Syksystä sanotaan, että se on erinomainen aika kohentaa kuntoa. Kesän jälkeen monet kokevat tarvetta palata rutiineihin ja terveellisiin elämäntapoihin. Itselläni iso terveysteko olisi tupakoinnin lopettaminen, johon tähtäävälle kurssille olen menossa. Alkoholi minulta jäi jo kymmenen vuotta sitten.

Värikkäät maisemat houkuttelevat ulkoilemaan.
Henkilökohtaisesti puhuen minun olisi syytä muutoinkin miettiä, miten pitäisin paremmin huolta terveydestäni.
Minulle on tarjottu ohjattua kuntosaliharjoittelua. Lähellä on myös niin kutsuttu pururata, joka voisi houkutella kävelylle metsään. Sanotaan, että kun liikkuu luonnossa, on sillä monipuolisia terveyshyötyjä.
Syksy on sitä aikaa, joka voi motivoida aloittamaan uusia harrastuksia tai liikuntarutiineja. Syksyn kauniit maisemat voivat tehdä esimerkiksi ulkoilusta erityisen nautinnollista.
Itselläni diabeteksen hoitamisessa liikunta olisi tärkeää. Olisi myös syytä kiinnittää huomiota terveellisempään ravintoon. Jatkuvasta napostelusta olisi hyvä luopua ja valmistaa säännöllisesti kunnon aterioita. Toisaalta minun pitäisi sairauteni vuoksi syödä viisi-kuusi kertaa päivässä, pieniä annoksia.
Syksyllä savuttomaksi?
Kotikaupungissani alkaa niin kutsuttu nikotiinittomuuskurssi. Olen saanut kutsukirjeen, jossa kysytään: ”Mietitkö tupakan tai nikotiinituotteiden lopettamista?” Pieni ryhmä nykyisiä tupakoitsijoita kokoontuu kymmenen kertaa syksyn aikana. En itse olisi osannut hakeutua kurssille, mutta minut ilmoitettiin mukaan. En vielä tiedä lainkaan kurssin sisältöä.
Olen polttanut askin tupakkaa päivittäin 15-vuotiaasta asti. En tiedä onko minulla tarpeeksi motivaatiota vieläkään lopettamiseen. Olen ollut tupakkalakossa kerran. Se kesti neljä kuukautta. Käytin nikotiinikorvaustuotteita, mutta lakossa oleminen oli yllättävän helppoa. En tiedä miksi jatkoin tupruttelua.

Olisiko minusta katkaisemaan tupakka?
Televisiossa mainostetaan tuotteita nikotiinin himoon eli ”nikkareihin”. Minun mielestäni tupakkariippuvuudessa ei kyse ole vain nikotiinista. Se on tapa, ja pitää myöntää, että itselleni myös suuri nautinto.
Televisiossa pyörii mainos, jossa mies on menossa kokoukseen tai on viettämässä iltaa ystävien seurassa ravintolassa. Mies saa nikotiininpuutteesta johtuvan vaikean tilanteen haltuun ottamalla esimerkiksi nikotiinipurukumia tai -sumutetta, joiden sanotaan vaikuttavan nopeasti. Tuotteet varmasti helpottavat nikotiinintuskaa, mutta eivät mielestäni oikeaa tupakanhimoa.
Tupakka tarjoaa myös muunlaisen nautinnon. On mukavaa päästä sauhuille. Olisi sitten hyvä tai hieman huonompi hetki. Se saa monesti rentoutumaan.
Käyn ulkona eli kerrostalon pihalla päivän mittaan usein, eikä edes kurja sää estä sitä. Tupakalla käyminen jotenkin myös rytmittää päivää.
Tupakoinnin lopettaminen olisi iso terveysteko itselleni. On joitakin perussairauksia, joiden vuoksi tupakoinnista olisi hyvä luopua.
Katsotaan onko minusta siihen. Moni aiemmille kursseille osallistunut on kuulemma pystynyt lopettamaan tai ainakin vähentämään tupakointia. Se tavoite olisi minulle ainakin alkuun oikein hyvä.