Olihan se lähdettävä kokemaan lauantai-illan huumaa ja pyörähtämään taas vähän ulkona. Kotikaupungin pienessä keskustassa, viihtyisässä pubissa, esiintyi tunnettu pianovirtuoosi. Ohjelmassa oli musiikkia joka lähtöön.
Musiikkia monipuolisesti.
Pubi oli aivan täynnä kun iltayhdeksältä alkoi Heikki Ruokonen Show.
Covereista eli lainabiiseistä koostunut yhden muusikon esitys oli vaikuttava. Mies sai kosketinsoittimestaan irti kaiken, ja tuntui kuin paikalla olisi kokonainen bändi. Hyvä cover on tuttu, yllättävä ja menee ihon alle.
Ohjelmistossa oli lukuisia hienoja sovituksia tutuista biiseistä. Soittolistalla oli kotimaista iskelmää sekä rock- ja popklassikoita. Yleisöä villitsivät muun muassa sellaiset tutut kappaleet kuin Kirkan Hetki lyö, Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli, Leevi And The Leavingsin Onnelliset ja Brita Koivusen Suklaasydän.
On tosin sanottava, että välillä laulu meni hieman ylitulkinnaksi ja mies korotti ääntään lähes huudahtaen, mikä hieman ”särki”. Kaiken kaikkiaan keikassa oli humoristinen ote. Oli tuttuja biisejä, joita kuitenkin nykyisin harvoin kuulee.
Väki viihtyi, ja pienessä tilassa tanssittiinkin. Minuakin pyydettiin tanssimaan, mutta ei minusta sellaiseen ole, joten jouduin kohteliaasti kiittämään ja pahoitellen kieltäytymään. Se tuntui hieman ikävältä, mutta onneksi nainen löysi pian tanssiseuraa. Tanssijoille tarjoiltiin myös muun muassa valssia.
Tuttu mies
Heikki Ruokonen on työskennellyt myös kanttorina, musiikinopettajana ja kuoronjohtajana. Hän toimi pitkään sekakuoro Prima Vistan taiteellisena johtajana. Kuoro esittää muun muassa klassista ja kevyttä musiikkia, kansanlauluja, gospelia ja rockia. Vuonna 2011 Prima Vista sijoittui TV2:n Suomen Paras Kuoro -ohjelman finaalissa kolmanneksi.
Tunnen Ruokosen vuosien takaa. Hän vieraili kerran radio-ohjelmassani. Mies oli tuonut nipun levyjä mukanaan ja ajatuksena oli keskustella hänen valitsemastaan musiikista. Me intouduimme kuitenkin niin kovasti juttelemaan yleisesti musiikista, ettemme ehtineet tunnin aikana soittaa kuin yhden biisin.
Sunnuntain haikeus
Lauantai-iltana olisi keskustassa ollut muutakin musiikkitarjontaa, kuten yökerhossa esiintyvä 1990-luvulta tuttu teknoyhtye. Minulta tällaiset keikat jäävät väliin, koska showtime on vasta yhdentoista jälkeen. Pienessä pubissa keikat alkavat jo yhdeksältä, mikä on mukavaa.
Ja olihan se keikan jälkeen käveltävä jo tutuksi tulleen snagarin kautta. Pakettiautoon rakennetusta grillikioskista valitsin yöpalaksi tällä kertaa kerrosporilaisen. Ihan hyvää, mutta parempiakin tuplaporilaisia olen saanut.
Sunnuntaisin mielen voi vallata epämääräinen haikeus. Melankolinen olo sunnuntaisin on kuulemma aivan yleistä. Apeus voi iskeä siitäkin huolimatta, että on viikonloppuna palautunut hyvin työstä. Minusta kyse ei ole yksin suhteesta työhön vaan siitä, että lauantai vain on usein niin mukava päivä, ja siihen sisältyy paljon vapaata tekemistä. Tulee sellainen olo kuin ”voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna”, kuten eräässä kappaleessa lauletaan.
Esseeblogi 