Kävin tämän vuoden Helsingin Kirjamessuilla kahtena päivänä. Ohjelma oli kiinnostavaa, ja tein hyviä kirjalöytöjä. ”Rakkauden kuvaaminen ei ole mitään nössötouhua”, toteaa Miina Supinen uuden romaaninsa kirjoittamisesta. Minua kiinnostivat lisäksi radiotoimittajan muistelmat sekä uudet novellit ja runot.
Muistelmia, novelleja, runoutta…
Kirjamessujen tämän vuoden teema on tulevaisuus. Torstaina tulevaisuuskeskustelussa pohdittiin sitä, miten lukeminen muuttuu. Ja miten nykypäivän ja tulevaisuuden nuorilla säilyy halu tarttua kirjaan.
Toisessa keskustelussa pohdittiin, miten kirjoittaminen muuttuu. Mitä uusia muotoja sanataide tulevaisuudessa saa, ja miten kirjoittajan ammattitaito ja kirjoittamisen tekniikat muuttuvat.
Kaikkiin näihin haastaviin kysymyksiin ei keskusteluissa tullut aivan selkeitä vastauksia. Tai ainakaan sellaisia, jotka olisivat jääneet mieleen. Hieman tuntuukin, että tulevaisuudesta keskustelu voi tarkoittaa jaarittelua siitä, mitä pelkää, toivoo ja hieman kelailee, kuten Jyrki Lehtola luonnehtii kolumnissaan. Lehtola kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnissaan, että koska keskustelu tapahtuu Kirjamessuilla, näyttää kirjallisuuden tulevaisuus lopulta valoisalta.
Messut keräsivät paljon väkeä jo arkenakin.
Moniäänistä kirjallisuutta tulevaisuudessakin
Yhdessä keskustelussa nostettiin esille, kuinka hallituksen leikkaukset eivät lupaa hyvää kulttuurialalle. Keskustelun aiheena oli ”Ammattina kirjoittaminen: Millainen on työmme tulevaisuus?” Keskustelijoina oli kaksi kirjailijaa ja kaksi poliitikkoa. Mitä siis päättäjien pitäisi tehdä, jotta moniäänistä kotimaista kirjallisuutta olisi luettavana kymmenen vuoden kuluttua? Minun mielestäni parhaiten asiaan voivat vaikuttaa kirjailijat itse, kirjoittamalla kirjoja, joita halutaan ostaa ja lainata sekä lukea ja kuunnella.
Itseäni on tosin harmittanut se, että kirjastot eivät enää saa rahaa vähälevikkisen kirjallisuuden ostamiseen. Saadun tuen avulla kuntien kirjastot ovat hankkineet vähemmän luettuja, mutta laadukkaita kirjoja.
Olen itse julkaissut kolme kirjaa. Näistä kahta ensimmäistä hankittiin laajasti maamme kirjastoihin. Mutta vuosi sitten julkaistu uusin kirjani ei ole päässyt kuin joidenkin kuntien ja kaupunkien kirjastoihin. Tosin olen kuullut, että joissakin kirjastoissa sitä on useampi kappale.
Hyppäys uuteen lajityyppiin
Kirjailijahaastatteluista mielenkiintoisin oli Miina Supisen haastattelu uudesta kirjastaan Kultainen peura (Otava). Kyseessä on Supisen ensimmäinen aikuisten romaani yhdeksään vuoteen. Se oli hänelle myös hyppäys uuteen lajityyppiin, joten kirjoittamiseen liittyi paljon paineita.
Supinen halusi tarinaan iloa ja väriä.
Supinen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että halusi kirjoittaa historiallisen romaanin, jonka näkökulma ei olisi kärsimyksessä. Kirjailija halusi välttää synkkyyttä ja kurjuuden kuvausta.
”Olen ihan varma, että myös ennen vanhaan naisilla on ollut kivaa keskenään. Suomalaisissa romaaneissa heidän elämänsä esitetään silti usein ihan kauheana”, Supinen toteaa haastattelussa. Hän kaipaa tarinoihin iloa ja ajattelee, ettei rakkauden kuvaaminen ole mitään nössötouhua.
Romaani sijoittuu 1880-luvun Sortavalaan. Romaania on kuvattu muun muassa seuraavasti: Se herättää eloon itäisen tarustomme, sekoittaa totta, unta ja suurta seikkailua. Se on hurmeinen ja hauska, villi ja kaunis kuin kansanballadi.
Uutta halpaa runoutta
Löysin edullista runoutta. Vain vuosi sitten julkaistut Jyrki Kiiskisen ja Olli Sinivaaran runokokoelmat löytyivät kustantamon osastolta, ja maksoivat vain 12 euroa kappale. Tässä pieni katkelma yhdestä Kiiskisen kokoelman runosta:
Öisin lajittelen menneisyyden tavaroita. Tässä laatikossa ovat parittomat sukat.
Jyrki Kiiskinen: Nenän edessä vuori (Teos, 2023)
Jyrki Kiiskisen ja Olli Sinivaaran uutuudet.
Yksi lempirunoilijoistani on Anja Erämaja, joten oli ilo huomata, että häneltä on julkaistu uusi kirja tänä vuonna. Niinpä ostin uutuuskokoelman Joku menee aina ensin (WSOY, 2024).
Luen runoja silloin tällöin päiväsaikaan, ja iltaisin enemmänkin muistelmia tai esseitä. Runoja lukiessa täytyy olla virkeänä. On sanottava, että vain harvat romaanit houkuttelevat. Enemmän pidän lyhyestä muodosta kuten novelleista. Niiden juonta on hieman kärsimättömän lukijan mukavampi seurata.
Odotan paljon Radiomiehen muistelmat (Gummerus, 2023) -kirjalta. Jake Nymanin yli 50-vuotinen ura on omistettu populaarimusiikin ilosanoman levittämiselle. Muistelmissaan Nyman johdattaa lukijan Ylen kulissien taakse.
Kaikki kirjat eivät toimi äänikirjoina
Eräässä keskustelutilaisuudessa kirjamessuilla tuli esiin mielenkiintoinen asia. Haastava kirjallisuus ei nimittäin toimi äänikirjana, ja se vaikuttaa jo julkaisupäätöksiin. Näin totesi Siltala-kustantamon kustannuspäällikkö Kalle Siltala. Hänen mukaansa edes Jonathan Franzen ei vedä äänikirjana, ja niiden julkaisemista pitää harkita entistä tarkemmin. Suoratoistopalvelut suosivat helposti seurattavia teoksia.
Tämä on hyvin mielenkiintoista. Mitä minuun tulee, itse en edelleenkään ole edes kokeillut äänikirjoja. Siitä on ollut tuttavien kanssa puhetta jo pitkään, ja minua ihmetellään kun en ole halunnut kokea tätä kirjan uutta muotoa. Ehkä minun pitää valita vaikka jokin tämän syksyn uutuuskirjoista kuunneltavaksi.
Esseeblogi 