Jonin olisi pitänyt olla perinteikkäässä hienostoravintolassa nauttimassa tuoreista merenherkuista. Ravintola oli tunnettu herkullisista kala-annoksistaan, vuosikertaviineistään ja ainutlaatuisesta tunnelmastaan.
Pöytään oli katettuna kaksi lautasta.
Ravintolan sijaan Joni istuikin perjantai-iltana naapurin vanhan herran luona. Jonille oli sanottu, ettei hän ole tervetullut viettämään sovittua iltaa hienostoravintolassa bisnestuttujen seurassa.
Joni oli yhteistyöyrityksen virkistyspäivänä mennyt liian pitkälle, kun hän oli kuittaillut firman toimitusjohtajalle, joka oli voittanut hänet rallipelissä. Mies mietti nyt, ettei hänen olisi pitänyt sentään vihjaista kovaan ääneen, että johtaja oli tainnut olla hieman maistissa ratissa aiemminkin.
Kalaa tarjolla kuitenkin
Alakerran Sepe oli luvannut laittaa pientä suolapalaa bisnesillalliselta pois jätetylle Jonille. Sepe sanoi, että Joni saisi kokea aitoa kalaruokien perinnettä.
”Tänään tehdään kapakalaa. Se voittaa ravintolapöperöt”, Sepe sanoi. ”Mä en tiedä mitä se on”, Joni sanoi. ”Se on herkullisin kalaruoka mitä on”, Sepe kehui. ”Odotan mielenkiinnolla”, Joni hymyili. ”Ootas vaan, kun päästään vauhtiin”, Sepe huudahti.
Sepe on ainoa naapuri, jonka Joni tuntee talon asukkaista hyvin. He ottavat joskus hieman häppääkin yhdessä. Joni kuuntelee usein Sepen muisteluita.
Sepe ryhtyi ruoanlaittoon. Joni ei pysynyt perässä, kun Sepe selosti kuinka valmistaa ruoan. Ruoanvalmistuksessa käytettiin kalan lisäksi perunoita ja kovaksi keitettyjä munia. Vuokaan ladottiin kerroksittain kalaa ja perunoita. Oli myös kuumennettua maitoa ja kuullotettua sipulia. Pinnalle ripoteltiin voinokareita.
Kolmaskin lautanen pöytään
Ruoka tuli valmiiksi. Sepe kattoi lautaset ja toi kalaherkun pöytään. Joni kauhoi erikoisen näköistä ruokaa lautaselle. Samassa soi ovikello. ”Kukas nyt kehtaa häiritä”, Sepe tuhahti. Hän nousi pöydästä ja meni ovelle. Ovella oli naapurin rouva kahvikuppi kädessään. ”Saisinko lainata hiukan sokeria?” rouva kysyi. ”Ahaa. Eiköhän täällä ole”, Sepe sanoi, otti kupin ja meni keittiöön. Hän kaatoi hienoa sokeria kupin täyteen ja palasi ovelle. ”Tuossa olisi, ei kiittämistä”, Sepe sanoi ja antoi kupin rouvalle. ”Mikäs täällä tuoksuu näin hyvälle?” rouva tiedusteli. ”Tehtiin kaverin kanssa vähän kalaa”, Sepe sanoi. ”Sinulla on siis vieraita?” rouva kysyi. ”On naapurin nuori mies”, Sepe sanoi. ”Ei sitä kalaa olisi minullekin? rouva kysyi. ”Jaa. No, ehkäpä sitä riittää. Astu sisään”, Sepe sanoi.
Rouva istui ruokapöytään. ”Minulla meni kokkailut tänään ihan pieleen. Isännälle maistuu yleensä kaikki, mutta tänään se vain maistoi ruokaa, eikä suostunut syömään yhtään enempää. Se lähti kapakkaan ja sanoi syövänsä siellä pyttipannun. Minä masennuin niin, ettei ruoka maistunut minullekaan. Kun myöhemmin ajattelin lämmittää ruokaa, huomasin, ettei se tosiaan ollut syötävää. En viitsinyt alkaa laittaa pelkästään itselle ruokaa”, rouva kertoi.
Rouva söi kapakalaa suurella ruokahalulla ja otti lisääkin. Joni piti ruokaa hiukan suolaisena. Kotitekoinen omenaviini kuitenkin sammutti janon hyvin. Joni oli jo pienessä maistissa. ”Miten rouva sietää niin yksinkertaista miestä?” Joni sanoi rouvalle. ”Ettäs kehtaat. Miten niin yksinkertaista”, rouva ärähti. ”Pumppaa aina lisää ilmaa joka aamu pyöränrenkaaseen. Ei ymmärrä paikata reikää”, Joni naurahti. ”Pitäisi vaihtaa koko sisäkumi, se on varmaan kauttaaltaan täynnä reikiä”, rouva tuhahti. ”Aha. No sitten”, Joni sanoi.
Rouva rupesi hörppimään
Lautaset tulivat tyhjiksi. Isäntä ohjasi vieraat olohuoneeseen. Sepe valitsi hyllystä vinyylilevyn ja laittoi sen taustalle soimaan.
Naapurin rouva sanoi Jonille, että näyttää se viini taas maistuvan miehelle. ”Usein sinut on nähty rappukäytävässä kompuroimassa. Kerran jouduttiin soittamaan poliisit nostamaan mies pystyyn, kun et itse päässyt. Raahasivat autoon”, rouva sanoi.
Joni mietti mitä sanoisi. Hän otti lisää viiniä. Istuttiin hetken aikaa hiljaa.
”Rouva taitaa katsella tapahtumia enemmän ovisilmästä kuin televisiosta”, Joni sanoi. ”Se onkin yhtä farssia, mitä käytävässä tapahtuu”, rouva vastasi.
”Jokohan se isäntä kaipailee kotona vai onko se taas jäänyt karkumatkalle,” Joni naurahti. ”Eipä naurata. Mutta kyllä sitä osataan ryypiskellä itsekin”, rouva sanoi ja tarttui täyteen viinipulloon.
Rouva istui nojatuolissa, tuijotti eteensä ja otti pitkiä kulauksia pullosta rauhalliseen tahtiin. Kukaan ei liikkunut tai sanonut mitään. Pullo tuli tyhjäksi.
”Siinäs saatana äijänpaskat näitte”, rouva sanoi. Sitten hän nousi horjahdellen ylös ja lähti kiittämättä ulos asunnosta. Sokeria hän ei ottanut mukaansa.
Joni ja Sepe katsoivat pitkään toisiaan. Joni sanoi, että olihan tässä illassa sittenkin kaikki tunnelmallisen illallisen ainekset. Kala tosin ei ollut niin tuoretta kuin ravintolassa, viini taas ei ihan vuosikertaa, mutta seura – se oli parempaa kuin bisnesillallisella.
Esseeblogi 