Pidän naiskirjailijoiden autofiktiivisistä romaaneista

Olen pitkään odottanut jotakin uutta viihdyttävää kirjaa, johon voisi uppoutua. Nyt pääsen aloittamaan Saara Turusen uutuusromaania Hyeenan päivät (Tammi, 2024). Tässä esseessä käsittelen kolmen kirjailijan autofiktiivisiä teoksia.

Onnea on uusi kirja.

Autofiktio on kirjallisuuden laji, jossa kirjailija esiintyy päähenkilönä ja kertojana. Tarina perustuu osittain kirjailijan omaan elämään, mutta sisältää myös fiktiivisiä elementtejä.

Autofiktio vie usein mukanaan kiehtovaan ja yksityiseen maailmaan. Toki tämä kirjallisuuden laji voi nostaa esille päähenkilön ajatusten ja kokemusten kautta myös yleisiä ja tärkeitä teemoja, kuten käsittelemissäni teoksissa.

Voi olla, että naiskirjailijoiden omakohtaiset romaanit on suunnattu enemmänkin naisille, mutta mielestäni myös miehet voivat ehdottomasti lukea niitä. Ja kannattaakin lukea. Kirjat tarjoavat mahdollisuuden ymmärtää erilaisia näkökulmia. On hyvä muistaa, ettei kirjallisuus ole sukupuolittunutta; hyvä tarina ja esillä olevat teemat voivat koskettaa kaikkia. Arvioin myös yhden mieskirjailijan kahta autofiktiivistä romaania.

Nykykirjallisuuden suunnannäyttäjä

Kirjailija ja ohjaaja Saara Turunen rakentaa romaaninsa omaelämäkerrallisista aineksista. Tarinaa kerrotaan minä-muodossa ja päähenkilö muistuttaa kovasti Saara Turusta.

Turunen voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon esikoiskirjallaan Rakkaudenhirviö (Tammi, 2015). On sanottu, että se on rohkea ja runollinen romaani pakenemisesta, oman paikan epätoivoisesta etsinnästä ja sivullisuudesta, jota ei voi paeta.

Turusen toinen romaani Sivuhenkilö (Tammi, 2018) jatkaa minäkertojan tarinaa. Teos aiheutti pienoisen myrskyn kirjallisuuskeskustelussa.

”Jos kevät teki tuloaan ja oli juuri kirjoittanut kirjan ja kaiken piti muuttua, mutta ihmisillä olikin laadukkaat sohvat ja puolisot, ja täytyy nyt mennä, he sanoivat? Mitäs jos oli odottanut jotakin toisenlaista, jos kaikkialla oli vain hiljaista?” Näin kuvaillaan kirjan takakannessa.

Turusen romaaneissa kuvataan läheisiä ihmisiä hyvin tarkkaan. Ihmisille myös naljaillaan. Turunen ei säästä tältä esimerkiksi vanhempiaan. Hän arvostelee myös äitinsä ystävää. Osansa saavat myös kirjailijan siskojen puolisot.

Sivuhenkilön kertoja yrittää unohtaa kokonaan, että on kirjoittanut kirjan, mutta tarkkailee ympäristöään: ”Erään talon kulmalla huomaan jonkun naisen tuijottavan minua oudosti. Mietin johtuuko se siitä, että hän on lukenut kirjani. Korjaan ryhtiäni ja kävelen naisen ohi pontevin askelin. Vasta seuraavassa kadunkulmassa huomaan raahaavani perässäni vessapaperin palasta ja suustani pääsee tahaton äännähdys.” […] ”Jatkan matkaa ja päätän, nyt olisi aika unohtaa koko kirja-asia. En voisi käyttää loppuelämääni nöyristelemällä nurkissa ja janoamalla kiitosta tuntemattomilta ihmisiltä.”

”Järjettömiä asioita” on omaääninen rakkausromaani

Turusen kolmas romaani Järjettömiä asioita (Tammi, 2021) kuvaa elämänvalintoja, järjen ja tunteiden ristiriitaa, sitoutumisen vaikeutta, ja vapauden kaipuuta sekä muutoksen vääjäämättömyyttä. Kyseessä on melankolinen ja leikkisä teos, joka oli arvostelu- ja myyntimenestys.

Turusen mielessä on kysymys, joka liittyy rakkauteen. Siihen, että hän on yhä miesystävänsä kanssa, vaikka mies asuu yhdessä maassa ja hän toisessa. Kyseessä on rakkaustarina, joka kuvaa elämänvalintoja sekä järjen ja tunteiden ristiriitaa. Teemana on myös elämän arvaamattomuus.

Turunen paljastaa häpeilemättä erilaisia asioita; Hänen ja miesystävän aikeissa on hankkia oma asunto. Pankissa lainaneuvotteluissa Turunen huomaa, että hänellä ei ole ilmoittaa säännöllisiä vuosituloja. Mutta muun muassa Koneen Säätiö on tukenut hänen kirjoitustyötään. Niinpä Turunen keksii ilmoittaa tuloikseen tämän kyseisen kirjan kirjoittamiseen saamansa apurahan aivan kuin se olisi vuosittain maksettavaa tuloa. Turunen mainitsee yhdessä kohtaa kuinka ”ylikansallinen hissifirma” on antanut hänelle niin paljon rahaa, että voi esimerkiksi käydä terapiassa.

Yhdessä vaiheessa kertoja aikoo jättää miehensä, mutta matkustaa kuitenkin taas Barcelonaan. Kertoja selittää miehelle terapeutilla käyntien syyksi sen, että haluaa saada selkeyttä elämään.

Turunen on tunnettu rohkeasta ja suorasta tyylistään.

Neljäs romaani Hyeenan päivät (Tammi, 2024) kertoo lapsettomuudesta ja naistaiteilijan sisäisestä kamppailusta äitiyden ja minän säilyttämisen välillä. Kirjailija ja teatterintekijä pohtii, onko mahdollista omistautua sekä taiteelle että lapselle.

”En ollut suostunut uskomaan, että elämä ilman lasta olisi tyhjää, olin vakuutellut itselleni, ettei niin ollut, mutta nyt joudun myöntämään, että ehkä siitenkin niin on. Elämässäni on aukko, siitä puuttuu jotakin.”

”Onko jännittävämpää juonen kulkua, kuin seurata lapsettomuushoitojen onnistumista?” Näin arvioi naistoimittaja Turusen romaania Ylen artikkelissa.

”On huutava vääryys, jos Turusen teos ei nouse tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Miksei jopa voittajaksi.” -Karjalainen

Ylen artikkelissa kerrotaan, kuinka ennen Turunen oli hyvin tarkka siitä, että hänen romaanejaan pidetään fiktiona. Nykyään hän antaa lukijalle vapaat kädet. Kirjan voi lukea miten haluaa. ”Jos joku haluaa nähdä sen dokumenttiromaanina, niin siitä vaan”, Turunen totesi haastattelussa.

Esikoiskirjasta tuli myyntihitti

Sisko Savonlahden esikoiskirja Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus, 2018) oli jättimenestys. Se keräsi roppakaupalla lukijoita ja mielipiteitä.

Romaanissa minäkertoja miettii, kuinka pitäisi tehdä jotain. Mutta vielä hetken ajan hän haluaa maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävää. ”Pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa?” nainen pohtii. ”Mistä tietää, mitä itse haluaa?” Teoksesta on sanottu, että se yhdistelee oivaltavasti kepeää huumoria ja melankoliaa. Se on kuvasuora ja tarkka kuvaus herkästä kaupunkilaisarjesta. Teos on hauska ja ironinen.

Kirja on autofiktiota. Kerronnassa on kuitenkin käytetty mielikuvitusta ja jopa liioittelua. Kirja ei kirjoittajan mukaan ole omaelämäkerrallinen. Päähahmo kuitenkin muistuttaa kovasti Savonlahtea. Päähenkilö on Kalliossa asuva vapaa toimittaja. Sydänsurujen takia mikään ei huvita ja ongelmat, muun muassa rahahuolet, kasautuvat.

Näennäisen kevyt teksti käsittelee monien nuorten aikuisten kohdalla ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä. – Parnasso

Toisessa romaanissa Kai minä tätä halusin (Gummerus, 2021) nainen on saanut kaiken, mitä halusi. Miehen, koiran, kivan kodin. Mutta jokin on vialla. Mitä järkeä oli käyttää niin paljon aikaa ja energiaa siihen, että saisi miehen. Miksi piti yrittää olla niin kaunis? Ja ennen kaikkea: oliko se tämän arvoista?

Yhdessä vaiheessa kuvataan pariskunnan riitaa: ”Kun Valtteri oli siivonnut keittiön ja minä olin miettinyt parvekkeella, miksi kaikki oli niin vaikeaa, istuimme sohvalle keskustelemaan.” Kertoja toteaa miesystävälleen, että tämä yhdessä asuminen onkin rankempaa kuin oli luullut. Mies kysyy mitä tämä tarkoittaa. ”No kun… minusta tuntuu, etten tee mitään muuta kuin siivoan. Ja että sinä et tee mitään,” nainen sanoo. ”Niin, Valtteri sanoi eikä edelleenkään pyytänyt anteeksi. Sen sijaan hän alkoi luetella kaikkia niitä asioita, joita hän oli padonnut sisäänsä. Hän puhui pitkään siitä, mitkä minun tavoistani ja teoistani aiheuttivat hänessä ihmetystä tai ärtymystä. Katsoin häntä hämmennyksen vallassa ja tunsin, kuinka tunnelma muuttui. Äsken olin ollut uhri, nyt olin syyllinen. Räpyttelin märkiä ripsiäni. Ne tuntuivat painavilta.”

Päähenkilön toive asioiden muuttumisesta toteutuu.

Sisko Savonlahti on sanonut, että toisen kirjan kirjoittaminen oli tuskaisa kokemus. Hän totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että on kurkkuaan myöten täynnä autofiktion kirjoittamista.

Esikoiskirja synnytti jopa vihaa

Ossi Nyman on sanonut, ettei mene töihin, koska ei halua tulla pakotetuksi vastenmielisiin hommiin. Esikoiskirjaa Röyhkeys (Teos, 2017) kirjoittaessaan Nyman oli ollut jo pitkään työtön ja elänyt työttömyyskorvauksilla. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, että Nymania painoi huono omatunto, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että työ olisi maistunut.

Kun Röyhkeys julkaistiin, syntyi välitön vastareaktio. Nyman kertoi haastatteluissa avoimesti, että kirja kertoi osin hänen omasta elämästään. Häntä nimitettiin siaksi ja yhteiskunnan elätiksi.

”Vaatii hirveästi, että ei välitä muiden odotuksista, elää pienesti ja tyytyy vähään”, Nyman totesi Ylen haastattelussa.

Nymanin kolmas teos Häpeärauha (Teos, 2022) on vahva teos normeista ja niihin sopimisen luonteesta. Teos on autofiktiivinen päiväkirjan ja taiteilijaromaanin yhdistelmä.

Päähenkilö vältteli töitä tarkoituksella ja kertoi sen avoimesti.

Kirja selittää ehkä liian tarkkaan ja on paikoittain jopa epämukava. Kerronta on hieman pikkumaista ja ylettömän arkista. Romaanin minäkertoja on nykyinen apurahakirjailija. Häpeärauhan tilanteet rakentuvat parisuhteen ja vanhemmuuden ympärille. Nyman keskittyy siihen, miltä sukupuolen mukainen rooli tuntuu.

”Terapeutti ei vaikuttanut kovin kunnianhimoiselta ihmiseltä, vaan puhui koko ajan tyytymisestä ja siitä, ettei asioiden tarvinnut olla täydellisiä vaan riittävän hyviä. Hanna ilahtui tästä ja alkoi kertoa terapeutille pohtineensa pitkään, halusiko hän alkaa suhteeseen minun kanssani, ja tulleensa viimein siihen tulokseen että minä olin riittävän hyvä, vaikken kaikilta osin hänen tarpeisiinsa vastannutkaan. Hanna oli kertonut tämän minulle suhteemme alussa. Minä en ollut uskonut häntä, vaan olin ajatellut, että saisin hänet kyllä rakastumaan itseeni, kunhan olisin vain tarpeeksi kiltti ja ihana.”

Sukupuolta olennaisemmaksi Häpeärauhassa nousee yhteiskuntaluokka. Romaanin tilanteet rakentuvat parisuhteen ja vanhemmuuden ympärille. Kertoja ja hänen puolisonsa Hanna perustavat uusperheen. Hannalla on vanha, homehtuva omakotitalo Maununpuiston keskiluokkaisella alueella.

Esikoiskirjan synnyttämä reaktio tuntui kirjailijasta hienolta

Esikoiskirjan takakansitekstissä kuvataan kuinka romaani on vaellusta, jolla ei ehkä aina ole suuntaa, mutta merkitystä, tunnetta ja arvoa sillä on. Toisen kirjan kannessa kerrotaan, kuinka kertoja on julkaissut romaanin ja päätynyt hetkeksi koko kansakunnan puheenaiheeksi. Lööpeissä hän on työtä pakoileva ideologinen työtön, joissakin aktivistipiireissä sankari.

Moni olisi voinut pahoittaa mielensä esikoiskirjan synnyttämistä rajuista kommenteista, mutta Nymanista reaktio tuntui hienolta. Nyman kertoi Ylen haastattelussa, kuinka hän oli tuntenut ennen olevansa täysin näkymätön ja merkityksetön ihminen. ”Tuntui, ettei minua edes ole olemassa. Ja sitten sain edes jonkinlaisen reaktion, ja vieläpä taiteen kautta. Se oli hieno juttu, vaikka reaktio olikin alkuun pelkkää vihaa”, Nyman totesi.

Itse kummastelin ensimmäisen kirjan kohdalla, kuinka kuitenkin niin pienistä aineksista syntyy romaani. Tapahtumia kuvataan tarkasti. Kirjan kahdessa ensimmäisessä osassa kuvataan yksityiskohtaisesti työttömän arkea. Alkuun kertoja vaeltaa Turussa odottamassa Bruce Springsteenin konserttia. Toisessa osassa ollaan Tampereella työvoimakoulutuksessa ja kolmannessa Helsingissä kirjoittajakoulussa. Samalla päähenkilö on päässyt Helsingin kulttuuripiireihin.

Nyman puhuu kirjoittajakoulun opettajista, tunnetuista kirjailijoista. Nyman kertoo kustantajista, jotka ovat pitäneet hänen tekstistään, mutta vaatineet siihen muutoksia. Hän harmittelee etteivät nämä nimeltä mainitsemansa kustannuspäälliköt ole tarjonneet kustannussopimusta. Sopimus kuitenkin syntyy myöhemmin, melkoisen helposti. Kirjan kustantaa Teos.

Teoksen kirjailija Markku Paasonen on yksi opettajista.

”Vastasin Paasoselle, että siinä oli jotakin kiinnostavaa kuinka työtä vieroksuva päähenkilö fanitti Brucea, joka lauluissaan romantisoi työläiselämää.”

Normit ja odotukset esillä romaaneissa

Yhteenvetona voisi todeta, että Saara Turusen Sivuhenkilö on ollut paras lukukokemus. Se on takakansitekstin mukaisesti kirpeä ja suorasukainen romaani.

Turunen on kirjailija ja myös teatterintekijä. Hänen työlleen on ominaista sukupuolen, normien ja taiteen teemojen tarkastelu. Kirjassa Hyeenan päivät kertoja pohtii muun muassa, onko mahdollista omistautua sekä taiteelle että lapselle. Turunen pohti aiheensa merkityksellisyyttä ennen uuden teoksen kirjoittamisen aloittamista.

Itse odotan uutuudelta paljon. On mukava heittäytyä uuden kirjan vietäväksi.

On mielenkiintoista huomata, että kaikkien kolmen kirjailijan teoksissa käsitellään normeja ja rooleja. Ja sitä kuinka hankalaa niitä on joskus noudattaa. Esillä ovat myös odotukset ja se kuinka haastavaa niihin on vastata.

Joskus autofiktiivistä kirjaa lukiessa tuntuu, että lukija joutuu olemaan kuin terapeutti ja ottamaan vastaan kirjailijan kipuilua elämänkriiseistään. Mutta lajina autofiktio mielestäni yhä toimii. Parhaimmillaan se on samastuttavaa. Silloin kyse ei ole kiusallisesta tirkistelyn tunteesta vaan oivaltamisesta. Yhden ihmisen havainnot antavat pohdittavaa. Yksityisestä kokemuksesta tulee tällöin yleistä.

Eikö itsensä kehittäminen olekaan tärkeää?

Olen hieman ymmälläni siitä mitä itsensä kehittämisestä on viime aikoina sanottu. Itsensä kehittäminen onkin yliarvostettua ja pahimmillaan uuvuttavaa. Näin on todennut psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala.

Luen paljon tietokirjoja, joiden uskon kehittävän.

”Meille toitotetaan nykyään kahta keskenään ristiriidassa olevaa viestiä: Toisaalta sanotaan, että jokainen on hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on, toisaalta viestitään, että ihmisen pitäisi kuitenkin pyrkiä joksikin muuksi: Ihanaa, että olet noin herkkä, mutta työelämässä sitä ei kannata kuitenkaan liikaa näyttää”, Kujala kuvailee Ylen sivustolle tammikuussa kirjoittamassaan kolumnissa.

”Kertomalla ihmisille, millaisia he voisivat joskus tulevaisuudessa olla, luodaan uusia kulutustarpeita” Emilia Kujala

Elämäntaitokirjailija kyllästyi tavoitteisiin

Saku Tuominen, joka on sarjayrittäjä ja menestyskirjailija, on opettanut vuosia miten elää parempaa elämää, mutta nyt hän on itse kyllästynyt tavoitteisiin. Tuominen on kirjoissaan ja luennoillaan kannustanut muita kehittymään. Elämäntaitokirjailija kuitenkin sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuussa, että me käytämme hirveän paljon meidän ajastamme siihen, että me kehitämme, me teemme, me opimme. ”Tuntuu, että koko ajan vähemmän ja vähemmän käytämme aikaa siihen, että… me olemme”, Tuominen totesi.

”Maailma viestii jatkuvasti siitä, että ihmisen pitäisi olla jotain enemmän tai parempaa” Emilia Kujala

Emilia Kujala kirjoittaa seuraavasti: ”Kukaan tuskin syntyy riittämättömyyden ääni mielessään soimaten. Se opitaan yhteiskunnassa, joka viestii meille, että itseään on kehitettävä jatkuvasti.”

Olen yrittänyt kehittää itseäni

Itse yritin aikanaan kehittyä ennen kaikkea työelämässä. Luin paljon ammattikirjallisuutta, ja halusin olla parempi johtaja. Unohdin oman itseni.

Nuorempana olin jopa uskonut kaikenlaisiin henkisiin metodeihin. Luulin, että minua kehittivät ihmisenä erilaiset harjoitukset ja hoidot. Ympärilläni oli mukamas minua henkisesti viisaampia ihmisiä, joiden kaltaiseksi halusin tulla.

Aiemmassa työssäni osallistuin moniin valmennuksiin. Yhdessä valmennuksessa meistä pomoista koulittiin myös parempia ihmisiä erilaisilla menetelmillä. Jaksoin raahautua läpi raskaan ja vaativan valmennuksen, mutta pian sen jälkeen romahdin. Olin jo valmiiksi vaikeasti stressaantunut ja antanut työlle kaikkeni. Valmennuksessa annettiin ymmärtää, että sekään ei riittänyt. Halusin irtisanoutua, koska en enää tuntenut olevani tarpeeksi hyvä työssäni. Minut kuitenkin passitettiin sairauslomalle. Terveys meni pitkäksi aikaa. Olin pettynyt itseeni. Siihen, etten ollut kehittynyt tarpeeksi vahvaksi työhöni.

Olen itse joutunut kysymään kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Nykyisin löydän itsessäni monia kehittämisen tarpeita. Elämässäni tapahtui pakollinen muutos kun alkoholi sairastumisen myötä jäi kokonaan pois. Ei tarvittu lainkaan muuta itsensä kehittämistä. Muutuin paremmaksi ihmiseksi.

Kiinni kädestä vai niskasta

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Emilia Kujala neuvoo kolumnissaan: ”Tuhlaa aikaasi hyödyttömyyksiin ja haahuiluun. Aloita harrastus, jossa et halua kehittyä tai kuluta kirjoja, jotka ovat puhtaasti viihdettä.”

Viihteellisempää kirjallisuutta. Pidän erityisesti Anna-Leena Härkösestä.

Emilia Kujala toteaa seuraavasti: ”Jos välttämättä haluat kehittää itseäsi, kysy itseltäsi yksi kysymys: Ryhdynkö tähän, koska haluan tarttua itseäni kiinni kädestä vai niskasta?”

Tarina eksyneestä pöllöstä

Kerron tarinan yksinäisestä pöllöstä, jota painoi sisäistetty häpeä siitä, että on vääränlainen. Yhtenä yönä se asetti tavoitteekseen tulla paremmaksi pöllöksi.

Pöllön elämä oli ollut hyvää. Poikasena se oli utelias ja rohkea. Se saalisti jo 2-viikkoisena itse ja lensi pesästä aikaisin. Se oppi nopeasti lajin tavoille. Pöllöjen keskuudessa nuorta koirasta pidettiin poikkeuksellisen viisaana.

Pöllö etsi oppaista työkaluja siihen kuinka olla jotain nykyistä enemmän. Lintu haki muutosta, ja halusi löytää jotain uutta.

Lajilleen poikkeavalla tavalla pöllö vaihtoi usein pesäpaikkaa. Se yritti asettua välillä yhä korkeampaan puuhun, välillä pimeään luolaan ja välillä hylätyn rakennuksen ullakolle. Pesän rakentaminen oli työlästä ja jäi aina kesken.

Pöllö maksoi pitkän pennin ammattilaiselle, joka lupasi keinoja positiiviseen muutokseen. Pöllö tunsi, että se ei lehahtanut lentoon tarpeeksi nopeasti tai syöksynyt alas tarpeeksi vauhdilla. Pöllö teki valmentajan neuvosta vaativia lentoharjoituksia aina Keski-Eurooppaan asti. Vaeltaminen otti voimille.

Pöllö jätti ravinnostaan pikkunisäkkäät pois, ja alkoi syödä kevyemmin. Se saalisti vain lintuja. Lopulta se sairastui syömishäiriöön.

Itsensä kehittäminen johti uupumiseen. Pöllö oli vaatinut itseltään liikaa.

Lintu katsoi peiliin. Sieltä katsoi sama vanha naama. Pöllö oli ottanut pohjakosketuksen. Se oppi olemaan itselleen armollinen. Pöllö ymmärsi, ettei vika ole yksinomaan omassa itsessä. Arvostettuna lintulajina pöllöihin kohdistui metsässä erilaisia odotuksia ja asenteita. Pöllö hyväksyi itsensä.

Pöllö palasi takaisin vanhaan pesäpuuhun. Se oli sittenkin mieluisin paikka. Pöllö alkoi arvostaa itseään. Lintu nautti taas pöllöille tyypillisistä salaperäisistä elintavoista. Se oli siksi viisas pöllö, että ymmärsi kuinka tärkeintä kuitenkin on lentely, huhuilu ja pään pyörittely.

Miehiin kohdistuvista odotuksista

On selvää, että tarvitaan myönteisempää mielikuvaa miehistä. Miesten ongelmista puhutaan valitettavan vähän, todettiin eräässä artikkelissa. Sen mukaan miehen muotti on edelleen ahdas.

Mättöruuasta saa nauttia silloin tällöin.

Miehiin kohdistuu erilaisia asenteita ja odotuksia. On myös yhä enemmän ulkonäkö- ja suorituspaineita. Julkisuudessa mies on ongelma tai vallanpitäjä.

Humanististen tieteiden ylioppilas totesi mielipidekirjoituksessaan, että miehet kohtaavat inhottavia ennakkoluuloja. ”Miesten oletetaan olevan tunteettomia. Mieskin haluaa arvostusta ja hellyyttä”, kirjoittaja huomautti. ”Miehiä tulisi korostaa tavallisina, välittävinä, ymmärtäväisinä ja rehellisinä ihmisinä.”

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen on puolestaan todennut, että yhä useampi mies kärsii parisuhteessa vähättelystä ja mitätöinnistä. Naiset myös puhuvat keskenään miehistä vähättelevään sävyyn, Vaaranen totesi mielipidekirjoituksessaan. Asiantuntija luonnehti jopa niin, että mies on rikki, koska nainen kritisoi häntä jatkuvasti.

Nainen päättää avioerosta miestä useammin

Luin artikkelin, jonka mukaan naiset tekevät avioeropäätöksiä miehiä useammin. Tällä voi olla vaikutusta siihen, että miehet käsittelevät avioeroa yksin. Erilaisilla yhdistyksillä on miesten eroryhmiä, joissa pohditaan eron aiheuttamia tunteita ja ongelmia kohtalotovereiden kanssa. Mies jää usein avioeron kanssa yksin. Huoltajuuskysymykset askarruttavat eronneita isiä.

Saat miehen kyyneliin / Vain murrat hänen sydämen / Ja lähdet pois, sanot: ”Näkemiin” (Jormas).

Mitä minuun tulee, en ole onnistunut parisuhteissa. Ne ovat usein olleet melko räiskyviä ja jääneet lyhyiksi. Eräs nainen sanoi, että minä olin liian kiltti ja huolehtivainen. Aiemmin nuorempana yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia sisältänyt suhde ei lopulta kestänyt minun työuupumusta ja masennusta. Olin heikko ja viina vei. En koskaan täyttänyt miehenä omia tai muiden odotuksia.

Puolison hyväksyntä ja arvostus on miehelle tärkeää. On sanottu jopa, että naimisiinmeno lisää ikää ja terveyttä. Yksi parisuhde sai minut muuttamaan tapojani. Jätin kaljan vähemmälle ja aloitin kuntoilemisen.

Vertaaminen muihin ei kannata

Myös miehet kokevat ulkonäköpaineita. Luin artikkelin, jonka mukaan miehetkin ovat epävarmoja kehostaan. Moni haluaisi olla hoikempi, ilmeni kyselytutkimuksesta. Tämä varmasti koskettaa etenkin nuoria aikuisia.

Itse kärsin nuorempana siitä, että olin liian laiha. Minulla oli erään naisen mielestä poikamainen vartalo. Tunsin, että minun pitäisi olla vankempi, harteikkaampi ja lihaksikkaampi. Siis miehekkäämpi.

Paikkasin puutteitani pukeutumalla tyylikkäästi. Olin töissä myyntitehtävissä, ja viihdyin vapaallakin usein puku päällä. Se toi itsevarmuutta.

Tärkeää on keskittyä terveyteen ja hyvinvointiin

Ulkonäkö- ja suorituspaineita on vaikea täyttää. Ainakaan itsensä vertaaminen muihin ei ole hyvästä. Kyselytutkimusta käsittelevän artikkelin mukaan miehille ahdistusta aiheuttavat myös toisten miesten ilkeät kommentit ulkonäöstä ja painosta. Myös sosiaalinen media lisää paineita.

Minä näen, että tärkeintä kuitenkin on keskittyä terveyteen ja hyvinvointiin. Liikunta ja kuntoilu omista lähtökohdista ja tavoitteista käsin kannattaa.

Positiivisuus ja rehellisyys tärkeää

Luin mielenkiintoisen artikkelin, jossa todettiin, että ihmiset vastaavat yllättävän rehellisesti elintavoistaan kahden kesken lääkärille. Lääkärin vastaanotolla istuva saattaa itsekin huomata juovansa tai polttavansa liikaa.

Toisessa artikkelissa todettiin, että suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murheenkryyni. Suomalainen menee lääkärin pakeille, vasta kun kivut kasvavat sietämättömiksi.

Omasta terveydestä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Lääkäriin on hyvä hakeutua varhaisessa vaiheessa. Lääkärille ja itselleen on syytä olla rehellinen.

Oma peruskuntoni on rapautunut. Minulla on vaivoja, kuten diabetes ja korkea kolesteroli, joiden vuoksi pitäisi kiinnittää huomiota elintapoihin. Tärkeää olisi terveellinen ruokavalio, liikunta, painonpudotus ja tupakoinnin lopettaminen.

Voi myös herkutella terveellisesti.

Työ on asiantuntijoiden mukaan tärkeä voimavara ja terveyttä tukeva asia. Työelämä tukee mielen hyvinvointia. Mutta työ on usein yksi mieheen kohdistuva odotus lisää. Minä täytin elämäni ennen työllä. Työ työnä. Vapaa-aika on tärkeää. Itsensä toteuttaminen myös muuten kuin työssä on hyvästä.

Yhteenvetona voisi todeta, että kannattaa kaikkiaan yrittää ottaa positiivisesti. Se varmasti parantaa elämänlaatua, ja on hyväksi terveydelle. Itselleen on tärkeää olla rehellinen. Ei tarvitse esittää joka tilanteessa vahvaa.

Lainaan vielä opiskelijan mielipidekirjoitusta. Tämä on myös tärkeää: ”Miesten kannattaisi myös itse kiinnittää huomiota tiettyihin tapoihin ja asenteisiin, joista luopuminen parantaisi meidän kaikkien asemaa.”

Matkailun monia iloja

Ei ole tullut nähtyä kovinkaan paljoa maailmaa. Olen matkustellut ulkomailla melko harvoin. Olen käynyt muutaman kerran vapaa-ajanmatkalla etelän lomakohteissa. Työn puolesta olen kuitenkin kiertänyt etenkin Eurooppaa.

Matkailuautoja ja -vaunuja Koskenselän leirintäalueella.

Minulta on toistaiseksi jäänyt kokematta erilaiset kulttuurit, tavat ja perinteet. En ole kokenut uusia makuja, ihmetellyt nähtävyyksiä tai ihaillut maisemia.

Olen ehkä ollut, jos mahdollista, liian laiska lähtemään. Aikoinaan työkiireet ja velvollisuudet, ja sittemmin muut syyt ovat estäneet matkahaaveiden toteuttamisen. Nykyisessä arjessa vaihtelu ja uudet kokemukset tekisivät terää.

Irtiotto arjesta viehättää. Nautin matkalle lähtemisen tunteesta.

Työaikoina lomamatkailu olisi ollut virkistävää. Se olisi mahdollistanut irrottautumisen hetkeksi kiireestä ja stressistä. Uudessa ympäristössä olisi voinut paremmin rentoutua ja ladata akkuja.

Kaiken kaikkiaan, matkailu avartaa. Myös matkustelu kotimaassa voi paljastaa uusia helmiä. Olen tehnyt jonkin verran junamatkoja aivan uusille seuduille.

Brittilehti ylisti valoisia kesäiltoja

Viihdyin pienessä kunnassa Saimaalla muutaman vuoden ja sen jälkeen asuin joitakin vuosia Tampereella. Suosittelen molempia matkakohteina.

On upeita nähtävyyksiä, hienoja kulttuuripaikkoja ja lumoavia luontokohteita. On paikallista perinnettä ja historiaa.

Saimaalla on tarjolla myös monenlaisia aktiviteetteja. Voi seikkailla ja rentoutua luonnossa.

Lumoava kesäilta Saimaalla.

Saimaan aluetta on ryhdytty markkinoimaan stressittömänä vyöhykkeenä, jossa voi kokea aitoja elämyksiä. ”Saimaan rannalla valoisan kesäillan viettäminen on fantastinen kokemus.” Näin kertoi eräs brittilehti. Kauniiden maisemien ohella lehden toimittaja ylisti suomalaista ruokaa.

Juice lauloi Saimaasta. Saimaata näkyvissä -biisissä on melko härskit sanat. Mutta sanotaanko näin, että kappaleessa lauletaan kuinka Saimaalle voi lähteä vaikka lemmenlomalle.

Hyvää juhannusta!

Kepeitä ja kipeitä kesäromansseja

Haluan kertoa, että minulla on ollut muutama kesäromanssi, joissa on ollut sekä ilon sykähdyksiä että isoa ikävää. Minulla on ollut toiveita siitä, että lomaromanssi jatkuisi myös arjen koitettua ja syvenisi suhteeksi. Olen oppinut, että romantiikan roihutessakin kannattaa pitää itsestään huolta.

Mitä jos toisella on kovempi jano?

Oli eräs keskikesä, jolloin sain ylennyksen myynti- ja markkinointiosaston pomoksi. Kesä oli työntäyteinen, mutta päätin kuitenkin pitää lyhyen loman, jotta olisin valmis syksyn haasteisiin virkeänä ja latautuneena.

Olo oli loman alussa huumaava. Elämä oli kevyttä. Minua houkuttivat kansaa täynnä olevat ja täyttä elämää huokuvat klubit, pubit ja terassit.

Eräänä iltana tutustuin naiseen, joka kertoi olevansa tanssinopettaja. Rupesimme viettämään kesäpäiviä yhdessä. Minäkin sain tilaisuuden opetella tanssimaan. Harjoittelin yökerhossa uuden ystävän opastuksella salsaa. Illan päätteeksi kysyimme aina mennäänkö meille vai teille.

”Kesämieli on taas ihan vallaton. Mä rakastua niin nyt haluaisin kaikkiin.” (Kappaleesta Kesän lapsi, san. C. Johansson)

Pidemmän päälle askeleet eivät kuitenkaan sopineet yhteen. Nainen kyllästyi jatkuvaan humalatilaani niin, että jopa horjuva kävelyni alkoi ärsyttää häntä.

Eräässä artikkelissa kerrottiin, että onnistunut lomaromanssi tuo iloa pitkään myös päättymisen jälkeen. Parhaimmillaan lomaromanssit altistavat meidät uusille kohtaamisille, jossa työnimikkeet ja kuukausiansiot unohtuvat, artikkelissa todettiin. Omalla työnimikkeelläni ja palkankorotuksellani oli kuitenkin merkitystä romanssissa. Olin ”päällikkö” ja lisäksi pystyin tarjoamaan mielitietylleni koko kesän niin, ettei hänen tarvinnut koskaan ottaa omaa lompakkoaan esille.

Myös paineet omasta vartalosta jäävät lomaromanssissa asiantuntijan mukaan taa. Itse pohdin jatkuvasti olinko riittävä naiselle, jolla olisi joka ilta ollut uutta seuraa tarjolla.

Minä olin toivonut, että kiihkeä tuttavuutemme syvenisi suhteeksi. Loma-ajan runsas alkoholinkäyttönikin loppuisi arjen koittaessa. Romanssi toi päättymisensä jälkeen suurta pettymystä, kaipausta ja ahdistusta.

”Lomaromanssin toteutumiseksi ihmisellä täytyy olla kykyä heittäytyä ja hyvä itsetuntemus.” Näin sanoi parisuhde- ja seksuaaliterapeutti artikkelissa. ”Omien tunteidensa suojelemiseksi kannattaa miettiä, mitä mahdolliselta suhteelta haluaa. Läheisyyttä, huomiota, kevyttä ilonpitoa vai vakavampaa?”

Kesäloman jälkeen todellisuus iski kasvoille. Oli vaikeaa palata arkeen.

Loppukesästä lähdimme avainasiakkaiden kanssa kokoustamaan Turun saaristoon. Keskustelin sujuvasti asiakkaiden kanssa, vaikka mielessä myllersi. Kaipailin yhä tanssinopettajaa ja ajatukset harhailivat hänessä. Soitin hänelle pari kertaa illan mittaan. Käveleskelin rantaa pitkin ja puhuin surullisena puhelimessa samaan aikaan, kun minun olisi pitänyt olla pitkässä pöydässä viettämässä rapujuhlia. Puheluilla, joissa toistin tunteitani, ei ollut vaikutusta. Olin saanut viettää ihanaa kesää, mutta syksyn myötä kaikki lakastui.

Maalla saan kuuta tuijottaa ja rakastaa

Seuraavan kerran sain hypätä romanssin pyörteisiin, kun olin muuttanut kaupungista pieneen maalaiskuntaan. Kirjoittelin pitkään erään naisen kanssa netissä ja sovimme treffit. Nainen ajoi kaupungista pitkän matkan syrjäiseen kylään tapaamaan minua. Treffit venyivät pitkälle iltaan. Hän viihtyi ja jäi yöksi.

”Jaahas, eiköhän tässä molemmat mahdu nukkumaan”, sanoin ja näytin parivuodettani. Nainen puki päälleen minun valkoisen t-paitani. Otin purkista unilääkkeen ja sanoin, että minä en pysty nukkumaan ilman pilleriä. ”Tota, jos et ottais sitä ihan vielä”, nainen sanoi ja hymyili.

Pian nainen oli kuin kotonaan. Toisella kertaa, kun hän kävi luonani, hän teki meksikonpataa ja jynssäsi hellan puhtaaksi. Hän myös paikkasi farkkujeni taskuihin tulleet reiät silittämällä niiden päälle jonkinlaiset tarrapaikat.

Eräänä lämpimänä kesäaamuna lähdin kaupunkiin ja käymään ensimmäistä kertaa uuden ystäväni luona. Kun soitin ovikelloa, kesti kauan ennen kuin hän tuli avaamaan. ”Mulla on täällä yövieras”, hän sanoi. Makuuhuoneesta tuli isovatsainen mies. ”Tota joo, täällä on nukuttu vaan”, mies sanoi. Ystäväni selitti, että tämä mies oli kaupungissa käymässä ja oli hukannut kaverinsa. ”Me sovittiin, että annan yöpaikan”. ”Mä en halua, että sä lähdet”, ystäväni sanoi minulle, kun olin jo menossa takaisin ovelle. En tiennyt mikä oli totuus, mutta jo vieraan miehen ottaminen samaan sänkyyn pitäisi olla syy lähteä suhteesta.

Vielä samana päivänä nainen soitti ja halusi tulla käymään. Minä suostuin. Seuraavana päivänä menimme katsomaan kesäteatteria. Kaikki jatkui kuten ennenkin. Ajattelin, että tällaiset harmit vain kuuluvat pitkään suhteeseen.

Kesän lopulla nainen soitti: ”Tota, mä oon vähän miettinyt tätä meidän suhdetta, ja…”

Terassit tyhjenivät ja haaveet haalistuivat.

Marraskuun alussa huomasin, ettei helteisen kesän hiki ollut ehtinyt vielä edes kuivua, kun taivaalta leijaili jo jotain lumensekaista. Talven varalle en ollut saanut kerätyksi kuin kipeitä muistoja.

Liika kiltteys ei kuulemma ole hyväksi. Minä olin naisystävän mielestä huolissani hänen pienimmistäkin asioistaan.

Lyhyt suhteemme oli vain kesäromanssi vaikka minulla oli taas muita toiveita. En ollut oppinut suojaamaan itseäni vaikka minulla oli aiempaa kokemusta.

Kellon seisahtuvan tahdon

Kun muutin maalta kaupunkiin, minusta tuli nopeasti yksi lähikuppilan kantaporukasta. Morjestelin uusille tutuille.

Eräs nainen iski silmänsä minuun. Välillemme syttyi varsin erityislaatuinen suhde. Päätimme viettää kesää yhdessä. Hänellä oli alkamassa pitkä kesäloma.

Uusi ystäväni tuli eräänä iltana luokseni. Neljältä aamuyöstä nainen tanssi villisti, kun olimme löytäneet netistä teknoklassikoita. Välillä kävimme makuuhuoneen puolella, sitten menimme tupakalle parvekkeelle, sekoittelimme lisää drinkkejä ja jatkoimme jorailua.

”Ja sinut jostakin saan vierelleni rantaan. Mun tekee mieli niin nyt suukko sulle antaa.”

Pian jouduin kuitenkin huomaamaan, ettei häntä juuri näy. Tapasimme vain lyhyesti silloin tällöin, kun hän tuli illalla kantapaikkaan, ja lähti sitten porukalla kaupungille yöelämään. Samaan aikaan minä olin jo valmis lähtemään kotiin.

Olin tottunut heräämään aikaisin. Minulla oli tapana nauttia kauniista kesäpäivistä keskustassa, puistoissa ja rannalla kuljeskellen.

Yritin järjestää meille yhteistä ohjelmaa. Odotin ystävää turhaan kahvilassa, lounasravintolassa ja päiväkaraokessa. ”En vaan päivää seuraavaa mä tiedä milloin kohdataan.” Pertti Reposen sanoittama ja Kirkan laulama ”Hetki lyö” soi päässä: ”Vaan nyt tiedän että sulle kuulun ainiaan.”

Sain astella keskustan katuja yksin.

Kiertelin päivisin yksin terasseja. Iskelmä kuvasi tuntoja: ”Yhden päivän kokonaan sinun kanssasi jos saan, mitään muuta niin toivo mä en.” Jukka Kuoppamäki laulaa kappaleessaan ”Paljon sanomatta jää” kuinka ”sanat hellät kaikki nuo, takaisin mä kutsun luo, kaikki nuo joita toistan kaivaten.” Minä lähettelin helliä sanoja tekstiviesteillä. Jos ystävä vastasi ikävöivään viestiin, hän kirjoitti, että aikaahan meillä on.

”Sydän sykkimään, saapuvan sun jo nään. Ja elämältä maistuu tää.”

Ystäväni tuli ja meni. Minua alkoi jännittää kaikki kohtaamiset, kun osuimme kantabaariin samaan aikaan. Pöytäseurueessa ystäväni puhui minun ohi muiden kanssa. Kun olin iltaisin kotona, ”Paljon sanomatta jää” soi taas mielessäni: ”Sua ajattelen usein kun en unta saa. Mitä kaikkea sun kanssas tekisin. Vaan kun saavut, eroa jo pelkään tulevaa. Osaa olla mä en niin kuin halusin.”

En halunnut uskoa iltapäivälehden horoskooppia, joka toitotti: ”Vaikka kahmisit kaksin käsin rakkautta, se ei nyt vain osu kohdallesi. Malta mielesi, ja keskity ihan muihin asioihin”, horoskooppi neuvoi. ”Rakkauden aika tulee syksyn myrskyissä.”

En enää juuri käynyt kantabaarissa. Syksy tosiaan toi rakkauden. Uusi suhde oli kestävämpää laatua. Olin oppinut paljon itsestäni ja muista ihmisistä.

Tutustumisesta eroon

Kun katson asiaa taaksepäin, ymmärrän, että olen turhaan odottanut jotain vakavampaa. Olen kiintynyt liian helposti ja tehnyt turhia olettamuksia. Olisi pitänyt osata vain nauttia huolettomista hetkistä ja kevyestä ilonpidosta.

Olen monesta tutustumisesta ja lyhyestäkin ystävyydestä kiitollinen. On ollut ihania ihmisiä, mukavia kokemuksia ja mieltä hiveleviä kauniita hetkiä.

Eräs mieskirjailija on kuitenkin todennut jotenkin niin, että ihastumisvaiheen syvennyttyä tapahtuva ero on erityisen kipeä. Kaikki on ollut tutustumista, ihastumista ja heittäytymistä ja kun tämä otetaan pois, ero on vaikeaa.