Opettavaisia tarinoita: Susi ja Laiskiainen

Oli eräs arki-ilta, kun kahden kollegan jo tavaksi tulleet työpäivän jälkeiset yhdet kaljat eivät jääneet siihen. Susi ja Laiskiainen olivat vuoden ajan työskennelleet keskisuuren yrityksen myyntipäällikköinä. Nyt toiselle oli kuitenkin luvattu ylennys koko myyntiosaston johtoon.

Huippumyyjä aina valmiina.

Nuori Susi ei voinut sulattaa sitä, että tehtävään nostettaisiin Laiskiainen. Laiskiainen oli hänen mielestään työuupumuksen partaalla oleva ja henkisesti työstään etäisyyttä ottanut aikaansaamaton nelikymppinen. Susi puolestaan oli päälle parikymppinen opiskelija, joka pyrki jo luomaan määrätietoisesti uraa.

Suden mielestä Laiskiainen oli jäänyt pitkään muiden myyntimääristä ja tämän kyyninen asenne jarrutti koko osaston hyvää draivia.

Laiskiaisen tapana oli köllötellä ylhäällä oksallaan ja huudella sieltä ohjeitaan muille. Tämä johtajalle ominainen toiminta oli saanut toimitusjohtajan vakuuttuneeksi, että tehtävää hakeneista paikka kuuluu ilman epäilyjä juuri Laiskiaiselle.

Susi ei jättänyt asiaa tähän. Hän kysyi toimistoajan päätyttyä Laiskiaiselta, joko lähdetään. Laiskiaiselle sopi lähteä tavan mukaisesti yhdelle kaljalle, vaikka se ei Suden tulevana esihenkilönä ehkä olisi ollut enää sopivaa.

Sudella oli suunnitelma illalle. Hän oli pyytänyt muutamilta opiskelukavereiltaan, että nämä ilmestyvät jossain vaiheessa pubiin.

Väkinäistä jutustelua

Susi ja Laiskiainen istahtivat pubin hämärään nurkkaan. He yrittivät jutella niitä näitä ja tavalliseen tapaansa naureskella asiakkaille. Keskustelu kuitenkin oli väkinäistä. ”Mitäs iso pomo?” Susi heitti. ”Ei kummempia”, Laiskiainen vastasi. ”Mitä teet uudessa hommassa aivan ensimmäiseksi?” Susi kysyi. ”Sisustan tulevan työhuoneen uudestaan”, Laiskiainen totesi. ”Syy?” Susi kysyi. ”Sinne pitää saada kasvillisuutta”, Laiskiainen sanoi.

”Jos tämä on ensimmäinen keskustelu uuden pomoni kanssa, olkoon. Mutta sanon, että on noussut kaverilla jo nyt päähän”, Susi korotti ääntään. ”Minä puolestaan annan palautetta sitten kehityskeskustelussa”, Laiskiainen sanoi. ”En tiedä olenko talossa niin kauan, että sitä tarvitaan. Otatko toisen?” Susi kysyi. ”No otetaan nyt kun ei ole ihan tavallinen päivä”, Laiskiainen sanoi.

Susi tuli kahden tuopin kanssa. Hän ojensi toisen Laiskiaiselle. ”Siinä on pieni lahja sinulle nimityksen kunniaksi”, Susi sanoi.

Tuopin pohjalle oli pudotettu snapsilasi. ”Meillähän on huomenna aamusta se iso asiakastapaaminen”, Laiskiainen sanoi. ”Mutta eiköhän pieni terästys nyt mene. Kiitti vaan”, hän totesi.

Suden oli poistuttava vessaan. Ei varsinaisesti hädän vuoksi vaan siksi, että hänen oli rauhoituttava. Hän tarkisti, ettei vessassa ollut muita, ja alkoi ulvoa niin kuin vain nuori susi osaa. Aikansa ulvottuaan epäoikeudenmukaisuutta, Susi palasi pöytään.

”Oletko valmistautunut huomiseen asiakastapaamiseen?” Laiskiainen kysyi Sudelta. ”Paremmin kuin hyvin”, Susi sanoi ja naurahti mielessään. Kyse oli firmalle niin merkittävästä asiakkaasta, että tapaamiseen oli tulossa myyntipäälliköiden lisäksi myös toimitusjohtaja.

Susi tekee pahojaan

Susi vilkaisi kelloaan. Kaverit tulisivat kohta. Sitten edettäisiin suunnitelman mukaisesti. Susi tiesi, että laiskiainen liikkuu hitaasti. Se ei pääse petoa pakoon. Nyt piti vain leikata sen kynnet, joilla se yleensä puolustautuu. Nuori susi vaelteli mielessään. Hän näki jo itsensä haaskalla. Susi uskoi, että toimitusjohtaja huomaisi sittenkin hänen olevan oikea tekijä osaston johtoon.

Lauma Suden kavereita saapui pubiin. Laiskiaisen ilta venyi huomaamatta seurueessa, jossa jokainen tarjosi vuorollaan juomaa koko pöydälle. Juuri ennen valomerkkiä Susi sanoi tarjoavansa vielä kierroksen. Muille Susi toi oluet, mutta Laiskiaiselle hän halusi kertomansa mukaan tarjota erikoisemman juoman erikoiselle tyypille. Hän laski pöydälle cocktailin, joka koostui vodkasta, rommista, tequilasta, ginistä, colasta ja sitruunamehusta. Porukka houkutteli Laiskiaista juomaan lasin tyhjäksi. Laiskiainen tarttui korkeaan lasiin.

Aika ja paikka epäselvä

Aamulla Laiskiainen heräsi kännykän soittoääneen. Puhelimessa oli Susi, joka kertoi, että asiakas oli jo paikalla. ”Myös toimitusjohtaja kyselee missä mahdat olla”, Susi sanoi.

Laiskiainen huomasi olevansa vieraassa asunnossa. Hän oli alushoususillaan. Hätääntynyt Laiskiainen ei tiennyt missä oli, mutta kännykkä onneksi kertoi sijainnin. Hän tilasi taksin.

Kun Laiskiainen oli pukeutumassa, hän huomasi, että puvunhousujen toinen lahje ja puvuntakin toinen hiha oli saksittu poikki. Vasen sääri jäi kokonaan paljaaksi. Laiskiainen puki paidan, sitoi solmion ja vetäisi tärvellyn takin päälleen. Hiki puski pintaan. Kädet vapisivat. Päässä pyöri. Hän kiroili.

Laiskiainen pääsi lopulta toimistolle. Aulapalvelija katsoi häntä kauhistuneena. Laiskiainen kiirehti kokoushuoneeseen. Hänellä oli vedellä järjestykseen laitetut hiukset ja sormella hampaisiin levitettyä hammastahnaa suupielissä.

Kun Laiskiainen tuli huoneeseen ja pahoitteli myöhästymistään, Susi hihitteli paitaansa. Toimitusjohtaja ei ollut uskoa silmiään. Kun hän toipui näkemästään, oli kuin hänestä lentelisi salamoita.

Lyhyet neuvottelut

”Hyvää huomenta”, Laiskiainen sanoi. ”Haa, no mutta, huomenta”, asiakas sanoi. Toimitusjohtaja oli tyrmistynyt ja pahoitteli syvästi tilannetta asiakkaalle. ”Tämä on täysin käsittämätöntä. Ymmärrän, jos haluatte poistua”, toimitusjohtaja sanoi. Asiakas nauroi. ”Näin hauskaa työasioissa harvoin onkaan”, hän sanoi.

Laiskiainen sanoi, että hänen pukunsa saattoi aiheuttaa vielä hilpeyttä Suomessa, mutta tyyli oli hänen mukaansa lähtöisin Lontoosta, jossa nuoret liikemiehet olivat jo pitkään odottaneet muotiteollisuudelta jotakin uutta bisnespukeutumiseen. ”Vähitellen tyyli rantautuu myös meille”, Laiskiainen kertoili. ”Aivan varmasti”, asiakas naurahti. Sitten hän onnitteli Laiskiaista nimityksestä. ”Mikäs se sellainen myyntijohtaja olisi, joka ei olisi ollut illalla hiukan edustamassa”, asiakas nauroi. ”Teemme ehdottomasti tarjoamanne lisätilauksen”, hän sanoi.

Kun tapahtumien kulku tuli firmassa kaikkien tietoon, tuli myyntipäälliköstä yksinäinen susi. Yhä useammin Susi epäonnistuneiden myyntineuvottelujen jälkeen tuijotti pubissa lasinpohjaa yksin.

Kun työikäisen muisti pätkii

Työikäisten muistiongelmista puhutaan nykyään yhä enemmän. Ihmisillä on unohtelua ja vaikeuksia keskittyä. Ongelmien taustalla voi olla monia syitä. Minusta on alkanut tuntua, että itselläni on jo huomattavaa huonomuistisuutta.

Mikäs eläin se tämä olikaan.

Kun työikäinen unohtelee tai keskittyminen on vaikeaa, kyse on usein ohimenevästä ongelmasta, kertoo Työterveyslaitos.

Taustalla voi olla myös terveydellisiä syitä, joskus jopa etenevä muistisairaus. Sen tunnistaminen varhain on tärkeää.

Jopa 20-30 prosenttia työikäisistä kokee muistin tai tarkkaavaisuuden vaikeuksia työelämän kuormittavuuden vuoksi. Muistiongelmien taustalla voi olla monia syitä, kuten stressi, univaikeudet ja mielialan muutokset.

Jos muistioireet ovat ohimeneviä ja liittyvät selvästi esimerkiksi työkuormituspiikkeihin, ei asiantuntijoiden mukaan ole syytä huoleen. Jos muistioireet lisääntyvät tai alkavat häiritä arkea, on hyvä hakeutua lääkäriin.

Sanat katoavat

Varsinaisen muistisairauden melko tavallinen varhainen oire on nimeämisen vaikeus eli se, että esimerkiksi kynän sijasta sanotaan ”se, jolla kirjoitetaan”.

Henkilökohtaisesti puhuen, minäkään en tahdo aina löytää tietylle asialle oikeaa sanaa. Esimerkiksi kesken puhelun en aina tiedä miten jonkin asian ilmaisisi. Myös lauseiden muodostaminen takkuilee. Tulee lukemis- ja kirjoitushäiriöitä. Mielessä oleva ajatus tai tekeminen voi unohtua hetkessä.

Hakeuduin asian vuoksi hoitajan vastaanotolle. Hän teki minulle kirjallisen muistitestin, joka oli kuitenkin todella helppo, ja suoriuduin siitä ilman mitään vaikeuksia. Tästä ilmeisesti tehtiin päätelmä, ettei minulla ole syytä huoleen.

Ongelma usein hoidettavissa

Muisti- ja keskittymisvaikeuksien taustalla on usein ongelmia, jotka ovat hoidettavissa työterveyshuollossa. Tällaiset mielialaan, nukkumiseen, päihteisiin, kuormittuneisuuteen tai tarkkaavuuteen liittyvät oireet olivat asiasta tehdyssä tutkimuksessa varsin yleisiä.

”Siksi on tärkeää, että työterveyshuolto selvittää muisti- ja keskittymisvaikeuksia sekä niiden tyypillisimpiä aiheuttajia kokonaisvaltaisesti”, sanoo Työterveyslaitoksen neuropsykologian erikoispsykologi Teemu Paajanen TTL:n sivuilla.

Muistisairautta ei aina osata epäillä

Jokainen meistä unohtelee joskus asioita. Useimmiten kyse on esimerkiksi stressin tai univaikeuksien aiheuttamista keskittymiskyvyn ongelmista – sellaisia asioita kun ei voi muistaa, joihin ei ole kiinnittänyt huomiota.

Muistiliitosta kuitenkin huomautetaan, että työikäisillä etenevää muistisairautta ei osata aina epäillä, ja se saatetaan virheellisesti diagnosoida esimerkiksi työuupumukseksi, masennukseksi tai päihteiden käytöstä johtuvaksi unohteluksi.

Olipa taustalla mikä syy tahansa, on muistioireiden hoito tehokkainta, kun se aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Itse ihmettelen, ettei minun muistiongelmiini terveydenhoidossa enempää paneuduttu. Pelkkä helppo muistitesti ei mielestäni kerro mitään, varsinkin kun vaiva tuntuu vain jatkuvan.

Aivojen pitäminen virkeinä

Muistista huolehtiminen on kokonaisvaltaista ja pienilläkin muutoksilla arjessa voi olla suuri vaikutus. Minä ajattelen niin, että tärkeintä on riittävä lepo ja uni. Kokemuksesta voin sanoa, että väsyneenä muisti ja ajattelu eivät toimi, ja virheitäkin sattuu enemmän. Lisäksi oma näkemykseni on se, että on hyvä keskittyä siihen mitä on tekemässä. Ei siis kannata tehdä monta asiaa samaan aikaan. Asiantuntijakin on todennut, että työn laatu paranee ja tehty työ pysyy paremmin muistissa kun tekee yhden asian kerrallaan.

En ole paras sanomaan, mutta liikunta ja terveellinen ravinto ovat myös tärkeitä. On myös hyvä löytää keinoja rentoutumiseen ja stressin hallintaan.

On hyvä olla yhteydessä muihin ihmisiin. Ystävien kanssa oleminen ja esimerkiksi erilaisiin harrasteryhmiin osallistuminen tuottaa hyvää mieltä.

Muistakaamme pitää huolta muistista. Eräässä artikkelissa asiantuntija totesi, että on hyvä miettiä mikä tekee elämästä tässä hetkessä hyvää. Yleensä asiat, jotka tuottavat hyvää oloa ja mieltä, ovat myös terveellisiä aivoille.

Opettavaisia tarinoita: Myyrälle riitti

Myyrän mitta oli tullut täyteen. Ahkera Myyrä tunsi, ettei hänen uurastustaan arvostettu työpaikalla. Myyrä oli tottunut jo pitkään tekemään raskasta työtään ilman kiitosta, mutta nyt tilanne oli alkanut risoa. Hän päätti ottaa omaa lomaa.

Puiston penkki jossa hengähtää.

Puurtaja ei pystynyt rentoutumaan koska asia pänni niin paljon. Hän päätyi lopulta hoitoon. Sairaalassa psykiatrian erikoislääkäri otti Myyrän vastaan.

”Me arvioimme nyt sinun tilannettasi. Minkälaisia tuntemuksia sinulla on päällimmäisenä?” lääkäri tiedusteli. ”Tunnen itseni epäonnistuneeksi”, Myyrä sanoi. ”Millä tavalla?” lääkäri kysyi. ”Ehkä teen työni niin huonosti, ettei sitä edes huomata”, Myyrä pohti. ”Jos tekemääsi työtä ei huomioida, on se varmasti enemmänkin työnantajasi syytä”, lääkäri totesi. ”Työ on menettänyt merkityksensä. Ja nyt tunnen, että kaikki on tyhjää”, Myyrä kertoi. ”Käy lepäämään. Saat täällä lepoa, lääkettä ja ravintoa”, lääkäri sanoi.

Myyrä teki huomaamatonta työtä. Niin huomaamatonta, ettei sitä uuden johdon myötä enää nähty työpaikalla. Kun organisaatiota toistuvasti muutettiin, ei uusia organisaatiokaavioita edes huomattu jakaa hänelle. Myyrä mietti, että jos hän jättäisi työnsä tekemättä, koko firman liiketoiminta kärsisi.

Monipuolinen työ

Myyrä kutsuttiin hoitajan luokse. ”Kertoisitko tarkemmin työstäsi”, hoitaja sanoi. ”Käyntikortissa lukee ’työmyyrä’. Mutta minä teen myös myyräntyötä. Se tarkoittaa salassa tehtävää ja kilpailijoita vahingoittavaa työtä. Työnimikkeeni perusteella taas olen ahkerasti uurastava henkilö”, Myyrä valotti. ”Kuulostaa haasteelliselta. Koetko, että työsi on tärkeää?” hoitaja kysyi. ”Kyllä. On myönnettävä, että vaikka minua ei huomioida, on työlläni suuri vaikutus koko firmalle”, Myyrä sanoi. ”Sinun pitäisi selvästi saada kiitosta”, hoitaja huomasi. ”Niin minäkin ajattelen. Palkka sentään juoksee”, Myyrä sanoi. ”Vähitellen asiat näkee taas myönteisemmin”, hoitaja lohdutti.

Myyrä meni huoneeseensa. Hän pisti pitkälleen. Päivälliselle pääsyä odotellessaan Myyrä mietti saavutuksiaan ja yritti valaa uskoa itseensä.

Työmyyrä mietti, kuinka hän teki toistuvasti nelikentän, joka jaettiin johdolle. Kukaan ei vain tiennyt mistä se on aina tullut. Myyrä listasi miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi. Hän pysyi niistä selvillä nuuskimalla kilpailijoita.

Uusin voimin

Kun Myyrä oli ollut osastolla muutaman päivän psykiatri tiedusteli, millaisia ajatuksia hänellä oli tällä hetkellä työstään. Myyrä kertoi olevansa kutsumusammatissa, mutta motivaatio oli hukassa. ”Voisitko sinä ajatella mitään muuta työtä?” psykiatri kysyi. ”Mitä minä muka osaisin? Minulla on lahjoja tähän hommaan”, Myyrä sanoi.

Myyrä oli osastolla kahden viikon ajan. Hänen vointinsa todettiin parantuneen niin, että paluu töihin olisi hyväksi.

”Millä mielin palaat työpaikallesi?” lääkäri kysyi. ”Siellä on varmasti moni asia sekaisin, kun en ole ollut paikalla”, Myyrä sanoi. ”Sinun panostasi siis kaivataan”, lääkäri rohkaisi. ”Kaivaudun taas pieneen ja pimeään työhuoneeseeni”, Myyrä sanoi hiljaa.

Korjaavia toimia

Myyrä palasi töihin ja huomasi pian, kuinka firmassa asiat olivat huonosti. Oli tehty vääriä päätöksiä. Kilpailijat olivat kasvattaneet markkinaosuuttaan.

Myyrä ryhtyi viipymättä työhönsä. Talossa ei ollut tehty mitään korjaustoimenpiteitä hänen työnsä suhteen, mutta ahkeraa tekijää painoi velvollisuus. Myyrä laati johdolle listan asioista, jotka pitäisi pikaisesti korjata.

Kuukauden kuluttua tilanne talossa näytti valoisammalta.

Sen romahdus Myyrälle opetti, että työ ei saa yksin määrittää omakuvaa. Pääasia oli se, että on itse tyytyväinen työpanokseensa. Hänellä oli ollut hoidossa aikaa miettiä suhdettaan työhön ja työpaikkaan. Siitä lähtien Myyrä alkoi nostaa palkkaa myös kilpailijayrityksestä.

Kurssi pistää miettimään omaa tupakointia

Olen osallistunut tupakoinnin lopettamiseen kannustavan kurssin kahdelle ensimmäiselle kerralle. Kurssia on yhteensä kymmenen kertaa. Olen aloittanut pitämään tupakointipäiväkirjaa, joka kertoo omasta tavastani paljon.

Olisiko minusta katkaisemaan tupakka?

Kurssilla on jaettu paljon materiaalia, ja olen saanut eri kyselylomakkeiden perusteella erittäin vahvasta tupakkariippuvuudesta kertovia pistemääriä.

Kurssia käy neljän tupakoitsijan ryhmä. Tuntuu, että muut eivät polta yhtä paljon kuin minä. Itselläni saattaa mennä joskus askikin päivässä.

Kurssilla olen muun muassa todennut, että minun on päästävä tupakalle 6-30 minuutin kuluessa heräämisestä. Olemme täyttäneet myös kyselyn, jota käytetään, kun tupakoitsijalla epäillään keuhkoahtaumatautia. Minä merkitsin muun muassa, että itseäni hengästyttää portaita noustessa.

Päiväkirjaa inhottavaa pitää

Olemme alkaneet pitää itse kukin tupakointipäiväkirjaa. Siihen pitää kirjata kellonaika, jolloin poltti savukkeen, ja arvioida tunnetilaa tuolla hetkellä. Samalla merkitään kuinka välttämätön tupakan polttaminen tuona hetkenä oli asteikolla yhdestä kolmeen. Ykkönen tarkoittaa, että tupakka on ollut välttämätön, kakkonen kuvaa, että tupakka on ollut tarpeeseen, mutta ei välttämätön. Kolmonen kertoo, että tupakan olisi voinut jättää väliinkin. Minulle on kertynyt muutama ykkönen päivän mittaan, mutta samalla on myös kolmosia.

Kaiken kaikkiaan tupakointipäiväkirjan pitäminen on vastenmielistä. Mutta se kertoo itsellenikin paljon uutta tupakointitavoistani.

Pitkä kurssi kysyy motivaatiota

Tupakointiriippuvuudessa yhdistyvät fyysinen nikotiiniriippuvuus sekä psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Itse koen, että minulle tupakointi on tapa, jota en vieläkään osaa pitää kovin pahana. Kyseessä ei siis kohdallani välttämättä ole vain nikotiiniriippuvuus. Minulle tupakointi on myös nautinto.

Kurssilla on korostettu, että tupakoinnin lopettaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Sydänliiton materiaalin mukaan tupakoinnin aiheuttamat haitalliset vaikutukset vähenevät melko nopeastikin lopettamisen jälkeen.

Viime kerralla kurssilla oli kokemusasiantuntija, joka oli polttanut kaksitoistavuotiaasta asti. Hän oli pystynyt lopettamaan vuosi sitten. Hän kertoi miten lopettaminen onnistui, ja minkälaista on ollut sen jälkeen.

Kaikkiaan ryhmä kokoontuu syksyn aikana kymmenen kertaa. Ainakaan vielä kurssilla ei ole ollut vaikutusta. Eräs nainen ryhmästämme totesi minulle viime kerran jälkeen ulko-ovella, että ”sitten heti röökille”. ”Niinpä”, minä sanoin.

Moposta kuorma-autoon – ja ajokortti pois

Kaveri, jonka luokse olin juuri tullut mopolla, nauroi minulle. Minulla oli ”tossumopossa” eli pienessä Honda Monkeyssa kaksi peiliä, ja päässäni musta umpikypärä visiirillä. Kaveri näki minussa pienen moottoripyöräilijän pienen pienellä prätkällään.

Kuorma-autolla oli mukava ajaa.

Pian kaverin kotitalon pihaan saapui lisää mopoilijoita. Heillä oli uudet, vanhempiensa ostamat ja uusinta vuosimallia olevat, mustat ”Mankit”. Minulla oli monta vuotta vanhempi käytetty punainen mopo, jonka olin ostanut omilla säästöilläni. Mopo maksoi kaksituhatta markkaa.

Minua harmitti, kun mopoon oli sijoittanut kaikki rahansa, ei sillä voinut ajaa kuin yhden kesän, kun oli 15-vuotias. 16-vuotiaana olisi pitänyt olla kevytmoottoripyörä. Äitini kielsi edes haaveilemasta sellaisesta.

Kevytmotskarilla pääsi lujaa

Minulla oli melko pitkä matka lukioon ja mielellään sinne olisi päivittäin päräyttänyt mopolla. Se oli kätevä kulkupeli. Mopolla ajamiselle lukioiässä olisi kuitenkin naurettu. Monella kaverilla oli moottoripyörä.

Sain usein istua takana, kun lähdimme kavereiden kanssa moottoripyörillä jonnekin kauemmas. Kyydissä oleminen kovassa vauhdissa oli hienoa. En enää muista kuinka lujaa kevytmotskarilla pääsi, mutta taisimme me usein ajaa jopa kahdeksaakymppiä.

Nykyisin nuorilla on tuossa iässä mopoautot, jotka ovat moottoripyöriä turvallisempia. Maksiminopeuskin on sama kuin mopoissa. Mopoautoilla nuoret voivat ajella niin pitkään kuin saavat ”oikean” ajokortin. Autokoulukin varmasti on helppo suorittaa, kun autoilusta on kokemusta.

Vaativa inssiajo

Itse ajoin kuorma-autokortin. Muistan inssiajon, jonka jouduin suorittamaan pitkän kaavan mukaan. Kaverit olivat kertoneet, kuinka he inssissä vain ajelivat parikymmentä minuuttia tavallisilla teillä. Minä puolestaan jouduin liikenneharjoitusradalle. Pujottelin, peruuttelin ja pysäköin kuorma-autolla. Lisäksi kun lähdimme liikenteeseen, oli minun tehtävä myös mäkilähtö. Se ei alkuun onnistunut vaan kuorma-auto vain nytkähteli joka yrityksellä. Ajokokeen vastaanottaja oli kuitenkin rauhallinen ja antoi minun tehdä mäkilähtöä muutaman kerran. Huomasin, että yksi asia oli unohtunut. Olin jättänyt yhden seisontajarrun päälle. Kun huomasin tämän, pääsimme eteenpäin.

Tästä hermoilusta huolimatta ajokoe meni läpi ja sain kortin. En kuitenkaan tarvinnut kuorma-autokorttia missään vaiheessa.

Ensimmäinen autoni oli käytettynä ostettu pieni Renault eli Tipparellu. Siinä oli kestämistä. Auto jätti välille monta kertaa ja kavereideni piti usein tulla apuun. Talvella auto piti usein ajaa parkkihalliin sulamaan, moottori ei kovilla pakkasilla tahtonut toimia.

Kortille ei ollut käyttöä

Lopulta, parikymmentä vuotta myöhemmin, minulta vietiin koko ajokortti. Syynä oli liiallinen alkoholinkäyttö. Tieto tästä oli mennyt lääkäriltä poliisille. Olin masennuksen vuoksi psykiatrisen avohoidon piirissä.

En ollut ajanut enää kymmeneen vuoteen enkä tarvinnut korttia ollenkaan, joten siitä luopuminen ei harmittanut. Kävin viemässä kortin poliisilaitokselle.

Monelle kortin menettäminen esimerkiksi korkean iän vuoksi on vaikea paikka. Kun asuin maaseudulla huomasin kuinka oma auto oli vanhemmilla miehillä tarpeen. Heidän piti päästä sivukyliltä hoitamaan asioita kirkonkylälle, ja tapaamaan toisiaan kahvilaan.