Tommi

Juha kohtaa uusia haasteita selvänä

Kirja-arvio: Juha Vuorisen huippusuositun Juoppohullun päiväkirja -kirjasarjan kuudennessa osassa päähenkilö, entinen rapajuoppo Juha Berg, on nyt päälle viisikymppinen huolehtiva isä, joka on ollut raittiina jo toistakymmentä vuotta. Mies on elämän viisastuttama, mutta kohtaa aivan uudenlaisia haasteita.

Kannen suunnittelija: Mika Sammelvehrä.

Juha Vuorinen: Raivoraitis – Juoppohullun päiväkirja osa 6 (Bazar Kustannus, 2025) 399 sivua.

Juhan ja Sirpa-vaimon jälkipolvi lentää pesästä ja aiheuttaa vähitellen huolta isässä. Juha joutuu kohtaamaan oman alkoholin täyttämän menneisyytensä haamut, kun oma tytär ajautuu vaarallisille vesille päihdekokeilujensa vuoksi. Perheessä on potentiaalinen päihdeongelma, ja Juha yrittää tehdä kaikkensa suojellakseen tytärtään ja saadakseen tilanteen hallintaan.

Juoppohullun päiväkirja -kirjasarjan ensimmäisestä osasta on kulunut jo yli neljännesvuosisata. Ensimmäisessä osassa Juha Berg on kolmekymppinen rapajuoppo Helsingin Kalliosta. Nyt hän on elämän varrella etenkin itsestään oppinut, raitis päälle viisikymppinen mies, joka ajaa taksia Stadin kaduilla.

Kirja myös koskettaa

Juoppis -kirjasarja tunnetaan räävittömästä huumoristaan, mutta taustalla vaikuttaa inhimillinen pohjavire. Myös Raivoraitis on hykerryttävän hauska, mutta lisäksi se on monivivahteinen. Romaanissa on monia kohtia, joita jäin lukiessani aina hetkeksi mietiskelemään.

Juha yrittää nauttia seesteisemmästä elämästä, mutta joutuu kohtaamaan uusia haasteita – selvänä. Koukuttavassa tarinassa on jopa koskettavaa haurautta.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat nauraneet ja nieleskelleet hulvattoman kirjasarjan aiempien osien parissa. Erityisen hyvin kirja sopii niille, jotka ovat Juha Bergin kanssa samoilla ikävuosilla – vaikka oma elämäntilanne ei sentään yhtä mutkikas olisikaan.

Kirjaan voivat tarttua nekin, jotka eivät ole aiempia osia lukeneet. Juhan railakas menneisyys, ja sen vaikutukset nykyisyyteen tulevat esille tarinassa.

Kaikki ei ole muuttunut

Juhan mieltä painaa kiihtyvä ajan viisari. Mies osaa silti koheltaa ja kompuroida edelleen. Myös tärkeät ystävät Mikael ja Kristian pitävät huolen siitä, että vauhtia riittää. Mikael esimerkiksi on ryhtynyt toimimaan eläinten puolesta.

”Mikael on myös alkanut saarnata eläimille. Se menee usein aamusella Kauppatorille silakkapussin kanssa ja yllyttää lokkeja kakkimaan ihmisten torikahvien sekaan.”

On myös hauskaa seurata, kuinka Juhasta tulee yhtäkkiä niin tunnettu, että jopa ulkomaalaiset haluavat hänen kanssaan samaan kuvaan.

Voiko olla oma itsensä?

Juhalla on menossa vaikea elämänvaihe, joka on ”sellainen toivon ja huolen sekasotku”. Hän hakee apua muun muassa tutulta astrologilta. Tämä ei ole tuntea tapojaan parantanutta Juhaa, joka pyytää häneltä anteeksi yhtä vuosien takaista sikailuaan.

”Mut en ollut silloin oma itseni. Itse asiassa sanopas astrologina, voiko kukaan koskaan sanoa olevansa oma itsensä”, Juha kysyy. Astrologi Tähtinen on ihmeissään kysymyksestä. Hän toteaa, ettei astrologinen tähtikartta kerro mitään sinusta, mutta se kertoo kaiken siitä, millaiseksi sinun pitäisi kasvaa.

Romaanissa on siis myös opetus: Jokaisessa meissä on kasvunvaraa.

Onko kirjailijalla vapaa-aikaa?

Uuden kirjan syksyllä julkaissut Juha Vuorinen kertoo Esseeblogin haastattelussa miten kirjailijuus on muuttunut hänen kirjailijanuransa varrella. Menestyskirjailija pohtii myös kirjallisuuden haasteellista nykytilannetta. Hän kertoo lisäksi kuinka luovan työn tekijän on usein vaikeaa pitää vapaa-aikaa.

Kirjailija ja Hilma-koira. Kuva: Jetro Stavén

Juha Vuorisen huippusuositun Juoppohullun päiväkirja -kirjasarjan ensimmäinen osa ilmestyi reilut neljännesvuosisata sitten. Kulttiklassikon maineessa olevan sarjan kuudes osa Raivoraitis julkaistiin tänä syksynä.

Miten kirjailijuus on muuttunut kirjasarjan alkuajoista?

”Minun tapauksessani luonnollisesti valtavasti, koska enhän alun perinkään edes halunnut tai aikonut kirjailijaksi, vaan netissä julkaistu Juoppis veti minut siihen työhön väkisin”, Vuorinen sanoo.

”En usko varsinaisen kirjailijan työn muuttuneen juurikaan. Kirjan luominen on aivan samanlaista kuin se on ollut ennenkin. Ainoa isompi muutos ainakin minun kohdallani liittyy äänikirjoihin. Pyrin jo kirjoittaessa miettimään, miltä tämä kuulostaa ääneen luettuna versiona. Olen aina kirjoittanut paljon voimakkaita repliikkejä, joten enemmän se on sellaista sovittelua, ettei kuulijalle jää epäselväksi, kuka on milloinkin äänessä. Se on kuitenkin enemmän lopulta vain hienosäätöä ja muokkaamista, että teksti toimii kaikissa julkaisumuodoissa”, kirjailija valaisee.

Mitä menestyskirjailija ajattelee kirjallisuuden haasteista?

Ensimmäinen Juoppohullun päiväkirja muutti satojentuhansien ihmisten käsityksen kirjallisuudesta, ja tavoitti sellaisetkin lukijat, jotka eivät välttämättä olleet muutoin lukeneet kirjoja. On sanottu, että ”kirjasarjaa on luettu, myyty, fanitettu ja kritisoitu ihan vitusti”.

Kaikkiaan Vuoriselta on ilmestynyt yli neljäkymmentä teosta. Niitä on myyty eri formaateissa jo yli 2,5 miljoonaa kappaletta.

Kirjallisuuden asemasta puhutaan tänä päivänä hieman huolestunein äänenpainoin. Minkälaisia haasteita kirjallisuudella on?

”Muistan jo vuosia sitten varoittaneeni, että kirjalle on tulossa valtava määrä vapaa-ajankäytön haastajia. Suoratoistopalvelut puhumattakaan somesta, jossa olen nähnyt nuorten olevan uppoutuneina tunnista toiseen”, kirjailija huomauttaa.

”Suurin huoleni on lukemisen katoaminen. Vaikka äänikirjat ovat avanneet minulle uuden uran kirjailijana, silti haaveilen ihmisten palaavan myös perinteisten kirjojen lukemisen pariin, koska se kehittää aivan toisella kuin katsoa Netflixin sarjoja päästä päähän tai vain kuunnella kirjoja ja podcasteja.”

”Luettu teksti on aivojumppaa ja kehittää keskittymiskykyä, mielikuvitusta, luovuutta, analyyttistä ja kriittistä ajattelua, parantaa muistia ja vahvistaa ihan konkreettisesti aivojen hermoratoja”, kirjailija sanoo.

Luovaa työtä tekevän vapaa-aika

Juha Vuorinen on viihteen moniottelija, joka on toiminut myös radio-, televisio- ja elokuva-alalla. Hän kirjoittaa kolumneja, ja julkaisee säännöllisesti monipuolisia kirjoituskokoelmia. Vuorinen on jatkanut myös dekkarigenreä parodioivaa DikDek -romaanisarjaa. Lisäksi hän tekee uraauurtavaa työtä podcastien saralla, ja julkaisee viihdyttäviä somesisältöjä.

Miten vietät vapaa-aikaa?

”Onko luovaa työtä tekevällä ihmisellä vapaa-aikaa, sillä ainakin minulle on sula mahdottomuus kytkeä päätäni lomamoodiin? Teen kovasti töitä sen eteen, että oppisin olemaan sinut itseni kanssa – ettei koko ajan päässäni laukkaisi miljoonaa ajatusta siitä, miten mistäkin näkemästäni ja kokemastani asiasta saisi leivottua johonkin formaattiin hauskaa sisältöä”, Vuorinen sanoo.

”Nyt kun lapset ovat lehahtaneet pesästä, lienee ensimmäistä kertaa sopiva hetki kokeilla hieman rennompaa elämäntapaa.”

”Uskoisin sen löytyvän niinkin yksinkertaisesta konstista kuin kiireettömästä matkailusta vaimoni ja koirani kanssa autolla pitkin ja poikin Eurooppaa. Se on tällä hetkellä mielessä, ja sen mitä itseäni tunnen, niin eiköhän noilta reissuilta kerry materiaalia ainakin johonkin mediaan julkaistavaksi.”

Lue myös haastattelun ensimmäinen osa: Uusi Juoppis oli aluksi vaikea hanke.

Uusi Juoppis oli aluksi vaikea hanke

Juha Vuorisen huippusuosittu Juoppohullun päiväkirja -kirjasarja on saanut jatkoa. Kirjailija antoi Esseeblogille haastattelun, jossa hän kertoo millaista oli kirjoittaa uutta Juoppista. Syksyllä ilmestynyt Raivoraitis – Juoppohullun päiväkirja osa 6 oli kirjailijalle aluksi vaikea hanke, mutta pian hän löysi metodin, jonka myötä kirjoittamisesta tuli äärettömän koukuttavaa.

Juha Vuorinen haluaa teksteillään tuoda iloa ihmisille. Kuva: Jetro Stavén

Juha Vuorinen on palannut kymmenen vuoden tauon jälkeen kulttiklassikon maineessa olevan kirjasarjan pariin. Kuudennessa osassa kirjan päähenkilö, entinen rapajuoppo Juha Berg, on nykyään päälle viisikymppinen täysi-ikäistyneiden lasten isä, joka on ollut raittiina toistakymmentä vuotta.

Minkälaista uutta Juoppista oli kirjoittaa?

”Aluksi mahdottoman vaikeaa, koska olin mielessäni jo vuosia sitten tehnyt päätöksen, että tämä saaga on tullut päätökseensä itselleni tärkeän viidennen Dokumentti -kirjan myötä”, Vuorinen kertoo.

”Minun on kiittäminen vaimoani, joka oli koko kuudennen osan kätilö, kun hän heitti koiralenkillämme idean: ’Mitä jos kirjoittaisit itsesi ikäisestä Juha Bergistä kirjan?’ Se oli taikavirke, joka sai mielikuvitukseni laukkaamaan, koska meillähän on nippu juuri täysi-ikäistyneitä mukuloita, joten oli mistä ammentaa”, kirjailija valaisee kirjan alkuideaa.

Yksinkertainen metodi

Vuorinen kertoo uuden kirjan kirjoittamisen alkuvaikeuksista: ”Kirjoitin muutaman version, mutta tajutessani niiden olevan sellaista hempeää harleniinikuraa, olin jo luopumassa hankkeesta. Into kirjoittamiseen palasi hyvin yksinkertaisella metodilla: mietin, miten paljon aika on onnistunut hiomaan särmikästä luonnettani. Sitä muovailemalla aloin löytää Juha Bergiin puolia, joita oli äärettömän koukuttavaa kirjoittaa ja saada kirjaan jotain sellaista rosoa, joka tarraa lukijan mukaan tarinaan.”

Toivottavasti elämän viisastuttama

Ensimmäinen Juoppohullun päiväkirja ilmestyi yli 25 vuotta sitten. Päähenkilö on kolmekymppinen mies, joka lievästi sanottuna nauttii alkoholista. Hän koheltaa ja kompuroi humalassa päivästä toiseen. Mies kohtaa asiat ”mulle ei vittuilla” -asenteella, ja hän solmii hyvin sekalaisia ihmissuhteita.

Mutta millainen mies Juha Berg on nykyisin?

”Turha sitä on kieltää, ettenkö olisi käyttänyt ikäiseni Juha Bergin rakentamisessa ainakin jonkinlaisena muottina omaa elämääni. En kuitenkaan vetäisi yhtäläisyysmerkkejä näiden kahden Juhan välille, sillä meillä, Luojan kiitos, on omat historiamme”, kirjailija korostaa.

”Mutta sen verran varastin omasta elämästäni, että myös päähenkilöni yrittää nauttia elämään astuneesta seesteisemmästä kaudesta. Koukuttavan tarinan kannalta oli tietenkin välttämätöntä tuoda sinne uusia haasteita, joita Juha Berg joutuu nyt kohtaamaan selvänä ja toivon mukaan elämän viisastuttamana.”

Juoppohullun päiväkirjat tunnetaan ronskista huumoristaan, mutta niissä näkyvät myös elämän varjopuolet, jotka koskettavat. Millaista palautetta olet saanut vuosien varrella?

”Juoppohullun päiväkirja -sarjan kolmannesta osasta alkaen aloin saada varsin yllättäviä palautteita varsinkin mieslukijoilta. Kirjani olivat koskettaneet todella syvältä. Se ei missään tapauksessa ole ollut minulta tarkoitushakuista, koska lähtökohtaisesti olen pyrkinyt tuottamaan tekstiä, joka toisi iloa ihmisten elämään”, Vuorinen korostaa. ”Koskettavat kohtaukset ovat pujahtaneet teksteihin vähän varkain, kun aloin rohkeammin kirjoittaa sarjaan myös elämän kääntöpuolta sen kaikessa karuudessa. Mutta sellaistahan elämä on: tunteiden kirjoa sen kaikessa kauneudessa”, kirjailija kertoo.

Menestyskirjailijan ajatuksia kirjallisuuden haasteista

Kirjailijahaastattelun toisessa osassa Juha Vuorinen kertoo, kuinka kirjailijuus on muuttunut kirjasarjan alkuajoista. Saamme myös tietää, mitä menestyskirjailija ajattelee yleisesti kirjallisuuden nykyisistä haasteista.

Entä onko kirjailijalla vapaa-aikaa? Lue haastattelun toinen osa tästä.

Blogin huoltotauko venyi pitkäksi

Pahoittelemme, että Esseeblogin ylläpidon pienten vaikeuksien vuoksi edellisestä bloggauksesta on vierähtänyt pitkä tovi. Blogin kirjoittaja tarvitsi pientä terveyteen liittyvää huoltoa, joka venyi odotettua pidemmäksi. Terveyspäivitys on nyt tehty, ja blogi toimii jälleen normaalisti.

Bloginpitäjän terveyttä päivitettiin.

Tätä syksyä ovat siis varjostaneet terveyshuolet. Takana on kaikkiaan kahdeksan viikon sairaalakiertue – yhteensä kolme sairaalaa ja kuusi osastoa. Vointi romahti syksyllä ja sairastelu kesti pitkään. Mutta kuntoon tultiin.

Media- ja somepaasto

En ole tänä aikana seurannut lainkaan uutisia tai selannut somea. Lähtö hoitoon kun oli niin kiireinen, että puhelinkin jäi kotiin.

Mutta hyvin pärjäsi ilmankin, vaikka tavallisesti seuraan paljon uutisia ja ajankohtaisia asioita. En usko, että somessakaan olisi ollut jotain tavanomaista tärkeämpää.

Päivät sairaalavuoteessa makoillessa olivat välillä pitkiä, mutta puhelimen selaaminen ei tuntunut tärkeältä, kun oli muuta ajateltavaa.

Maittavaa ja ravitsevaa ruokaa

Sain hyvää ja kokonaisvaltaista hoitoa. Iso kiitos hoitohenkilökunnalle. Tämän muistin aina sanoa minua hoitaville lääkäreille ja hoitajille.

Minulle oli mieluisaa ja tärkeää myös säännöllinen ruokailu. Ruoka oli hyvää ja annokset olivat sopivan kokoisia, vaikka sairaalaruuasta on myös toisenlaisia mielikuvia. Terveellinen ravinto vahvisti. Oma ruokailu oli alkusyksyn aikana ollut hieman heikkoa. Tuli syötyä usein kiireessä pikaruokaa ja vain kerran päivässä.

Sairaalassa tuli saatua aamupuuroa, vieläpä mehukeiton kera. Aamukahvia odotti malttamattomana, varsinkin jos takana oli huonosti nukuttu yö. Lounas oli maittavaa ja vaihtelevaa. Päivällinen oli usein jotakin ravitsevaa keittoa.

Ja jälkiruuaksi sai herkullista kiisseliä tai vanukasta. Pääsin hoidossa niin suklaavanukkaan makuun, että olen ostanut sellaisen pienen purkin usein kotonakin jälkiruokaherkuksi.

Alkuun vuoteessa syöminen oli vaikeaa. Mutta vähitellen pääsin pöydän ääreen ruokailemaan. Ja diabetesta sairastavana oli ilo huomata, kuinka sokeriarvoni tulivat oikealle tasolle, ja kuinka paino laski terveellisesti yli kymmenen kiloa.

Aikainen joululahja

On joulukuun ensimmäinen päivä. Etelä-Suomessa on tihkusateista ja harmaata. Sääennusteet eivät taida luvata sen talvisempaa säätä ainakaan lähiaikoina. Mutta: ”Vain valkeata joulua, mielessäin ootan minä ain, sillä hangen hohteessa vain, joulurauhan tunnen rinnassain.”

Oman joulukalenterini ensimmäinen luukku kuvastaa tervehtymistä. Joululahjan sain siis jo marraskuussa.

Seuraava tällä viikolla blogissa avautuva luukku sisältää kirja-arvion ja suositun kirjailijan jouluhaastattelun. Mukavaa joulunodotusta!

Monenlaisia keittoja

On tullut saatua huippuravintoloissa monen ruokalajin illallisen alkajaisiksi täyteläisenmakuisia juhlavia alkukeittoja – ja syötyä rahattomana sinapilla maustettua purkkihernekeittoa pääruokana. Kun iltapäivälehti järjesti suomalaisten perinneruokien maistajaiset ulkomaalaiselle ryhmälle, hernekeitto aiheutti ennakkoluuloja ja kauhunsekaista naurua. Osa kuitenkin lämpeni sille niin kovasti, että keiton rippeitä kaavittiin kattilan pohjalta.

Samettinen täyteläinen keitto.

Ulkomaalaiset testasivat kaikkiaan kymmentä suomalaista perinneruokaa. Erityisesti puolukkahilloin kera tarjoillut pinaattiletut saivat kiitosta, Ilta-Sanomat kertoi mielenkiintoisessa jutussaan.

Mielen ja makujen juhla

Pärjään itse hyvin arkena valmisaterioilla. Mutta viikonloppuisin innostun kokkailemaan. Kirsi Kostamon kirjassa Hyvän mielen keittiö (Minerva, 2020) kerrotaan, että hyvän ruuan terveysvaikutukset alkavat jo sen valmistamisesta. ”Myönteinen, utelias ja avoin asenne ruoanlaittoon ja elämään tekee keittiössä puuhaamisesta kokonaisvaltaisen nautinnon, oikean mielen ja makujen juhlan.”

On totta, että itse tehty ateria ilahduttaa. Minulle monet keittokirjat sisältävät liian monimutkaisia ruuanvalmistusohjeita. Niitä pitää hieman yksinkertaistaa. Mutta onnistun yleensä valmistamaan ihan kelvollisia aterioita.

Alkukeitoista pääruokakeittoon

Muistan kuinka aikoinaan Helsingissä asuessani oli hienoa kierrellä hyvissä ravintoloissa. Olin hyvätuloinen, eikä mikään ravintola-annos yhdessä hieman paremman viinin kanssa ollut liian kallis. Kävin välillä pitkillä lounaillakin.

Sittemmin jouduin elämässäni rahavaikeuksiin. On sanottava, että kyllä nälkä ja rahattomuus opettavat laittamaan ruokaa itse.

Huippuravintoloiden juhlavat alkukeitot vaihtuivat arkiseen ja kotona valmistettuun purkkihernekeittoon. Muistan kuinka sosekeitoissa, joita tarjoiltiin monen ruokalajin illallisen aluksi, oli täyteläinen maku. Hernekeitossa taas maistui voimakkaasti sinappi, ja se oli samalla pääruoka.

Vaivatonta valmistusta?

Mutta, hernekeitto on kyllä hyvää. Pitäisi joskus kokeilla sen valmistamista itse alusta asti. Martat toteaa, että hernekeiton valmistus on aika vaivatonta.

Mutta tiedä tuosta – herneet olisi ensin laitettava likoamaan veteen yöksi. Ja keiton pitäisi antaa sitten kypsyä hiljalleen. Miten sitä malttaa odottaa pari kolme tuntia keiton valmistumista, varsinkin jos ruokaa laittaa vain itselleen?

Mutta, uutta minulle on se, että sinapin lisäksi muitakin mausteita keittoon voi kokeilla. Maun mukaan keittoon voi lisätä vaikkapa porkkanaa. Martat vinkkaa, että mausteina kannattaa myös kokeilla esimerkiksi paprikaa ja valkosipulia.

Kuin aidossa huippuravintolassa

Voisihan sitä kokeilla jokin viikonloppu myös jonkin muun keiton valmistamista. Mitä kaikkea maukkaita sosekeittoja niitä onkaan.

Ja pakasteherneistäkin saa kuulemma hieman parempaa. Yhteishyvän artikkelissa kerrottiin tuorehernekeitosta. Pakasteherneistä saa aikaan salonkikelpoisen alkukeiton. Keiton pääraaka-aine on tavalliset pakasteherneet, mutta juhlavaa vaikutelmaa antaa kevyesti vatkattu kuohukerma sekä ripotteiksi paistettava pekoni-pähkinämuru.

Minulta tällaisen aterian valmistaminen vaatisi kuitenkin äärimmäistä tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Mutta kun vielä kattaisi oman ruokapöydän hieman hienommin, voisikohan sitä päästä aidon huippuravintolan tunnelmaan?