Kategoria: Tarina

Oli eräs arki-ilta, kun kahden kollegan jo tavaksi tulleet työpäivän jälkeiset yhdet kaljat eivät jääneet siihen. Susi ja Laiskiainen olivat vuoden ajan työskennelleet keskisuuren yrityksen myyntipäällikköinä. Nyt toiselle oli kuitenkin luvattu ylennys koko myyntiosaston johtoon.

Huippumyyjä aina valmiina.

Nuori Susi ei voinut sulattaa sitä, että tehtävään nostettaisiin Laiskiainen. Laiskiainen oli hänen mielestään työuupumuksen partaalla oleva ja henkisesti työstään etäisyyttä ottanut aikaansaamaton nelikymppinen. Susi puolestaan oli päälle parikymppinen opiskelija, joka pyrki jo luomaan määrätietoisesti uraa.

Suden mielestä Laiskiainen oli jäänyt pitkään muiden myyntimääristä ja tämän kyyninen asenne jarrutti koko osaston hyvää draivia.

Laiskiaisen tapana oli köllötellä ylhäällä oksallaan ja huudella sieltä ohjeitaan muille. Tämä johtajalle ominainen toiminta oli saanut toimitusjohtajan vakuuttuneeksi, että tehtävää hakeneista paikka kuuluu ilman epäilyjä juuri Laiskiaiselle.

Susi ei jättänyt asiaa tähän. Hän kysyi toimistoajan päätyttyä Laiskiaiselta, joko lähdetään. Laiskiaiselle sopi lähteä tavan mukaisesti yhdelle kaljalle, vaikka se ei Suden tulevana esihenkilönä ehkä olisi ollut enää sopivaa.

Sudella oli suunnitelma illalle. Hän oli pyytänyt muutamilta opiskelukavereiltaan, että nämä ilmestyvät jossain vaiheessa pubiin.

Väkinäistä jutustelua

Susi ja Laiskiainen istahtivat pubin hämärään nurkkaan. He yrittivät jutella niitä näitä ja tavalliseen tapaansa naureskella asiakkaille. Keskustelu kuitenkin oli väkinäistä. ”Mitäs iso pomo?” Susi heitti. ”Ei kummempia”, Laiskiainen vastasi. ”Mitä teet uudessa hommassa aivan ensimmäiseksi?” Susi kysyi. ”Sisustan tulevan työhuoneen uudestaan”, Laiskiainen totesi. ”Syy?” Susi kysyi. ”Sinne pitää saada kasvillisuutta”, Laiskiainen sanoi.

”Jos tämä on ensimmäinen keskustelu uuden pomoni kanssa, olkoon. Mutta sanon, että on noussut kaverilla jo nyt päähän”, Susi korotti ääntään. ”Minä puolestaan annan palautetta sitten kehityskeskustelussa”, Laiskiainen sanoi. ”En tiedä olenko talossa niin kauan, että sitä tarvitaan. Otatko toisen?” Susi kysyi. ”No otetaan nyt kun ei ole ihan tavallinen päivä”, Laiskiainen sanoi.

Susi tuli kahden tuopin kanssa. Hän ojensi toisen Laiskiaiselle. ”Siinä on pieni lahja sinulle nimityksen kunniaksi”, Susi sanoi.

Tuopin pohjalle oli pudotettu snapsilasi. ”Meillähän on huomenna aamusta se iso asiakastapaaminen”, Laiskiainen sanoi. ”Mutta eiköhän pieni terästys nyt mene. Kiitti vaan”, hän totesi.

Suden oli poistuttava vessaan. Ei varsinaisesti hädän vuoksi vaan siksi, että hänen oli rauhoituttava. Hän tarkisti, ettei vessassa ollut muita, ja alkoi ulvoa niin kuin vain nuori susi osaa. Aikansa ulvottuaan epäoikeudenmukaisuutta, Susi palasi pöytään.

”Oletko valmistautunut huomiseen asiakastapaamiseen?” Laiskiainen kysyi Sudelta. ”Paremmin kuin hyvin”, Susi sanoi ja naurahti mielessään. Kyse oli firmalle niin merkittävästä asiakkaasta, että tapaamiseen oli tulossa myyntipäälliköiden lisäksi myös toimitusjohtaja.

Susi tekee pahojaan

Susi vilkaisi kelloaan. Kaverit tulisivat kohta. Sitten edettäisiin suunnitelman mukaisesti. Susi tiesi, että laiskiainen liikkuu hitaasti. Se ei pääse petoa pakoon. Nyt piti vain leikata sen kynnet, joilla se yleensä puolustautuu. Nuori susi vaelteli mielessään. Hän näki jo itsensä haaskalla. Susi uskoi, että toimitusjohtaja huomaisi sittenkin hänen olevan oikea tekijä osaston johtoon.

Lauma Suden kavereita saapui pubiin. Laiskiaisen ilta venyi huomaamatta seurueessa, jossa jokainen tarjosi vuorollaan juomaa koko pöydälle. Juuri ennen valomerkkiä Susi sanoi tarjoavansa vielä kierroksen. Muille Susi toi oluet, mutta Laiskiaiselle hän halusi kertomansa mukaan tarjota erikoisemman juoman erikoiselle tyypille. Hän laski pöydälle cocktailin, joka koostui vodkasta, rommista, tequilasta, ginistä, colasta ja sitruunamehusta. Porukka houkutteli Laiskiaista juomaan lasin tyhjäksi. Laiskiainen tarttui korkeaan lasiin.

Aika ja paikka epäselvä

Aamulla Laiskiainen heräsi kännykän soittoääneen. Puhelimessa oli Susi, joka kertoi, että asiakas oli jo paikalla. ”Myös toimitusjohtaja kyselee missä mahdat olla”, Susi sanoi.

Laiskiainen huomasi olevansa vieraassa asunnossa. Hän oli alushoususillaan. Hätääntynyt Laiskiainen ei tiennyt missä oli, mutta kännykkä onneksi kertoi sijainnin. Hän tilasi taksin.

Kun Laiskiainen oli pukeutumassa, hän huomasi, että puvunhousujen toinen lahje ja puvuntakin toinen hiha oli saksittu poikki. Vasen sääri jäi kokonaan paljaaksi. Laiskiainen puki paidan, sitoi solmion ja vetäisi tärvellyn takin päälleen. Hiki puski pintaan. Kädet vapisivat. Päässä pyöri. Hän kiroili.

Laiskiainen pääsi lopulta toimistolle. Aulapalvelija katsoi häntä kauhistuneena. Laiskiainen kiirehti kokoushuoneeseen. Hänellä oli vedellä järjestykseen laitetut hiukset ja sormella hampaisiin levitettyä hammastahnaa suupielissä.

Kun Laiskiainen tuli huoneeseen ja pahoitteli myöhästymistään, Susi hihitteli paitaansa. Toimitusjohtaja ei ollut uskoa silmiään. Kun hän toipui näkemästään, oli kuin hänestä lentelisi salamoita.

Lyhyet neuvottelut

”Hyvää huomenta”, Laiskiainen sanoi. ”Haa, no mutta, huomenta”, asiakas sanoi. Toimitusjohtaja oli tyrmistynyt ja pahoitteli syvästi tilannetta asiakkaalle. ”Tämä on täysin käsittämätöntä. Ymmärrän, jos haluatte poistua”, toimitusjohtaja sanoi. Asiakas nauroi. ”Näin hauskaa työasioissa harvoin onkaan”, hän sanoi.

Laiskiainen sanoi, että hänen pukunsa saattoi aiheuttaa vielä hilpeyttä Suomessa, mutta tyyli oli hänen mukaansa lähtöisin Lontoosta, jossa nuoret liikemiehet olivat jo pitkään odottaneet muotiteollisuudelta jotakin uutta bisnespukeutumiseen. ”Vähitellen tyyli rantautuu myös meille”, Laiskiainen kertoili. ”Aivan varmasti”, asiakas naurahti. Sitten hän onnitteli Laiskiaista nimityksestä. ”Mikäs se sellainen myyntijohtaja olisi, joka ei olisi ollut illalla hiukan edustamassa”, asiakas nauroi. ”Teemme ehdottomasti tarjoamanne lisätilauksen”, hän sanoi.

Kun tapahtumien kulku tuli firmassa kaikkien tietoon, tuli myyntipäälliköstä yksinäinen susi. Yhä useammin Susi epäonnistuneiden myyntineuvottelujen jälkeen tuijotti pubissa lasinpohjaa yksin.

Myyrän mitta oli tullut täyteen. Ahkera Myyrä tunsi, ettei hänen uurastustaan arvostettu työpaikalla. Myyrä oli tottunut jo pitkään tekemään raskasta työtään ilman kiitosta, mutta nyt tilanne oli alkanut risoa. Hän päätti ottaa omaa lomaa.

Puiston penkki jossa hengähtää.

Puurtaja ei pystynyt rentoutumaan koska asia pänni niin paljon. Hän päätyi lopulta hoitoon. Sairaalassa psykiatrian erikoislääkäri otti Myyrän vastaan.

”Me arvioimme nyt sinun tilannettasi. Minkälaisia tuntemuksia sinulla on päällimmäisenä?” lääkäri tiedusteli. ”Tunnen itseni epäonnistuneeksi”, Myyrä sanoi. ”Millä tavalla?” lääkäri kysyi. ”Ehkä teen työni niin huonosti, ettei sitä edes huomata”, Myyrä pohti. ”Jos tekemääsi työtä ei huomioida, on se varmasti enemmänkin työnantajasi syytä”, lääkäri totesi. ”Työ on menettänyt merkityksensä. Ja nyt tunnen, että kaikki on tyhjää”, Myyrä kertoi. ”Käy lepäämään. Saat täällä lepoa, lääkettä ja ravintoa”, lääkäri sanoi.

Myyrä teki huomaamatonta työtä. Niin huomaamatonta, ettei sitä uuden johdon myötä enää nähty työpaikalla. Kun organisaatiota toistuvasti muutettiin, ei uusia organisaatiokaavioita edes huomattu jakaa hänelle. Myyrä mietti, että jos hän jättäisi työnsä tekemättä, koko firman liiketoiminta kärsisi.

Monipuolinen työ

Myyrä kutsuttiin hoitajan luokse. ”Kertoisitko tarkemmin työstäsi”, hoitaja sanoi. ”Käyntikortissa lukee ’työmyyrä’. Mutta minä teen myös myyräntyötä. Se tarkoittaa salassa tehtävää ja kilpailijoita vahingoittavaa työtä. Työnimikkeeni perusteella taas olen ahkerasti uurastava henkilö”, Myyrä valotti. ”Kuulostaa haasteelliselta. Koetko, että työsi on tärkeää?” hoitaja kysyi. ”Kyllä. On myönnettävä, että vaikka minua ei huomioida, on työlläni suuri vaikutus koko firmalle”, Myyrä sanoi. ”Sinun pitäisi selvästi saada kiitosta”, hoitaja huomasi. ”Niin minäkin ajattelen. Palkka sentään juoksee”, Myyrä sanoi. ”Vähitellen asiat näkee taas myönteisemmin”, hoitaja lohdutti.

Myyrä meni huoneeseensa. Hän pisti pitkälleen. Päivälliselle pääsyä odotellessaan Myyrä mietti saavutuksiaan ja yritti valaa uskoa itseensä.

Työmyyrä mietti, kuinka hän teki toistuvasti nelikentän, joka jaettiin johdolle. Kukaan ei vain tiennyt mistä se on aina tullut. Myyrä listasi miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi. Hän pysyi niistä selvillä nuuskimalla kilpailijoita.

Uusin voimin

Kun Myyrä oli ollut osastolla muutaman päivän psykiatri tiedusteli, millaisia ajatuksia hänellä oli tällä hetkellä työstään. Myyrä kertoi olevansa kutsumusammatissa, mutta motivaatio oli hukassa. ”Voisitko sinä ajatella mitään muuta työtä?” psykiatri kysyi. ”Mitä minä muka osaisin? Minulla on lahjoja tähän hommaan”, Myyrä sanoi.

Myyrä oli osastolla kahden viikon ajan. Hänen vointinsa todettiin parantuneen niin, että paluu töihin olisi hyväksi.

”Millä mielin palaat työpaikallesi?” lääkäri kysyi. ”Siellä on varmasti moni asia sekaisin, kun en ole ollut paikalla”, Myyrä sanoi. ”Sinun panostasi siis kaivataan”, lääkäri rohkaisi. ”Kaivaudun taas pieneen ja pimeään työhuoneeseeni”, Myyrä sanoi hiljaa.

Korjaavia toimia

Myyrä palasi töihin ja huomasi pian, kuinka firmassa asiat olivat huonosti. Oli tehty vääriä päätöksiä. Kilpailijat olivat kasvattaneet markkinaosuuttaan.

Myyrä ryhtyi viipymättä työhönsä. Talossa ei ollut tehty mitään korjaustoimenpiteitä hänen työnsä suhteen, mutta ahkeraa tekijää painoi velvollisuus. Myyrä laati johdolle listan asioista, jotka pitäisi pikaisesti korjata.

Kuukauden kuluttua tilanne talossa näytti valoisammalta.

Sen romahdus Myyrälle opetti, että työ ei saa yksin määrittää omakuvaa. Pääasia oli se, että on itse tyytyväinen työpanokseensa. Hänellä oli ollut hoidossa aikaa miettiä suhdettaan työhön ja työpaikkaan. Siitä lähtien Myyrä alkoi nostaa palkkaa myös kilpailijayrityksestä.

Jonin olisi pitänyt olla perinteikkäässä hienostoravintolassa nauttimassa tuoreista merenherkuista. Ravintola oli tunnettu herkullisista kala-annoksistaan, vuosikertaviineistään ja ainutlaatuisesta tunnelmastaan.

Pöytään oli katettuna kaksi lautasta.

Ravintolan sijaan Joni istuikin perjantai-iltana naapurin vanhan herran luona. Jonille oli sanottu, ettei hän ole tervetullut viettämään sovittua iltaa hienostoravintolassa bisnestuttujen seurassa.

Joni oli yhteistyöyrityksen virkistyspäivänä mennyt liian pitkälle, kun hän oli kuittaillut firman toimitusjohtajalle, joka oli voittanut hänet rallipelissä. Mies mietti nyt, ettei hänen olisi pitänyt sentään vihjaista kovaan ääneen, että johtaja oli tainnut olla hieman maistissa ratissa aiemminkin.

Kalaa tarjolla kuitenkin

Alakerran Sepe oli luvannut laittaa pientä suolapalaa bisnesillalliselta pois jätetylle Jonille. Sepe sanoi, että Joni saisi kokea aitoa kalaruokien perinnettä.

”Tänään tehdään kapakalaa. Se voittaa ravintolapöperöt”, Sepe sanoi. ”Mä en tiedä mitä se on”, Joni sanoi. ”Se on herkullisin kalaruoka mitä on”, Sepe kehui. ”Odotan mielenkiinnolla”, Joni hymyili. ”Ootas vaan, kun päästään vauhtiin”, Sepe huudahti.

Sepe on ainoa naapuri, jonka Joni tuntee talon asukkaista hyvin. He ottavat joskus hieman häppääkin yhdessä. Joni kuuntelee usein Sepen muisteluita.

Sepe ryhtyi ruoanlaittoon. Joni ei pysynyt perässä, kun Sepe selosti kuinka valmistaa ruoan. Ruoanvalmistuksessa käytettiin kalan lisäksi perunoita ja kovaksi keitettyjä munia. Vuokaan ladottiin kerroksittain kalaa ja perunoita. Oli myös kuumennettua maitoa ja kuullotettua sipulia. Pinnalle ripoteltiin voinokareita.

Kolmaskin lautanen pöytään

Ruoka tuli valmiiksi. Sepe kattoi lautaset ja toi kalaherkun pöytään. Joni kauhoi erikoisen näköistä ruokaa lautaselle. Samassa soi ovikello. ”Kukas nyt kehtaa häiritä”, Sepe tuhahti. Hän nousi pöydästä ja meni ovelle. Ovella oli naapurin rouva kahvikuppi kädessään. ”Saisinko lainata hiukan sokeria?” rouva kysyi. ”Ahaa. Eiköhän täällä ole”, Sepe sanoi, otti kupin ja meni keittiöön. Hän kaatoi hienoa sokeria kupin täyteen ja palasi ovelle. ”Tuossa olisi, ei kiittämistä”, Sepe sanoi ja antoi kupin rouvalle. ”Mikäs täällä tuoksuu näin hyvälle?” rouva tiedusteli. ”Tehtiin kaverin kanssa vähän kalaa”, Sepe sanoi. ”Sinulla on siis vieraita?” rouva kysyi. ”On naapurin nuori mies”, Sepe sanoi. ”Ei sitä kalaa olisi minullekin? rouva kysyi. ”Jaa. No, ehkäpä sitä riittää. Astu sisään”, Sepe sanoi.

Rouva istui ruokapöytään. ”Minulla meni kokkailut tänään ihan pieleen. Isännälle maistuu yleensä kaikki, mutta tänään se vain maistoi ruokaa, eikä suostunut syömään yhtään enempää. Se lähti kapakkaan ja sanoi syövänsä siellä pyttipannun. Minä masennuin niin, ettei ruoka maistunut minullekaan. Kun myöhemmin ajattelin lämmittää ruokaa, huomasin, ettei se tosiaan ollut syötävää. En viitsinyt alkaa laittaa pelkästään itselle ruokaa”, rouva kertoi.

Rouva söi kapakalaa suurella ruokahalulla ja otti lisääkin. Joni piti ruokaa hiukan suolaisena. Kotitekoinen omenaviini kuitenkin sammutti janon hyvin. Joni oli jo pienessä maistissa. ”Miten rouva sietää niin yksinkertaista miestä?” Joni sanoi rouvalle. ”Ettäs kehtaat. Miten niin yksinkertaista”, rouva ärähti. ”Pumppaa aina lisää ilmaa joka aamu pyöränrenkaaseen. Ei ymmärrä paikata reikää”, Joni naurahti. ”Pitäisi vaihtaa koko sisäkumi, se on varmaan kauttaaltaan täynnä reikiä”, rouva tuhahti. ”Aha. No sitten”, Joni sanoi.

Rouva rupesi hörppimään

Lautaset tulivat tyhjiksi. Isäntä ohjasi vieraat olohuoneeseen. Sepe valitsi hyllystä vinyylilevyn ja laittoi sen taustalle soimaan.

Naapurin rouva sanoi Jonille, että näyttää se viini taas maistuvan miehelle. ”Usein sinut on nähty rappukäytävässä kompuroimassa. Kerran jouduttiin soittamaan poliisit nostamaan mies pystyyn, kun et itse päässyt. Raahasivat autoon”, rouva sanoi.

Joni mietti mitä sanoisi. Hän otti lisää viiniä. Istuttiin hetken aikaa hiljaa.

”Rouva taitaa katsella tapahtumia enemmän ovisilmästä kuin televisiosta”, Joni sanoi. ”Se onkin yhtä farssia, mitä käytävässä tapahtuu”, rouva vastasi.

”Jokohan se isäntä kaipailee kotona vai onko se taas jäänyt karkumatkalle,” Joni naurahti. ”Eipä naurata. Mutta kyllä sitä osataan ryypiskellä itsekin”, rouva sanoi ja tarttui täyteen viinipulloon.

Rouva istui nojatuolissa, tuijotti eteensä ja otti pitkiä kulauksia pullosta rauhalliseen tahtiin. Kukaan ei liikkunut tai sanonut mitään. Pullo tuli tyhjäksi.

”Siinäs saatana äijänpaskat näitte”, rouva sanoi. Sitten hän nousi horjahdellen ylös ja lähti kiittämättä ulos asunnosta. Sokeria hän ei ottanut mukaansa.

Joni ja Sepe katsoivat pitkään toisiaan. Joni sanoi, että olihan tässä illassa sittenkin kaikki tunnelmallisen illallisen ainekset. Kala tosin ei ollut niin tuoretta kuin ravintolassa, viini taas ei ihan vuosikertaa, mutta seura – se oli parempaa kuin bisnesillallisella.

Ison kaupungin lähiössä asuu krokotiili, joka rakastaa herkkuja ja tykkää laatikkoviinistä. Krokotiili pitää työtään toimistossa raskaana. Hän kokee itsensä hemmottelemisen työpäivän jälkeen tärkeäksi. Saalistaja napsii herkkuja myös turruttamaan paineita ja tylsyyttä. Muutama lasi viiniä on päivän palkinto.

Krokotiili saalistaa herkkuja.

Herkkunälässä lähikauppaan

Eräänä päivänä raskaan työpäivän jälkeen Krokotiili kävi taas lähikaupassa, ja toimi hyllyjen välissä kuin saalistava petoeläin. Krokotiili eteni suoraviivaisesti ja poimi ostoskoriin herkkuja. Kori tuli täyteen karkkia, suklaata, keksejä, sipsejä ja jäätelöä. Krokotiili meni kassalle ja nosteli ostoksiaan hihnalle.

Kassahenkilö näytti tuotteita viivakoodinlukijalle. ”Sinulla on taas paljon kaikkia herkkuja, mutta ei kunnon ruokaa. Eikö edes meidän valmiit herkulliset ruoka-annokset houkuttelisi?” kassahenkilö kysyi. ”Ei mahdu ruokaa”, Krokotiili sanoi. ”Niinpä, jos jättäisit hiukan tilaa lämpimälle ja ravitsevalle aterialle”, kassahenkilö sanoi. ”Ei maistu”, Krokotiili sanoi. ”Kauppiaan kanssa on hiukan ajateltu, että emme myisi sinulle makeita ja suolaisia herkkuja kuin joinakin päivinä. Tai sitten pitäisi herkkujen kanssa olla myös ruokatuotteita”, kassahenkilö kertoi. ”Vaihdan sitten toiseen kauppaan”, Krokotiili sanoi ja maksoi ostokset. Hän ei toivottanut tavalliseen tapaansa hyvää päivänjatkoa vaan pakkasi nopeasti ostoksensa kassiin ja poistui kaupasta.

Pientä mutustelevaa myös yöntunneiksi.

Kun Krokotiili juo viiniä, hän saattaa valvoa ja kuunnella krokotiilirockia stereoistaan. Eräänä varhaisena aamuna naapuri tuli soittamaan ovikelloa. Musiikki oli valvottanut naapuria koko yön. Krokotiili meni avaamaan oven. ”Soi taas musiikki aika kovalla”, naapurin mies sanoi. ”On oltava äänenlaatua ja voimakkuutta niin kuin olisi keikalla”, Krokotiili sanoi. ”Mutta kun on yö”, naapuri sanoi. ”Laitan hiukan pienemmälle”, Krokotiili lupasi. ”Eikö sinunkin pitäisi jo kohta lähteä töihin. Kello on kuusi aamulla”, naapuri sanoi. ”Kylläpä aika vierähtää, kun on hauskaa”, Krokotiili sanoi. ”Hyvää työpäivää sinulle vaan”, naapuri sanoi. ”Joo, kiitosta, pitää se taas sinne töihin madella”, Krokotiili sanoi ja veti oven kiinni.

Krokotiili alkoi tehdä lähtöä. Hän tunsi olonsa huteraksi, koska oli lipittänyt viiniä koko yön. Työpäivä oli tuskainen. Hän selviytyi päivästä jotenkin ja suuntasi lähikauppaan ja Alkoon. Myöhään illalla, kun Krokotiilin käsi hamusi karkkipussin pohjaa ja viinilasi oli tullut tyhjäksi, hänen mieleensä tuli, voisiko elämä olla jollakin tavalla erilaista.

Herkuttelusta alkoi tulla syyllinen olo. Hän söi herkkuja niin paljon, että tunsi olonsa epämukavaksi. Herkuttelu aiheutti pahoinvointia – myös henkistä.

Elämänmuutos mielessä

Krokotiili mietti, voisikohan sitä aloittaa jonkin harrastuksen, joka toisi vastapainoa työlle ja saisi hänet kämpästä ulos. Koska Krokotiililla oli kaiken aikaa vetämätön olo, oli myös kodinhoito retuperällä. Häntä alkoi inhottaa sotkuisuus, johon oli jo tottunut.

Krokotiilille tuli mieleen kansalaisopiston kotitalouskurssi. Sellainen kurssi, joka keskittyisi ruoanlaittoon ja muihin kotitalouden taitoihin.

Matelija hakeutui myös ravitsemusterapeutille. Terapeutti opasti, että herkuttelua voisi vähentää niin, että ostaa jatkossa kaupasta herkkuja vain sen verran kuin kokee sopivaksi syödä. ”Herkkuja kannattaisi syödä jälkiruokatyyppisesti kunnon lämpimän aterian jälkeen. Silloin niitä ei tulisi napsittua nälkään”, ravitsemusterapeutti opasti.

Kaupassa huomattiin, että herkkuja oli nyt ostoshihnalla paljon vähemmän kuin tavallisesti. Kassahenkilö oli tyytyväinen. ”Olen menossa ruoanlaittokurssille”, Krokotiili sanoi.

Krokotiili oli pysynyt jo viisi päivää karkkilakossa. Hän meni intoa täynnä kotitalouskurssin ensimmäiselle tunnille. Siellä kurssin vetäjä toivotti kaikki tervetulleeksi, ja kurssilaiset esittäytyivät toisilleen.

Ohjaaja kertoi aluksi, että ruokakaupassa monessa asiassa voi säästää oikeilla valinnoilla. ”Jotkut pitävät makeisista ja niitä on joskus kiva ostaa. Karkit ovat kuitenkin kalliita”, ohjaaja sanoi ja jatkoi, että makeisia voi tehdä helposti myös itse; ”Kurssin ensimmäisellä tunnilla valmistamme toffeekarkkeja.”