Tapasimme koulukaverin kanssa koulun pihalla alkuillasta. Olimme neljännellä luokalla, ja alkamassa oli näytelmäkerhon harjoitukset.
Arki-illasta tuli vielä hauskempi.
Yhtäkkiä tienvarteen pysähtyi hieno pitkä rekka. Apukuskin puolelta rekasta hyppäsi mies. Hän kysyi tietävätkö pojat missä on teräspalvelukeskus. Totta kai tiesimme sen, ja rupesimme antamaan tarkkoja ajo-ohjeita.
Apukuski kiitti ohjeista, mutta kysyi haluaisimmeko hypätä rekan kyytiin ja lähteä opastamaan tarkemmin. Katsoimme innostuneina kaverin kanssa toisiamme. Nousimme rekkaan. Hytti oli iso ja me saimme istua lepotilaan. Sen seinällä oli pornojuliste. Apukuski otti hörppyä Koskenkorva-pullosta.
Ajoimme perille. Kun trukki lastasi tavaraa, ihmettelimme kaverin kanssa isoa teollisuushallia. Miehet tarjosivat meille limsat. Kun rekka oli lastattu, lähdimme takaisin.
Kun tulimme koululle, nousi kuski rekasta ja antoi meille molemmille viisi markkaa. Hän sylkäisi peukaloonsa ja painoi sen minun peukalooni ja sanoi: ”Ikuisia ystäviä!”
Menetin palkkioni
Näytelmäkerhoa vetänyt opettaja oli soittanut äidilleni ja kysynyt miksi minä en tullut harjoituksiin. Äitini ei tietenkään tiennyt syytä, saati missä nyt olin.
Kävin kioskilla ostamassa palkkiollani kymmenen pennin karkkeja. Kotona odotti huuto. Yksinhuoltajaäiti oli ollut huolesta suunniltaan. Hän kysyi missä olin ollut, ja minun oli vastattava rehellisesti. Äitini otti minulta karkit pois ja käski minut huoneeseeni.
Lapsuuden rekkaseikkailun muistaa hyvin. Ei sitä niin paljoa tuolloin vuosikymmeniä sitten mietitty. On selvää, että vastaavaa ei enää nykyisin tapahtuisi. Ensinnäkin tuntemattomien ihmisten autoon meneminen on kielletty. Ja toisaalta nykyisin rekkakuskeilla on reittiohjesovellukset.
Esseeblogi 