Esseeblogi

Oli eräs arki-ilta, kun kahden kollegan jo tavaksi tulleet työpäivän jälkeiset yhdet kaljat eivät jääneet siihen. Susi ja Laiskiainen olivat vuoden ajan työskennelleet keskisuuren yrityksen myyntipäällikköinä. Nyt toiselle oli kuitenkin luvattu ylennys koko myyntiosaston johtoon.

Huippumyyjä aina valmiina.

Nuori Susi ei voinut sulattaa sitä, että tehtävään nostettaisiin Laiskiainen. Laiskiainen oli hänen mielestään työuupumuksen partaalla oleva ja henkisesti työstään etäisyyttä ottanut aikaansaamaton nelikymppinen. Susi puolestaan oli päälle parikymppinen opiskelija, joka pyrki jo luomaan määrätietoisesti uraa.

Suden mielestä Laiskiainen oli jäänyt pitkään muiden myyntimääristä ja tämän kyyninen asenne jarrutti koko osaston hyvää draivia.

Laiskiaisen tapana oli köllötellä ylhäällä oksallaan ja huudella sieltä ohjeitaan muille. Tämä johtajalle ominainen toiminta oli saanut toimitusjohtajan vakuuttuneeksi, että tehtävää hakeneista paikka kuuluu ilman epäilyjä juuri Laiskiaiselle.

Susi ei jättänyt asiaa tähän. Hän kysyi toimistoajan päätyttyä Laiskiaiselta, joko lähdetään. Laiskiaiselle sopi lähteä tavan mukaisesti yhdelle kaljalle, vaikka se ei Suden tulevana esihenkilönä ehkä olisi ollut enää sopivaa.

Sudella oli suunnitelma illalle. Hän oli pyytänyt muutamilta opiskelukavereiltaan, että nämä ilmestyvät jossain vaiheessa pubiin.

Väkinäistä jutustelua

Susi ja Laiskiainen istahtivat pubin hämärään nurkkaan. He yrittivät jutella niitä näitä ja tavalliseen tapaansa naureskella asiakkaille. Keskustelu kuitenkin oli väkinäistä. ”Mitäs iso pomo?” Susi heitti. ”Ei kummempia”, Laiskiainen vastasi. ”Mitä teet uudessa hommassa aivan ensimmäiseksi?” Susi kysyi. ”Sisustan tulevan työhuoneen uudestaan”, Laiskiainen totesi. ”Syy?” Susi kysyi. ”Sinne pitää saada kasvillisuutta”, Laiskiainen sanoi.

”Jos tämä on ensimmäinen keskustelu uuden pomoni kanssa, olkoon. Mutta sanon, että on noussut kaverilla jo nyt päähän”, Susi korotti ääntään. ”Minä puolestaan annan palautetta sitten kehityskeskustelussa”, Laiskiainen sanoi. ”En tiedä olenko talossa niin kauan, että sitä tarvitaan. Otatko toisen?” Susi kysyi. ”No otetaan nyt kun ei ole ihan tavallinen päivä”, Laiskiainen sanoi.

Susi tuli kahden tuopin kanssa. Hän ojensi toisen Laiskiaiselle. ”Siinä on pieni lahja sinulle nimityksen kunniaksi”, Susi sanoi.

Tuopin pohjalle oli pudotettu snapsilasi. ”Meillähän on huomenna aamusta se iso asiakastapaaminen”, Laiskiainen sanoi. ”Mutta eiköhän pieni terästys nyt mene. Kiitti vaan”, hän totesi.

Suden oli poistuttava vessaan. Ei varsinaisesti hädän vuoksi vaan siksi, että hänen oli rauhoituttava. Hän tarkisti, ettei vessassa ollut muita, ja alkoi ulvoa niin kuin vain nuori susi osaa. Aikansa ulvottuaan epäoikeudenmukaisuutta, Susi palasi pöytään.

”Oletko valmistautunut huomiseen asiakastapaamiseen?” Laiskiainen kysyi Sudelta. ”Paremmin kuin hyvin”, Susi sanoi ja naurahti mielessään. Kyse oli firmalle niin merkittävästä asiakkaasta, että tapaamiseen oli tulossa myyntipäälliköiden lisäksi myös toimitusjohtaja.

Susi tekee pahojaan

Susi vilkaisi kelloaan. Kaverit tulisivat kohta. Sitten edettäisiin suunnitelman mukaisesti. Susi tiesi, että laiskiainen liikkuu hitaasti. Se ei pääse petoa pakoon. Nyt piti vain leikata sen kynnet, joilla se yleensä puolustautuu. Nuori susi vaelteli mielessään. Hän näki jo itsensä haaskalla. Susi uskoi, että toimitusjohtaja huomaisi sittenkin hänen olevan oikea tekijä osaston johtoon.

Lauma Suden kavereita saapui pubiin. Laiskiaisen ilta venyi huomaamatta seurueessa, jossa jokainen tarjosi vuorollaan juomaa koko pöydälle. Juuri ennen valomerkkiä Susi sanoi tarjoavansa vielä kierroksen. Muille Susi toi oluet, mutta Laiskiaiselle hän halusi kertomansa mukaan tarjota erikoisemman juoman erikoiselle tyypille. Hän laski pöydälle cocktailin, joka koostui vodkasta, rommista, tequilasta, ginistä, colasta ja sitruunamehusta. Porukka houkutteli Laiskiaista juomaan lasin tyhjäksi. Laiskiainen tarttui korkeaan lasiin.

Aika ja paikka epäselvä

Aamulla Laiskiainen heräsi kännykän soittoääneen. Puhelimessa oli Susi, joka kertoi, että asiakas oli jo paikalla. ”Myös toimitusjohtaja kyselee missä mahdat olla”, Susi sanoi.

Laiskiainen huomasi olevansa vieraassa asunnossa. Hän oli alushoususillaan. Hätääntynyt Laiskiainen ei tiennyt missä oli, mutta kännykkä onneksi kertoi sijainnin. Hän tilasi taksin.

Kun Laiskiainen oli pukeutumassa, hän huomasi, että puvunhousujen toinen lahje ja puvuntakin toinen hiha oli saksittu poikki. Vasen sääri jäi kokonaan paljaaksi. Laiskiainen puki paidan, sitoi solmion ja vetäisi tärvellyn takin päälleen. Hiki puski pintaan. Kädet vapisivat. Päässä pyöri. Hän kiroili.

Laiskiainen pääsi lopulta toimistolle. Aulapalvelija katsoi häntä kauhistuneena. Laiskiainen kiirehti kokoushuoneeseen. Hänellä oli vedellä järjestykseen laitetut hiukset ja sormella hampaisiin levitettyä hammastahnaa suupielissä.

Kun Laiskiainen tuli huoneeseen ja pahoitteli myöhästymistään, Susi hihitteli paitaansa. Toimitusjohtaja ei ollut uskoa silmiään. Kun hän toipui näkemästään, oli kuin hänestä lentelisi salamoita.

Lyhyet neuvottelut

”Hyvää huomenta”, Laiskiainen sanoi. ”Haa, no mutta, huomenta”, asiakas sanoi. Toimitusjohtaja oli tyrmistynyt ja pahoitteli syvästi tilannetta asiakkaalle. ”Tämä on täysin käsittämätöntä. Ymmärrän, jos haluatte poistua”, toimitusjohtaja sanoi. Asiakas nauroi. ”Näin hauskaa työasioissa harvoin onkaan”, hän sanoi.

Laiskiainen sanoi, että hänen pukunsa saattoi aiheuttaa vielä hilpeyttä Suomessa, mutta tyyli oli hänen mukaansa lähtöisin Lontoosta, jossa nuoret liikemiehet olivat jo pitkään odottaneet muotiteollisuudelta jotakin uutta bisnespukeutumiseen. ”Vähitellen tyyli rantautuu myös meille”, Laiskiainen kertoili. ”Aivan varmasti”, asiakas naurahti. Sitten hän onnitteli Laiskiaista nimityksestä. ”Mikäs se sellainen myyntijohtaja olisi, joka ei olisi ollut illalla hiukan edustamassa”, asiakas nauroi. ”Teemme ehdottomasti tarjoamanne lisätilauksen”, hän sanoi.

Kun tapahtumien kulku tuli firmassa kaikkien tietoon, tuli myyntipäälliköstä yksinäinen susi. Yhä useammin Susi epäonnistuneiden myyntineuvottelujen jälkeen tuijotti pubissa lasinpohjaa yksin.

Myyrän mitta oli tullut täyteen. Ahkera Myyrä tunsi, ettei hänen uurastustaan arvostettu työpaikalla. Myyrä oli tottunut jo pitkään tekemään raskasta työtään ilman kiitosta, mutta nyt tilanne oli alkanut risoa. Hän päätti ottaa omaa lomaa.

Puiston penkki jossa hengähtää.

Puurtaja ei pystynyt rentoutumaan koska asia pänni niin paljon. Hän päätyi lopulta hoitoon. Sairaalassa psykiatrian erikoislääkäri otti Myyrän vastaan.

”Me arvioimme nyt sinun tilannettasi. Minkälaisia tuntemuksia sinulla on päällimmäisenä?” lääkäri tiedusteli. ”Tunnen itseni epäonnistuneeksi”, Myyrä sanoi. ”Millä tavalla?” lääkäri kysyi. ”Ehkä teen työni niin huonosti, ettei sitä edes huomata”, Myyrä pohti. ”Jos tekemääsi työtä ei huomioida, on se varmasti enemmänkin työnantajasi syytä”, lääkäri totesi. ”Työ on menettänyt merkityksensä. Ja nyt tunnen, että kaikki on tyhjää”, Myyrä kertoi. ”Käy lepäämään. Saat täällä lepoa, lääkettä ja ravintoa”, lääkäri sanoi.

Myyrä teki huomaamatonta työtä. Niin huomaamatonta, ettei sitä uuden johdon myötä enää nähty työpaikalla. Kun organisaatiota toistuvasti muutettiin, ei uusia organisaatiokaavioita edes huomattu jakaa hänelle. Myyrä mietti, että jos hän jättäisi työnsä tekemättä, koko firman liiketoiminta kärsisi.

Monipuolinen työ

Myyrä kutsuttiin hoitajan luokse. ”Kertoisitko tarkemmin työstäsi”, hoitaja sanoi. ”Käyntikortissa lukee ’työmyyrä’. Mutta minä teen myös myyräntyötä. Se tarkoittaa salassa tehtävää ja kilpailijoita vahingoittavaa työtä. Työnimikkeeni perusteella taas olen ahkerasti uurastava henkilö”, Myyrä valotti. ”Kuulostaa haasteelliselta. Koetko, että työsi on tärkeää?” hoitaja kysyi. ”Kyllä. On myönnettävä, että vaikka minua ei huomioida, on työlläni suuri vaikutus koko firmalle”, Myyrä sanoi. ”Sinun pitäisi selvästi saada kiitosta”, hoitaja huomasi. ”Niin minäkin ajattelen. Palkka sentään juoksee”, Myyrä sanoi. ”Vähitellen asiat näkee taas myönteisemmin”, hoitaja lohdutti.

Myyrä meni huoneeseensa. Hän pisti pitkälleen. Päivälliselle pääsyä odotellessaan Myyrä mietti saavutuksiaan ja yritti valaa uskoa itseensä.

Työmyyrä mietti, kuinka hän teki toistuvasti nelikentän, joka jaettiin johdolle. Kukaan ei vain tiennyt mistä se on aina tullut. Myyrä listasi miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi. Hän pysyi niistä selvillä nuuskimalla kilpailijoita.

Uusin voimin

Kun Myyrä oli ollut osastolla muutaman päivän psykiatri tiedusteli, millaisia ajatuksia hänellä oli tällä hetkellä työstään. Myyrä kertoi olevansa kutsumusammatissa, mutta motivaatio oli hukassa. ”Voisitko sinä ajatella mitään muuta työtä?” psykiatri kysyi. ”Mitä minä muka osaisin? Minulla on lahjoja tähän hommaan”, Myyrä sanoi.

Myyrä oli osastolla kahden viikon ajan. Hänen vointinsa todettiin parantuneen niin, että paluu töihin olisi hyväksi.

”Millä mielin palaat työpaikallesi?” lääkäri kysyi. ”Siellä on varmasti moni asia sekaisin, kun en ole ollut paikalla”, Myyrä sanoi. ”Sinun panostasi siis kaivataan”, lääkäri rohkaisi. ”Kaivaudun taas pieneen ja pimeään työhuoneeseeni”, Myyrä sanoi hiljaa.

Korjaavia toimia

Myyrä palasi töihin ja huomasi pian, kuinka firmassa asiat olivat huonosti. Oli tehty vääriä päätöksiä. Kilpailijat olivat kasvattaneet markkinaosuuttaan.

Myyrä ryhtyi viipymättä työhönsä. Talossa ei ollut tehty mitään korjaustoimenpiteitä hänen työnsä suhteen, mutta ahkeraa tekijää painoi velvollisuus. Myyrä laati johdolle listan asioista, jotka pitäisi pikaisesti korjata.

Kuukauden kuluttua tilanne talossa näytti valoisammalta.

Sen romahdus Myyrälle opetti, että työ ei saa yksin määrittää omakuvaa. Pääasia oli se, että on itse tyytyväinen työpanokseensa. Hänellä oli ollut hoidossa aikaa miettiä suhdettaan työhön ja työpaikkaan. Siitä lähtien Myyrä alkoi nostaa palkkaa myös kilpailijayrityksestä.