Yritysvalmennus voi olla liian raskasta

Yritysvalmennus on nimestään huolimatta ihmisten valmentamista. Eräs valmennusfirma mainostaa kuinka se muuttaa yksilöitä, työyhteisöjä ja organisaatiokulttuuria. ”Muuttaa yksilöitä” – mitä tästä pitäisi ajatella?

Ulkopuolinen haastaja yritykseen.

Eräs firma markkinoi valmennuksiaan seuraavasti: ”Osaava ja motivoitunut henkilöstö on yrityksen tärkein pääoma. Räätälöidyissä kasvuohjelmissa työntekijät sisäistävät työnantajayrityksensä strategian ja hahmottavat omat roolinsa organisaation tuloksen tekijöinä. Tulos kääntyy nousuun kun tehdään tuottavia töitä totuttujen sijaan.” Tämä tahtoo siis sanoa, että omien totuttujen töiden tekeminen onkin väärin.

Yksi valmennusfirma toteaa, kuinka joskus kasvua vauhdittamaan kannattaa kutsua ulkopuolinen haastaja, joka uskaltaa kyseenalaistaa ja kaataa raja-aitoja.

Valmennus lisäsi kuormitusta

Kun olin aikoinani johtotehtävissä, osallistuin rankkaan yritysvalmennukseen. Business coaching oli tilattu tunnetusta valmennusyrityksestä ja vetäjänä oli tunnettu valmentaja. Joka toinen viikonloppu kokoonnuttiin johonkin idylliseen paikkaan, ja lisäksi oli aamutapaamisia ennen työpäivän alkua.

Valmennukseen osallistui toisilleen vieraita ihmisiä eri aloilta. Osallistujia koulittiin korjaamaan omaa asennettaan. Muistan valmennuksesta sen, kuinka siellä korostettiin, että tärkeintä on rahan tekeminen. Kun sisään tulee rahaa, ratkaisee se kuulemma kaikki mahdolliset ongelmat firmassa.

Valmennuksessa mentiin usein niin sanotusti negatiivisen kautta.

Valmennus kesti kahden kuukauden ajan. Jaksoin olla mukana melkein loppuun asti, mutta toiseksi viimeiseen vetäytymiseen eräänä viikonloppuna en enää pystynyt osallistumaan. Olin jo valmiiksi antanut työlle kaikkeni. Valmennuksessa annettiin ymmärtää, että sekään ei ollut riittävää.

Olin jo valmiiksi uupunut työstä ja valmennuksen vaatimukset lisäsivät kuormitusta ja pahensivat tilannetta. Minun olisi ollut parempi keskittyä valmennuksen sijaan palautumiseen. Toisaalta alkuun tunsin, että valmennus voisi auttaa ja antaa lisää voimia, ja että se olisi hyvä askel eteenpäin.

En tiennyt etukäteen mitä valmennus sisältää. Pian ohjelman vaativuus selvisi. Työkuorman keskellä yritin keskittyä suoriutumaan valmennuksesta.

Olisi pitänyt arvioida omaa jaksamista, ja mahdollisesti keskeyttää valmennus, mutta en tiedä miten olisin selittänyt sen toimitusjohtajalle. Minulle oli järjestetty kallis valmennus, ja sen katsottiin tulevan juuri oikeaan aikaan.

Valmennus tuntui kohtuuttomalta

Kun katson asiaa taaksepäin, oli valmennus liian vaativaa, painostavaa ja jopa haitallista. Osallistujien psyykettä rassattiin varomattomasti. Esimerkiksi yhtenä tavallisena maanantaiaamuna, kun kokoonnuimme valmennustilaisuuteen ennen työpäivää, käytettiin tilaisuudessa hypnoosia.

Jäin sairauslomalle, mutta halusin osallistua siitä huolimatta viimeiseen vetäytymiseen. Valmennuspäivän tauolla kerroin burnoutista lyhyesti valmentajalle. Hän pyysi kertomaan kokemastani koko ryhmälle. Kun olin ääni väpättäen avautunut muille, ja kertonut miten itselleni oli käynyt, kaduin sitä hetkellä, jolloin valmennuksesta jaettiin todistuksia. Sauna lämpeni, kuohujuomaa kaadettiin laseihin, ja kurssilaiset onnittelivat ja kiittelivät toisiaan. Minä ajattelin, että olin hetkessä tehnyt koko pitkän valmennuksemme saavutukset tyhjäksi.

Valmennus voi myös auttaa jaksamisessa

Yritysvalmennus voi tuntua raskaalta, erityisesti jos se ei ole hyvin suunniteltu tai jos osallistujilla on paljon päällä olevaa työkuormaa.

On hyvä arvioida omaa jaksamista. Jos tuntee, että valmennus voi olla liian kuormittavaa, voi olla parempi keskittyä ensin palautumiseen. Myönnän, että tätä voi olla vaikeaa perustella, jos työpaikan johto näkee, että henkilöstölle järjestettävä yritysvalmennus on tarpeen. Johdolta tarvitaan ymmärrystä.

Nykyisin varmasti on jo vastapainona toisenlaisia valmennuksia. Hyvin suunniteltu valmennus on hyödyllistä. Valmennus voi tarjota työkaluja, jotka auttavat hallitsemaan stressiä, tukemaan jaksamista ja parantamaan työhyvinvointia.

Yhden valmennusyrityksen kuvaus onkin inhimillisempi: ”Business coaching auttaa johtajaa, tiimiä ja työntekijöitä suoriutumaan ja jaksamaan paremmin, ja sparraa ajattelua.”