Saara Turusen uutuusromaanin Hyeenan päivät (Tammi, 2024) yhteydessä on keskusteltu jo Finlandia-ehdokkuuksistakin. Jos minulta kysyttäisiin, kyseessä ei kuitenkaan aivan ole Finlandia-palkinnon arvoinen romaani. Sanomalehti Karjalainen on kuitenkin arvioinut, että on huutava vääryys, jos Turusen teos ei nouse tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Miksei jopa voittajaksi.
Turunen ottaa materiaalin omasta elämästä.
Saara Turusen uusin romaani on tarkka ja suorasukainen tarina lapsettomuudesta ja lisääntymisen ristiriitaisuudesta. Uutuuskirja on neljäs osa Turusen autofiktiivisten romaanien sarjassa. Se jatkaa siitä mihin edellinen romaani Järjettömiä asioita (Tammi, 2021) jäi. Luin uutuuden parissa päivässä.
Kirjailija, ohjaaja Saara Turunen, 42, on kertonut haastatteluissa, että halusi kirjoittaa hedelmöityshoidoista ja raskausajasta, koska aiheita ei ole juuri käsitelty fiktiokirjallisuudessa. Hän mietti alkuun, kiinnostaako lapsettomuus tai vanhemmaksi haluaminen ketään. Turunen päätti kirjoittaa lapsen saamisen vaikeudesta, vaikka aiheen intiimiys epäilytti.
Autofiktio vie yleensä mukanaan yksityiseen maailmaan. Se kuitenkin nostaa esille päähenkilön ajatusten ja kokemusten kautta yleisiä ja suuria teemoja.
Mies suhtautuu rennosti tulevaan
Kirjallisuus ei ole sukupuolittunutta. Turusen kirjoja voi lukea mieskin. Hyvä tarina ja esillä olevat teemat koskettavat myös mieslukijaa. Tässä romaanissa voi pohtia muun muassa mitä hedelmöityshoidot ja odotusaika vaativat mieheltä. Kirjaluotsi-kirjallisuusblogissa kirjan arvostelussa todetaan seuraavasti: ”Kertojan ja hänen miehensä välinen dynamiikka on myös kuvattu kiinnostavasti. Mies tuntuu suhtautuvan ihailtavan rennosti ja mutkattomasti kaikkeen eteen tulevaan ja tasapainottaa olemuksellaan kaikesta mahdollisesta hermoilevaan kertojaa. Naista tosin ärsyttää usein se, että mies suhtautuu liian letkeästi asioihin.”
Turunen on haastatteluissa itse suositellut kirjaa kaikille, koska kaikki joutuvat ajattelemaan näitä asioita elämässään ennemmin tai myöhemmin.
Erilaisia tuntemuksia huomiosta
Turunen rakentaa romaaninsa omaelämäkerrallisista aineksista. Tarinaa kerrotaan minä-muodossa. Kertoja ajattelee yhdessä kohtaa tarinaa seuraavasti: ”Pelkään kai, että he luulisivat, että olen yhtä kuin romaaneideni päähenkilö, vaikka niin he varmaankin ajattelevat joka tapauksessa, enkä tiedä miksi taistelen alati tuulimyllyjä vastaan. Toivon kai, että teokseni ymmärrettäisiin kirjallisuudeksi, sellaiseksi, joka on tehty muistakin syistä kuin siksi, että voisin kertoa oman elämäni asioita. Todellisuudessa en haluasi kertoa mitään yksityistä, minua hävettää katseiden kohteeksi joutuminen. En kuitenkaan osaa keksiä tarinoita avaruusolioista tai menneiden aikojen kuninkaista ja siksi joudun etsimään materiaalia omien kokemusteni kaivosta. Mutta ehkä kirjoitankin juuri voittaakseni häpeän.”
Vielä kirjassaan Sivuhenkilö (Tammi, 2018) kertoja harmitteli, ettei mikään ollut muuttunut hänen esikoiskirjansa ilmestymisen ja sen saaman palkinnon jälkeen. Jos oikein ymmärsin kertojan ajatuksista, hän oli kaivannut enemmän huomiota. Kirja käsittelee taiteilijuutta ja tunnustuksen kaipuuta. Minä-kertoja tarkkailee ympäristöään. Kun erään talon kulmalla nainen tuijottaa häntä, hän miettii johtuko se siitä että nainen on lukenut hänen kirjansa. Kertoja kuitenkin toteaa mielessään: En voi käyttää loppuelämääni nöyristelemällä nurkissa ja janoamalla kiitosta tuntemattomilta ihmisiltä.
Turunen on tunnettu rohkeasta ja suorasta tyylistään.
Saara Turusta pidetään nykykirjallisuuden suunnannäyttäjänä. Järjettömiä asioita oli myynti- ja arvostelumenestys. Varmasti myös uusin teos saa yhtä hyvän vastaanoton. Kirjojen takakansiteksteissä toistuu luonnehdinta: ”suorasukainen romaani”. Kirjoissa on tarkkaa ja kaunistelematonta kuvausta erilaisista asioista, tuntemuksista ja kokemuksista sekä läheisistä ihmisistä.
Uskoisin, että samanlaisia rohkeita, suoria ja rehellisiä dokumenttiromaaneja kiinnostavista aiheista on varmasti moni ihminen kirjoittanut ja lähettänyt kustantamoihinkin, ja saanut vastauksen, ettei teos sovellu kustannusohjelmaan. Moni tarina varmasti ansaitsisi tulla julkaistuksi. Kirjoittajat kokevat, että samalla tavalla kirjan ainekset ovat lähellä ja niistä voi ammentaa kiinnostavasti. Materiaalin voi niin ikään ottaa omasta elämästä.
Onko aineksia Finlandia-palkintoon?
Kirjailija, ohjaaja Saara Turunen pohtii, onko mahdollista omistautua sekä taiteelle että lapselle. Entä voiko olla sekä kiinnostava taiteilija että hyvä äiti? On huomautettava, että tätä miettivät luonnollisesti myös muissa ammateissa olevat naiset.
Hyeenan päivät voi hyvin olla Finlandia-ehdokas. Mutta onko tämän tyyppinen autofiktiivinen teos kuitenkaan Finlandia-palkinnon arvoinen? Autofiktiota on viime vuosina julkaistu paljon. On kuitenkin myönnettävä, etten ole kovin hyvin perillä kaikesta tänä vuonna julkaistusta kotimaisesta kaunokirjallisuudesta.
Hyeenan päivät on näistä neljästä Turusen romaanista selkeästi sellainen, jossa todella tapahtuu. Suosittelen lukemaan kirjan. Se on kiinnostava ja osin jännittäväkin, paikoin humoristinen, ja ennen kaikkea avartava.
Esseeblogi 