Arkiaamut voivat välillä tuntua vaikeilta. Aamuihin voi kuitenkin valmistautua etukäteen. Aamulla voi myös ajatella mitä odottaa innolla päivän aikana. Jos on esimerkiksi toimistotyössä voi aamua helpottaa, kun pakkaa laukun ja työvälineet, valitsee vaatteet ja valmistelee aamiaisen jo edellisenä iltana. Tämä vähentää aamun kiirettä. Herääminen ajoissa tekee aamusta rauhallisemman.

Aina ei lähde heti sujumaan.
Aamurutiineilla voi olla merkittävä vaikutus päivän tehokkuuteen, sillä ne voivat asettaa oikean mielentilan ja luoda pohjan koko päivälle. Riittävä unensaanti, hyvä aamiainen ja ehkäpä kevyt liikunta antavat energiaa ja pitävät vireystilan korkealla. Tämä auttaa keskittymään paremmin päivän tehtäviin.
Aamulla vietetty hetki päivän tavoitteiden asettamiseen voi tuoda selkeyttä siihen, mihin keskittyä. Kun päivä alkaa positiivisella mielellä, on helpompi säilyttää hyvä asenne myös haasteiden edessä.
Oma metka tapa aamuisin
Kun entisessä työssäni vastasin asiakkuuksista, minulla oli tapa, joka toimi aamuisin erityisen hyvin. Minä nimittäin join aamukahvin parvekkeella pakkasessa vain valkoinen kauluspaita päälläni. Se sai tuntemaan olon voimakkaaksi ja itsevarmaksi.
Aamulla voi myös ajatella mitä odottaa innolla päivän aikana. Minulla sellainen oli joskus hankalan asiakkaan tapaaminen. Mietin silloin, että päivä voisi olla pilalla jo puolilta päivin. Mutta aamulla olin varma, että kaikki asiat ratkeaisivat, kunhan vain laittaisin koko asiantuntemukseni peliin.
Eräässä lounastapaamisessa asiakas kertoi palveluamme koskevasta ongelmasta. Minä lupasin selvitellä ongelmaa ja palata asiaan mahdollisimman pian. Kun sitten lounaan jälkeen toivotin asiakkaalle hyvää päivänjatkoa ja palasin toimistolle, oli minulla jo mielessä ratkaisu ongelmaan. Selvitin sen asiasta vastaavan osaston kanssa.
En viitsinyt kuitenkaan vielä samana päivänä laittaa siitä sähköpostia asiakkaalle. Annoin ymmärtää, että asia oli vaatinut enemmän työtä, ja laitoin viestiä parin päivän kuluttua. Kerroin asiakkaalle, että ongelma on hoidettu, ja kiitin tärkeästä palautteesta.
Seuraavana aamuna mieli oli yhä positiivisempi ja olo itsevarmempi.
Aina ei nappaa
Pitkältä lomalta palatessa voi tuntua, että työt eivät lähde heti sujumaan. Jos työnteko tökkii, se on ihan normaalia, ja joskus töissä voi asiantuntijoidenkin mukaan käydä ihan vain palkan vuoksi. Itsellänikin on ollut vaiheita, jolloin motivaatio on ollut hukassa, ja olen ajatellut pelkkää työstä saatavaa rahaa.
Olin firmassa, jossa ongelmana oli se, että työskentely muutaman osaston välillä ei toiminut. Vastasin itse liiketoiminnan kehittämisestä, mutta muut eivät tahtoneet pysyä suunnitelmieni perässä. Olin usein turhautunut.
Olin valmis jopa luovuttamaan, ja heittämään hanskat tiskiin.
Ois kai siistii antaa periksi. Toteais vain kylmästi: ”Ei tästä mitään tuu.” Lähtis kävelemään. Painais oven kiinni perässään. (Kolmas nainen)
Taloudellinen pakko asuntovelallisena sai kuitenkin vain jaksamaan päivästä toiseen.
Asiantuntija totesi eräässä artikkelissa, että jos työnteko tökkii, joskus ihan vain kylmän rahan ajatteleminenkin voi auttaa. Loputtomasti rahan motivoivaan voimaan ei kuitenkaan kannata luottaa, vaan pidemmän päälle työstä pitäisi pystyä löytämään myös muita mielekkäältä tuntuvia asioita.
Työelämässä esiin nousevat arvostuksen ja itsensä toteuttamisen tarpeet. Työ tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa omia arvoja ja tavoitteita sekä kokea onnistumisen ja saavutuksen tunteita.
Ensimmäinen askel motivaation parantamisessa on usein se, että ihminen havahtuu miettimään sitä, miksi työtehtävä ei kiinnosta. Psykologi neuvoi, että kannattaa ottaa aikalisä ja miettiä kulkeeko autopilotilla vai onko omassa toiminnassa tai ympäristössä jotain sellaista, jota voisi lähteä muuttamaan.
Oma tilanteeni ratkesi lopulta niin, että minulle annettiin johdettavaksi myös toinen osasto. Hommat alkoivat vähitellen sujua paremmin. Palkkakin nousi, mutta tärkeintä oli, että työn ilo palasi. Lähdin taas aamuisin innolla töihin.
Kiireettömyyttä, intoa ja energiaa arkiaamuun!