Olen hieman ymmälläni siitä mitä itsensä kehittämisestä on viime aikoina sanottu. Itsensä kehittäminen onkin yliarvostettua ja pahimmillaan uuvuttavaa. Näin on todennut psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala.
Luen paljon tietokirjoja, joiden uskon kehittävän.
”Meille toitotetaan nykyään kahta keskenään ristiriidassa olevaa viestiä: Toisaalta sanotaan, että jokainen on hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on, toisaalta viestitään, että ihmisen pitäisi kuitenkin pyrkiä joksikin muuksi: Ihanaa, että olet noin herkkä, mutta työelämässä sitä ei kannata kuitenkaan liikaa näyttää”, Kujala kuvailee Ylen sivustolle tammikuussa kirjoittamassaan kolumnissa.
”Kertomalla ihmisille, millaisia he voisivat joskus tulevaisuudessa olla, luodaan uusia kulutustarpeita” Emilia Kujala
Elämäntaitokirjailija kyllästyi tavoitteisiin
Saku Tuominen, joka on sarjayrittäjä ja menestyskirjailija, on opettanut vuosia miten elää parempaa elämää, mutta nyt hän on itse kyllästynyt tavoitteisiin. Tuominen on kirjoissaan ja luennoillaan kannustanut muita kehittymään. Elämäntaitokirjailija kuitenkin sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuussa, että me käytämme hirveän paljon meidän ajastamme siihen, että me kehitämme, me teemme, me opimme. ”Tuntuu, että koko ajan vähemmän ja vähemmän käytämme aikaa siihen, että… me olemme”, Tuominen totesi.
”Maailma viestii jatkuvasti siitä, että ihmisen pitäisi olla jotain enemmän tai parempaa” Emilia Kujala
Emilia Kujala kirjoittaa seuraavasti: ”Kukaan tuskin syntyy riittämättömyyden ääni mielessään soimaten. Se opitaan yhteiskunnassa, joka viestii meille, että itseään on kehitettävä jatkuvasti.”
Olen yrittänyt kehittää itseäni
Itse yritin aikanaan kehittyä ennen kaikkea työelämässä. Luin paljon ammattikirjallisuutta, ja halusin olla parempi johtaja. Unohdin oman itseni.
Nuorempana olin jopa uskonut kaikenlaisiin henkisiin metodeihin. Luulin, että minua kehittivät ihmisenä erilaiset harjoitukset ja hoidot. Ympärilläni oli mukamas minua henkisesti viisaampia ihmisiä, joiden kaltaiseksi halusin tulla.
Aiemmassa työssäni osallistuin moniin valmennuksiin. Yhdessä valmennuksessa meistä pomoista koulittiin myös parempia ihmisiä erilaisilla menetelmillä. Jaksoin raahautua läpi raskaan ja vaativan valmennuksen, mutta pian sen jälkeen romahdin. Olin jo valmiiksi vaikeasti stressaantunut ja antanut työlle kaikkeni. Valmennuksessa annettiin ymmärtää, että sekään ei riittänyt. Halusin irtisanoutua, koska en enää tuntenut olevani tarpeeksi hyvä työssäni. Minut kuitenkin passitettiin sairauslomalle. Terveys meni pitkäksi aikaa. Olin pettynyt itseeni. Siihen, etten ollut kehittynyt tarpeeksi vahvaksi työhöni.
Olen itse joutunut kysymään kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Nykyisin löydän itsessäni monia kehittämisen tarpeita. Elämässäni tapahtui pakollinen muutos kun alkoholi sairastumisen myötä jäi kokonaan pois. Ei tarvittu lainkaan muuta itsensä kehittämistä. Muutuin paremmaksi ihmiseksi.
Kiinni kädestä vai niskasta
Psykoterapeutti ja tietokirjailija Emilia Kujala neuvoo kolumnissaan: ”Tuhlaa aikaasi hyödyttömyyksiin ja haahuiluun. Aloita harrastus, jossa et halua kehittyä tai kuluta kirjoja, jotka ovat puhtaasti viihdettä.”
Viihteellisempää kirjallisuutta. Pidän erityisesti Anna-Leena Härkösestä.
Emilia Kujala toteaa seuraavasti: ”Jos välttämättä haluat kehittää itseäsi, kysy itseltäsi yksi kysymys: Ryhdynkö tähän, koska haluan tarttua itseäni kiinni kädestä vai niskasta?”
Tarina eksyneestä pöllöstä
Kerron tarinan yksinäisestä pöllöstä, jota painoi sisäistetty häpeä siitä, että on vääränlainen. Yhtenä yönä se asetti tavoitteekseen tulla paremmaksi pöllöksi.
Pöllön elämä oli ollut hyvää. Poikasena se oli utelias ja rohkea. Se saalisti jo 2-viikkoisena itse ja lensi pesästä aikaisin. Se oppi nopeasti lajin tavoille. Pöllöjen keskuudessa nuorta koirasta pidettiin poikkeuksellisen viisaana.
Pöllö etsi oppaista työkaluja siihen kuinka olla jotain nykyistä enemmän. Lintu haki muutosta, ja halusi löytää jotain uutta.
Lajilleen poikkeavalla tavalla pöllö vaihtoi usein pesäpaikkaa. Se yritti asettua välillä yhä korkeampaan puuhun, välillä pimeään luolaan ja välillä hylätyn rakennuksen ullakolle. Pesän rakentaminen oli työlästä ja jäi aina kesken.
Pöllö maksoi pitkän pennin ammattilaiselle, joka lupasi keinoja positiiviseen muutokseen. Pöllö tunsi, että se ei lehahtanut lentoon tarpeeksi nopeasti tai syöksynyt alas tarpeeksi vauhdilla. Pöllö teki valmentajan neuvosta vaativia lentoharjoituksia aina Keski-Eurooppaan asti. Vaeltaminen otti voimille.
Pöllö jätti ravinnostaan pikkunisäkkäät pois, ja alkoi syödä kevyemmin. Se saalisti vain lintuja. Lopulta se sairastui syömishäiriöön.
Itsensä kehittäminen johti uupumiseen. Pöllö oli vaatinut itseltään liikaa.
Lintu katsoi peiliin. Sieltä katsoi sama vanha naama. Pöllö oli ottanut pohjakosketuksen. Se oppi olemaan itselleen armollinen. Pöllö ymmärsi, ettei vika ole yksinomaan omassa itsessä. Arvostettuna lintulajina pöllöihin kohdistui metsässä erilaisia odotuksia ja asenteita. Pöllö hyväksyi itsensä.
Pöllö palasi takaisin vanhaan pesäpuuhun. Se oli sittenkin mieluisin paikka. Pöllö alkoi arvostaa itseään. Lintu nautti taas pöllöille tyypillisistä salaperäisistä elintavoista. Se oli siksi viisas pöllö, että ymmärsi kuinka tärkeintä kuitenkin on lentely, huhuilu ja pään pyörittely.
Esseeblogi 