Myyrän mitta oli tullut täyteen. Ahkera Myyrä tunsi, ettei hänen uurastustaan arvostettu työpaikalla. Myyrä oli tottunut jo pitkään tekemään raskasta työtään ilman kiitosta, mutta nyt tilanne oli alkanut risoa. Hän päätti ottaa omaa lomaa.

Puiston penkki jossa hengähtää.
Puurtaja ei pystynyt rentoutumaan koska asia pänni niin paljon. Hän päätyi lopulta hoitoon. Sairaalassa psykiatrian erikoislääkäri otti Myyrän vastaan.
”Me arvioimme nyt sinun tilannettasi. Minkälaisia tuntemuksia sinulla on päällimmäisenä?” lääkäri tiedusteli. ”Tunnen itseni epäonnistuneeksi”, Myyrä sanoi. ”Millä tavalla?” lääkäri kysyi. ”Ehkä teen työni niin huonosti, ettei sitä edes huomata”, Myyrä pohti. ”Jos tekemääsi työtä ei huomioida, on se varmasti enemmänkin työnantajasi syytä”, lääkäri totesi. ”Työ on menettänyt merkityksensä. Ja nyt tunnen, että kaikki on tyhjää”, Myyrä kertoi. ”Käy lepäämään. Saat täällä lepoa, lääkettä ja ravintoa”, lääkäri sanoi.
Myyrä teki huomaamatonta työtä. Niin huomaamatonta, ettei sitä uuden johdon myötä enää nähty työpaikalla. Kun organisaatiota toistuvasti muutettiin, ei uusia organisaatiokaavioita edes huomattu jakaa hänelle. Myyrä mietti, että jos hän jättäisi työnsä tekemättä, koko firman liiketoiminta kärsisi.
Monipuolinen työ
Myyrä kutsuttiin hoitajan luokse. ”Kertoisitko tarkemmin työstäsi”, hoitaja sanoi. ”Käyntikortissa lukee ’työmyyrä’. Mutta minä teen myös myyräntyötä. Se tarkoittaa salassa tehtävää ja kilpailijoita vahingoittavaa työtä. Työnimikkeeni perusteella taas olen ahkerasti uurastava henkilö”, Myyrä valotti. ”Kuulostaa haasteelliselta. Koetko, että työsi on tärkeää?” hoitaja kysyi. ”Kyllä. On myönnettävä, että vaikka minua ei huomioida, on työlläni suuri vaikutus koko firmalle”, Myyrä sanoi. ”Sinun pitäisi selvästi saada kiitosta”, hoitaja huomasi. ”Niin minäkin ajattelen. Palkka sentään juoksee”, Myyrä sanoi. ”Vähitellen asiat näkee taas myönteisemmin”, hoitaja lohdutti.
Myyrä meni huoneeseensa. Hän pisti pitkälleen. Päivälliselle pääsyä odotellessaan Myyrä mietti saavutuksiaan ja yritti valaa uskoa itseensä.
Työmyyrä mietti, kuinka hän teki toistuvasti nelikentän, joka jaettiin johdolle. Kukaan ei vain tiennyt mistä se on aina tullut. Myyrä listasi miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi. Hän pysyi niistä selvillä nuuskimalla kilpailijoita.
Uusin voimin
Kun Myyrä oli ollut osastolla muutaman päivän psykiatri tiedusteli, millaisia ajatuksia hänellä oli tällä hetkellä työstään. Myyrä kertoi olevansa kutsumusammatissa, mutta motivaatio oli hukassa. ”Voisitko sinä ajatella mitään muuta työtä?” psykiatri kysyi. ”Mitä minä muka osaisin? Minulla on lahjoja tähän hommaan”, Myyrä sanoi.
Myyrä oli osastolla kahden viikon ajan. Hänen vointinsa todettiin parantuneen niin, että paluu töihin olisi hyväksi.
”Millä mielin palaat työpaikallesi?” lääkäri kysyi. ”Siellä on varmasti moni asia sekaisin, kun en ole ollut paikalla”, Myyrä sanoi. ”Sinun panostasi siis kaivataan”, lääkäri rohkaisi. ”Kaivaudun taas pieneen ja pimeään työhuoneeseeni”, Myyrä sanoi hiljaa.
Korjaavia toimia
Myyrä palasi töihin ja huomasi pian, kuinka firmassa asiat olivat huonosti. Oli tehty vääriä päätöksiä. Kilpailijat olivat kasvattaneet markkinaosuuttaan.
Myyrä ryhtyi viipymättä työhönsä. Talossa ei ollut tehty mitään korjaustoimenpiteitä hänen työnsä suhteen, mutta ahkeraa tekijää painoi velvollisuus. Myyrä laati johdolle listan asioista, jotka pitäisi pikaisesti korjata.
Kuukauden kuluttua tilanne talossa näytti valoisammalta.
Sen romahdus Myyrälle opetti, että työ ei saa yksin määrittää omakuvaa. Pääasia oli se, että on itse tyytyväinen työpanokseensa. Hänellä oli ollut hoidossa aikaa miettiä suhdettaan työhön ja työpaikkaan. Siitä lähtien Myyrä alkoi nostaa palkkaa myös kilpailijayrityksestä.