Tupakoinnin lopettamiseen kannustava kurssi päättyi maanantaina. Ryhmä nykyisiä tupakoitsijoita kokoontui syksyn aikana kahden ohjaajan johdolla kymmenen kertaa. Ryhmän jäsenet olivat miettineet tupakoinnin lopettamista.

Kurssilla jaettiin paljon materiaalia.
Kurssilla annettiin paljon tietoa. Tupakoinnin lopettamiseen kannustavat asiat olivat suurimmalta osin terveyteen liittyviä. Osa diaesityksistä oli kuitenkin suunnattu selvästi nuoremmille ihmisille, joita kannustettiin lopettamaan tupakointi tai jättämään tupakointi kokonaan aloittamatta. Me kurssilaiset olimme kuitenkin tupakoineet jo vuosikausia. Diaesityksissä oli kuvottavia kuvia siitä minkälaisia vaikutuksia tupakoinnilla on ihmisen sisäelimissä.
Toisaalta painotettiin, ettei tupakoinnin lopettaminen ole koskaan myöhäistä. Tupakan haitalliset vaikutukset vähenevät lopettamisen jälkeen.
Kaikilla ryhmässä eri riittänyt motivaatio. Osa jätti kokoontumiskertoja väliin, ja yksi päätti lopettaa kurssin ensimmäisen tunnin jälkeen.
Syitä lopettamiseen olisi monia
Tupakointiriippuvuudessa yhdistyvät fyysinen ja psyykkinen riippuvuus. Minun kohdallani kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi vain nikotiiniriippuvuudesta. Minulle tupakointi on tapa, jota en vieläkään osaa pitää kovin pahana. Tupakka vain maistuu.
Joka tapauksessa tupakoinnin lopettaminen on järkevää. Syitä lopettamiseen on monia, joista tärkeimpänä terveys.
Tupakoinnin lopettamisessa on varmasti kyse myös elämänhallinnan tunteesta – jonkinlaisesta vapautumisesta, kun toistuva tupakantuska jää pois.
Kurssimateriaalissa oli lueteltu erilaisia tupakoinnin lopettamiseen kannustavia tekijöitä, kuten ei tarvitse miettiä riittävätkö tupakat aamuun tai kuinka voi ajatella mitä tekisi säästyneillä rahoilla. Mainittiin myös kuinka maailma tuoksuu ja maistuu sekä vapaus ja riippumattomuuden tunne.
Minäkin katson niin, että tupakointi on huono ja epäsiisti tapa, jota lisäksi vaikeutetaan niin, että alueita, joissa voi tupakoida ei enää juuri ole. Tupakoitsijoita katsotaan, varmasti aivan aiheesta, pitkään ja paheksuen.
Kun päättää lopettaa tupakoinnin
Kurssilla jaettiin lomakkeita, joissa piti vastata tupakointiin liittyviin kysymyksiin. Minä totesin, että lopettaminen kertaheitolla olisi tietysti paras keino, mutta se ei ainakaan tällä hetkellä ole mahdollista. Kerroin kurssilla, että pyrin lopettamaan tupakointia vähentäen. Onnistuin syksyn aikana vähentämään päivän aikana polttamieni savukkeiden määrää jonkin verran.
Vähitellen tupakoimattomuus arkipäiväistyy
Tupakoinnin lopettaminen on kokeilua, totuttelua, toistoa ja sinnikkyyttä. Olo on alkuun epämukava, mutta fyysiset vieroitusoireet helpottavat vähitellen. Tapariippuvuus ja tottumuksen voima voivat vaikuttaa kuukausia lopettamisen jälkeen. Jos päätöksessä pysyminen tekee tiukkaa, kannattaa kerrata tupakoinnin haittoja ja tupakoimattomuuden hyötyjä.
Mitä tupakointi uhkaa viedä
Kurssilla lueteltiin paljon tupakoinnin jatkamiseen liittyviä suoria terveyshaittoja ja kerrottiin yksityiskohtaisesti vakavista mahdollisista sairauksista. Tupakoinnin lopettaminen vähentää terveysriskejä. Se on todennäköisesti tärkein omaa terveyttä koskeva päätös, jonka voi tehdä itse.
Kurssi oli hyvä. Se tarjosi paljon tietoa – sellaistakin jota ei ollut juuri tullut ajatelleeksi. Itse en kuitenkaan vielä saanut riittävästi tarmoa siihen, että yrittäisin tupakoinnin lopettamista tällä hetkellä kerralla kokonaan.
Niin paljon kurssi kuitenkin vaikutti, että kävelin viimeisen kerran jälkeen apteekkiin ja ostin nikotiinikorvaustuotetta. Tuotteen sanotaan olevan apuna tupakoinnin lopettamiseen liittyvissä vieroitusoireissa tai tupakoinnin vähentämiseen henkilöille, jotka ovat motivoituneet tupakoinnin lopettamiseen. Ajatuksena on, että voisin ainakin kokeilla olla ilman tupakkaa.