokee muistin tai tarkkaavaisuuden vaikeuksia työelämän kuormittavuuden vuoksi. Muistiongelmien taustalla voi olla monia syitä, kuten stressi, univaikeudet ja mielialan muutokset.

Jos muistioireet ovat ohimeneviä ja liittyvät selvästi esimerkiksi työkuormituspiikkeihin, ei asiantuntijoiden mukaan ole syytä huoleen. Jos muistioireet lisääntyvät tai alkavat häiritä arkea, on hyvä hakeutua lääkäriin.

Sanat katoavat

Varsinaisen muistisairauden melko tavallinen varhainen oire on nimeämisen vaikeus eli se, että esimerkiksi kynän sijasta sanotaan ”se, jolla kirjoitetaan”.

Henkilökohtaisesti puhuen, minäkään en tahdo aina löytää tietylle asialle oikeaa sanaa. Esimerkiksi kesken puhelun en aina tiedä miten jonkin asian ilmaisisi. Myös lauseiden muodostaminen takkuilee. Tulee lukemis- ja kirjoitushäiriöitä. Mielessä oleva ajatus tai tekeminen voi unohtua hetkessä.

Hakeuduin asian vuoksi hoitajan vastaanotolle. Hän teki minulle kirjallisen muistitestin, joka oli kuitenkin todella helppo, ja suoriuduin siitä ilman mitään vaikeuksia. Tästä ilmeisesti tehtiin päätelmä, ettei minulla ole syytä huoleen.

Ongelma usein hoidettavissa

Muisti- ja keskittymisvaikeuksien taustalla on usein ongelmia, jotka ovat hoidettavissa työterveyshuollossa. Tällaiset mielialaan, nukkumiseen, päihteisiin, kuormittuneisuuteen tai tarkkaavuuteen liittyvät oireet olivat asiasta tehdyssä tutkimuksessa varsin yleisiä.

”Siksi on tärkeää, että työterveyshuolto selvittää muisti- ja keskittymisvaikeuksia sekä niiden tyypillisimpiä aiheuttajia kokonaisvaltaisesti”, sanoo Työterveyslaitoksen neuropsykologian erikoispsykologi Teemu Paajanen TTL:n sivuilla.

Muistisairautta ei aina osata epäillä

Jokainen meistä unohtelee joskus asioita. Useimmiten kyse on esimerkiksi stressin tai univaikeuksien aiheuttamista keskittymiskyvyn ongelmista – sellaisia asioita kun ei voi muistaa, joihin ei ole kiinnittänyt huomiota.

Muistiliitosta kuitenkin huomautetaan, että työikäisillä etenevää muistisairautta ei osata aina epäillä, ja se saatetaan virheellisesti diagnosoida esimerkiksi työuupumukseksi, masennukseksi tai päihteiden käytöstä johtuvaksi unohteluksi.

Olipa taustalla mikä syy tahansa, on muistioireiden hoito tehokkainta, kun se aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Itse ihmettelen, ettei minun muistiongelmiini terveydenhoidossa enempää paneuduttu. Pelkkä helppo muistitesti ei mielestäni kerro mitään, varsinkin kun vaiva tuntuu vain jatkuvan.

Aivojen pitäminen virkeinä

Muistista huolehtiminen on kokonaisvaltaista ja pienilläkin muutoksilla arjessa voi olla suuri vaikutus. Minä ajattelen niin, että tärkeintä on riittävä lepo ja uni. Kokemuksesta voin sanoa, että väsyneenä muisti ja ajattelu eivät toimi, ja virheitäkin sattuu enemmän. Lisäksi oma näkemykseni on se, että on hyvä keskittyä siihen mitä on tekemässä. Ei siis kannata tehdä monta asiaa samaan aikaan. Asiantuntijakin on todennut, että työn laatu paranee ja tehty työ pysyy paremmin muistissa kun tekee yhden asian kerrallaan.

En ole paras sanomaan, mutta liikunta ja terveellinen ravinto ovat myös tärkeitä. On myös hyvä löytää keinoja rentoutumiseen ja stressin hallintaan.

On hyvä olla yhteydessä muihin ihmisiin. Ystävien kanssa oleminen ja esimerkiksi erilaisiin harrasteryhmiin osallistuminen tuottaa hyvää mieltä.

Muistakaamme pitää huolta muistista. Eräässä artikkelissa asiantuntija totesi, että on hyvä miettiä mikä tekee elämästä tässä hetkessä hyvää. Yleensä asiat, jotka tuottavat hyvää oloa ja mieltä, ovat myös terveellisiä aivoille.

Kurssi pistää miettimään omaa tupakointia

Olen osallistunut tupakoinnin lopettamiseen kannustavan kurssin kahdelle ensimmäiselle kerralle. Kurssia on yhteensä kymmenen kertaa. Olen aloittanut pitämään tupakointipäiväkirjaa, joka kertoo omasta tavastani paljon.

Olisiko minusta katkaisemaan tupakka?

Kurssilla on jaettu paljon materiaalia, ja olen saanut eri kyselylomakkeiden perusteella erittäin vahvasta tupakkariippuvuudesta kertovia pistemääriä.

Kurssia käy neljän tupakoitsijan ryhmä. Tuntuu, että muut eivät polta yhtä paljon kuin minä. Itselläni saattaa mennä joskus askikin päivässä.

Kurssilla olen muun muassa todennut, että minun on päästävä tupakalle 6-30 minuutin kuluessa heräämisestä. Olemme täyttäneet myös kyselyn, jota käytetään, kun tupakoitsijalla epäillään keuhkoahtaumatautia. Minä merkitsin muun muassa, että itseäni hengästyttää portaita noustessa.

Päiväkirjaa inhottavaa pitää

Olemme alkaneet pitää itse kukin tupakointipäiväkirjaa. Siihen pitää kirjata kellonaika, jolloin poltti savukkeen, ja arvioida tunnetilaa tuolla hetkellä. Samalla merkitään kuinka välttämätön tupakan polttaminen tuona hetkenä oli asteikolla yhdestä kolmeen. Ykkönen tarkoittaa, että tupakka on ollut välttämätön, kakkonen kuvaa, että tupakka on ollut tarpeeseen, mutta ei välttämätön. Kolmonen kertoo, että tupakan olisi voinut jättää väliinkin. Minulle on kertynyt muutama ykkönen päivän mittaan, mutta samalla on myös kolmosia.

Kaiken kaikkiaan tupakointipäiväkirjan pitäminen on vastenmielistä. Mutta se kertoo itsellenikin paljon uutta tupakointitavoistani.

Pitkä kurssi kysyy motivaatiota

Tupakointiriippuvuudessa yhdistyvät fyysinen nikotiiniriippuvuus sekä psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Itse koen, että minulle tupakointi on tapa, jota en vieläkään osaa pitää kovin pahana. Kyseessä ei siis kohdallani välttämättä ole vain nikotiiniriippuvuus. Minulle tupakointi on myös nautinto.

Kurssilla on korostettu, että tupakoinnin lopettaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Sydänliiton materiaalin mukaan tupakoinnin aiheuttamat haitalliset vaikutukset vähenevät melko nopeastikin lopettamisen jälkeen.

Viime kerralla kurssilla oli kokemusasiantuntija, joka oli polttanut kaksitoistavuotiaasta asti. Hän oli pystynyt lopettamaan vuosi sitten. Hän kertoi miten lopettaminen onnistui, ja minkälaista on ollut sen jälkeen.

Kaikkiaan ryhmä kokoontuu syksyn aikana kymmenen kertaa. Ainakaan vielä kurssilla ei ole ollut vaikutusta. Eräs nainen ryhmästämme totesi minulle viime kerran jälkeen ulko-ovella, että ”sitten heti röökille”. ”Niinpä”, minä sanoin.

Moposta kuorma-autoon – ja ajokortti pois

Kaveri, jonka luokse olin juuri tullut mopolla, nauroi minulle. Minulla oli ”tossumopossa” eli pienessä Honda Monkeyssa kaksi peiliä, ja päässäni musta umpikypärä visiirillä. Kaveri näki minussa pienen moottoripyöräilijän pienen pienellä prätkällään.

Kuorma-autolla oli mukava ajaa.

Pian kaverin kotitalon pihaan saapui lisää mopoilijoita. Heillä oli uudet, vanhempiensa ostamat ja uusinta vuosimallia olevat, mustat ”Mankit”. Minulla oli monta vuotta vanhempi käytetty punainen mopo, jonka olin ostanut omilla säästöilläni. Mopo maksoi kaksituhatta markkaa.

Minua harmitti, kun mopoon oli sijoittanut kaikki rahansa, ei sillä voinut ajaa kuin yhden kesän, kun oli 15-vuotias. 16-vuotiaana olisi pitänyt olla kevytmoottoripyörä. Äitini kielsi edes haaveilemasta sellaisesta.

Kevytmotskarilla pääsi lujaa

Minulla oli melko pitkä matka lukioon ja mielellään sinne olisi päivittäin päräyttänyt mopolla. Se oli kätevä kulkupeli. Mopolla ajamiselle lukioiässä olisi kuitenkin naurettu. Monella kaverilla oli moottoripyörä.

Sain usein istua takana, kun lähdimme kavereiden kanssa moottoripyörillä jonnekin kauemmas. Kyydissä oleminen kovassa vauhdissa oli hienoa. En enää muista kuinka lujaa kevytmotskarilla pääsi, mutta taisimme me usein ajaa jopa kahdeksaakymppiä.

Nykyisin nuorilla on tuossa iässä mopoautot, jotka ovat moottoripyöriä turvallisempia. Maksiminopeuskin on sama kuin mopoissa. Mopoautoilla nuoret voivat ajella niin pitkään kuin saavat ”oikean” ajokortin. Autokoulukin varmasti on helppo suorittaa, kun autoilusta on kokemusta.

Vaativa inssiajo

Itse ajoin kuorma-autokortin. Muistan inssiajon, jonka jouduin suorittamaan pitkän kaavan mukaan. Kaverit olivat kertoneet, kuinka he inssissä vain ajelivat parikymmentä minuuttia tavallisilla teillä. Minä puolestaan jouduin liikenneharjoitusradalle. Pujottelin, peruuttelin ja pysäköin kuorma-autolla. Lisäksi kun lähdimme liikenteeseen, oli minun tehtävä myös mäkilähtö. Se ei alkuun onnistunut vaan kuorma-auto vain nytkähteli joka yrityksellä. Ajokokeen vastaanottaja oli kuitenkin rauhallinen ja antoi minun tehdä mäkilähtöä muutaman kerran. Huomasin, että yksi asia oli unohtunut. Olin jättänyt yhden seisontajarrun päälle. Kun huomasin tämän, pääsimme eteenpäin.

Tästä hermoilusta huolimatta ajokoe meni läpi ja sain kortin. En kuitenkaan tarvinnut kuorma-autokorttia missään vaiheessa.

Ensimmäinen autoni oli käytettynä ostettu pieni Renault eli Tipparellu. Siinä oli kestämistä. Auto jätti välille monta kertaa ja kavereideni piti usein tulla apuun. Talvella auto piti usein ajaa parkkihalliin sulamaan, moottori ei kovilla pakkasilla tahtonut toimia.

Kortille ei ollut käyttöä

Lopulta, parikymmentä vuotta myöhemmin, minulta vietiin koko ajokortti. Syynä oli liiallinen alkoholinkäyttö. Tieto tästä oli mennyt lääkäriltä poliisille. Olin masennuksen vuoksi psykiatrisen avohoidon piirissä.

En ollut ajanut enää kymmeneen vuoteen enkä tarvinnut korttia ollenkaan, joten siitä luopuminen ei harmittanut. Kävin viemässä kortin poliisilaitokselle.

Monelle kortin menettäminen esimerkiksi korkean iän vuoksi on vaikea paikka. Kun asuin maaseudulla huomasin kuinka oma auto oli vanhemmilla miehillä tarpeen. Heidän piti päästä sivukyliltä hoitamaan asioita kirkonkylälle, ja tapaamaan toisiaan kahvilaan.