Vuoden vaihtuessa huomaan ajattelevani samoja asioita kuin moni muukin suomalainen: mitä jos alkava vuosi olisi edes hieman parempi kuin mennyt vuosi? Tutkimuksen mukaan joka neljäs meistä uskoo niin – ja huomaan kuuluvani siihen joukkoon.

Poutapäiviä.
MTV Uutisten teettämän kyselyn kaikista vastaajista 27 prosenttia arvioi, että vuosi 2026 tulee olemaan omalla kohdalla parempi kuin kulunut vuosi. Suurin osa (53%) ennakoi oman elämänmenon jatkuvan samanlaisena ja 12 prosenttia sanoi uudesta vuodesta tulevan kulunutta vuotta huonompi.
Maailmantilanne synkistää
Kyselyn tuloksissa näkyy halu parempaan tulevaisuuteen pitkän taloudellisen epävarmuuden jälkeen. Ihmiset ovat vähän hämmentyneessä tilassa ja odotetaan, mitä tästä oikein tulee, tutkimusyhtiöstä kommentoidaan.
Monelle kulunut vuosi on ollut kohtuuton. Elämä on saattanut muuttua äkisti esimerkiksi silloin, kun on yllättäen jäänyt ilman työtä. Mietin muun muassa sitä, mistä hyvinvointialueilta irtisanotut hoitajat voivat löytää oman alansa työtä. Työllisyystilanne on vaikea alalla kuin alalla. Korkeakoulutettujen työhön kohdistuu nykyisin suuria epävarmuuksia.
Pääministeri totesi uudenvuoden tervehdyksessään, että uusia säästöjä voidaan yhä tehdä. Hän kuvailee talouden tilannetta vakavaksi, mutta ei toivottomaksi.
Ylen haastattelema pääekonomisti puolestaan kritisoi liiallista pessimismiä ja uskoo, että ensi vuodesta tulee parempi, koska lähtötaso on matala ja kotitalouksien ostovoima on paranemassa. ”Kuluttajien luottamus on ollut jo niin pitkään pakkasella, että on syytäkin olettaa, että kyllä talous ja työllisyys tästä nousee. Myös kansainvälinen talousnäkymä on kohtuullinen.”
Maailmantilanne kuitenkin synkistää suomalaisia. Suurin osa kyselyn vastaajista uskoo, että alkava vuosi on tätäkin vuotta huonompi maailmalla.
Ilman suuria lupauksia
Itse vietin tämän syksyn sairaalassa, ja sen jälkeen tapahtui suuri muutos, kun muutin toiseen kaupunkiin. Kulunut vuosi oli sellainen, joka ei kysynyt lupaa. Vanhat vaivat, kuten uupumus, äityivät uudelleen, asettaen lievästi sanottuna haasteita nakertaen elämänlaatua ja hankaloittaen arkea.
Uudesta vuodesta en odota suuria, vaan suunnittelen pieniä mahdollisia asioita. Ei tarvitse olla ”uusi minä” vaan ”hieman vähemmän eksyksissä oleva minä.”
Omien kokemusteni pohjalta, voin antaa vinkin, että suurten lupausten sijaan, pienet askeleet ovat usein niitä, jotka oikeasti vievät eteenpäin. Ja toinen; pyydä apua, ennen kuin olet aivan loppu. Se ei ole heikkoutta vaan viisautta.
En ole varma, olenko optimisti vai vain toiveikas realisti, mutta päätän silti kuulua siihen neljännekseen, joka uskoo parempaan.