Kotikaupungin Suomalaisesta Kirjakaupasta ei löytynyt uutuuskirjaa, jonka ilmestymistä olin pitkään odotellut. Myyjä kertoi, että kirja olisi mahdollista tilata myymälään. Sanoin, ettei tarvitse, sillä en malttanut odottaa muutamaa päivää kirjan saapumista. Päätin lähteä junalla kirjaostoksille Helsinkiin.
Uusi kirja löytyi helposti.
Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa Akateemiseen Kirjakauppaan. Kiertelin kaupassa ja katselin rauhassa laajaa valikoimaa. Etsimäni kirja eli Antti Hurskaisen uusi esseekokoelma löytyi helposti esseekirjojen omasta hyllystä. Suomalaisen Kirjakaupan myymälöissä ei tahdo olla lainkaan esseekokoelmia, ja niiden kysyminenkin saa henkilökunnan melkein hämilleen.
Esseessä sisällön lisäksi myös ilmaisutavalla on merkittävä rooli
Essee on lempikirjallisuuttani. Essee kuuluu asiatekstien luokkaan, mutta tyyliseikkojen painoarvon vuoksi se on lähellä kaunokirjallisuutta. Sana essee tulee ranskan kielen sanasta essayer (pyrkiä, yrittää). Tyypillisesti essee on pohdiskeleva teos, jonka aihepiiriä ei ole rajoitettu, vaan se voi käsitellä mitä tahansa aihetta. Usein pohdinnan kohteena ovat kuitenkin filosofiset tai yhteiskunnalliset kysymykset sekä taide ja kirjallisuus.
Akateemisessa riittää valikoimaa.
Helsingissä oli tarkoitus myös nauttia lounas jossakin hyvässä ravintolassa. Koko kaupungin kohtauspaikaksi mainostetussa Citycenterissä yksi kerros on täynnä ravintoloita. Jokin etninen ravintola olisi ollut kokemisen arvoinen. Harmikseni huomasin, että ravintolat aukesivat vasta yhdeltätoista. Minä olen tottunut lounastamaan tavallisesti jo paljon aikaisemmin, ja pienessä nälässä suuntasin vain ketjukahvilaan. Otin täytetyn croissantin ja tavallisen kahvin.
Mieleen tuli toinenkin kirja
Selailin jo innostuneena Hurskaisen kirjaa. En kieltäytynyt aseista (Siltala, 2024) sisältää muun muassa ”siviilipalvelusmuistelmat hyväuskoisen pussikaljarauhan aikakaudelta”. Hurskaisen kirjoituksissa genrestä riippumatta toistuvat kirjallisuus-, populaari-, kulttuuri- ja uskontoaiheet.
Muistin kahvia juodessani ja kirjaa selatessani, että myös suositun esseistin Tommi Melenderin uusi kirja on julkaistu vastikään. Aivan lähellä sijaitsi Rosebudin pieni kirjakauppa. Melenderin kirja löytyi sieltä. Melender kysyy teoksessaan Ihmisen näköinen (WSOY, 2024) muun muassa, onko julkinen keskustelu muuttunut sosiaalisen median aikakaudella typerämmäksi.
Melenderin esseet puhuttelevat aina.
Keskusta on muuttunut
Helsingin keskusta on muuttunut melko paljon niistä ajoista, kun itse nuorempana asuin kaupungissa. Varsinkin kahvila- ja ravintolatarjonta on entisestään kasvanut. Kaikkia tuttuja baareja ei enää ollut lainkaan, ja osa pimeistä ja tunkkaisista yökerhoista oli nyt valoisia ja viihtyisiä pubeja. Istahdin hetkeksi oluelle (0,0%) pubiin, ennen kuin juna lähti kotiin päin.
Helsingissä olisi toki voinut kuljeskella enemmänkin, mutta en oikein keksinyt minne mennä. Seuraavalla kerralla voisin käydä vaikka kokemassa uutta taidetta. Voisin myös mennä fiilistelemään historiaa huokuvaan Siltasaareen, minne on keskustasta kävelymatka. Siellä sijaitsee ensimmäinen oma kotini, alle kahdenkymmenen neliön kolea yksiö, nyt jo yli sata vuotta sitten rakennetussa kerrostalossa. Nuorena aikuisena en juuri lukenut kaunokirjallisuutta, töiden vuoksi oli aikaa syventyä vain oman alan ammattikirjallisuuteen.
Esseeblogi 