Blogin huoltotauko venyi pitkäksi

Pahoittelemme, että Esseeblogin ylläpidon pienten vaikeuksien vuoksi edellisestä bloggauksesta on vierähtänyt pitkä tovi. Blogin kirjoittaja tarvitsi pientä terveyteen liittyvää huoltoa, joka venyi odotettua pidemmäksi. Terveyspäivitys on nyt tehty, ja blogi toimii jälleen normaalisti.

Bloginpitäjän terveyttä päivitettiin.

Tätä syksyä ovat siis varjostaneet terveyshuolet. Takana on kaikkiaan kahdeksan viikon sairaalakiertue – yhteensä kolme sairaalaa ja kuusi osastoa. Vointi romahti syksyllä ja sairastelu kesti pitkään. Mutta kuntoon tultiin.

Media- ja somepaasto

En ole tänä aikana seurannut lainkaan uutisia tai selannut somea. Lähtö hoitoon kun oli niin kiireinen, että puhelinkin jäi kotiin.

Mutta hyvin pärjäsi ilmankin, vaikka tavallisesti seuraan paljon uutisia ja ajankohtaisia asioita. En usko, että somessakaan olisi ollut jotain tavanomaista tärkeämpää.

Päivät sairaalavuoteessa makoillessa olivat välillä pitkiä, mutta puhelimen selaaminen ei tuntunut tärkeältä, kun oli muuta ajateltavaa.

Maittavaa ja ravitsevaa ruokaa

Sain hyvää ja kokonaisvaltaista hoitoa. Iso kiitos hoitohenkilökunnalle. Tämän muistin aina sanoa minua hoitaville lääkäreille ja hoitajille.

Minulle oli mieluisaa ja tärkeää myös säännöllinen ruokailu. Ruoka oli hyvää ja annokset olivat sopivan kokoisia, vaikka sairaalaruuasta on myös toisenlaisia mielikuvia. Terveellinen ravinto vahvisti. Oma ruokailu oli alkusyksyn aikana ollut hieman heikkoa. Tuli syötyä usein kiireessä pikaruokaa ja vain kerran päivässä.

Sairaalassa tuli saatua aamupuuroa, vieläpä mehukeiton kera. Aamukahvia odotti malttamattomana, varsinkin jos takana oli huonosti nukuttu yö. Lounas oli maittavaa ja vaihtelevaa. Päivällinen oli usein jotakin ravitsevaa keittoa.

Ja jälkiruuaksi sai herkullista kiisseliä tai vanukasta. Pääsin hoidossa niin suklaavanukkaan makuun, että olen ostanut sellaisen pienen purkin usein kotonakin jälkiruokaherkuksi.

Alkuun vuoteessa syöminen oli vaikeaa. Mutta vähitellen pääsin pöydän ääreen ruokailemaan. Ja diabetesta sairastavana oli ilo huomata, kuinka sokeriarvoni tulivat oikealle tasolle, ja kuinka paino laski terveellisesti yli kymmenen kiloa.

Aikainen joululahja

On joulukuun ensimmäinen päivä. Etelä-Suomessa on tihkusateista ja harmaata. Sääennusteet eivät taida luvata sen talvisempaa säätä ainakaan lähiaikoina. Mutta: ”Vain valkeata joulua, mielessäin ootan minä ain, sillä hangen hohteessa vain, joulurauhan tunnen rinnassain.”

Oman joulukalenterini ensimmäinen luukku kuvastaa tervehtymistä. Joululahjan sain siis jo marraskuussa.

Seuraava tällä viikolla blogissa avautuva luukku sisältää kirja-arvion ja suositun kirjailijan jouluhaastattelun. Mukavaa joulunodotusta!

Esseeblogi täyttää vuoden – parhaita paloja

Olen pitänyt blogia päivälleen vuoden ajan. Ja sanottavaa on riittänyt – olen julkaissut tässä ajassa 129 kirjoitusta. Iso kiitos kaikille lukijoille! Olen kirjoittanut muun muassa pohdiskelevia esseitä eri aihepiireistä, kolumneja arkisista ilmiöistä ja kommentteja tuoreista uutisista.

Uusi essee alkaa tästä.

Blogin ensimmäinen kirjoitus vuosi sitten kertoi siitä, kuinka lapsena pukeuduin musiikkimaun mukaisesti. Diggailin pienenä poikana isompien kaverien kanssa rockabillya ja pukeuduin farkkutakkiin. Housujen lahkeet oli käännetty ylös. Oli myös läskipohjakengät. Kymmenvuotiaana minusta tuli hevari ja farkkuliiviin oli ommeltava heavy metal -bändien kangasmerkkejä. Oli niittivyö ja -ranneke. Sittemmin alkoi kiinnostaa enemmän diskomusiikki.

Aiheiden kirjoa

Olen kertonut vuoden aikana muun muassa autofiktiosta eli kirjailijoiden omakohtaisista romaaneista, journalistisen median arvostuksesta sekä kulttuurin ja taiteen vaikutuksista. Olen esittänyt näkemyksiä työelämästä ja pohtinut onnellisuutta.

Luetuimpia kirjoituksia ovat olleet sellaiset, joissa olen kertonut arkisista asioista kuten vaatekaappien järjestämisestä, yrityksestä valmistaa hurmaavaa pastaruokaa tai siitä kuinka erilaisia keksejä on kaupoissa aivan liikaa.

Yksi luetuimmista kirjoituksista käsitteli unelmia ja elämävalintoja. Itselleni tarjottiin aikoinaan mahdollisuutta lähteä tiskijukaksi etelän lomakohteeseen:

Jos olisin lähtenyt dj:ksi Turkkiin

Esseen rakentaminen

Esseiden kirjoittaminen on muita juttutyyppejä isotöisempi. Se vaatii suunnittelua. Teen paperille miellekartan, joka auttaa jäsentämään ajatuksia, ideoita ja tietoa. Kirjoitan pääaiheen ja sen jälkeen siihen liittyvät alateemat ja pääideat. Sitten lisään yksityiskohtia.

Miellekartta auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia ja uusia näkökulmia. Varsinaisen kirjoittamisen jälkeen essee vaatii tarkistamista ja muokkaamista. Kiinnitän huomiota rakenteeseen ja jäsentelyyn. Ja toivottavasti saan varmistettua, että teksti on selkeä.

Uutena juttutyyppinä ovat keikka-arviot. Käyn mielelläni kotikaupungin kuppiloissa keikoilla, ja vaikka en niin taitava musiikkikriitikko olekaan, keikan tarjonnasta, musisoinnin taitavuudesta ja tunnelmasta on mukava kertoa.

Arkisia löytöjä

Arkeemme vaikuttaa valtava tietomäärä. Se voi aiheuttaa ylikuormitusta. Kaikkeen saatavilla olevaan tietoon ei myöskään voi aina luottaa. Verkossa on myös vääristynyttä tietoa ja valeuutisia. Minä katson, että perinteisten tiedotusvälineiden merkitys luotettavan tiedon lähteenä korostuu.

Blogissani käytän silloin tällöin joitakin tietolähteitä. Tarkastelen eri aihepiireistä kertovia artikkeleita. Arvioin sekä artikkeleiden sisältämiä tietoja että niiden antamia neuvoja omien havaintojeni ja kokemusteni valossa. Pohdin muun muassa erilaisten arkisten vinkkien hyödyllisyyttä ja soveltuvuutta.

Jaan lähipäivinä muutamia luetuimpia kirjoituksia vuoden varrelta. Blogin ajatus on tuoda esiin arkisia löytöjä ja jakaa niiden tuoma ilo ja hyöty lukijoiden kanssa. Toivottavasti silloin tällöin onnistun tässä. Kiitos paljon lukijoille!

Sata blogikirjoitusta täyteen

Perustin blogin tämän vuoden keväällä. Tämä uutta vuotta käsittelevä postaus on juuri sopivasti sadas blogikirjoitus. Kuluneen vuoden suosituin postaus oli itselleni yllätys. Kerron tässä postauksessa blogini luetuimmista kirjoituksista.

Uusi postaus alkaa tästä.

Kun aloitan uuden blogikirjoituksen, etenkin esseen suunnittelemisen, teen paperille miellekartan, joka auttaa jäsentämään ajatuksia, ideoita ja tietoa. Kirjoitan pääaiheen ja sen jälkeen siihen liittyvät alateemat ja pääideat. Sitten lisään yksityiskohtia. Miellekartta auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia ja löytämään uusia näkökulmia.

Kirjoitusprosessi on yleensä melko nopea, mutta silloin tällöin jätän tekstin joksikin aikaa hautumaan. Jatkan kirjoittamista kun uutta sanottavaa tulee mieleen.

Kun kirjoitus alkaa olla valmis, tarkistan ja muokkaan tekstiä. Tämä on eniten aikaa vievä vaihe. Kiinnitän huomiota rakenteeseen ja jäsentelyyn. Moni kohta saattaa tässä vaiheessa vaihtaa paikkaa. On myös varmistettava, että teksti on selkeä.

Mistä tänään kirjoittaisin?

Välillä on hieman haastavaa löytää postausaiheita. Mutta usein aiheet tulevat läheltä. Olen kirjoittanut vuoden aikana muun muassa työelämästä (ehkä liiankin kanssa), mediasta, kirjallisuudesta, elämäntavoista, ystävyydestä, vapaa-ajasta, ruokaostoksista, lomaromansseista, makeisista ja laulamisesta.

Varsinaisten esseiden lisäksi on tullut julkaistua kirjoituksia, jotka ovat olleet enemmänkin kolumneja, kommentteja ja näkökulmia eri aihepiireistä.

Olen halunnut kirjoittaa eräänlaisia puheenvuoroja. Kerron eri tietolähteiden herättämistä mietteistä omiin havaintoihini ja kokemuksiini pohjautuen. Omakohtaisessa pohdinnassa edetään yksityisestä yleiseen ja toisinpäin.

Luetuin kirjoitus oli yllätys

Luetuimpia kirjoituksia ovat tänä vuonna olleet muun muassa postaukset radiokanavien musiikista ja uutisista, vaatekaappien järjestämisestä ja englantilaisten voileipien valmistamisesta. Moni yleinen-kategorian postaus on ollut sellainen, jota on ollut todella mukavaa kirjoittaa.

Voit tutustua vaatekaappien järjestämiseen ja englantilaisten voileipien valmistamiseen seuraavien otsikoiden kautta:

Nyt poikamies järjestää vaatekaapit

Kokeilin tehdä englantilaisia voileipiä

Tämän vuoden luetuin postaus oli diabetesta ja sen hoitoa käsitellyt kirjoitus. Tämä tuli minulle hieman yllätyksenä. Mutta aihe varmasti koskettaa monia.

Rasittava vaikeahoitoinen diabetes

Parempaa uutta vuotta

Kulunut vuosi oli meillä ja maailmalla monella tapaa synkkä. Kärsimys hallitsi uutisia. Viisaus oli maailmassa vähissä.

Kotimaassa taloustilanne oli vaikea. Työttömyys lisääntyi. Yrityksillä oli vaikeuksia. Hallituksen talouspäätökset, kiristykset ja leikkaukset alkoivat näkyä arjessa. Yhteiskunnassa oli yhä enemmän epäkohtia.

Yleinen ilmapiiri on sellainen, että epävarmuuden ajalle ei näy loppua. On ymmärrettävää, että reagoimme jäämällä kotiin sohvan, somen ja sarjojen pariin. Moni kärsii elämäntavoista johtuvasta väsymyksestä, kerrottiin Ylen artikkelissa. Ilon ja innostuksen aiheita on vaikea tavoittaa.

Olisi kuitenkin hyvä yrittää löytää jotakin uutta ja kiinnostavaa, joka voisi kohottaa mieltä ja lisätä energiaa. Uusi vuosi on lupausten aikaa. Ryhtyminen on muutoksen vaikein vaihe. Kertaheitolla ei kannata yrittää muuttaa kaikkea.

Uusi vuosi tuokoon parempia uutisia kaikille ja kaikkialle.

Hyvää uutta vuotta!