Avainsana: keikat

Sain lauantai-iltana nauttia jälleen hienosta musiikista. Ison kesäterassin esiintymislavalle nousi tällä kertaa suosituin suomalainen rautalankayhtye, The Sounds. Yleisölle tarjoiltiin upea kahden setin kokonaisuus, joka oli täynnä hienoja ikivihreitä. Bändi veivasi letkeää musiikkia mainiolla otteella.

Upeaa soittoa pitkällä kokemuksella.

The Sounds tarjosi loistavaa tunnelmaa aurinkoiseen kesäiltaan. Yleisö viihtyi täydellä terassilla, ja jopa villiintyi. Aplodit bändin hienojen vetojen jälkeen olivat voimakkaat. Ja vähitellen moni lähti tanssimaankin lavan edustalle.

Mikä ihmeen rautalanka?

Rautalankamusiikilla tarkoitettiin meillä alun perin 1960-luvun instrumentaalimusiikkia, jonka tunnusmerkkejä olivat kahden sähkökitaran, soolo- ja komppikitaran yhteispeli, sähköbasso ja rummut.

Myöhemmin ”sallittiin” mukaan muita soittimia ja myös laulu. The Sounds oli ensimmäinen suomalainen kitarayhtye, jonka levyllä yhtyeen jäsenet lauloivat.

Nuoret kaappasivat musiikin 1960-luvulla. Rautalanka oli ensimmäinen musiikkityyli, jossa nuoret soittivat itse ja toisilleen.

Suomalaiset rautalankayhtyeet ovat olleet merkittävä osa musiikkikulttuuria. Nimi ”rautalankamusiikki” tulee sähkökitaran kielestä.

Uusia sovituksia

The Sounds oli Suomen ensimmäinen kansainvälinen superyhtye, jonka biisi Mandschurian Beat rikkoi miljoonan ulkomailla myydyn levyn rajan.

Rautalankabändeille tuli tavaksi ottaa vanha tunnettu biisi ja sovittaa siitä oma versio, joka yleensä oli twistiä. The Sounds käytti tätä reseptiä, ja sen myötä syntyi suosittu ”Emma”. Tämä bändin tunnetuin levytys on vuodelta 1963.

Tänä päivänä The Sounds esiintyy kokoonpanossa Peter Ekman (bassokitara), Jomme Kettunen (rummut), Esa Helasvuo (kosketinsoittimet), Jan-Erik Saine (soolokitara) ja Ave Lönnfors (komppikitara ja laulu).

Ave Lönnfors: kitara ja laulu.

Bändi tarjoili kesäillassa viihdyttävän musiikkikattauksen. Yhtenä poimintana rautalankabiisien klassikko, The Shadows -yhtyeen ”Apache”.

Yksi miellyttävä yllätys oli se, kun rakastettu sävellys ”Myrskyluodon Maija” lähti soimaan. Kyseessä on Lasse Mårtensonin säveltämä tunnuskappale 1970-luvun televisiosarjasta. The Soundsin sovituksessa oli kauneutta ja jylhyyttä.

Olen keikka-arvioissani kertonut usein kuinka minun tekee monesti baari-illan jälkeen mieli yöpalaa. Usein olen käynyt keskustaan parkkeeratulla nakkikioskiautolla. Nyt yöpalaa sai jo illan aikana, sillä terassilla paistettiin makkaraa. Makkarat eivät kuitenkaan olleet vielä aivan kypsiä, kun menin jo ostamaan. Makkara oli vielä vähän kylmä. Mutta kyllä se maistui oikein hyvin.

Upean keikan lopuksi Ave Lönnfors kysyi yleisöltä, mikä vielä puuttuu. Ja samassa lähti viimeisenä kappaleena soimaan kaikkien tuntema ”Emma”.

Olihan se lähdettävä kokemaan kesäillan huumaa, ja pyörähtämään taas vähän ulkona. Isolla aurinkoisella terassilla esiintyi mainio bändi. Letkeästä musisoinnista vastasi yhtye nimeltään Freud Marx Engels & Jung Revisited.

Mainio kokoonpano.

Alkuperäinen Freukkarit on suomalaisen outlaw countryn uranuurtaja. Bändi perustettiin vuonna 1987, ja se julkaisi musiikkia 30 vuoden ajan alkuperäislaulaja Pekka Myllykosken kuolemaan saakka. Vuoteen 2017 mennessä bändi oli ehtinyt julkaista 11 albumia sekä lukuisia singlejä ja kokoelmia.

”Olisi kiva joskus taas soittaa vanhoja Freukkari-biisejä”, bändissä yli vuosikymmenen verran soittanut Jussi Kinnunen lausui jonkunkin kerran. Hiljalleen, tarkemmin vuonna 2022, hän kasasi ryhmän Freud Marx Engels & Jung Revisited, tuttavallisesti vain Revarit.

Revareiden ajatuksena on palauttaa alkuperäisen Freukkarit-yhtyeen musiikki esiintymislavoille. Bändin soittajiksi valikoitui nopeasti joukko toisilleen aiemmista projekteista tuttuja muusikoita. Kokoonpanoon päätyi muun muassa henkilöitä, jotka olivat vaikuttaneet Freukkareissa pitkäänkin, mutta eivät koskaan yhtä aikaa.

Revareiden keulille halutaan kuulemma myös solistivieraita. Heistä vakinaiseksi guest stariksi on noussut Maria Hänninen, Freukkarien taustalaulaja ja mukanasoittaja jo kasarilta. Hännisen soitin on viulu.

Revarit esitti pitkään vain vanhaa Freukkari-musiikkia. Mutta mukaan on tullut myös uutta omaa materiaalia, ja yhtyeen esikoisalbumi ilmestyi keväällä.

Loistavia vanhoja hittejä

Bändin yhteissoitto perjantai-illan keikalla oli tiukkaa. Ja yleisö viihtyi, ja jopa villiintyi. Aplodit bändin hienojen vetojen jälkeen olivat voimakkaat.

Setti sisälsi kaikki suurimmat Freukkareiden hitit. Ja bändi tarjoili myös hienon encoren eli ylimääräisen musiikkiesityksen.

Ollaan heinäkuussa, mutta kohtahan sitä taas ollaan Danny-Show -nimisen hitin mukaisesti seuraavanlaisessa tunnelmassa:

Ai jai jai räntä lentää / Ja tyhjänä tuoppi on. Ai jai jai räntä lentää / Kuinka räntä voi lentääkään

Yksi lempibiiseistäni on aina ollut Särkynytsydämiset, jota olen laulanut myös yhdessä kavereiden kanssa illanistujaisissa:

Särkynytsydämiset, aina juovan tuntuvat / Hukuttaakseen murheet, jotka kelluu kuin untuvat. Ja ehkä elämä on vain huonoa pilaa, mutta mehän hekotetaan / Niin, että kukahan seuraavat tilaa, sillä kai me ne otetaan? Viekää minut baariin veljet, tuoliin nostakaa / Hitto joo, mä en pelle oo, jos mies en olla saa

Mahtavaa iltapalaa

Olen keikka-arvioissani kertonut monesti kuinka minun tekee ravintolaillan jälkeen aina mieli yöpalaa. Ja olen kävellyt usein myöhään illalla kadun päähän parkkeeratulle pakettiautolle, joka toimii grillikioskina.

Nyt sai ottaa iltapalaa jo ravintolaillan aikana. Terassilla nimittäin myytiin myös pientä suolaista. Tarjolla oli grillimakkaraa ja pizza sliceja. Otin parikin makkaraa, ja kylläpä se maistuikin huurteisen kanssa hyvältä.

Viihdyin mainiolla keikalla. Mieleen muistui lukioajat, kun lähdimme kavereiden kanssa taas jonkin oppitunnin aikana ajelemaan kahville jollekin huoltoasemalle ja autostereoissa soi Freukkareiden kasetti.

Lauantai-iltana kotikaupunkini suositussa keikkapaikassa tarjottiin instrumenttien ilotulitusta. Yhdessä ja samassa esityksessä soitettiin peräti kymmentä eri soitinta. Täydessä kuppilassa esiintyi kelttifuusiota soultyyppisesti soittava The Whisky Piskys. Bändi tarjosi loistavaa tunnelmaa.

Monenlaisia soittimia.

Keikka sisälsi paljon irlantilaista kansanmusiikkia, joka tunnetaan energisestä rytmistään ja melodisista sävelistään. Yhtyeen monipuolinen ohjelmisto vaihtelee perinteisten jigien ja reelien energisistä rytmeistä aina genrehyppelyyn ajattomien klassikoiden äärellä. Jigi on tanssimusiikkia, jossa melodiat ovat usein leikkisiä ja soljuvia. Reeli puolestaan on nopeaa ja energistä tanssimusiikkia.

Mainioita sovituksia

Bändin perustajajäsen englantilainen Mick soittaa mandoliinia, sähkökitaraa, bajoa ja bassoukulelea. Bändin laulaja on suomalainen Seita Van Den Eden, joka on multi-instrumentalisti ja myös kuvataiteilija. Upean laulun lisäksi hän soittaa muun muassa huilua, harmonikkaa, irlantilaista tinapilliä, huuliharppua ja bodhran-rumpua.

Seitan laulu on voimakasta, vivahteikasta ja lumoavaa. Monipuolinen äänenkäyttö tuntui suorastaan ihmeellisestä. Ja hänen taitonsa soittaa niin monia ja erilaisia soittimia hämmästyttää.

Upeaa laulua ja hienoa soittoa.

Voisi todeta, että yhtye luo tunnettuihin cover-kappaleisiin oman tvistinsä, ja tuo niihin uutta iloa ja energiaa. Näin se poikkeaa monista muista cover-bändeistä. Yhtye soitti useita hienoja ja omaperäisiä cover-versioita, joista muutamia poimiakseni: Ben E. Kingin Stand By Me, Wilson Pickettin Mustang Sally ja The Policen Every Breath You Take.

Suomen-kiertueella

The Whisky Piskysin jäsenet keikkailevat ahkerasti useita kertoja viikossa ja ovat olleet kiertueilla useissa maissa. Bändi on suosittu etenkin Espanjan Aurinkorannikolla. Nyt yhtye on ensimmäistä kertaa Suomen-kiertueella.

Yleisö oli innostunutta, tunnelma oli paikoin villi ja huumaava. Väki taputti biisien mukana, ja bändi sai upeiden vetojensa jälkeen voimakkaat aplodit.

Keikka oli vaikuttava kokemus.

Hyvää yöpalaa kotona

Olen keikka-arvioissani kertonut monesti kuinka minun tekee ravintolaillan jälkeen aina mieli yöpalaa. Nyt olin lähdössä aikaisin kotiin katsomaan jalkapallon Mestarien liigan finaalia televisiosta, eikä usein mainitsemani snagariauto ollut vielä parkkeerannut paikalleen kävelykadulla. Mutta iltapalaa oli kotona. Jääkaappiin oli jäänyt mikroannos. Jauhelihaspagetti maistui hyvin.

Olihan se lähdettävä kokemaan lauantai-illan huumaa, ja pyörähtämään taas vähän ulkona. Kotikaupungin keskustassa, viihtyisässä pubissa esiintyi mainio bändi. Letkeästä musisoinnista vastasi yhtye nimeltään Jompikumpi Hongistoista. Bändi tarjosi loistavaa tunnelmaa pubin synttäribileissä.

Kolmiäänistä laulua.

Jompikumpi Hongistoista on kolmesta veljeksestä koostuva yhtye. Ohjelmistossa on sekä tarkoin valikoituja cover-kappaleita että veljesten omaa tuotantoa.

Jussi Hongisto on tunnettu muun muassa Järvenpään Teatterin kapellimestarina ja laulusolistina sekä Paja Bandin basistina. Lauri Hongisto esiintyy laulavana kitaristina niin Suomen Hiljaisimman Bilebändin keulassa, kuin omaa tuotantoaan esittäen. Ilkka Hongisto toimii Tapiola Sinfoniettan käyrätorvensoittajana ja on säveltänyt käyrätorvelle uusia teoksia.

Veljesten yhdistäessä voimansa kuullaan kolmiäänistä lauluharmoniaa, eri soittimia banjosta baritonikitaraan ja monipuolista ohjelmistoa.

Loistavia sovituksia

Lauantai-iltana ohjelmistossa oli hienoja sovituksia tunnetuista kappaleista. Erityisen mainio oli Eagles -yhtyeen klassikkohitti Hotel California. Myös Egotripin Matkustaja soi hienosti. Popklassikoista veljesten käsittelyssä toimi myös Nik Kershawin 80-luvun hitti The Riddle. Mainio veto oli myös Twin Peaks -tv-sarjan tunnusmusiikki, jossa soi hienosti Ilkka Hongiston käyrätorvi.

Hieno veto tv-sarjan tunnusmusiikista.

Soittimet, kuten kolme sähkökitaraa, akustinen kitara ja basso vaihtuivat keikan aikana taitavilta soittajilta toiselle. Jussi Hongisto vastasi muiden instrumenttien lisäksi kosketinsoittimista.

Monipuolinen kattaus

Bändi soitti hyvää ja monipuolista musiikkia. Bändin yhteissoitto oli tiukkaa.

Miehet veivasivat letkeää musiikkia ja tunnelma oli leppoisa. Yleisö oli innostunut ja sai nauttia kahdesta pitkästä setistä. Keikan tunnetila oli hyvä. Pubi oli täynnä. Aplodit bändin hienojen vetojen jälkeen olivat voimakkaat.

On sanottava, että onnistunut keikka ja hieno kokemus.

Jäin ilman makkaraa

Olen keikka-arvioissani kertonut monesti kuinka minun tekee ravintolaillan jälkeen aina mieli yöpalaa. Pubin synttäreillä olisi ollut alkuillasta tarjolla grillimakkaraa. Minä myöhästyin tästä. Makkara olisi maistunut.

Usein mainitsemani snagariauto ei ollut vielä parkkeerannut paikalleen kävelykadulla, kun olin jo lähtemässä kotiin, joten en saanut sieltäkään kovaan nälkään syötävää. Mutta eipä siinä mitään. Minä paistoin kotona kaksi isoa fileepihviä, joita söin valkosipuligrillisalaatin kera.

Lauantai-iltana letkeästä musisoinnista vastasi kotikaupungin viihtyisässä pubissa esiintynyt mainio The Rhythmbreakers. Bändin ajatuksena on tarjota loistava biletunnelma niin, että arjen huolet unohtuvat. Bändi esittää omia sävellyksiä ja myös joitakin Rhythm and Blues -lainakappaleita.

Kahden solistin laulu on soljuvaa.

The Rhythmbreakers on svengaavaa bluesia esittävä viisihenkinen yhtye. Bändi perustettiin muutama vuosi sitten Järvenpäässä kesän Puistoblues-festivaaleja varten. Yhtyeen jäsenet huomasivat, että kemiat toimivat hyvin yhteen ja yhteinen juurimusiikin rytmi ja groove löytyi nopeasti.

Bändi on esiintynyt muun muassa klubeilla ja festivaaleilla. Yhtye on toiminut kuukausittain eri artistien kanssa housebandina eri tilaisuuksissa. Bändistä on sanottu, että kun se päästää jamivaihteen irti, fiilis kohoaa kattoon ja yleisö voi jättää arjen huolet taakseen.

Yhtye on peruskokoonpanossa viisihenkinen. Laulusolistina on Talvi Äkräs, joka soittaa joissakin kappaleissa myös kitaraa. Toinen laulaja on Kari ”KJ Wolf” Viitanen, joka lisäksi soittaa huuliharppua.

On sanottu, että Talvin sielukas laulusoundi sekä Kari KJ Wolfin taidokas blues-huuliharppu antavat yhtyeelle oman autenttisen soundin. Talvin ääntä on kuvailtu leijuvaksi ja kahlitsemattomaksi.

Tunnelma olisi voinut olla parempikin. Keikkayleisöä olisi voinut olla enemmän.

The Rhythmbreakers soitti hyvää ja monipuolista, enimmäkseen omasta tuotannosta koostuvaa, musiikkia. Tarjonta oli perinteistä bluesia rokkaavampaa ja voimakkaampaa. Bändin yhteissoitto oli tiukkaa.

Kitaristi Juha Laineen soitto oli taiturimaista ja soolot vetäviä. Joissakin biiseissä myös Viitanen soitti kitaraa, ja Äkräs akustista kitaraa. Soitinten vuoropuhelu toimi hyvin. Myös kahden solistin yhteinen laulu oli soljuvaa.

Bändi tosiaan soitti hyvin yhteen.

Olen yleensä tottunut siihen, että kappaleissa on huuliharppusooloja, mutta nyt soitin oli olennainen osa koko biisiä. Ja kokonaisuus oli loistelias.

Yleisö sai nauttia kahdesta pitkästä setistä. Keikan tunnetila oli bändin puolesta hyvä. Mutta yleisesti tunnelma olisi voinut olla hieman parempikin, sillä väkeä pubiin olisi mahtunut paljon enemmän. Harmitti, ettei loistelias bändi saanut aivan täyttä keikkayleisöä.

Aplodit bändin hienojen vetojen jälkeen olivat kuitenkin voimakkaat. Ja innostuipa muutama pari tanssimaankin pienessä tilassa.

Onnistunut keikka ja hieno kokemus. Bluesin riemua, jos näin voi sanoa.